Muutamia sivuja taaksepäin nimimerkki stadinkundi-35 (alias K.K.Korhonen jne.) kehua retosteli, kuinka hyvin hänellä menee siellä ihanassa stadissa.
Minä maalaisena en tiedä tämän päivän Helsingistä, muuta kuin mitä median välityksellä olen saanut nähdä ja kuulla. Harvoin enää olen edes päiväreissua tehnyt.
Jos uutisista voisi jotain päätellä, on tämän päivän Helsinki oikein rikollisuuden, väkivaltaisuuden ja rauhattomuuden tyyssija.
Kadut täynnä väkivaltaa, turvattomuutta, huumeveikkoja ja venäläisiä huoria. 9000 asunnotonta ja kymmeniä tuhansia muuten vaan syrjäytyneitä. Eikä se riitä, että helsinkiläiset tappelevat keskenään, vaan heidän täytyy lähettää vielä joukkioita maakuntiin harrastamaan väkivaltaisuutta jääkiekkoilun nimissä.
Hyvin kuvaavaa on Helsingin rappiolle on, että valitsivat pormestariksikin entisen huumediilerin.
Paljasjalkaisena helsinkiläisenä, hyvin surullisena, kysynkin maaltamuuttaneilta stadinkundeilta, miksi olette Helsingistä tuollaisen tehneet?
Minä maalaisena en tiedä tämän päivän Helsingistä, muuta kuin mitä median välityksellä olen saanut nähdä ja kuulla. Harvoin enää olen edes päiväreissua tehnyt.
Jos uutisista voisi jotain päätellä, on tämän päivän Helsinki oikein rikollisuuden, väkivaltaisuuden ja rauhattomuuden tyyssija.
Kadut täynnä väkivaltaa, turvattomuutta, huumeveikkoja ja venäläisiä huoria. 9000 asunnotonta ja kymmeniä tuhansia muuten vaan syrjäytyneitä. Eikä se riitä, että helsinkiläiset tappelevat keskenään, vaan heidän täytyy lähettää vielä joukkioita maakuntiin harrastamaan väkivaltaisuutta jääkiekkoilun nimissä.
Hyvin kuvaavaa on Helsingin rappiolle on, että valitsivat pormestariksikin entisen huumediilerin.
Paljasjalkaisena helsinkiläisenä, hyvin surullisena, kysynkin maaltamuuttaneilta stadinkundeilta, miksi olette Helsingistä tuollaisen tehneet?
Vastaukset 11
Vanhimmat
väitteen liikkeelle: "Hyvin kuvaavaa on Helsingin rappiolle on, että valitsivat pormestariksikin entisen huumediilerin."
Eiköhän Pajunen tuosta jotain anna perästä kuulua!
että meidn asuinpaikkamme ovat näin oikeudenmukaisesti jakaantuneet. Minä olen maalla syntynyt ja asunut Helsingissä 58 vuotta (en siis stadin kundi). En mitenkään haluaisi muuttaa takaisin maalle, puhumattakaan Nokialle ja olen iloinen, että lapseni ja lapsenlapseni asuvat Helsingissä. Emerituksen Eldorado on taas Nokia ja minä olen pelkästään iloinen, että esim. Nokia pysyy asuttuna.
- minä olen pelkästään iloinen, että esim. Nokia pysyy asuttuna. -
ja minä olen erityisen iloinen, että Emeritus on siellä Nokialla eikä täällä Helsingissä. En kyllä tiedä, mitä niin pahaa nokialaisetkaan olisivat tehneet, että olisivat ansainneet tuollaisen rangaistuksekseen.
...sanoi kettu pihlajanmarjoista."
Emeriitalle lienee tullut Stadia ikävä keputerassin yksinäisyydessään, mitä hän nyt selittelee itselleen sananlaskun kuvaamalla tavalla.
Heitto Helsingin kaupunginjohtajasta osoittaa aivan erinomaisesti emeriittamme älynlahjojen olemattoman tason sekä myös hänen punamultavasemmistolaisen asenteensa kokoomusta kohtaan.
Lohdutuksena voin toki sanoa, että tuollaisen keppulinreppanan on varmasti parempi pysyä Nokialla maaseudun hiljaisuudessa, koska tuskinpa hän tuolla luonteella muualle sopeutuisikaan
...mutta minua ei saisi Helsinkiin asumaan muuta kuin äärimmäisessä hädässä. Olin kerran kahden kuukauden työkeikalla Helsingissä ja asuin hotelleissa. Päivät työssä ja illat vapaa-aikaa. Kyllä tuli Helsingin nähtävyydet nähtyä ja museot koluttua. Kapakoissakaan ei voinut joka ilta roikkua, kun täytyi aamulla taas olla skarppina. Tylsempää aikaa ei minun elämässäni ole ollut. Viikon kohokohta oli, kun sai nousta perjantaina klo 16.00 junaan pohjoiseen.
Siitä ajasta kai minulle on jäänyt vastenmielisyys Helsingistä asuinpaikkana. Onneksi olen saanut työtä muualta, ja säälin niitä jotka ovat työn perässä joutuneet pääkaupunkiseudulle muuttamaan.
Viihdyn mainiosti täällä "keputerassilla" ja tänäänkin taas lämmitetään sauna ja nautitaan huurteiset, ehkä grillataan Kabanossiakin.
Se onkin parasta mitä Helsinki(n kauppiaat) on meille maalaisille antanut.
Eikös siellä Nokialla ole aina asioista päättäneet kommunistit? Nokiaa punaisempaa kaupunkia ei taida Suomesta juuri löytyä.
Viime aikoina en ole juuri puuttunut yritelmiisi, jotka ovat menneet lähes CITY-Keskustan tai Staran tasolle, ja tavanomaista törkyäsi tuokin on, mutta kun herjaat siinä minun ihanaa Stadiani ja city-keskustalaiseen taopaan herjaat myös arvostettavaa ihmistä, niin en voi olla puuttumatta.
Siinä taas puhuu se tyypillinen kepulainen, eli "kumisee sellainen varmuuden syvä rintaääni, minkä ainoastaan täydellinen tietämättömyys asiasta aikaan saa".
Eiköpähän Emeritus liene siellä landellakin onnistunut harjoittamaan suurempia paheita kuin aikuisena liike-elämässä ja politiikassa hyvin menestynyt, hyvin sympaattinen ja yli puoluerajojen suosittu ja arvostettu Jussi Pajunen, joka kertoo nuorena opiskelijana kokeilleensa yhtä ja toista, jopa "pilven polttoa". Hyvin hän on sittemmin omat lapsensa kasvattanut ja kouluttanut, ja yhtä hyvin siis muut asiansa hoitanut, jopa Helsingin asiat, ja siksi hänet nyt kaupunginjohtajaksi valittiin.
En tiedä, millaisilla pimeillä kulmilla liikkunet täällä käydessäsi, kun näet Stadin tuollaisena. Itse asiassa tämä on kaiken muun ihanuuden lisäksi maailman vähimmin väkivaltaisia kaupunkeja kokoluokassaan. Tässä jokin aika sitten oli Hesarissa tilasto, jossa poliisin rekisteröimät rikokset oli suhteutettu kaupungin väkilukuun. Kärkitiloilla keikkui sellaisia kaupunkeja kuin Vammala, Iisalmi ja Heinola. Helsinki oli ihan loppupäässä, sen edellä olivat muistaakseni kaikki isoimmat kaupunkimme, ehkäpä oli myös se sinun tuppukyläsi Nokia.
Miksi muuten lähdit täältä joskus pois, kun olet siitä vieläkin niin katkera? Vai veivätkö vanhempasi Sinut sinne landelle, kun olit vielä ihan skidi? Älä nyt siitä ainakaan vanhempiasi syytä, heillä varmaan oli siihen syynsä. Ehkä he olivat tulleet landelta ja todenneet tämän Stadin aivan liian urbaaniksi itselleen. Eivät kaikki nuorenakaan tulleet pian sopeudu ja muutu adoiksi stadilaisiksi, niinkuin 16-vuotiaana tänne tullut stadinkundi-35 teki.
Olen ollut melko paljon maailmalla, käynyt kaikilla mantereilla paitsi en Antarktiksella, liikkunut ja hetkin asunutkin myös maailman suurimmissa ja kuuluimmissa kaupungeissa, jos erämaissakin, mutta aina yksi on ollut ylitse muiden minulle: tämä Stadi! Tänne olen aina palannut ja tänne jään, tänne haudataan tuhkanikin Maunulan uurnalehtoon, jossa rakas vaimoni minua jo odottaa,
Eikös Helsinki lueteltu juuri maailman toiseksi
turvallisimmaksi kaupungiksi? En nyt jaksa hakea
linkkiä tähän hätään.
Satun muuten harvinaisen hyvin tuntemaan tietohallinnon ammattilaisten kulkusuunnat. Näitähän Emerituskin ilmoittaa olevansa. Arvatkaapa, kumpi on ollut hänen ikäisensä pätevän ammattilaisen todennäköisempi kulkusuunta, Helsingistä Nokialle vai Nokialta Helsinkiin. Arvatkaa sitten toisen kerran, miten on käynyt niille, joiden ammattitaito ei ole Helsingissä riittänyt.
"Satun muuten harvinaisen hyvin tuntemaan tietohallinnon ammattilaisten kulkusuunnat. Näitähän Emerituskin ilmoittaa olevansa. Arvatkaapa, kumpi on ollut hänen ikäisensä pätevän ammattilaisen todennäköisempi kulkusuunta, Helsingistä Nokialle vai Nokialta Helsinkiin. Arvatkaa sitten toisen kerran, miten on käynyt niille, joiden ammattitaito ei ole Helsingissä riittänyt."
---------------------------
En ole ilmoittanut olevani mikään "kulkusuunta", olen ihan tavallinen eläkeläinen ja asun maaseutuympäristössä pikkukaupungissa.
Muutenkin tekeleesi ei liittynyt mitenkään avaukseeni.
Kauppateknikkoa itkettää.