Se on hallituksemme tavoitteena ja pulinat pois. Meidän on sopeuduttava ja ainahan me olemme toki niin tehneet.
Muutaman vuosikymmenen kuluessa maastamme tulee islmistinen koska lisääntyminen on 10- kertaista kantiksiin verraten.
Asiassa on nähtävä toki hyvät puolensa. Vaimon hankinta voi vähän maksaa mutta ei se riipaise kuin köyhää. Avioliiton jälkeen ei akasta enää paljoa kuluja ole. Siellä se hellan takana häärää ja lapsikatrasta määrää.
Kerran viikossa se pääsee valvotulle torikäynnille kaalia ostamaan.
Me pojat sen sijaan ilakoimme harva se ilta. Sinne on akkojen turhaa soitella:
https://www.youtube.com/watch?v=AxSWVkPfVc8
Maahanmuutto lisääntyy räjähdysmäisesti lähivuosina.
11
63
Vastaukset 11
- Anonyymi
Mikäs siinä jos te pojat haluatte lempiä toisianne.
Senkus.
Onneksi natsisaksa ei päässy valtaan koska silloin teidät
olisi jo tapettu.
Nii ja jos ootte täysikäsiä niin muistakaa pressa vaaleissa
äänestää pekka haavisto.
Se on teijän miehiä. - Anonyymi
Meidän on totuttava murhiin ja tappoihin näin sanoo poliisipomotkin entiseen ei ole enää paluuta
- Anonyymi
Koulutettu väki karkaa Suomesta ja tilalle tulee roskaväkeä aavikoilta.
- Anonyymi
Nasu koittaa sanoa pc tavalla että maahantulijoiden räjähtely lisääntyy, eikös niin?
- Anonyymi
Natsivaan on astunut todella uudelle alueelle, ennustajaeukoksi! Tietää ihan tarkasti, mitä vuosikymmenien kuluttua tulee tapahtumaan? Koska et tiettävästi kuulu hallitukseen, eikä sinun ymmärryksesi riitä arvostelemaan hallitusta, antaisit vaikka olla.
ps. Älä taas ota sitä perskärpäskorttiasi esiin, nolaat vain itsesi entistä pahemmin.Persekärpäseni kärsää jo puuduttaa ja värisyttää koska on pyrkinyt lentelemään kenenkään tavoittamattomissa.
Pääkaupunkiseudun lähivuosikymmenien ennusteeseen ei tarvita ennustusta vaan siihen riittävät tilastolliset faktat:
https://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/alueellinensijoittuminen
Katsokaapas pojat jyrkkiä nousevia käyriä; kohta ei meille kantiksille hyvät tutise......- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Persekärpäseni kärsää jo puuduttaa ja värisyttää koska on pyrkinyt lentelemään kenenkään tavoittamattomissa.
Pääkaupunkiseudun lähivuosikymmenien ennusteeseen ei tarvita ennustusta vaan siihen riittävät tilastolliset faktat:
https://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/alueellinensijoittuminen
Katsokaapas pojat jyrkkiä nousevia käyriä; kohta ei meille kantiksille hyvät tutise......Minulle oli yllätys että 16% helsinkiläisistä on xuta-kuonokoppia kättäviä maahan tunkeutojia. Ei suomalaiset ala käyttään mitään kuonokoppia (ollanko me jotain rakkeja) paitsi eduskunta joka näyttää esimerkkiä kuinka oikeaoppinen lammas käyttäytyy.
- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Persekärpäseni kärsää jo puuduttaa ja värisyttää koska on pyrkinyt lentelemään kenenkään tavoittamattomissa.
Pääkaupunkiseudun lähivuosikymmenien ennusteeseen ei tarvita ennustusta vaan siihen riittävät tilastolliset faktat:
https://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/alueellinensijoittuminen
Katsokaapas pojat jyrkkiä nousevia käyriä; kohta ei meille kantiksille hyvät tutise......Minähän varoitin sinua tuosta perskärpäskortin käytöstä, et sitten ottanut sitä huomioon: siis haluat verrata itsesi laitumella märehtivään nautaan, jonka mielikuvitus ei yllä laitumen horisontin ulkopuolelle, näyttää tasaiselta, siis maailma on tasainen?
Koska olet todennäkösesti urospuolinen nautaeläin, oletko sonni vai härkä? Anonyymi kirjoitti:
Minähän varoitin sinua tuosta perskärpäskortin käytöstä, et sitten ottanut sitä huomioon: siis haluat verrata itsesi laitumella märehtivään nautaan, jonka mielikuvitus ei yllä laitumen horisontin ulkopuolelle, näyttää tasaiselta, siis maailma on tasainen?
Koska olet todennäkösesti urospuolinen nautaeläin, oletko sonni vai härkä?Toki otin varoituksesi huomioon ja olen varautunut ankariin toimiisi.
Et kärpäseni kuitenkaan koskaan pitäydy keskustelun aiheessa vaan pörräilysi lomassa ainoastaan solvaat minua kuten nytkin.
Tässä aloituksen aihetta tukevia uutisia:
https://laitonlehti.net/category/matut/- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Toki otin varoituksesi huomioon ja olen varautunut ankariin toimiisi.
Et kärpäseni kuitenkaan koskaan pitäydy keskustelun aiheessa vaan pörräilysi lomassa ainoastaan solvaat minua kuten nytkin.
Tässä aloituksen aihetta tukevia uutisia:
https://laitonlehti.net/category/matut/Voi hyvä lapsi, ikinä en avaa yhtäkään linkkiä jossa esiintyy "laitonlehti, mvlehti tai mikä muukaan noista täydellisten typerysten ns. media!
Jos kerran et osaa yhtäkään järkevää juttua kirjoittaa, olisit edes hiljaa!
Jos et ansaitse muuta kuin solvausta, kannattaisko mennä sinne omiin juttuihisi ja hieman itsetutkistella noita valheitasi joita ulostat täysin ilman mitään häpeää?
Vertaan sinua edelleen tuohon laitumella märehtivään nautaan, kunnes juttuihisi saataisiin edes yksikin täysijärkinen ajatus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minähän varoitin sinua tuosta perskärpäskortin käytöstä, et sitten ottanut sitä huomioon: siis haluat verrata itsesi laitumella märehtivään nautaan, jonka mielikuvitus ei yllä laitumen horisontin ulkopuolelle, näyttää tasaiselta, siis maailma on tasainen?
Koska olet todennäkösesti urospuolinen nautaeläin, oletko sonni vai härkä?Sinulta kysyttiin, oletko sonni vai härkä, osaatko vastata?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64971Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 88657
- 46628
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14625Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24621Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68619- 8599
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82548- 61535
- 44531
- 40526
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj15515- 56507
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134488Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27427Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46423Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.28411
