Halla-aho haluaa alkoholirajoutusten poistamista

Anonyymi

Rajoitusten poistaminen tarkoittaisi anniskelun läpi yön, ehdotus Juho Eerolan jota Halla-aho kannattaa, Jussi kertoo Uudelle Suomelle.

Miten tässä näin kävisi, vanhuskin saisi Biletää läpi yön mummojen kanssa.

23

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rasistiselta henkilöltä, jolla on yhteyksiä uusnatseihin ja uusfasisteihin
      voi odottaa ihan mitä vaan.

    • Anonyymi

      Halla-aho kannattaa ihan kaikkea mikä on vastoin hallituksen päätöksiä.

    • Anonyymi

      Se on persujen kannattajien mieleen, että Haho vastustaa kaikkea mitä hallitus puoltaa.
      Persujen kannattajia kun kismittää pohjattomasti, ettei persut pääse koskaan hallitukseen, niin ne ovat myös periaatteesta kaikkia hallituksia vastaan.
      Ne eivät koskaan ajattele omalla päällään, ne antavat Hahon ajatella omasta puolestaan.

    • Anonyymi

      Soldiers Of Odin perustettiin 2015, sen jäsenet alkoivat partioida kaduilla
      omien sanojensa mukaan "turvallisuutta tuodakseen".

      Tosiasiassa se on äärioikeistolainen järjestö, jonka johtohahmoilla ja aktiiveilla on tuomioita mm. väkivaltarikoksista
      ja sillä on yhteyksiä muihin äärijärjestöihin, mm. äskettäin lakkautettuun PLV:hen
      ja Suomen Sisuun ja kaikilla on ristiin rastiin keskenään tekemistä perussuomalaistenkin kanssa.
      Persuja on kuulunut niihin ja niitä on kuulunut persuihin. Halla-aho itse on kuulunut Suomen Sisuun.

      Halla-aholla ei ole ilmeisesti mitään sitä vastaan, että persuihin kuuluu uusnatseja ja uusfasisteja, koska hän on todennut:
      "Perussuomalaisissa on yli 11000 jäsentä. Kukin vastaa itse toimintansa laillisuudesta".

      Persunuoret olivat mm. yhdessä Soldiers of Odin-järjestön kanssa toivottamassa
      ääripopulisti Trumpin tervetulleeksi Suomeen Helsingin Narinkkatorilla.

      • Anonyymi

        Koskohan persujen äänestäjät tajuaa asian ? Ei kai koskaan, koska jos olisi tajua yleensä,
        ei äänestäisi persuja, mutta aina kannattaa pohtia asioita ja muuttaa mielensä, kun tietoa saa.


    • Pertikki

      Virallinen tutkimus, puolet koronan kantajista juhlivia ja aktiivisia nuoria juhlijoita.

      Luin Halla-ahon halun ainakin kokeilla, pelkkä ajatuskin hölmölästä kotoisin kun tulossa tiukennuksia, tarjoilu olisi päättymässä klo 24.

      • Trumppi on kannustanut yrityksiä ja liikkeenharjoittajia normaaliin toimintaan, haluaa koulut auki, seuraako Halla-aho esimerkkiä.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Trumppi on kannustanut yrityksiä ja liikkeenharjoittajia normaaliin toimintaan, haluaa koulut auki, seuraako Halla-aho esimerkkiä.

        Ääripopulisteja ovat molemmat, Haho ja Trump.
        Onneksi meillä THL:n ja HUS:n johtavat asiantuntijat ovat ne, joita hallitus
        kuuntelee, ei oppositiopopulisteja.


    • Kohta alkaa Lokakuu.
      Sitten Marras, Joulu.
      Kaapissani on nyt 2pll Jamesonia.
      Ensi-kuussa ostan 3, seuraavassa kuussa ostan 3.
      Jos oikein hyvin menee, on jäljellä Hemikuussakin pikkuisen.
      Minä en kannata nautinto-aineitten veroja.
      Koska nuo verot eivät ole tasa-puolisen Demokraattisia.
      Vaan Demokratian-Diktatuurisia.
      "Kärsi, kärsi et sinä kuitenkaan kruunua saa"

      Tuon vuoksi suosin Halla-Ahoa puolueineen.

      H.

    • Tarttuuko se korona helpommin keskiyön jälkeen?

      Kyllä ne nuoret bilettäjät jo siihen mennessä ovat kuitenkin saaneet jotain päähänsä ja sitten, kun anniskelu lopetetaan ravintolassa, niin mennään jonkun kotiin jatkoille (häiritsemään naapureitakin).
      En osaa kuvitella, että virus katsoisi kelloa mihin aikaan se iskee.

    • Eli hallituksen päätöksellä suljetaan yökerhot, se viimeinen tuntihan siellä yleensä on kaikkein kiihkein , milloin räkä ja koronakin lentää.
      Tuota taustaa vasten perussuomalaisten ehdotuksen ymmärtää, jakaantuisi räkiminen ja korona laajemmalle ajalle vuorokaudessa.
      Luulen, ettei nykyisellä päätöksellä saada sitä vaikutusta , mitä haetaam,
      sillä ajetaan yökerhot lopettamaan kokonaan toimintansa
      ja saadaan pimeitä yksityisiä paikkoja juhlia. Se on kuin vesi, jos yksi reitti suljetaan, se etsii uuden reitin,
      Nyt halutaan kekkerit muualle ja samalla tavalla se rärä ja koronat lentää.
      Jos nuoruuttaan ajattelee, niin kuka nyt kymmeneltä haluaa juhlia, ehkä mummot ja papat, kymmeneltä vasta lataudutaan yötä varten.

    • Anonyymi

      Yllä oleva kirjoitus, vaihtoehtona antaa epidemian riehua kunnes yhdyskunnat suljetaan ettei edes ulkona saisi liikkua näinhän maailmalla tehty ja tullaan tekemään.
      Hallitus on vaikeassa paikassa toimia talouden ja koronan välillä.
      Tilanne varmaan on hyväksyä jonkun asteiden tartunta aste, se ettei välitettäisi mistään mitä Halla-aho tarkoittaa ei toimi, yleisö kokoontuminen etenkin sisätiloissa on oltava rajoitettua ei ravintolat ole ainuita paikkoja.

      Pertikki

    • Anonyymi

      On se kumma jos porukat ei voi olla vähemmällä viinalla siihen asti
      kun korona saadaan hallintaan tai jopa rokote.

      Joittenkin yksilöitten viinanjuontiko saa mennä koko kansan terveyden edelle ?

      Pandemia maksaa valtavia summia yhteiskunnalle.

      Mitä paremmin ja nopeammin se saadaan kuriin,
      sen parempi se on kaikille yrittäjille ja yhteiskunnalle.

      Juottolayrittäjä ampuu itseään jalkaan halutessaan tartuntojen lisääntyvän.

    • Anonyymi

      Luulen että päättäjät seuraa miten muualla toimitaan.
      Tanska sai valloilleen päässeen pandemian kuriin ottamalla rajoitukset käyttöön nyt tartunta luku on sama tai pienempi kuin Suomessa.
      Ravintola ja matkailu ala kärsii minkäs teet.

    • Anonyymi

      Liioitteleeko ravintolat vähän tuota tuottavuuden laskua ....niin romahdusmaisesti kun mitä puhuvat ..."meidät kaikki lomautetaan " ja irtisanomisia tulee ...
      Kun ravintolat kuitenkin saavat olla auki klo yhteen yöllä... Jos sanoisi vähän tekopyhästi ...kun me olimme nuoria ei ollut yhtään kauemmin auki....muistaakseni.
      mimmimum-..mi

    • Anonyymi

      141 uutta tartuntaa 2.10.
      Yhdestä ainoasta hesalaisesta kuppilasta 40 tartuntaa parin viikon sisällä.

    • Pizza-auto tuo sapuskaa läpi yön. Pitäisi saada myös viina-auto, joka tuo viinaa kotiovelle 24/7.

    • Anonyymi

      Meadows niityt valkoisen talon kärsä ei kouluja liikaa
      kävi naureskellen kertomassa äsken että oireet ovat lieviä ja Donald ja Melanie pelaavat juuri nyt räsypokkaa tms

      Mark Meadowsilla oli kouluaikana hvetin huono flaksi ja joutui muös laihduttamaan että kelpasi tytöille

      Kurssin notkahti vähän aluksi mutta palailevat pikkuhiljaa ei tullut ostodippiä

    • Anonyymi

      Viimeinen tilasto työttömyydestä eenen vaaleja

      Työpaikat lisääntyivät lujasti 661 000
      Valkoiset työttömiä 7%
      Ed Lazear joka on teidän ikäinen yli 70 työelämän tuntijaprofessori Stanfordissa
      USAssa ei ole ikäsyrjintää vaan siellä tehdään
      töitä

      oli äsken haastattelussa ja kertoi työllisyysparannuksesta ja että enkereiden työllisyys on parantunut erittäin kovaa vauhtia nut koronan jälkeen ja työttömyysprosentti on enää 12,1% kaikenväristen on 7,9%

      • Anonyymi

        Ihmiset ottavat riskejä tartunnan uhalla jos aikovat pysyä hengissä, pandemian kiihtyessä talvea kohti yhteiskunnat pysähtyvät työttömyys luvut lisääntyy kiitos Trumpin koronan hoito joka on täysin pielessä.

        Suomessakin lisääntyy työttömyys koska yhteiskunta ei pysty olemaan avoin, EU alue on koronan kourissa vielä vuoden.
        Sanotaan niin USA:a kuin EU:a on huoli säilyttää nykyiset työpaikat.


    • Anonyymi

      Pelosi lupasi lentoyhtiötuen (läpimenon) ja pyysi estämään lomautukset. Kurssit pomppasivat ylös tukipakettia odotetaan viikonloppuna

      Kekkosen aivoinfarktista ei anneta tietoa
      Tamminiemi vaikenee

    • Anonyymi

      Tämäkö ketju on persu24 ?

    • Anonyymi

      Halla-aho on helppo-heikki politiikassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7142
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5328
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe