Opettaja oli sanonut, ettei pidä sanoa panna vaan asettaa. Kerran Pikku Kalle vain katseli ikkunasta ulos eikä seurannut opetusta. Opettaja kysyi, että mitä siellä pihalla nyt niin kiinnostaa. Katselen vain kun koira si…
Ja Altia on hyvä firma. Maksoi vuodelta 2019 osinkoa jo nyt, minäkin sain 126 euroa. Olisitte uskoneet, että Altian osakkeita kannattaa ostaa, kun yhtiö meni Pörssiin. Merkintähinta oli silloin 7,50 euroa, kurssi on nyt…
Niin kävi myös minulle. Menin työhön 16-vuotiaana, säästin ja 20-vuotiaana lähdin säästöilläni opiskelemaan. Olin hyvin motivoitunut opiskeluun, ja olin aina luokan paras. Olisin halunnut opiskella enemmänkin, mutta rah…
Kurssi on vaihdellut suuntaan ja toiseen, mutta maksoi osinkoa jo nyt. Minäkin sain 56 euroa brutto. Odotetaan kevääseen ja nähdään mitä silloin tapahtuu. Ennen sitä en tee mitään, en osta enkä myy. Muutenkin olen yritt…
Olen ollut Fasebookissa jo vuosia, mutta vain lukenut lasten, lastenlasten ja sukulaisten kertomuksia. Nyt hiljattain innostuin hakemaan vanhoja tuttuja Fb-kavereiksi, ja näin löisin kämppäkaverini opiskeluajalta Vaasas…
Otsikkosanat kertovat näkemykseni Skodasta. Kuljin muutama päivää sitten kolmella taksilla. Autot olivat samanlaiset, kahdessa luki VW, yhdessä ei mitään. Se oli suuren taksiyhtiön auto, kela-ajossa. Kysyin kuljettajalt…
Puhuttiin, että onko taivaassa kaksi jumalaa, mutta se ketju on jo ehtinyt neljännelle sivulle, joten vastaan omalla aloituksella. Onhan. tai on ollut. jumalia montakin, on Allah ja Jehova, vaikka muslimit ja Jehovan To…
Entinen poikaystävä tunkeutui katkerana tilaisuuteen, ja tappelu siitä tuli. Puukkojakin käytettiin. Molemmat vietiin ambulanssilla sairaalaan, mutta entinen poikaystävä vain nauroi. Kysyivät, että mikä nyt niin nauratt…
Palstalta poistetaan viestejä aivan mielivaltaisesti. Oli ketju jossa puhuttiin mm. Jeesuksen syntymästä. Eräs kirjoittaja sanoi, että Jeesus syntyi kauan enne ajanlaskumme alkua. Näinhän ei ole, vaan ajanlaskumme alkaa…
Jag haver en vän som jag håller så kär den vännen den skulle ni se men man kan ju int leva på kärlek alltjämt man måste ha något breve
Kun Altia meni pörssiin, oli merkintähinta 7,50 e/osake. Lopullinen hinta jäi muutaman sentin alle. Kirjoitin silloin tälle palstalle, että kannattaa osta, on varmasti hyvä sijoitus. Minä ostin 600 kpl, mutta olisi pitä…
Kan det vara någon fara att kyssas är ju inget brott läpparna de mötas bara och det smakar ju så gott ty en liten kyss på munnen efterlämnar inga spår flyktig ärden som sekunden glömmer den så fort man får men man bör s…
Eräs nainen kysyi kerran minulta, kun sinulla ei ole vaimoa, niin mistä aina voit tietää mitä saat tehdä.
Vanha vitsi, mutta yhä naurattaa: Helsinkiläinen oli lintumetsässä serkkunsa kanssa Savossa. Oli juuri ampumassa, kun serkku kielsi, älä ammu, se on kaakana. Helsinkiläinen jäi miettimään, että mikä lintu kaakana on. Se…
Nämä tarinat eivät ole vitsejä, vaan tosikertomuksia Kirkonkylässä on T-risteys ja pakollinen pysähtyminen, siihen aikaan musta käsi. Risteyksen tuntumassa on kauppa. Mummo tuli mopolla pysähtymättä, ja poliisi pysäytti…