Tämä on alkusoittoa mitä nämemme tässä suljettujen kaivosten ympäristötuhona: https://yle.fi/uutiset/3-11555314 Pian suljettava kepulainen Talvivaaran kaivos tulee aiheuttamaan moninkertaisen ympärsistötuhon, kuin mitä kaikki tähän saakka suljetut kaivokset ovat yhteensä aiheuttaneet.
Suljetut kaivokset - rankka ympäristötuho!
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuvottavan näköisiä kuvia entisiltä kaivoksilta.
Vanhat kaivokset ovat suuri terveysriskit kaikille lähialueilla asuville, retkeilijöille ja uusiokäyttäjille ovat näilä kaivossotkuilla arkipäivää. Kukaan ei valvo, eikä kukaan varoita ihmisiä, eläimistä puhumattakaan. Nämä pekkariset, rehnit ja lintilät ovat peitelleet kaikki hirvitykset ja jättääneet paskat oman onnensa nojaan pitkin metsiä.
Kepulainen Outokumpu on jättänyt 13 tapauksessa hommat artikkelin mukaiseen vaiheeseen.
Talvivaarassa kaadetaan joka ikinen päivä kokonainen junalasti (huom! ei junavaunulinen, vaan kokoko junalasti) rikkihappoa maahan bioliuotuskasojen kiven rapauttamiseksi. Tästä syntyy valtava raskasmetalien myrkkypäästö, joka tulee jatkumaan koko kaivoksen eliniän ja satoja vuosia sen sulkemisen jälkeen niin hirvittävänä, että sitä ei millään rahalla voida estää.
Tässä a- studion tämän päiväinen, 30.9.2020, asiaa käsitelevä ohjelma. Katso 2- osio ja hämmästete:
https://areena.yle.fi/1-50330883
Lauri Ratia heitti vuosia sitten pyörenä luvun 500 miljoonaa euroa Talvivaaran lopettamiskustannukseksi. Totuus on, että 500 miljoonalla eurolla ei päästä edes alkuun, vaan kysymys lienee pikemminkin kuinka monta kymmentä miljadia euroa se maksaisi.
Mitä veikkaatte, onko rahanpesu yhtiö mukana ympäristön siivouksessa sulkemisen jälkeen, keskustalla on varmaan tietoa tästä terrafamen osalta, kun se aika koittaa, nähdään tulevaa jo näiden muiden hetteille jätön osalta, saadaanko vastuuseen rahallisesti.
No ompa tämä kauhea ihme tämä Talvivaara?
Keskustalainen Olli Rehn vaati ministerinä Talvivaaraa tekemään lopettamissuunnitelmansa (siis vaati firman johtoa suunnittelemaan itsensnä irtisanomisen!), mutta lähettikin noin 150 miljoonaa lisää rahaa kun Juha Sipilä sanoi kuuluisat sanat: TALVIVAARASSA ON TAPAHTUNUT IHME. Lopettamissuunnitelmaa ei tietenkään koskaan edes aloitettu tekemään, eikä sellaisen perään kysellyt sen enempää Rehni kuin Sipiläkää.
Mitä muuta tulee Sipilään ja Terrafameen, niin veronmaksajan kustantamaksi laitettu nepotismi on ollut kyseessä siellä.