Koiranpennun yöllinen ulina ja ulkoilu?

Anonyymi

Heips!

Meillä on 9vk koiranpentu kotona. Pentu nukkuu meidän kanssa makuuhuoneessa ja makuuhuone on rajattu aidalla siten että pentu ei pääse yöllä vaeltamaan muualle kämppään. Pentu on aika hyvin jo oppinut "sisäsiistiksi" eli suuntaa ovelle aina kun tarvitsee päästä tekemän tarpeet ulos. Pentua käytetäänkin ulkona varmaan 12 kertaa päivän aikana. Ongelmaksi on muodostuneet yöt. Pentu nukahtaa yleensä viimeisen lenkin jälkeen hyvin mutta herää 2-4 aikaa ja alkaa pitämään sellaista mekkalaa että koko perhe herää tähän ja varmaan naapurit myös.

Vaikuttaisi siltä että pentu itkee koska haluaa ulos pissalla ja kakalle koska usein tämä vinkuminen loppuu heti kun pentu uskaltaa tehdä tarpeet lattialle. Mutta tähän menee yleensä vähintään puoli tuntia ja on todella rasittavaa kuunella koiraportin hakkaamista ja itkua niinkin kauan. Kysymys siin onkin että pitäisikö pentua käyttää öisin myös ulkona vai kylmän viileästi antaa sen huutaa yöllä ja tehdä tarpeensa lattialle? Tästä on niin paljon eri mielipiteitä ihmisillä ja kasvattajilla. Toiset sanovat että toki pitää viedä koska koira on selvästi nyt jo oppinut siihen että tarpeet tehdään ulos mutta sitten toisaalta taas koira saattaa tässä oppia siihen että pääsee aina öisin ulos kun vain haluaa?

11

1508

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käytin itse aikanaan pentua öisinkin ulkona. Pikkuhiljaa yöheräilyt loppui, kun pennulle tuli ikää lisää.

      • Anonyymi

        Meillä pentu nukkui vieressäni pedissään yöt, vimpaksi käytin ulkona 23, ja heräs vasta 6:30 jolloin vein ulos.
        Yksilöllistähän tuo on. Ja pentunen voi kaivata muita pentuja ja emoaan kun juuri vieroitettu.

        Miten aloittajan pentu pärjää työpäivät yksin, jos jo yötkin on vaikeita?
        Luulisi silloinkin metelöivän, kun on pitkään yksin ilman ulkoiluttajaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä pentu nukkui vieressäni pedissään yöt, vimpaksi käytin ulkona 23, ja heräs vasta 6:30 jolloin vein ulos.
        Yksilöllistähän tuo on. Ja pentunen voi kaivata muita pentuja ja emoaan kun juuri vieroitettu.

        Miten aloittajan pentu pärjää työpäivät yksin, jos jo yötkin on vaikeita?
        Luulisi silloinkin metelöivän, kun on pitkään yksin ilman ulkoiluttajaa.

        Moi! Päivät menee hyvin koska teemme etätöitä kotona (ainakin vuoden loppuun asti, kiitos koronan) siksi pentu pääsekin jatkuvasti ulos

        //AP


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi! Päivät menee hyvin koska teemme etätöitä kotona (ainakin vuoden loppuun asti, kiitos koronan) siksi pentu pääsekin jatkuvasti ulos

        //AP

        Ok, ei oo hyvä et ootte jatkuvasti seurana. Eroahdistustulee, ellei jo pennusta asti oo muutamia tunteja päivässä yksin.


    • Anonyymi

      Meillä koira nukkuu vuoteessani. Käytän ulkona klo 24 ja seuraavan kerran viideltä aamulla. Oikein mukavaa, hän ei kaki sänkyyn kuin joka toinen viikko.

    • Anonyymi

      Moikka! Onko viimeinen iltalenkki tarpeeksi puuduttava pennulle? En tarkoita enkä suosittele viemään vielä pitkille kävelyille, mutta haisteleminen ja maailman menojen ihmetteleminen kuluttaa myös pennun energiaa. Tai olisiko ennen nukkumaanmenoa mahdollista laittaa pentu käyttämään päätään? Eli esimerkiksi istuma, maahan, tassu harjoituksia tai aktiivileluja. Se on normaalia ettei pentu nuku vielä koko yötä ja herättää kaikki kun itseään ei nukuta tai joku vaivaa. Minun mielestäni ei tarvitse herätä yöllä kesken unien ulkoiluttamaan pentua mutta yrittää pitää kuitenkin ulkoiluvälin niin lyhkäsenä yöajan kun pystyy.

      • Anonyymi

        Moi! Viimeinen lenkki tehdään joskus 21.30 - 22.00 välissä ehkä jopa vähän myöhemminkin. Ollaan yritetty panostaa iltalenkkeilyyn eli kävellään normaaleja päivälenkkejä pidemmälle silloin. Uskoisin että iltalenkki on tarpeeksi puuduttava koska useimmiten nukahtaa sen jälkeen mukisematta omaan sänkyyn. Nyt ollaan kaksi viimeistä yötä menty siten että pentu on herännyt kerran siinä 03.30 - 04.00 välissä ja ollaan käyty ulkona ja aina kun ollaan käyty niin heti ovesta ulos päästyään on kakat ja pissit tulleet. Pikku hiljaa tähänkin tottunut kun voi päivisin nukkua itse päiväunet samaan aikaan kuin pikku herrakin mutta tietysti ärsyttää herätä öisin ulos ja varsinkin kun kerrostalossa asuu niin se tuo oman "haasteensa". Normaalisti käytetään koira aamupissalla siinä 6 aikaaa ja 7 hän saa safkan jonka jälkeen tietysti uudelleen pissille.

        Helpointa toki olisi jos pentu osaisi äänettömästi tehdä tarpeensa paperille yöllä mutta kun ei :D Huuto on aivan järkyttävää ja herättää myös seinänaapurit.

        //AP


    • Anonyymi

      Mihin aikaan pentu syö, varsinkin viimeisen ruokansa illalla? Jos sille tulee tiettyyn aikaan noin armoton kakkoshätä, niin ruokinta-aikaa viilaamalla on helppo vaikuttaa siihen, milloin suoli toimii.

      • Anonyymi

        Moi! Pentu syö viimeisen kerran kello 19.00 ja tämän jälkeen käytetään 3-4 kertaa ulkona ennen nukkumana menoa. Viimeinen iltapissi on 21.30 - 22.00 ehkä vähän myöhemminkin.

        //AP


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi! Pentu syö viimeisen kerran kello 19.00 ja tämän jälkeen käytetään 3-4 kertaa ulkona ennen nukkumana menoa. Viimeinen iltapissi on 21.30 - 22.00 ehkä vähän myöhemminkin.

        //AP

        Kun tuolta ylempää voi päätellä, että teillä jää 12 tunnin väli iltaruokinnasta aamuruokintaan, niin onhan se aivan liian pitkä väli noin pienelle pennulle! Jos antaisitte iltaruoan myöhemmin, niin yökakkiminenkin saattaisi kätevästi siirtyä myöhemmäksi aamuun.


    • Anonyymi

      Pentu on vielä todella nuori. Pärjää öisin maksimissaan 6 tuntia pissaamatta. 9 vko vanha pentu ruokitaan 4 krt päivässä. Iltaruoka annetaan n klo 22 ja aamuruoka n klo 6. Ulos mennään myöhään illalla ja aikaisin aamulla. Pentu osaa pidättää pissoja vasta kun on siihen valmis, noin 4-8 kk iässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe