Mikähän on vialla?

Anonyymi

Sattuuko löytymään muita kenelle alla luetellut oireet täsmäävät ja tietäisivät mahdollisesti kertoa omia kokemuksia ja lääkesuosituksia tai jotain mistä voisi olla apua. Olen jo vuosia kärsinyt tästä mutta nyt on tehtävä jotain asialle ja olen menossa tohtorin puheille.

Oireina on outo "kireys", pahimmillaan tuntuu siltä kun en voisi enään itse kontrolloida päätäni vaan se vain lyö lihakset lukkoon, joskus huomaan myös purevani hampaita yhteen. Yöunet vaikuttavat päivääni merkittävästi, jos on kunnolla saanut nukuttua niin oireita ei välttämättä ilmene mutta huonosti nukutun yön jälkeen tämä "kireys" alkaa heti kun aamusuihkusta selviää. En edes sen kummemmin tiedä mitä lihaksia päälaella on mutta välillä tuntu kuin olisi panta otsassa mikä taitaa olla legendaarinen "kiristää pantaa" -tilanne, mitä tosin olen pitänyt vitsinä nuorempana. Toisinaan korvani alkavat soida minkä olen liittänyt tähän jännittyneeseen tilaan. Monesti tämän kireyden myötä minua rupeaa vaivaamaan vanhat ja miksei tulevatkin ikävät asiat ja huomaan toistuvasti ajattelevani jotain yhtä ja samaa jo mennyttä asiaa, ikään kuin looppaamalla sitä. Tuntuu aika tyhmältä kun huomaa kelanneensa samaa asiaa muutaman tunnin mielessään ennen kuin tajuaa että mitä hittoa nyt on levy päällä.

En juo hirveän usein alkoholia koska krapulassa tämä jännittyneisyys tuntuu potensseina ja tuntuu että kaikki paikat kramppaa ja sormenpäitäkin joskus kihelmöi krapulassa minkä ei pitäisi liittyä mielestäni alkoholiin. Alkoholi luonnollisesti käytettäessä lievittää hetkellisesti oireita minkä takia siihen joskus turvaudunkin. Painotan kuitenkin että juon noin kerran parissa kuukaudessa eli en syyttäisi tästä alkoholia.

Onko muilla tälläistä ja jos on niin oletteko löytäneet apua ja jos niin millaista? Nyt kun kirjotin tän tänne niin tajusin että tää ei taida olla ihan jollain pillerillä ratkastavissa varmaankaan..

2

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jännitys ja yleinen pelko elämässä näkyy mulla ainakin pään seudun lihasten kireytenä, varsinkin sellaisissa elämäntilanteissa joissa on paljon epämääräisiä (ei välttämättä isoja) asioita. Tulee sellainen hallitsemattomuuden tunne ja jatkuva huoli miten asioista, elämästä selviää. Tämän olen siis tajunnut kun olen pysähtynyt pohtimaan asiaa mutta ekaksi reagoi keho ja lihakset. Tähän mut on "kouluttanut" mun lapsuus. Eli keho on oppinut reagoimaan epävarmoihin ja uusiin tilanteisiin pelon kautta.

      Olen tutustunut pelkoihini ja koittanut rakentaa luottamusta elämään. Ja sitten olen opetellut hellittämään, ettei kantais kerralla koko maailmaa tai niitä keskeneräisiä asioita. Elämää ei voi hallita ja elämässä tulee aina olemaan epävarmuuksia, keskeneräisiä asioita. Sen hyväksyminen ei ole helppoa mutta sitä voi harjoitella. Pahinta ehkä on se kun tuo lihasjäykkyys tai jännite jää päälle, niin se vie nukkumisen aika huonoksi. Olen vähän huono antamaan mitään neuvoja kun itsekin vasta opettelen asian kanssa.

      Välillä tuntuu raskaalta ja epäreilulta, että oma lapsuus on jättänyt tällaiset fyysiset jäljet. Sen henkisen pystyy kyllä käsittelemään mutta näiden fyysisten jälkien kanssa on haasteellisempaa: eristäytyäkö elämään iisiä kevyttä vähä-ärsykkeistä elämää itsekseen vai mennäkö kohti unelmiaan, jolloin väistämättä eteen tulee täysin uusia elämäntilanteita, jotka laukaisevat näitä vanhoja fyysisiä jälkiä. Toistaiseksi olen valinnut tämän jälkimmäisen, mutta toisinaan sitä miettii, että helpommalla pääsis kun vetäytyis...

      • Anonyymi

        Kirjoitit todella hyvin. Älä ihmeessä vetäydy vaikka siltä välillä tuntuukin, silloin on peli menetetty, näin ainakin ajattelen omalla kohdallani.

        Toki se ajoittain houkuttelee että antaisi vain periksi mutta pitää miettiä oikeasti mitä sitten tapahtuisi.

        Ajattelen usein kun on vaikeampia päiviä että ainakin on elämässä jotain haastetta, ei ole ihan turhauttavaa vain olla ja odottaa että aika kuluu. Onhan sekin tekemistä kun ahkerasti yrittää jaksaa pärjätä itsensä kanssa.
        Se myös kasvattaa, opettaa tuntemaan omaa itseään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2561
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      88
      1496
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe