Presidentti Trumpin puolesta aamiaisella ja vaikka iltapalallakin.
Vilhelm Junnilan pitää rukoilla nyt
Anonyymi
2671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sinun pitää rukoilla, että persut ovat seuraavassa hallituksessa, niin saadaan joku roti tähän suomen alasajoon.
Junnila on enemmän kiitollisuudenvelassa Trumpille, siitä viimeisestä kutsusta rukousaamiaiselle
Wilhelm teki kuuleman mukaan paikallisiin uskovaisiin hyvän vaikutelman mennessään ihan polvirukoukseen.
Minäkin polvistun, ja rukoilen, että persut voittaa vaalit, niin ei tule vasemmiston haluamaa huumevapaata naantalia.
Ei hyvä, viinaa Naantalissa kulutetaankin melkein ennätysmäärä, tuputtavat sitä ulkopuolisillekin kaikennäköisillä kesäkuppiloilla.
Kiinnihän ne kesäkuppilat meni jo, voitaisiin sitä talvikautena vähän pössytellä.
ToiJunnila tuli kuuluisaksi, kun vajaa vuosi sitten Naantali menetti 300 000 euroa valtion saaristolaisavustusta, Naantalin edustaja Junnila ei ollut kokouksessa läsnä, jossa asiasta päätettiin.
Hän oli "rukoilemassa" Thaimaassa.
Junnila aiheuttaa Taviolle hiustenlähtöä.
Kesällä Junnila järjesti Turussa natsien mielenosoitusta ystävänsä kanssa joka tuli myöhemmin tunnetuksi Jyväskylän vasaramiehenä
Mistähän löytyy linkki tohon väittämään, vai onko jotain henkilökohtaista kun kyseistä henkilöä jatkuvasti mollaat.
Omin silmin seurasin ja kuuntelin Junnilan puheen tilaisuudessa, olisi Aatu jäänyt toiseksi.
Vilhelm Junnila on päässyt paljon pidemmälle kuin edeltäjät Pekka Siitoin ja Olavi Mäenpää.
Hyvin olet aktiivinen tyyppi, mitä se Junnila sitten puhui?. kun kerran kuuntelit.
Mäen Olaa äänestin yli 20 vuotta, Siitointa pidin pellenä.
Viilhelm Junnila on täyttänyt Olavin paikan hyvin.
Äänestäkää persuja niin saadaan ainakin osittain rajat kiinni. Muukalaisiako.
Niin ja painostusta Norjan suuntaan. Breivik vapaaksi.
Junnila hoitaa ?
Junnila voisi paljastaa miksi saaristotuki jäi saamatta ja mitä teki itse.
Turun Sanomissa oli tästä Junnila fibasta pari juttua aikoinaan.
Ike lintsasi myös, joten ei olleet paikalliset politiikot puolustamassa naantalilaisia veronmaksajia. Ike on jo tosin vanha mies, ei sitä kaikissa kokouksissa jaksa istua
Viriilillä miehellä on joskus paineita, silloin täytyy lähteä vaikka Thaimaaseen, onhan jokaisella käsittääkseni varamieskin.
Taitaa Junnila pitää ennätystä siitä kuka on eniten vahinkoa aiheuttanut naantalilaisille veronmaksajille 2010-luvulla.
On niitä luikuripolitiikkoja ollut 1900-luvullakin.
Taitaa olla myös 2020 luvullakin.
Iltasanomat kertoo Junnilan kirjoittaneen Eduskunnan kirjepaperilla Nobelkomitealle kirjeen. Hän ehdottaa Trumpille Nobelin rauahanpalkintoa.
Ei tainnut Junnilan ehdotus mennä läpi.
Junnilan aloitteet ei yleensä mene läpi Naantalissakaan, silloin kun joskus kokouksiin ehtii.
Naantalilaiset saa olla ylpeitä Junnilasta.
Trump huomasi miehen kyvyt.
Molemmat ovat samaa tasoa.
Arvostan aivan yhtä paljon Wilhelm Junnilaa ja Jari Aarniota, tosin aivan eri perusteilla.
Koska paljastuu kupla nimeltä Wilhelm Junnila ?
Tavallisille ja järkeville kuplaa ei tarvitse puhkaista. Jokainen ymmärtää propagandan onttouden.
Toivottavasti Vilhelm Junnila ei agitoi joukkojaan eduskuntaan kuten idolinsa teki.