Uskonto ja avioero.

Anonyymi

Uskonnon suhde avioeroon on väärä. Kieltävä suhtautuminen on ajanut monen perhehelvettilapsen elämän koko iäksi huonolle malliile.

Oma lapsuuteni oli sellaista, että vanhempani riitelivät jatkuvasti. Heillä oli rajujakin riitoja joissa oli myös väkivaltaa.

Yksi väkivallan syy on se, että äitini jo lapsena mustamaalasi minua, Hän soitteli pienen maalaispitäjän vanhemmille ja kehotti heidän lapsiaan välttämään ja sorsimaan minua. Tästä seurasi kauaskantoisia ja ikäviä vaikutuksia elämääni.

Tämä on yksi syy miksi vanhempani riitelivät ja isäni suorastaan pahoinpiteli äitiäni.
tämän kaiken keskellä eläminen ei kehittyvälle lapselle ja nuorukaiselle ole hyväksi.

Uskonto kieltää avioeron tällaisessakin tilanteessa.

9

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ongelma ole avioeron kiltäminen, vaan se, ettei ihmiset rakasta toisiaan. Onkin erikoista, miksi ihminen noudattaa avioerokieltoa, muttei rakasta kuten Raamatussa opetetaan? Ei pitäisi olla tekopyhä.

      • Niin, on se vaan kumma ettei rakkaus tule sillä että vaaditaan rakastamaan.


      • Anonyymi
        Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        Niin, on se vaan kumma ettei rakkaus tule sillä että vaaditaan rakastamaan.

        Jos ei osaa rakastaa, ei kannata mennä naimisiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei osaa rakastaa, ei kannata mennä naimisiin.

        Uskovan on tietääkseni mentävä naimisiin jos haluaa panna, joten osaamiskysymys voi selvitä aivan liian myöhään.


    • Anonyymi

      Raamatussa sanottiin että ihmiset saivat erota kovasydämmisyytensä takia

    • Anonyymi

      Vanhemmat ovat vastuussa parinvalinnasta sillä ominaisuudet periytyvät.

    • Anonyymi

      Avioerossa on sellaiset kauaskantoiset seuraukset että jos erotaan riidassa niin seuraavassa/seuraavissa elämässä olaan taas vastakkain niin kauan että ollaan sovussa. Jos erotaan vanhemmalla iällä ja lapsetkin jo maailmalla niin siitä ei tule karmallisia seurauksia.
      Jos on väkivaltainen puoliso niin sen eron ymmärtää ja karmavelka jää väkivallan tekijälle.

    • Anonyymi

      Missä uskonnossa vanhempasi olivat? Kunpa edes toinen olisi ollut kristitty, olisi tiennyt, että Jumala on tarkoittanut ihmisen elämään rauhassa ja olisi eronnut. Onnellisempaa loppuelämää Sinulle.

    • Anonyymi

      V, kuin väärennös ja kuin tuomion suhde vihintään. Parannuksenteko alkaa omasta sisimmästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      178
      1476
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      184
      604
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    Aihe