Olen tehnyt aiheesta avauksen aikaisemminkin, mutta teenpä nyt kuitenkin uuden. Jospa kansanäänestystä toivovat vihdoinkin vastaisivat.
Ensiksi kysyisin tätä: missä ja miten näkyy se joukko, joka vaatii aborttioikeudesta kansanäänestystä? Kysyn tätä siksi, koska äänestystä ei varmasti tule ilman kovaa poliittista painetta siihen ja sitä painetta ei oikein näy. Mikäli jonkun mielestä on olemassa merkittävää halua kansanäänestyksen suuntaan, toivoisin esimerkkejä siitä?
Toiseksi, mikä puolue mahtaisi olla se, joka lähtisi abortilla politiikkaa tekemään?
Sanna Marinin johtama SDP se ei olisi eikä Vasemmistoliitto. Vaikeaa on hahmottaa myöskään Kokoomusta koulutettujen ihmisten puolueena aborttilakien kiristysten taa. Jokunen edustaja toki saattaisi olla eri linjoilla. RKP on liberaali ja pieni. Harkimon yhden miehen eduskuntaryhmä? Tuskin.
Vihreät ei varmasti kannata kireää aborttilakia. Kepusta löytyisi muutama uskovainen kansanedustaja. Myös Persuista löytyy jokunen konservatiivi, mutta esim. Halla-aho ei ole ollut Soinin linjoilla abortista. Jäljelle jää siis vain vanha tuttu KD. Sieltäkään ei ole noussut järin suuria vaateita viime aikoina. Aborttivastainenhan KD toki on.
Vaaleja tietenkin tulee ja menee. Ongelma vain näyttäisi olevan se, että nykypuolueiden piireistä on vaikea kuvitella löytyvän suuria joukkoja aborttikansanäänestystä vaatimaan. Uusi puolue siis kenties?
Kolmantena pohtisin vielä sitä, mikä ylipäätään ottaen edes saisi järjestelmämme innostumaan aborttia koskevasta kansanäänestyksestä. Jälleen puhumme siitä poliittisesta paineesta. Kansanäänestyksiä on järjestetty harvoista aiheista. Mikä nyt nostaisi abortin niin framille? Osaisiko joku kertoa?
Se kansanäänestys...??
28
<50
Vastaukset
- Anonyymi
No? Kommentteja?
- Anonyymi
Moneskohan kerta tosiaan kun tätäkin TAAS jauhetaan ja vastataan (vaikka muuta tietysti väität)...
Ei tarvita kuin oikeat, nykyistä rohkeammat tyypit tiettyihin puolueisiin (muut paitsi vihervassarit) ja alkaa tapahatua. Kun tästä liberaaliterendipelleilystä päästään ja asenteet muuttuu perinteiseen suuntaan, muuttuu moni muukin asia yhteiskunnassa. Havaitaan että vanhat tavat on sittenkin parempia kuin säkilliset uusia, ainakaan nykyhallinnon tarjoilemat. Punaviherkupla tussahtaa, sumutettujen silmät aukeaa, palautetaan mm. PS:n voimin jokin roti ja aletaan siivoamaan suvakkivaltaapitävien suosion aiheuttaman sekasorron tuhoisia jälkiä.- Anonyymi
Oletatko siis Persujen saavan niin suuren äänivyötyn, että he pääsevät yksin asioista päättämään?
Näyttääkö aborttilain kiristys sinusta olevan Persujen asialistalla? Aloittajan kysymys olikin, et mistä ihmeesä löytyy se suuri enemmistö, joka vastustaa aborttia.
- Anonyymi
JustJust kirjoitti:
Aloittajan kysymys olikin, et mistä ihmeesä löytyy se suuri enemmistö, joka vastustaa aborttia.
Se löytyisi kansanäänestyksellä, jota ei siis uskalleta järjestää.
Anonyymi kirjoitti:
Se löytyisi kansanäänestyksellä, jota ei siis uskalleta järjestää.
Jos tällaisia ihmisiä on Suomessa enemmänkin kuin parikymentä, miksi he ovat niin hiljaa?
- Anonyymi
JustJust kirjoitti:
Jos tällaisia ihmisiä on Suomessa enemmänkin kuin parikymentä, miksi he ovat niin hiljaa?
Mitä ne voisi sanoa ja kenelle? Mitä hyötyä siitä olisi?
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne voisi sanoa ja kenelle? Mitä hyötyä siitä olisi?
Jos heitä on suuri enemmistö, he voisivat sanoa jotain.
Mutta hyvä kysymys on, mitä näillä muutamalla harvalla olisi sanottavaa, ja mitä se hyödyttäisi.Anonyymi kirjoitti:
Se löytyisi kansanäänestyksellä, jota ei siis uskalleta järjestää.
Ei ole tarvetta järjestää. Eduskunnassakaan ei ole asia aiheuttanut mitään keskustelua. Onneksi siellä keskitytään asioihin jotka ovat oikeasti tärkeitä. Ei tuhlata aikaa joutavaan asiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne voisi sanoa ja kenelle? Mitä hyötyä siitä olisi?
Et ole sattunut huomaamaan, että nykyisin somemaailma tarjoaa helpon väylän kertoa mielipiteensä? Sinä oletat, että abortin vastustajat aina vain ovat sinua lukuunottamatta niitä kaikkein hiljaisempia?
- Anonyymi
JustJust kirjoitti:
Jos tällaisia ihmisiä on Suomessa enemmänkin kuin parikymentä, miksi he ovat niin hiljaa?
"Eduskunnassakaan ei ole asia aiheuttanut mitään keskustelua. Onneksi siellä keskitytään asioihin jotka ovat oikeasti tärkeitä. Ei tuhlata aikaa joutavaan asiaan."
Sinäkään et tietenkään halua nähdä että aborttikeskustelujakin käydään silloin tällöin, ja nimenomaan lain rajaamisen kannalta. Mutta toivottavasti sitten nämä typerät hörhöjen lakivapautusvaatimuksetkin tullaan ohittamaan joutavina kitinöinä.
"somemaailma tarjoaa helpon väylän kertoa mielipiteensä?"
Niin? Edelleen, mitä HYÖTYÄ siitä on? Senkö perusteella lainsäätäjät muuttaa mielipiteitään ja ryhtyy toimeen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eduskunnassakaan ei ole asia aiheuttanut mitään keskustelua. Onneksi siellä keskitytään asioihin jotka ovat oikeasti tärkeitä. Ei tuhlata aikaa joutavaan asiaan."
Sinäkään et tietenkään halua nähdä että aborttikeskustelujakin käydään silloin tällöin, ja nimenomaan lain rajaamisen kannalta. Mutta toivottavasti sitten nämä typerät hörhöjen lakivapautusvaatimuksetkin tullaan ohittamaan joutavina kitinöinä.
"somemaailma tarjoaa helpon väylän kertoa mielipiteensä?"
Niin? Edelleen, mitä HYÖTYÄ siitä on? Senkö perusteella lainsäätäjät muuttaa mielipiteitään ja ryhtyy toimeen?Somemaailma on kylläkin poliitikoillekin ihan näkyvä väylä kansan tuntoihin. Kyllä he usein viittaavat somekeskusteluihin.
Miksi muuten itse harrastat somekeskustelua, jos siitä ei hyötyä ole? - Anonyymi
"Ei tarvita kuin oikeat, nykyistä rohkeammat tyypit tiettyihin puolueisiin"
Miksi kansa ei halua sellaisia sinun mielen mukaisia tyyppejä puolueisiin? Olisko valtaisa kuitenkin ihan järjellä ajattelevia tyyppejä? Krisselit on sinun mielen mukaisia. Kai äänestät niitä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne voisi sanoa ja kenelle? Mitä hyötyä siitä olisi?
"Mitä ne voisi sanoa ja kenelle? Mitä hyötyä siitä olisi?"
Ei munkaan mielestä, johan ne nauretaan pihalle jonkun menneen ajan dinosauruksina jotka ei pidä naista edes ihmisenä. Sanomisille vaan hymyillään merkitsevästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eduskunnassakaan ei ole asia aiheuttanut mitään keskustelua. Onneksi siellä keskitytään asioihin jotka ovat oikeasti tärkeitä. Ei tuhlata aikaa joutavaan asiaan."
Sinäkään et tietenkään halua nähdä että aborttikeskustelujakin käydään silloin tällöin, ja nimenomaan lain rajaamisen kannalta. Mutta toivottavasti sitten nämä typerät hörhöjen lakivapautusvaatimuksetkin tullaan ohittamaan joutavina kitinöinä.
"somemaailma tarjoaa helpon väylän kertoa mielipiteensä?"
Niin? Edelleen, mitä HYÖTYÄ siitä on? Senkö perusteella lainsäätäjät muuttaa mielipiteitään ja ryhtyy toimeen?"Sinäkään et tietenkään halua nähdä että aborttikeskustelujakin käydään silloin tällöin, ja nimenomaan lain rajaamisen kannalta. "
Ja ainoat ketä keskysteluja käy on viiden hengen lahko porukka. Muita ei taida kiinnostaa. Ainakin kaikki kiristämiset on naurettu ja tyrmätty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Somemaailma on kylläkin poliitikoillekin ihan näkyvä väylä kansan tuntoihin. Kyllä he usein viittaavat somekeskusteluihin.
Miksi muuten itse harrastat somekeskustelua, jos siitä ei hyötyä ole?Ei kai ole sanottu ettei siitä ns. ruohonjuuritasolla voisi olla hyötyä?
"Miksi kansa ei halua sellaisia sinun mielen mukaisia tyyppejä puolueisiin? "
No katsos, ehkä ne valitsee edustajansa ensisijaisesti ihan muiden kuin aborttimielipiteen perusteella.
"johan ne nauretaan pihalle jonkun menneen ajan dinosauruksina jotka ei pidä naista edes ihmisenä."
Niin, sinun kaltaisesti pitää. Joita onneksi marginaalinen vähemmistö. Ja jotkut liberaalipellejen sumuttamat velttop.rseet ei vain uskalla olla omaa mieltään.
Muut ymmärtää kyllä ihan loogisesti, ettei lasten ihmisoikeudet ja tasa-arvo olisi mitenkään pois kenenkään toisen ihmisyydestä ja ihmisoikeuksista.
"viiden hengen lahko porukka"
Olet edistynyt aiemmasta, kun myönnät jo sentään että jotkut pitää aihetta säännöllisesti esillä. Edustajisto ymmärtänee sinua paremmin, ettei kyseessä ole naurun asia. Vai näitkö uutiskuvissa sellaista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai ole sanottu ettei siitä ns. ruohonjuuritasolla voisi olla hyötyä?
"Miksi kansa ei halua sellaisia sinun mielen mukaisia tyyppejä puolueisiin? "
No katsos, ehkä ne valitsee edustajansa ensisijaisesti ihan muiden kuin aborttimielipiteen perusteella.
"johan ne nauretaan pihalle jonkun menneen ajan dinosauruksina jotka ei pidä naista edes ihmisenä."
Niin, sinun kaltaisesti pitää. Joita onneksi marginaalinen vähemmistö. Ja jotkut liberaalipellejen sumuttamat velttop.rseet ei vain uskalla olla omaa mieltään.
Muut ymmärtää kyllä ihan loogisesti, ettei lasten ihmisoikeudet ja tasa-arvo olisi mitenkään pois kenenkään toisen ihmisyydestä ja ihmisoikeuksista.
"viiden hengen lahko porukka"
Olet edistynyt aiemmasta, kun myönnät jo sentään että jotkut pitää aihetta säännöllisesti esillä. Edustajisto ymmärtänee sinua paremmin, ettei kyseessä ole naurun asia. Vai näitkö uutiskuvissa sellaista?Kerrohan: MIHIN nuo sinun väitteesi ihmisten mielipiteistä perustuvat? Onko sinulla todisteita väittämillesi asioille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrohan: MIHIN nuo sinun väitteesi ihmisten mielipiteistä perustuvat? Onko sinulla todisteita väittämillesi asioille?
Edelleen turha käännellä omaa todistustaakkaasi muille. Joka paikassa tässä vain joudutaan oikomaan sinun mutuväitteitäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen turha käännellä omaa todistustaakkaasi muille. Joka paikassa tässä vain joudutaan oikomaan sinun mutuväitteitäsi.
Sinun ei ikinä tarvitse todistaa mitään? Niinkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun ei ikinä tarvitse todistaa mitään? Niinkö?
Sinun ei tarvi ikinä nähdä niitä lukuisat kerrat annettuja todisteita, niinkö? Eikä tietystikään itse todistaa mitään.
- Anonyymi
"mm. PS:n voimin jokin roti"
Jonkun Hakkaraisen tai muun pubipersun kerran nähtyään ei taida olla vaaraa. Tärkeempää on juopottelu ja naiskentelu. Ei ne ees seuraa politiikkaa. Tuskin tietävät kuka pressanakaan nykyään on.
"Aborttivastainenhan KD toki on."
Älä nyt sentään tuomitse kaikkia kristillisiä. Seilläkin abortinvastaisuus näyttää olevan aika pientä.
Moni heistä ei varmastikaan itse tekisi (tai teettäisi) aborttia, mutta eivät he silti kieltäsi muilta päätäntävaltaa.- Anonyymi
Ei kristilliset ole raskautumisvaarassakaan. Vanhoja ruttuisia mammoja ja vanhoja seniilejä ukkoja. Vieraantuneita elämästä ja elävät Raamatun haaveissa. Ei heillä ole työttömyyttä ja rahaongelmia vaan voivat keskittyä satumaailmaan.
- Anonyymi
Onko tutkittua tietoa kuinka suuri osuus väestöstä ylipäänsä turvautuu aborttiin. Tai jälkieskäisypilleriin. Luulisin että aika pieniä lukuja mutta silti kiinnostaisi tietää.
- Anonyymi
Aborttiin turvautuu n. 9000 ihmistä/v viimeisten tilastojen mukaan eli n. 0,004% naispuolisista kansalaisista. Jotkut heistä ihan sarjassakin.
- Anonyymi
Väestön se osa joka ei ole lisääntymisiässä tai ei voi tulla raskaaksi kuten miehet tuskin tekeekään aborttia tai tarttee jälkiehkäisyä. Voi olla että Herra Hakkarainen on unissaan käveltyään semmoisen saattanut apteekista ostaa ja syödäkin. Mutta tuskin on ollut raskaana.
Ehkäisyä kun käyttää ja se toimii niin mihinkäs sitä jälkiehkäisyä tarviikaan tai aborttia varsinkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aborttiin turvautuu n. 9000 ihmistä/v viimeisten tilastojen mukaan eli n. 0,004% naispuolisista kansalaisista. Jotkut heistä ihan sarjassakin.
Hyödyllisempää olisi tutkia sitä, miten suuri osuus ei-toivotuista raskauksista päättyy aborttiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyödyllisempää olisi tutkia sitä, miten suuri osuus ei-toivotuista raskauksista päättyy aborttiin.
Ketä ja mitä semmonen tutkimus hyödyttäisi, ihan vaan mielenkiinnosta kysyisin.
Voihan raskaus olla aluksi toivottukin mutta tulee joku muutos ihmissuhteessa, tai sitten joku tulee vahingossa raskaaksi mutta siitä tuleekin hyvä juttu eli toivookin lasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127