Nuorelle eutanasia masennuksen vuoksi Belgiassa – tapaus jakaa mielipiteet Suomessa
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/09/nuorelle-eutanasia-masennuksen-vuoksi-belgiassa-tapaus-jakaa-mielipiteet
Mitä olette mieltä eutanasiasta masennukseen?
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/09/nuorelle-eutanasia-masennuksen-vuoksi-belgiassa-tapaus-jakaa-mielipiteet
Mitä olette mieltä eutanasiasta masennukseen?
Vastaukset 26
Vanhimmat
En hyväksyisi sitä nuoren ihmisen kohdalla. Itselläni on MT-diagnooseja, joilla sen saan ja olen ajatellut tätä korttia käyttää.
Kuoleman pitäisi todellakin olla se viimeinen vaihtoehto. Siitä ei saisi tehdä taidetta.
Ei sitä Suomessa saa
Täältä saa diagnoosit matkaan ja menoksi.
Ensin riivaajat ja demonit pommittavat ihmismieltä synkillä ajatuksilla. Syntyy "masennus". Seuraavaksi ne keksivät, että laillistetaan "armomurha" näille ja alkavat vaikuttamaan yhteiskunnassa ja politiikassa siihen suuntaan. Ihminen on pelinappula. Vain valkeudessa voi nähdä mitä pimeässä on.
Skitsofreniaa pukkaa sulla ?
Vain valkeudessa voi nähdä mitä pimeässä on. Sinulle nuo ajatukset ovat todellisuus etkä kykene näkemään niiden lähdettä, koska olet pimeässä. Luuletko tosissasi että masennus johtuu jostain vastoinkäymisistä? Kaikilla on vastoinkäymisiä. Se johtuu siitä että pimeyden henkiolennot estävät ihmistä käsittelemästä vastoinkäymisiä. Ainoa lääke on usko Jeesukseen.
Mulla on todettu about kakskytä vuotta sitten keski-vaikea masennus sekä itsetuhoisuus, ja nuorempana yritin useita kertoja itsemurhaa, joista kaksi yritystä oli todella pienestä kiinni, etteivät ne onnistuneet. Jälkimmäisessä yrityksessä loukkaannuin vakavasti, ja edelleen lähes 16 vuotta yrityksen jälkeen kärsin massiivisten vaikeiden murtumien jälkitiloista...ja tulen kärsimään niistä loppuelämäni. Itsetuhoisuuden olen pitänyt kaikki nämä vuodet poissa syömällä masennuslääkkeitä, ja suurin pelkoni on itsetuhoisuuden palaaminen, koska tiedän miten tulisi käymään. Pystyisin lupaamaan, että tämän hetken fyysinen voitini huomioon ottaen en tulisi kauaa olemaan hengissä. Tällä hetkellä itsetuhoisuuden pysyessä pois, en todellakaan yritä tehdä itselleni mitään niin kauan kuin on voimavaroja, joita saan jokaisesta nukutusta yöstä. Jos uni katoaa...tilanne muuttuu. Masennuslääkkeitä voin syödä vaikka kuolemaan asti, kunhan ne pitää itsetuhoisuuden poissa.
Pystyn ymmärtämään tätä nuorta, olinhan itse hänen ikäisensä yritykset tehdessäni, mutta en hyväksy hänen tulevaa tekoaan. Vaikka hän ei itse sitä tajuakaan, hänellä on paljon syitä elää. Jossittelen. Jos hän olisi sairauden tai onnettomuuden vuoksi menettänyt sekä kyvyn liikkua, että kommunikoida, ja tietäen tilansa vain huonontuvan -esim. Als:in takia, hyväksyisin eutanasian. Mutta masennuksen takia, edes vaikean? En. Jokainen kuitenkin tekee kuten itse haluaa. Masentuneena ei tunnista niitä asioita jotka tekee elämästä elämisen arvoista. Ja masennuksesta puhuessani tarkoitan sitä sairautta jonka muun muassa psykiatrit diagnosoivat, enkä olotilaa "masennus" jolloin mieli on maassa vaikkapa eron tai pettymyksen takia. En sitäkään vähättele, mutta näistä kahdesta puhuttaessa puhutaan kahdesta aivan eri asiasta.
Lisäyksenä se, että kumpikaan ei sulje toista pois, ja mieli on sairauden aikana myös maassa.
En usko
Että sulla masennus.
Olisko maanisdepressiivisyys eli pipolaarisuus se oikeempi vaiva
Siihen ei oo muuta apua kuin lääkkeet muuten lähtee lapasesta
Ton diagnoosin määrittelemättömän persoonallisuushäiriön (sitä en muistanut mainita) ohella olen aikanaan saanut. Sanotaanko näin mun lääkityksestä, että reilu vuosi sitten kun kävin rTMS -hoidosta vastaavan psykiatrin vastaanotolla selvittämässä, niin huomasin kuinka tää psykiatri oli epäilevällä kannalla sen suhteen, että olisiko mulle siitä apua. Sitten kun päästiin lääkelistaan, niom johan ääni muuttui kellossa. Eli maksimiannoksilla mulla oli mennyt escitalopram vuodesta 2005 lähtien, ja voxra 2013 vuodesta asti. Pääsin hoitojonoon, ja sain hoidosta selkeästi apua, vaikka kroppa ei syksyn ja talven raskaasta fyysisestä kuormituksesta pitänytkään, vaan palautti jatkuvat helvetilliset neuropaattiset hermokivut seuralaiseksi.
Voi hyvinkin olla, että diagnoosi voisi olla toinen, mutta kun en näistä sen enempää tiedä, mitä nyt olen omasta diagnoosista ottanut selvää. Lisäksi ketipinor menee unta parantamaan. Lopetin lääkityksen -olin saanut syksyllä 2003 seroxatin joka vaihdettiin maaliskuussa 2004 cipralexiin- lääkkeiden vaihdon yhteydessä, kun tunsin oloni paremmaksi. Marraskuun lopulla samana vuonna tein viimeisimmän yrityksen, jossa myös vammauduin. Kesästä 2005 lähtien olen syönyt escitalopramia, ja rTMS -hoitoon halusin, koska tiesin etten uskalla yrittää annoksen vähentämistä ilman vastinetta. Escitalopram vaihdettiin huhtikuussa venlafaxiiniin, koska toivottiin siitä apua myös hermokipuihin -valitettavasti apua ei tullut.
Hyi helv. Cipralex! Nään vieläkin painajaisia siitä lääkkeestä.
Järkyt aloitusoireet. Aivan mieletöntä ahdistuneisuutta ja pelko/kauhukohtauksia 3 ekaa viikkoo lääkkeen syönnin aloituksesta!
Jos vähänkään tolkuissa niin kaikki muu olotila parempi kuin mitä sillä cipralexilla.
Luulin etten selviä hengissä niistä viikoista
Lääkärit tykkäs hyvää kun mä ilmoitin Cipralexista että:
”Jos et ole hullu, niin syö 3 viikkoo cipralexia niin olet hullu”
Ne kun mainosti lääkettä
Uudenpolven hyvin siedetyksi masennuslääkkeeksi jolla saatu hyviä tuloksia
Itsetuhoisuus on pysynyt toistaiseksi poissa 2005 lähtien, ja on tälläkin hetkellä poissa, kiitos lääkityksen. Tiedän käyttäytymiseni kokemuksesta jos lopetan lääkkeet -enkä niitä tällä kertaa halua lopettaa missään nimessä. Kovat, jatkuvat kivut tekee elämästä helvettiä, ja koska mikään lääke ei niihin auta, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kestää. Pää kestää koska saan onneksi nukuttua öisin, ja unen laatuun ja määrään olenkin pääosin keskittynyt tällä hetkellä. Olen myös oppinut tunnistamaan omat jaksamisen rajat, ja kun ne on kuluvan vuoden aikana olleet lähellä tulla vastaan, olen pyytänyt apua. Tarvitsen 9-10 tuntia unta per yö, mutta tiedän myös sen, jos pitkältä ajalta yöunet jää kipujen takia pariin tuntiin joka yö, lääkkeistä huolimatta itsetuhoisuus palaa. Tätä ei ole onneksi vielä tapahtunut, ja toivon ettei näin tule käymään. Toistaiseksi jaksan.
Olen sitä mieltä että jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään, eli hyväksyn eutanasian.
Mulla oli diagnosoituna puhtaasti vain depressio ja olin kyllä itsetuhoinen ja yritin itsemurhaakin, silloin kannatin ajatusta eutanasiasta depressioon.
Nykyisin kun olen täysin terve sanon että ihminen joka on epätoivoisessa surussa syvällä ajattelee ettei toivoa paranemisesta ole. Hän ei pysty näkeen positiivisesti tulevaisuuttaan. Ei usko paranemiseensa ja silloin kun ihminen ajattelee kovin negatiivisesti mahdollisuutensa parantua, elämänsä muuttua onnellisemmaksi, sitä saattaa tehdä virheellisiä päätöksiä. Masentunut ei pysty objektiiviseen ja loogiseen päätökseen koskien hänen omaa henkeään.
Itsellä sairaushistoria on pitkä.
Syksyn 1998 aikana aloin kokeen erilaisia alakulon oireita
Joulukuussa 1998 koin varsinaisesti sairastuneeni masennukseen
Tammikuusta- toukokuuhun 1999 oloni oli äärimmäisen tuskainen. Itsemurhayrityksiä oli 2 lääkkeillä
Kesällä luulin koulujen kesäloman auttavan mutta ei. Mieliala jatkoi matalalentoo
Heinäkuussa 1999 3:s itsemurhayritys
Koulujen alettua melkein kuukausi meni hyvin, mutta syyskuussa olo kärjistyi jälleen itsemurhayritys ja toinen viikon päästä edellisestä
Se päätyi jo teho-osastolle.
Siitä nousi sitten aikuisten tietoisuuteen olotilani.
Tuli hoitoa, tuli lääkkeitä, tuli tukiaikuisia, tuli koulussa erilaisia tukitoimia jotta oppivelvollisuuden suorittaminen ei vaarantuisi.
Koulussa oli luokanvalvojan, kuraattorin, kouluterveydenhoitajan yhteistyöporukka joka piti yhteyttä myös terveyskeskuksen hoitavien tahojeni ja sosiaaliviraston kanssa.
Vuonna 2001 tuli viimeinen itsemurhayritys. Sen jälkeen luovutin ja alistuin kohtalooni. Elossa tässä joutuu roikkuun kun päästetä ei mua mitenkään pois.
Kuvittelin silloin että masennus on sairaus siinä missä joku syöpä tms. Että mä vaan poden maaten ja lääkärit hoitaa kuntoon mut ja lääkiten kaiken taas kuntoon.
2002 -2003 oli oireet vähäisempiä mutta niitä oli silti.
2004-2006 mielialan alakulon ja väsymyksen oireet, itkuisuus lisääntyi
2007-2008 tuli elämäntilanteessa parisuhde puolella vaikeat ajat. Mielialassa tapahtui radikaali muutos. Alkoi uusi pahenemisen vaihe. Samaan aikaan oli lääkehoitoa muuteltu.
Vuoteen 2009 saakka söin masennuslääkkeitä. Sitalopraami pohjaisia. Lääkärit sanoivat että pitää oireettomanakin syödä ainakin 5 vuotta ennen kokonaan lopettamista niin riski masennuksen uusiutumiseen on pienempi
Olin lääkehoidon aikana kokenut masennusoireita ja pahenimisvaiheita joten vuonna 2009 ilman lääkärin suostumusta tein viimein päätöksen että masennusta ei enää hoideta lääkkeillä. Se hoidetaan enää terapialla ja oman elämän kuntoon laitolla
Monesti masentunut ihminen elää tavoilla jotka ylläpitää masennusta. Valvoo yöt, nukkuu päivät, ei syö hyvin tai ahmii herkkuja, ei harrasta liikuntaa, viettää paljon aikaa yksin , ei ole edes töissä tai koulussa, vain omat seinät ja seinien sisällä kehää menevät synkät ajatukset seuranaan tai vaihtoehtoisesti hyvin ongelmallisten ihmisten seurassa joiden dramaattiset elämäntapahtumat vaikuttaa omaankin mielialaan, osalla myös alkoholin tai huumeiden käyttöä joka ylläpitää mielialaoireita.
2010 terapia päätettiin 6 kk ilman lääkkeitä oloni jälkeen
2011 hakeuduin uudelleen terapiaan vaikean parisuhteen takia. 2011 marraskuussa se päätettiin
2013 todettiin lievä masennus uudelleen ja traumaoireilua ex-parisuhteen takia. Hoito oli lääkkeetöntä. Ei terapiaa vaan keskusteluapua
2014 masennus oli remissiossa eli mielialaoireet poissa mutta väsymys ja muistiongelmat riesana
2014-2015 mielialaoireita ilmaantui mutta masennukseksi sitä ei luokiteltu. Kuolemantapaukseen liittyvä luonnollinen surutyö oli lääkäreiden näkemys. Edelleen masennus remissiossa.
5 keskusteluapu käyntiä
Muuten ei hoitokontakteja eikä lääkityksiä
Vuonna 2016 virallisesti kaikki masennusoireet poistunut marraskuussa tehdyssä terv.tarkastuksessa eli myös uupumus ja muistiongelmat
Siitä eteenpäin terve, työssä käyvy ja kokonaan irti mt-puolen hoidoista.
Pitkä tie se oli käydä. Masennus on pitkänlinjan sairaus jota pahentaa aina uudelleen kaikki muut tunnepuoleen ottavat elämäntapahtumat mm. Läheisten kuolemat, parisuhdeongelmat, erot jne.
Pitkäjänteisyyttä vaaditaan.
Olen ylpeä sinusta.
Kiitos.
Tuohon puhtaan depression hoitoon lääkkeillä palaan vielä.
Mulla oli vakavia masennusoireita melkein vuoden ajan ennen kuin lääkehoito aloitettiin.
Eli podin masennusta lähes vuoden ilman lääkehoitoa.
Lääkehoidolla olin 1999-2009
Lääkärit perustelee masennuksen hoitoa lääkkeellisesti mm. Mielialaoireiden lieventymisellä, toimintakyvyn elpymisellä ja itsetuhoisuuden ja epätoivoisuuden laskulla. Myös uniongelmiin avun saannilla ja masennuksen uusiutumisen ja sairauden keston lyhenemisellä
Otan kantaa tähän asiaan.
1999 vuoden olin lähes kokonaan ilman lääkehoitoa. Diagnoosin vakava masennus sain lokakuussa 1999
Vuoden 1999 olin kokenut masennusoireista mm.
Ahdistuneisuutta, voimakasta henkistä tuskaisuutta, epätoivoa, tulevaisuudenkuvan synkkyyttä, itkuisuutta, surullisuutta, alakuloa, itsetunnon laskua, pessimistisyyttä, unen saannin ongelmia, itsemurha-ajatuksia ja yrityksiä, painon laskua, ruokahaluttomuutta
Lääkehoidon aikana 1999-2009
Koin oireita: ahdistuneisuud, voimakas henkinen tuskaisuus, itkuisuus, surullisuus, alakulo, itsetunnon lasku, pessimistisyys, itsemurha ajatuksia ja 2001 yritys
Lääkehoidolla korjaantuneet asiat:
Ruokahalu
Uni
Lääkehoidolla tai ilman koulussa kävin samalla tavoin. Väkisin vääntäen. Ei muutosta toimintakykyyn siis
Masennus uusi 2013 lievänä eli 10 vuoden lääkkeiden syönti ei auttanut uusiutumisen alttiuteen
Tältä pohjalta sanon että puhtaan depression hoitoon en kokenut lääkehoidolla olevan muuta vaikutusta kuin että ruokahalu lisääntyi, painoa tuli takasin ja nukutti hyvin
Ja sairaus kesti lääkehoidosta huolimatta 1999-2016 kokonaisuudessaan ottaen uusiutumiset ja remission vaiheetkin mukaan eli myöskään sairauden kestoon ei lääkehoidolla 10 vuotta ollen ollut lyhentävää vaikutusta jonka takia lääkkeiden syönnin kannattavuutta lääkärit perusteli
itsemurhia tehdään monestakin syystä, mutta ei masennuksen takia eutanasiaa pitäisi lähteä tekemään.
Miksi on niin suuri huoli yhdestä, joka haluaa päättää elämänsä. Pitäisikö ensin huolehtia maapallon elämänhaluisista, jotkut kuolevat nälkään. Jotkut elävät sietämättömissä ulkoisissa olosuhteissa, joissa itsemurha rationaalisen olennon ratkaisu.
Eutanasia pitäisi olla saatavilla matalalla kynnyksellä kaikille halukkaille. Erilaiset varotoimet tietysti mukana, kuten mahd. painostuksen selvittäminen ym. Muuten asia on ihan selvä ja lopettaisi kokonaan nämä nokkakolarit sekä junien alle hyppimiset, joissa saattaa myös joku muu aina vahingoittua. Jos ihminen haluaa eutanasian eikä muuta apua, niin kyllä hänen pitäisi se silloin saada. En ymmärrä sadisteja, jotka haluavat, että täällä pitäisi pysyä hengissä heidän mielikseen.
Jos masentunut todella haluaa kuolla ts. hän on riittävän syvällä masennuksessa, hän tekee itsemurhan. Hän ei tarvitse eutanasiaa. Ihmisen tehtävä ei ole päättää toisten kuolemasta myöskään muissa sairauksissa. Ihmisten tehtävä on auttaa toisia elämään hyvää elämää.
Niin, mutta tuossa kuolema on varma, eikä jää kitumaan. Lisäksi se ei aiheuta ulkopuolisille haittaa. Toisinkin, jos ajaa rekan eteen, tai hyppää junan alle.
Ihmisen tehtävä ei ole auttaa toista kuolemaan vaan elämään.
Outoa touhua että on kaikenlaisia kovapalkkaisia ammattilaisia joiden ei tarvitse edes omaa työtään hoitaa ja rahaa tulee siltikin ovista ja ikkunoista. Monet vielä pyörittelevät kahta vastaanottoa ja mikäs siinä kun niin helposti käy.
Monia ahdistaa kaikenlaiset esiintymiset kouluissa joita satanistit opetusministeriössä vaativat kuuluvan koulutukseen. Niillehän nyt ei tietenkään voi mitään tehdä kun ne on kerran kiveen hakattu ja pakko pitää mutta eutanasia voisi sitten ennemmin olla ratkaisu. Onhan tuo eutanasiakin varmasti myös hyvää bisnestä ja siitä saadaan sitten verotuloja jotta kansa voi sitten paremmin ja saa palveluja joista ei sitten kuitenkaan ole mitään hyötyä.