Kuka on anatanut suurelta valtaenemmistöltään Evlut. seurakunnan jäsenistä muodostuvan yhteiskunnan, johon myös muutkin uskonsuunnat lukeutuu. Antaa yrityksille / liikelaitoksille oikeuden syrjintään, snanvapauden riistoon, yhteiskunnan yhteisten asioiden vastaiseen toimintaan, ym. pahan suosimiseen, onnettomuuden (vääryyden) uhrien elvyttämisen ja auttamisen estämiseen ja turvalliselle elämän tielle ohjaamisen.
Apulaisoikeuskansleri väitää että, liike laitoksien laittomuuteen hän ei voi puuttua.
Milloin ja missä on liikelaitoksille annettu tällaiset lainvastaiset oikeudet ja millä oikeudella ja valtuuksilla on annettu, ja ketkä tai keillä on ollut sellaiset valtuudet ja mistä ne on saatu, kun ei ainakaan kansan tasavaltalaisilta, eli yhteiskunnan jäseniltä.
Jotka perustuslain mukaan käyttää tasavalloissa korkeinta valtaa ja ovat suurimmassa vastuussa kaikesta mitä kansakunna keskuudessa harrastetaan ja millä tavalla toimitaan ?
Eikä silloin ole voinut kansan palvelijatkaan / edustajat, sellaisia oikeuksia vääryyteen antaa, heilläkään kun ei sellaisia oikeuksia eikä valtuuksia ole.
Ainoastaan kaiken hyvän ja oikean ja oikein tekemisiin voivat antaa luvan.
Tasavaltalainen

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.