Kiuruvedellä 2 uutta koronatartuntaa, tiedottaa Ylä-Savon sote. Kannattaa alkaa niitä maskeja käyttämään.
Koronaa taas täälläkin
8
870
Vastaukset
- Anonyymi
Ilmastotutkijat varoittivat jo vuosia sitten että ilmastomuutos tuo edetessään pandemioita. Ilmaston lämpeneminen tarjoaa hyvät olosuhteet uusille entistä vaarallisimmille taudeille. Luonnonvoimia vastaan taistellessa ihminen jää toiseksi. Lasken kuuluvaksi koronan näihin voimiin. Korona pandemia on vasta alussa ja sen raju leviäminen vasta edessä. Kun raju leviäminen alkaa tapahtuu myös viruksen muuntautumista entistä vaarallisemmaksi. Virus kerkiää muuntautua vielä useaan kertaan ennen kuin sen pysäyttämiseksi tuleva rokote saadaan markkinoille. Kun tämä joku kaunis päivä tapahtuu, ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi on tehtävä kaikki. Emme enää voi sallia mitään ilmastoa saastuttavaa toimintaa, ettemme koskaan enää koe vastaavaa pandemiaa. En usko enää kasvosuojista olevan tässä vaiheessa suurtakaan apua.
- Anonyymi
Pandemioita ja kulkutauteja on ollut aikojen alusta asti paljon ennen kuin ilmastonmuutoksen varjolla tehtävä rahastus keksittiin. Ilmastonmuutos on maailman suurin huijaus maailman koko historian aikana.
- Anonyymi
Ilmastonmuutos on hieno juttu.
- Anonyymi
Maapallon ilmasto alkoi lämmetä 10000 vuotta sitten ,jääkauden jälkeen.
- Anonyymi
Kyllähän se taitaa olla kylmä totuus ettei ilmaston muutos tapahdu muutoin kuin että suurin osa maapallolla elävistä ihmisistä kuolee.Taudit tappaa tai sodat.Montako vuotta on vouhotettu ja tehty jopa politiikka tämän asian nimissä.
- Anonyymi
Ne Kiuruveden uudet koronatartunnat näyttää olleen tilastointivirhe. Eli niitä ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne Kiuruveden uudet koronatartunnat näyttää olleen tilastointivirhe. Eli niitä ei ole.
Paalaimeen narua kuitenkin K kaupasta.
- Anonyymi
"Koronatiedote: Kiuruveden kotihoidossa koronavirustartunta 😷 Yhdellä Kiuruveden kotihoidon työntekijällä on todettu koronavirustartunta.
Tämänhetkisen tiedon mukaan altistuneita on 15 kotihoidon työntekijää. Lisäksi 20 Kiuruveden Rinnekodin vuokra-asunnoissa asuvaa vanhusta ovat voineet altistua ja heiltä kaikilta on otettu koronavirusnäytteet.
Altistuneet työntekijät on asetettu karanteeniin."
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit316029Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113890Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e543340TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373086- 1642444
- 552086
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261980Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111640Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281609Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71607