Nuhjuinen keskusta, joko uskalletaan myöntää

Anonyymi

Luin tuossa viime aikojen Vietereitä. Kyllä huomaa, että päätoimittaja on vaihtunut ja uusi tullut Siilinjärven ulkopuolelta. Aivan oikein kirjoitti Siilinjärven keskustan olevan nuhjuinen eikä mitenkään houkutteleva. Aikaisemmin ei ko. lehdessä kirjoitettu kuin Siilinjärven kehuvia kirjoituksia. Kävin itsekin viikonloppuna Siilissä ja kyllä sitä pisti silmään nuhjuisuus esimerkiksi torikorttelissa. Maalaamaton betoni tulee ajanmyötä nuhjuiseksi ja katukiveyskin oli nyt viksinvonksin. Ei tuota huomannut, kun vielä asuin paikkakunnalla. Silmä tottuu.

50

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ankea lienee parempi sana kuvaamaan keskustan ilmettä.
      Omasta mielestäni. Siksi siellä ei oikein paljon viitsi viettää aikaa.

      Jotainhan tuolle ilmeelle pitäisi tehdä. En vain päätä näistä asioista.

      Ja piittaako kukaan? - Näinä aikoina?

      • Anonyymi

        Kukapa haluaa motarin keskikaistalla aikaa viettää. Kohtapa sekin hiljenee kun ruuhkamaksut Kuopioon tulee.

    • Anonyymi

      Keskusta on ahdas, ja siellä on kaikki mahdollinen kaupoista hallintorakennuksiin, ja terveykeskukseen ja kirkkoon ja seurakuntataloon yms. ... Missä siis olisi tilaa siihen "ajanviettoon"??!!

      Siilinjärvi on kasvanut paljon, mutta keskusta on yhä noin 4000-5000 asukaan kokoon laadittu. Ei siis mikään ihme, että ahtauden tuntua on ... Joskus joku "päättäväkin" ehkä tätä huomaa ja osaa viedä ...

    • Anonyymi

      Kyllä se on hyvin kuvaavaa Siilin keskustan vetovoimasta, kun nyt torin laidalla yhdellä sivusta sivustalla ei tehdä juuri muuta kuin lajitellaan postia.

      • Anonyymi

        ... ja sitä postiakin on aina vain vähemmän.

        Uutisjousi on pienen alueen paikallislehti, sen kannattaakin kirjoitella vain mukavia kaikista.

        Siilinjärven keskuskortteleissa näyttävät kumminkin viihtyvän samat ihmiset päivästä toiseen, niin että jokin heitä sinne kutsuu jalkaansa nostamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En oikein ymmärrä että miksi paikallislehden pitäisi niin jyrkkiä puolesta/vastaan - vetoja esittää. Kyllähän siis voi, jos siis on aihetta (kumpaankaan). Mutta turhasta purnauksesta perustelematta tulee vaan sanomista, ja hyssyttely - linjaa ei lopulta kukaan jaksa lukea.

        Varmasti voisi kyllä monipuolisemmin kyllä vaikkapa rakennuskulttuuria ja -tapoja käsitellä, kuin on käsitelty. Lähinnähän nuo rakennusjutut on aina sellaista menestymisen hartautta, että "hyväkun taas tälläinen muutos tulee", se on jotenkin vaan rakennusbisneksen kannalta . Onhan se hieno asia, että rakentajilla töitä on, ja taitaa olla jatkossakin, mutta, mutta ...

    • Anonyymi

      Asuin aikaisemmin siilinpääntiellä ja paikka oli aivan hirveä. Rekkaralli Nilsiän tiellä ja se pöly / meteli / saasteet oli paha. Keskusta oli ankea lähiö eikä siellä nuorena viihtynyt. Nyt kun vuosi sitten muutin Kuopion keskustaan niin voi että on hyvä paikka. Kaikki nuo ongelmat on poissa ja lisäksi työpaikalle pyörällä 10min. Nyt kun bensan hinta tulee kallistumaan kaikki ruuhkamaksut ym. autoilijoille tulevat uudet kulut niin voinpa sanoa että tämä on se paikka missä haluan asua. Lisäksi Kuopio on todella kaunis. Kiitos kuitenkin Siilinjärvi olit kotikuntani 30v.

    • Anonyymi

      Sori "anonyymi", en sinua kokemuksistasi mollaa, mutta sotket kyllä muutamia termejä. Keskusta on esimerkiksi kielessässi "ankea lähiö", se on aika outo ilmaus.

      No, hetken aikaa ole itsekin Kuopion keskustassa asunut, ei ollut pölytön, saati metelitönkään, mutta sijainnissa on usein hyvinkin pieniä ja ratkaisevia eroja.Kuopion keskusta, ei ainakaan se "ydinkeskusta" ei kyllä mielestäni ole kaunis ollut sitten ... No ajan X, jolloin keskustoja noin yleensä aletteein nk.modernisoimaan.

      Aika huonolla paikalla olet lisäksi kai siilinpääntiellä asunut, koska useimmista asunnoista sielä ei melu kantaudu nilsiän tieltä (saasteista en ole ihan varma, lopppupeleissä pitäisi varmaankin mittauttaa). Muuta en osaa sanoa, kuin että toivon kaikkea hyvää eteenpäin, ja saasteetonta ilmaa ja niin päin pois ...

      • Anonyymi

        Kommentoimpa tässä välistä tuota Siilin keskustan ankeana lähiönä kommentointia. Aika monia lähiöitä olen nähnyt ja isompien kaupallinen keskusta on juuri Siilin keskustan kaltainen ja onhan Siili Kuopion lähiö.

        Vaikka pendelöintiä tapahtuukin etupäässä Kuopion suuntaa aika tavalla, niin on Siilinjärvellä kuitenkin lähiötä huomattavasti enemmän omaa yritystarjontaa.

        Oikeastaan koko ajan on kyllä pyritty rakentamaan Siilinjärveä lähiö suuntaan, koska viime vuosikymmenien rakentaminen on perin kerrostalovaltaistakin ollut. Lieneekö sitten normaalin rakennusbisneksen ohessa tarkoituskin "lähiönomaistaa" koko kunta?!

        Niin kauan kuin rakennusbisnes paikkakunnalla kukostaa, niin johonkin suuntaa euroja ollaan kyllä kuluttamassa. Tuskin sen aikaa on mitään alkua taikka loppua näkyvissä.
        Koska mitään täyspäistä kaavaakaan ei sitä mukaa ole, niin päivittää vaan täytyy rakentamisen mukaan miltä "lopputulos" vaikuttaa. Ilman järkevää kokonaiskaavaa (="mihin ollaan menossa") ei tietenkään lopputulos ole viihtyisä vaan pikemminkin sitten vaikka se nuhjuinen, koska rakennetaan koko ajan vain tarpeen mukaan, eli että bisnes pyörisi ja toisi tekijöilleen palkat päälle ...

    • Anonyymi

      Eteläpääty on nuhjuinen pohjoispuoli tosi hyvä. kompaktin kokoinen ja kohtuullisen vihreä. Mutta ehkä yksi iso puisto tekisi terää ja penkkejä lisää..
      Kokonaisuus on ihan OK.

      • Anonyymi

        Anteeksi mutta turha edes yrittää. Ei tosta viihtyisää saa. Tuhlaatte vain turhaan juuroja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi mutta turha edes yrittää. Ei tosta viihtyisää saa. Tuhlaatte vain turhaan juuroja.

        Et saa :KOSKAAn anteeksi, koska ei yrittäminen ole KOSKAA niin yhtään turhaa.
        Jos ittekin vaikka vain sen "killinpierun" verran laitan " €urojani likoon, niin johan on tälläinen piskuinen kehystyskunta äkkiä kiiltävä kuin mallin paska pariisissa.

        Mutta miksi nyt viitsisin, kun ei ne tässä "killinkaupunkien" pikkumaassa ymmärrä silloin entistäkään enempää mistään pöljän lauluista pitemmällä, siksikin vaan lisää ostan kaljaa niillä taskurahoilla omien ja toisten taskuihin. Ja ketähän sitten TAAS röyhtäyttää :D ....

        Voe mahoton, kalja on hyvä sijoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voe mahoton, kalja on hyvä sijoitus.

        Kylläpä oli taas pöljän raitilla porukat maistissa. Ihan karmeeta oli iltakävelyllä.

    • Anonyymi

      Täällä kun koko ajan rakennetaan niin paikat on mullin mallin jatkuvasti. Koskaan ei näytä tulevan valmista aina on joku projekti meneillään.

      • Anonyymi

        Kumpa rakennettaisiin uutta. Ja uuden tieltä purettaisiin vanhaa rähjäistä pois. Mutta Siilissä ollaan köyhiä ja vanhaa yritetään vaan vähän korjata. Koko torin ympäristö uusiksi vaan.

    • Anonyymi

      Kumpa rakennettaisiin uutta?!!
      ... Öh, niin on rakennettu uutta suunnilleen yhtä paljon kuin P-Savon muihin kuntiin yhteensä (JOS K:pio, Iisalmi ja Varkaus pois) jo todella pitkällä aikaa .... Itse voisin vaikka toivoa sitäkin, että P-Savossa voitaisiin joskus RAKENNUSPERINTEITÄ kunnioittaa, siinä on toki omat hassinsa, mutta noin yleensäkin ei jatkuva muutos ole se ykkösasia ... Rakennettavan ympäristön pitää olla siinä mielessä pysyvä, että ei joka vuosikymmenkän tarvitse mulkata uusiksi, asukkaitten mielen pitää oppia sen sijaan ymmärtämään se, milloin kollektiivi on tasapainossa ympäristönsä kanssa ... Silloin voi keskittyä muuhunkin keitykseen kirjaimellisesti, kuin sen "arkkitehtoonisen kuoren" kehitykseen, toivon ett "fundeeratte" tämän ...??!!...

      • Anonyymi

        Siilinjärven keskuskortteli ei millään tavalla edusta rakennuskulttuuria, mikä tulisi säilyttää. Se on nykyisin jo todellakin hyvin nuhjuinen ja eikä mitenkään houkutteleva. Kuten lehtikirjoiituksen mukaan ulkopaikkakuntalainen yrittäjäkin oli sanonut. Se ei edusta aikakautensa 80-luvun laatikkomarkettirakentamisen parhaimmistoa. Ja vielä kylän keskeisimmällä paikalla. Tuolle paikalle tulisi rakentaa sen paikan arvoista rakentamista.
        Näin on tehty useammassa kehyskunnissa joihn Siilinjärveä kannattaisi verrata savolaisten kuntien sijaan. Siilinjärvellää on toki tuhottu paljon säilyttämisen arvoista rakennuskulttuuria kuten vaikka useampi hirsirakennus. Huvittaa, kun esiteltiin nämä hirret säilytetyn jonkin uudisrakennuksen seinässä.

        Ei tästä kylästä hienoa saa millään, tyydytään vaan tähän ankeeseen betoniin.

        Haluaisin kyllä kirjoittajilta paremmat perustelut sillle, mitä se "Nuhjuisuus" on heidän mielestään. Onko se nimenomaan 80luvun arkkitehtuuri yleensä, vaiko jotain vielä siitä kenties erikseen?! Vaiko onko se vaan syntyisin mm.siitä kun rakennettu on paljon ja aika paljon perinteistä välittämättä?!

        Siinä toki olen täysin samaa mieltä, että kun vanhempia, ja enemmän säilyttämisen arvoisia kohteita on jo vuosia sitten purettu, niin ei nykyisessä keskustassa oikein rakennuksia ole, joita pitäisi nk.tieten ja tahtoen säilyttää. Se ei tosiaan edusta mitään sellaista, jossa olisi mitään rakennuskulttuurin kannalta säilyttämisen arvoista.

        Hirsi- ja yleensäkin puutaloja on monella paikkakunnalla purettu myös paljolti turvallisuussyistä, puukeskustoja ei liiemmin enää missään ole, tosin puutahan voisi käyttää myöskin muun rakennuksen osana ja piristeenä, puu kun on nk.elävä materiaali, ja sellaisena voisi tuoda esim.tiili- tai elementtirakentamiseen elävämpiä vivahteita.

        Jaa, onko ne kenties vielä ne vanhan kunnantalon hirret, joita on ennenkin pyöritelty, vai mitkä hirret on kyseessä?! Tuollaisenaan toki ei kerro paljon muuta kuin että "tälläisiä on täältä purettu" ...

        Käväisin tässä jokunen aika sitten Siilin keskustassa taas asioilla ohimennessäni. Muutin paikkakunnalta muutama vuosi sitten pois. Ei siellä asuessa niinkään huomannut sitä nuhjuisuutta, kun silmä tottuu. Paljas betoni ja talojen seinät olivat nuhjuiset. Keskuskorttelissa oli enemmänkin pihalaattoja vinksin vonksin.

        Itä-Suomessa ei tosiaankaan ole juurikaan puukeskustoja. Ei ole pidetty säilyttämisen arvoisena. Muutamia korttelin osia ja kadun pätkä Juuassa tulee vain mieleen. Suomen rannikkoseudulla asia on toisin. Kas kun paloturvallisuutta ei siellä ole pidetty niin tärkeänä, vai onko se vain ollut tekosyy.

    • Anonyymi

      Siis se "nuhjuisuus" on vain likaisuutta?! Eikös sellaisen saa myöskin pesemällä pois, varmaankin ... Eri asia se, että mistä sellainen tulee, onko kyse samasta ilmiöstä, joka on kunnassa moniin rakennuksiin tuonut home.ongelmia, noin esimerkiksi?!

      Itse ole vuosikaudet jo asunut muualla, ja aika vähän on tullut vierailtua. Johon yksi syy on se, että keskusta on niin monet kerrat muuttunut, että sitä ei enää tunne omakseen, vaikka ei siellä nyt pakko asioida olisi, ajaa kuitenkin läpi taikka vierestä.

      Kuitenkin aika ajoin on tullut tapahtumia seurattua, kuten näitä nykyisiä uudelleenrakentamisen (monennenko kaikein kaikkiaan, en oikein osaa laskea enää???) eri vaiheitakin. Jollakin tapaa sitä kuitenkin kasvaa kiinni siihen miljööseen, jossa on kasvuvuotensa pitkälti elänyt. Sikäli voisi sanoa että jos ei mitään perinteitä esim.rakentamisessa ole jäljellä, niin se on "historiattomuuden rakentamista", kun esim.sukupolvien välilllä ei ole enää kiinnikohtia, koska muutos on (monista syistäkin johtue??!) täysin liian nopeaa ...

      • Anonyymi

        Onneksi en ole kasvanut kiinni tähän 80-luvulla rakennettuun Siilin keskustaan ja viettänyt nuoruusvuosia siellä. Vähän vanhempana olen nähnyt myös aikaisempia vaiheita. Surkealta vaan tuntuu, jos Siili jää keskustan osalta vanhoihin 80-luvun muistoihin. Toki monet kylät ovat juuri niitä muistoissaan olevia. Siilinjärven kun pitäisi toisten kehittyvien kuntien kaltaistensa kehyskuntien lailla mennä eteenpäin. Nythän on ollut jo jonkun aikaa trendi rakentaa ja muuttaa nämä laatikkomyymäläkeskustat ihmisten keskustoiksi. Rakennetaan asuinkerrostaloja, joissa katutaso on liikekäytössä. Siilissä rakennetaan muutama hassu asuintalo teiden viereen ja oikein kaavoituksen esittelyssä puhutaan niistä meluvalleina esimerkiksi uudelle kunnantalolle ja keskuskorttelille. Ihmiset asuintoineen ovat siis meluvalli.

    • Anonyymi

      Onko eteenpäinmeno siis sitä, että puretaan mahdollisimman nopeasti alas sitä, mikä on paria vuosikymmentä sitten rakennettu?! Niin, varmaankin rakennusbisneksen ja työllistymisen kannalta hyvä homma, mutta toisella puolen perinteet ja historia katoavat ennen kuin ennättävät tullakaan, ja tuskin paluumuuttajat innostuvat, koska sen minkä he muistavat ei enää pystyssä ole.

      Noitten Siilinjärven nykyisten kerrostalojen sijoittamusta taas pidän yleensäkin kerrassaan huonona. Parempi ratkaisu olisi ollut kaavoittaa selkeästi isompia alueita, jos vaikka niitä kivijalkakauppoja olisi sinne mahdollisesti pyritty hankkimaan. Tosin pienet liikkeet on Siilissä perinteisesti pärjänneet aika huonosti, syinä Kuopion läheisyys, ja yhä enenevästi nettikaupan helppous myöskin nykyään.

      Yksi suurista rakentamisen ongelmista Siilissä (mikä aiemminkin joissakin ketjuissa mainittu) on keskustan ydinalueen täysin riittämätön koko, kun sitä vertaa miten tahansa nykyiseen asukaslukuun. Se ei riitä sekä kauppa-, hallinto-, sekä asuinkeskustaksi, ja se on monilla käytännön tasoilla nykyisen rakennusongelmien ydin siellä. Voisiko sorakuoppaa 5tien länsipuolella kenties ajatella vaikkapa uudeksi hallintokeskitymäksi?!

      Niin, muistan minäkin vielä ajan kun keskusta oli enimmäkseen asematiellä, josta 70-80 lukujen vaihteessa alkoi siirtyä sinne rinteen päälle, joka vielä silloin taisi olla silkkaa hiekkakenttää enimmäkseen ... Mutta onhan niitä rakentamisen vaiheita senkin jälkeen ollut jo useita ...

    • Anonyymi

      Jos kohta 40-vuotta sitten rakennettu keskuskortteli ei selvästikkään vastaa nykyisiä tarpeita eikä ole todellakaan suojeltavaa rakennuskulttuuria, olusi sen syytä väistyä ihmisten keskustan tieltä. Nythän Siilintorin entinen rakennus on jo pitemmän ajan etsinyt uutta toimintaa. Ja siihen on nyt tulossa vain postin lajittelukeskus. Se voisi hyvin toimia kauempana kunnan keskustasta. Noita marketteja kannattaisi rakentaa vaikka sinne soramonttuun, kun niihin tullaan joka tapauksessa autolla. Halpa-Halli on hyvin keskustan ulkopuolella. Mutta niin pitäisi jokunen marketti olla vaikka vanhan viitostien varressa. Ei kaikkia kannattaisi keskittää nykyisen kaltaisesti ja nyt vielä rakennetaan uusikin keskusta-alueen länsireunalle.

    • Anonyymi

      Tuota, kun marketteihin on kuitenkin pari kertaa viikossa talouden suurin piirtein käytävä. Sikäli marketit olisi parempi olla keskustassa. Ja kunnan hallintopuoli ehkä sitten kauempana.
      Mitään yleistystä tuskin kannattaa tehdä, mutta kun marketteja on nyttemminkin siellä kaikkein eniten.Joten mietihän vähän (=paljon) miten liikennejärjestelyjä taas tulisi lisää ....

      • Anonyymi

        On sitä toisissa kunnissa osattu jakaa markettitontteja pitkin asuinalueita. Silloin on useammalla asukkaalla oma lähikauppa. Ei lainkaan huonompi ratkaisu. Kun uutta asutusta varmasti tulee Kuopion suuntaan tien luo, niin olisi luontevaa kaavoittaa marketti johonkin Siilin ja Vuorelan välille.

        Leppäkaarteessahan oli lähikauppa Simon Aikalisä jo 80-luvulla, aikaansa edellä :) Siinä oli myös lähipostikin. Sitten ilmeisesti 90-luvun lamassa sen tilalle tuli baari :/ Kaljaveikkoja vissiin enemmän kuin ruokaostoksia tekeviä perheitä. Voi onnetonta Suomea, 80-luvun onnela ja paratiisi on jo kaukana eikä varmaan enää koskaan palaa :/

        Nyt en tosiaankaan tarkoittanut mitään pientä kulmapuotia, josta voisi myöhemmin tulla pubi. Tuo Halpa-Halli on ainoa tälläinen market lähikauppana. Nyt siililäiset joutuvat kulkemaan kilometritolkulla päästäkseen kauppaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leppäkaarteessahan oli lähikauppa Simon Aikalisä jo 80-luvulla, aikaansa edellä :) Siinä oli myös lähipostikin. Sitten ilmeisesti 90-luvun lamassa sen tilalle tuli baari :/ Kaljaveikkoja vissiin enemmän kuin ruokaostoksia tekeviä perheitä. Voi onnetonta Suomea, 80-luvun onnela ja paratiisi on jo kaukana eikä varmaan enää koskaan palaa :/

        Mikä siitä ajasta teki niin ylevää ja kaunista mielestäsi?! ... Taikka että onhan sitä varmaan hienoa riutua joissakin kuvitelluissa muistoissakin ... Mutta jos vaikka pistäisit itse pystyy lähikaupan, jos se takaisin jonkin ajan mieleesi tuo, käsittääkseni pienille kaupoille myönnetään nykyään taasen tukiakin, jos vaikka sellaisella startin saisit siihen ...

        80-luku on viimeinen vuosikymmen, jolloin Suomella ja Suomalaisilla meni oikeasti hyvin.

    • Anonyymi

      Ei taida Siilinjärven keskustassa juuri maalaamatonta betonia olla. On tosin jossain betonilaattoja maassa, mutta ei torilla.

    • Anonyymi

      Kysyn vaan vesa mihin laitat ne rahat mitkä kasurilan koulun sulkemisesta saatte.

      • Anonyymi

        Mikä on kunnan strategia? Kasurilan koulun lähistölle vasta rakennettiin asuinalue ja aivan vastapäätä tien toiselle puolelle on tulossa kunnan maata kaavoitettavaksi. Miksi Kuopiosta muuttaisi ja rakentaisi talon, jos tärkeä vetovoimatekijä eli lähikoulu lopetetaan? Ei uskoisi kuntaa johtavan liike-elämässä ollut henkilö.

        Taisi käydä niin, että rahat on tupuloitu heikkoon rakentamiseen, eikä ole varaa korjata tai rakentaa koulua Kasurilaan.
        Kaikki kunnan rakennukset keskustassa puretaan pois ja rakennetaan uusiksi. On ollut tosi "taitavat" suunnittelijat, valvojat ja työnjohto urakoitsijoista puhumattakaan.
        Yhtään rakennusta ei ole tehty kunnolla.

        Kasurilan koulun lopettaminen edes osittain on kummaa touhua. Kun edelleen suunnitellaan kunnan asukasluvun kasvavan, niin Viitostien varsi on mitä luonnollisin rakentamisen suunta ja kun kunnialla on siellä jo maatakin hankittuna. Kuopiostahan Siiliin muutetaan ja muuttajat haluavat asumaan hyvin yhteyksien päähän kaupungista. Puhutaan myös paikallisjunaliikenteestä ja siinä pitäisi ehdottomasti olla junaseisake Kasurilassa asutuksen äärellä.. Tässä leikataan rajusti kunnan tulevia verotuloja kunnan päätöksillä. Kannattaisi niitä säästöjä etsiä muualta kuin tulomuuttovirtojen estämisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on kunnan strategia? Kasurilan koulun lähistölle vasta rakennettiin asuinalue ja aivan vastapäätä tien toiselle puolelle on tulossa kunnan maata kaavoitettavaksi. Miksi Kuopiosta muuttaisi ja rakentaisi talon, jos tärkeä vetovoimatekijä eli lähikoulu lopetetaan? Ei uskoisi kuntaa johtavan liike-elämässä ollut henkilö.

        Miten Kasurilan koulun purkaminen tai toiminnan lopettaminen liittyy mitenkään tähän keskustelunaiheeseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Kasurilan koulun purkaminen tai toiminnan lopettaminen liittyy mitenkään tähän keskustelunaiheeseen?

        Tuossa eräs kommentoi ensin Kasurilan koulun lopettamista. Toki ei mitenkään liity otsikon aiheeseen. Saahan keskustelu toki polveilla

    • Anonyymi

      Kalliiksi tulee jos meinaa Kuopiosta siiliin muuttaa. Ruuhkamaksut ja muut valtion toimesta tehtävät ratkaisut lähivuosina. Pendelöinnillä on jatkossa hintansa. Itse olen eläkkeellä ja kaupungissa käyn harvoin joten ei minulle ole asialla väliä.

      • Anonyymi

        Siilinjärvi pyrkii edelleen asukasluvun kasvuun ja Siilinjärvelle muutetaan nimenomaan Kuopiosta. Ja Siilinjärvi tarvitsee lisää asukkaita. Näitä Kuopiossa töissä käyviä perheitä, jotka rakentavat omakotitalonsa tänne. Jos uutta nuorten perheiden muuttoa ei tapahdu , vanhenee kunnan väestö ja samalla heikkenee kunnan talous entisestään. Tästä syystä ei ole järkevää omin toimin heikentää houkuttelevuutta asuinkuntana viemällä asuinalueiden lähikoulu.

        Ei me mitään kuopiolaisia tänne haluta. Ovat niin ylimielisiä. Siilinjärvi meille itsellemme kiitos.

        "Siilinjärvi tarvitsee lisää asukkaita".

        Sittenhän siinä käy niin, että kohta kaikki hukka ja joutomaat kaavoitetaan ja rakennetaan täyteen. Eikä missään ole enää kohta mitään metsää, vapaata luontoa ja eläimiä. Kaupunkiakin jotkut tästä haluavat tehdä?

        Kyllä kaikelle rakentamisellekin pitää jotkut rajat olla olemassa.

        Hyi hitto!

        Sen kun menee konkkaan koko typerä kunta!

        Ja ihan sama, mitä sille kosteus ja homevaurioiselle koululle tapahtuu.
        Joutaakin purkaa. Menkööt pennut sinne kouluun, joko Vuorelaan, tai Siilinlahden kouluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei me mitään kuopiolaisia tänne haluta. Ovat niin ylimielisiä. Siilinjärvi meille itsellemme kiitos.

        Totta, eikä kuopiolaiset tarvitse teitä tympeitä, ylimielisiä ja luokittelevia nirppanokkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, eikä kuopiolaiset tarvitse teitä tympeitä, ylimielisiä ja luokittelevia nirppanokkia.

        Tänne emme tarvitse kuopiolaisia pärjäämme itsekkin. Minun puolesta vuorelaan voisi laittaa tullin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Siilinjärvi tarvitsee lisää asukkaita".

        Sittenhän siinä käy niin, että kohta kaikki hukka ja joutomaat kaavoitetaan ja rakennetaan täyteen. Eikä missään ole enää kohta mitään metsää, vapaata luontoa ja eläimiä. Kaupunkiakin jotkut tästä haluavat tehdä?

        Kyllä kaikelle rakentamisellekin pitää jotkut rajat olla olemassa.

        Hyi hitto!

        Heh,heh. On hyvä vitsi kuvitella, että Siilissä kaikki paikat kaavoitettaisiin ja rakennettaisiin täyteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh,heh. On hyvä vitsi kuvitella, että Siilissä kaikki paikat kaavoitettaisiin ja rakennettaisiin täyteen

        Kasurilan koulun joutaakin purkaa. Kuskatkaa vuorelaan tai kylälle kakarat ja ei ainakaan minun verorahoilla mitään uusia kouluja rakenneta. Minun mielestä tänne ei tarvita mitään uusia muuttajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasurilan koulun joutaakin purkaa. Kuskatkaa vuorelaan tai kylälle kakarat ja ei ainakaan minun verorahoilla mitään uusia kouluja rakenneta. Minun mielestä tänne ei tarvita mitään uusia muuttajia.

        Ei missään nimessä kuopiolaisia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe