mutta sen täytyy olla niin, etten rakasta puolisoani.
Kai tätä ei saisi sanoa,
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei se tosin näin mene. On lupaus tahtoa.
Ei muuta ku nopeesti sitte vaan pois siitä suhteesta. Jotkut on niin pelkureita, että sietämättömällä käytöksellä toista kohtaan vierittävät vastuun suhteen lopettamisesta toiselle. Kuten ignooraus, kaiken kommunikaation lopettaminen, välttely, etääntyminen kaikesta yhteisestä, siteiden purkaminen toiseen, ilkeys, nöyryyttäminen, suhteilu, valehtelu, pienestä suuttuminen, vertailu muihin, loukkaaminen, asettaminen tärkeysjärjestyksessä alimmaksi jne. Kun liekki sammuu, se sammuu. Käyttäytyä voi kuitenkin säällisesti entistä rakasta kohtaan.
Monenko vuoden jälkeen?
23-vuoden.
Milloin aloit epäillä rakkauttasi?
Miten tähän päädyit?
Miettinyt asiaa pitkään. Oikeastaan mulla ei ole edes mitään velvollisuutta olla tässä enää. Olen anteeksiantanut asioita, joita en koskaan ajatellut anteeksi antaa.
Onko koskaan velvollisuutta olla? Lapset kasvatettu aikuiseksi? Joskus asiat voi antaa anteeksi muttei unohtaa.
Sisäinen velvollisuuden tunto voi olla. Kaikki riippuu moraalista... melko vaikea kysymys silti ratkaistavaksi.
Joskus sitä vain herää siihen, että on luopunut paljosta toisin kuin toinen on tehnyt. Siinä helposti katkeroituu.
Kyllähän jotkut on kasvatettu siihen että liiton (rakkauden) pitäisi kestää loppuelämä niin hyvässä kuin huonossa. Sitä on hankala muuttaa kun arvomaailmaan taottu vahvasti että pitkä liitto on se kultaakin arvokkaampi. Aina on myös se pelko ympärillä olevien ihmisten reaktiot eroon jotka yleensä moraalillisesti on "samalla tasolla" kuin itsekkin.
Niin tuskin olet koskaan rakastanutkaan. Aito rakkaushan ei kuole. Olet ehkä parhaimillasikin ihastunut vain omaan rakkauteesi.
Mielestäni omaan kokemukseeni perustuen, sinun pitää antaa puolisollesi mahdollisuus etsiä rehellinen ja rakkauskykyinen puoliso.
Toi uhriutuminen, kertoo vain narsismistasi. Et näe metsää puilta.
Oletko koskaan edes ajatellut, puolisosi tekemiset johtuvat rakkaudettomuudestasi?
Pystytkö olemaan edes itsellesi rehellinen?
Narsismistani? En lakkaa hämmästelemästä sitä, että tuiki tuntematon ihminen tietää asioistani paremmin kuin minä itse.
On tavallista, että ihminen oikeuttaa tekonsa jotenkin, muuten hän ei kestäisi ajatella, millainen p*skiainen voi toiselle olla. Esim. seuraava ajatus on hyvin tavallinen: Pettäminen on sallittua rakkaudettomassa suhteessa. Tai minulla ei ole velvollisuutta jäädä suhteeseen, jossa luottamusta on rikottu jne.
Aloituksessa pohdin sitä, etten varmaankaan rakasta puolisoani ja olen sisällyttänyt tämän lähtökohtaisesti muuhun kertomaani.
Joskus sitä tuntee selvittävänsä asioita kuin pikkulapselle tai jollekin vähä-älyiselle. Mistähän se johtuu? Ehkä siitä, että eräät kysymykset tai väittämät ovat liian yksinkertaisia tai sitten olen vain narsisti :)
Tuota minäkään en lakkaa ihmettelemästä, ollaan heti leimaamassa täysin vieras ihminen muutaman lauseen perusteella.
Hienosti vastasit 👌
Siis en tiedä vielä yhtäkään ihmistä jossa ei olisi narsismia, että mitä vit. Kasvakaa aikuisiksi jo, kaikki meissä on iha luonnollista, mutta silti kaikki vaan arvostelee toisiaan vaikka ollaan samanlaisia...
Trollin pitää pysyä liitossaan jos sellaista on edes syntynyt.