Oltiin myös talvella Koiviston lomasaaren vesialueella pikkikalastusta harrastamassa. Tehtiin kolme kertaa viikossa kalakeittoa tiedettiin kalakeiton maku eri kaloista. Kun tänään kävin Kari Hangan luona hakemassa kalakeittoa Raision Tasalanaukiolta yllätyin kalakeiton hyvästä mausta. Raisiolaiset käykää hakemassa Kari Hangan hyvää kalakeittoa Tasalanaukiolta tiistaisin ei kalakeitto siitä parane. Jarmo Merinen Vasemmistoliitto Raisio.
Paaskaa kalakeittoa se oli
3
122
Vastaukset
- Anonyymi
Kävit tänään torilla syömässä Hangan kalasoppaa.Hyvä jos maistui mutta Hangan soppaa se ei ollut,koska ei ollut myymässäkään.Eikä muuten ole huomennakaan.
- Anonyymi
Veganismi on moraalisin vaihtoehto.
- Anonyymi
BBC:n mukaan suuri osa merestä on värjäytynyt epäterveellisen väriseksi.
Paikalliset ovat kertoneet saaneensa oireita vedestä.
Tiistaina aluetta tutkineet asiantuntijat kertoivat, että tutkimusalueella 90 prosenttia merenpohjan eliöistä on kuollut. Tutkimusalue sijaitsee lähellä Starichkovin saarta Avatšinskin lahdella, jossa saastumista on havaittu.
– Kun sukelsimme viiden tai viidentoista metrin syvyyteen, kuolleita merisiilejä, meritähtiä, kaloja, siimajalkaisia ja merimatoja [ja muita meren eliöitä] näkyi koko sukelluksen ajan, pohjatutkimuksessa mukana ollut Alexander Korobokin sanoi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169