politiikka oli intohimoista ajattelua

Olen pitänyt pitkän tauon politiikasta puhumisessa. Tauko oli siksi, että en halunnut osallistua aivottomaan ajatteluun jossa ihmistä itseään ei kuunnella vaan polittisesta keksustelusta tehdään kapeaa.
En kuulu mihinkään puolueeseen siksi, että näen kuitenkin jokaisessa puolueessa aatteita joita voisin kannattaa. joakisessa puolueessa on kuitenkin myös ihmiisä jotka käyttäytyvät vihamielisesti ja vääristävät toisten ihmisten mielipiteitä.
Kapeat lokerot voi thedä myös korkeastikoulutettu ja tuoda keskusteluun tylsän ennakkoluuloisen kuulusteleavan sävyn. Tämänkin tekstin voi tulkita monin tavoin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen kuitenkin kiinnostuneempi politiikasta kuin juoruista taikka viihteestä. olen pidättätytynyt intohimostani koska politiikka on täynnä oman edun tavoittelijoita jotka aatteen voimin haluavat vain itselleen hyötyä. En ole halunnut hyödyttää heitä.

Nänen suomen jo tulleen maaksi jossa suomen alkuperäiseen väestöön sulautuu muualta tulleet. Syntyvyyden alhaisuuden vuoksi tilaisuus meni ohi ja suomea ei enää saa pelkästään suomalaiseksi.
olin alunperin huolestunut alkuperäsiten suomalsiten työpaikkojen puolesta ja rikollisuuden lisääntymisestä. Tähän ei liittynyt rasisimia vaan aitoa ja realistista huolta tilanteesta. tämänkin kehityksen näen menneen jos iihen pisteeseen, että menneisyyteen ei voi palata.
Suomaislten omassa käyttäytymisessä on parantamisen varaan, alkuperäisen väestön rikkinäisyys mahdollsitaa monet asiat.
Jossain suhteessa muualta tulleet voivat tuoda tänne toista käyttäytymis kulttuuria. En näen asiaa mustavalkoisesti.
muualta tulleet miehet ovat sosiaalisesti aktiivisempia, hyvässä ja pahassa.
Suomalaisten nöyryys on vain opittu ulkokuori, passiivisuus on osin oppitua ja osin ehkä pimeän talven vaikutusta.

Tuskinpa ihmiset haluasta tapella toistensa kanssa, ei ainkaaa toisten yllyttämänä. Ei ainkaan jonkun omakotialueen ihmisen yllytyksestä kukaan halua käydä mitään sotaa. jokainen nolosti haluaa vain elää rauhassa.
Työpaikkojen puute kuitenkin jaa ihmiset ikävään tilanteeseen ja se voi ajaa rikoksiin.
On kuitenkin ollut hyvä, että jotkut tahot ovat rangaisseet naisrauhan rikkomisesta muutenhan tilanne olisi riistäytynyt käsistä.

Äänestä

mutta kyllä, minusta SDP ei lunastanut lupaustaan. vihreät eivät ole vihollisiani. Kristityt pettivät aiemmin kun Meri perussuomalaisista teki aloitteen seksuaalirikosten tuomioiden nostosta. Täsät olen pettynyt, kaikki puolueet ovat tekopyhiä.
Valistettavasti joka puolueessa on liikaa roistoja, siksi en ajksa enää innostua.

Tarvitaan vastakkaisuutta tietyn verran jotta eri ihmisryhmien pahat puolet eivät riistäytyisi käsistä.
kokoomus osaa olla moesti myös hyvä köyhemmillekkin. Joskus kuitenkin ökyrikkaat ovat ahneudessaan ylimielisä ja kuvittelevat omistavansa köyhemmät kuin tavarat.
Köyhien joukossa on kuitenkin myös ahneita paskiaisia jotka kyllä käyttävät törkeästi hyväksi toisia köyhiä.

Äänestä

Ja lopuksi jos joku jaksoi lukea, anteeksi syntiset kirjoitusvirheeni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen pitänyt pitkän tauon politiikasta puhumisessa. Tauko oli siksi, että en halunnut osallistua aivottomaan ajatteluun jossa ihmistä itseään ei kuunnella vaan polittisesta keksustelusta tehdään kapeaa.
En kuulu mihinkään puolueeseen siksi, että näen kuitenkin jokaisessa puolueessa aatteita joita voisin kannattaa. joakisessa puolueessa on kuitenkin myös ihmiisä jotka käyttäytyvät vihamielisesti ja vääristävät toisten ihmisten mielipiteitä.
Kapeat lokerot voi thedä myös korkeastikoulutettu ja tuoda keskusteluun tylsän ennakkoluuloisen kuulusteleavan sävyn. Tämänkin tekstin voi tulkita monin tavoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu