Haapaveden kaukolämpöasiaan edelleen

Päivän lehdessä oleva kommentointi Väinö Lappeteläiseltä oli erittäin asianmukainen ja hyvin perusteltu. Kyllä Lvi-suunnitteljan laatima kannattavuustarkastelu on pohjaa vailla ja hyvin puutteellinen. Sivusta seuranneet asiantuntijat tullenevat esittämään uuden asiantuntevan tahon laskelmat asiasta. Onpas valtuutetuilla katse alasluotu, jos hairahtavat kalliolämmön ratkaisumalliin.
Käytännössähän Lvi- suunnittelija edustaa rakennusurakoitsijaa, koska on sen palkkalistoilla(yhteustyösopimuksella).
Rakennusurakkasopimukseenhan kuului koulun jäähdytys.Rakennusurakoitsijan intresseihin kuuluu saada jäähdytys mahdollisimman halvalla. Sehän tulisi enemmän kuin puoli ilmaiseksi heille maalämmitysratkaisun yhteydessä, mutta rakennuttaja maksaisi itse lämpöpumppulaitoksen, jonka kylkiäisenä saataisiin kesäajan jäähdytys.
Vielä voi miettiä sitäkin tarvitaanko koulurakennuksessa koneellista jäähdytystä.
.
49875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Asian tuntevan kannanoton esitit.

Äänestä

Lappeteläinen tietää ja osaa. Olihan hän energian toimitusjohtajana ties kuinka kauan. Taas kepu lyö kirvestä kiveen ja terä tylsyy entisestään. Taitaa kepun kirves näyttää jo enemmän moukarilta kuin kirveeltä. Niin lyttyyn on terä lyöty.

Äänestä

Kyllä ihmiset on vietävissä jos maalämpöön hairahtavat. Kaupungilla oma energia yhtiö josta saa vielä voitot itelle. Tietääkseni kaupungilla ei ole omaa sähköntuotantoa. Pumppaushan toimii sähköllä.

Äänestä
  • väinö on tunnettu väännöistään.
    jotku uskoo , monet epäilee.

    Äänestä

  • Niin jokos kaukolämmöllä voi jähyyttää? Ne on aika isot laitteet mitä pitää rakentaa kun lämmintä ilmaa ruvetaan jähyttämään.. maalämmössä ei tarvita kuin jähytykseen erillisiä jähytysyksiköitä rakentaa. sitä maalämmön halpuutta on vaikea ymmärtää jos ei kokemusta laitteista.
    Varsinkaan eläkeläisten on tosi vaikea ymmärtää kun laitteet on kehittynyt sellaisena aikana kun pää ei ota enää uutta tietoa vastaan.

    Äänestä

Viisas kirjoitus.

Tekstissä on oppia valtuuston untuvikoille.

Lapveteläinen puhuu kokemuksen rintaäänellä.

Ottakaa opista vaari!

Äänestä

Väiski on hinnoitellut aikoinaan kaukolämmön niin ylös,ettei ole ensimmäinen vaihtoehto kun aatellaan uudisrakentamista.(turha sitä kaukolämmön hintaa on verrata mihinkään maan keskiarvoon)
Käykääpä katsomassa millaista tulosta energia oy on tuottanut. Onhan käsittämätöntä,jos 1,4milj€ liikevaihdolla on voinut jonain vuonna700t€ osinkoja jakaa. Ja olikos se yht. 2milj osingon jako 20v ajalta?
Onhan se ihan varmaa,että Vapo haluaa omansa seuraavassa hintaneuvottelussa. ja taitaapa olla joo niin iäkästä tuo putkilinja,että joutuu sitäkin kohtapuolin uusimaan joka johtaa automaattisesti hinnan nousuun kun vapo vie katteen pois.

Ottaen huomioon,että jatkossa jäähdytys olisi puoli ilmaista maalämmössä. Ei ne pumput niin paljoa vie sähköä verraten,että koneellisesti ruvetaan jäähdyttämään ilmaa, joka on tosi kallista ja kyllä tätä päivää on,että ilma on raikasta sisällä,eikä lämmintä ilmaa tuoda sisälle.

Aikoinaan luojan lykky,ettei Väiskin "kampanjaan" liittynyt ja laittanut kaukolämpöä (onneksi piti liittymä maksun niin ylhäällä,ettei tullut kysymykseen)..nyt sais maksaa ihtensä kipiäksi lämmityksestä.. maalämpö on niin edullista ja jähytyksen saa puoli ilmaiseksi.

Kolmanneksi huoltokustannukset on niin edulliset maalämmössä.Eipä sieltä tarvi kuin sihdit puhdistaa, sen kiinteistö mies voi hoitaa. takuu pumpuilla on niin pitkä,että hinta on jo kuoleutunut siihen mennessä kun takuu loppuu.

Äänestä

Kaukolämmön energian hinta täällä noin 40e mwh. eli 4senttiä kwh. jos sähkönhinta noin 16senttiä kwh. nii maalämmön tuotto pitää olla cop 4 että edes samoihin päästään.

Äänestä
  • No se on cop on nykyään helposti 4.8-5 että maalämpö on edullisin.. Kaukolämmön hinta tulee vielä nousemaan rutkasti kun Vapo uusii sopimuksensa

    Äänestä

Turpeen hinta on kohta niin ylhäällä verotuksen takia,että hinta tulee pompsahtaan..ja mistäkähän meinaavat saada haketta kun biolaitos tyhjentää tämän alueen. Saattaa tulla yllättäviä nousuja hintaan

Äänestä
  • Eikös Venäjältä ole väläytelty että puuta ei enää saataisi. Kyllä on hyvä olla vaihtoehto kaukolämmön rinnalle. Olen kuullut että kaukolämmössä on katkoja ja lämpö ei riitä. On jouduttu hankkimaan sähköpattereita että tarkenee! Toivottavasti tulee maalaämö mukaan koulun lämitykseen ja viilennykseen.

    Äänestä

Sähkön hinta tulee kohta nousemaan 25 senttiin kwh verotuksen takia. Kuten keskieuroopassa. Tuurpeen poltto loppuu, sehän on selvä. Venäjältä tulee halpaa haketta tänäki päivävä vanteet soikiana vapon laitoksiin, että halpaa energiaa riittää polttoon. Kova riski ottaa maalämpö,jos lainarahat koittaa joskus saada takaisin.

Äänestä

Juuri näin. Velkaa on vaikea perustella, jos ei tiedetä saadaanko omia pois koskaan.

Äänestä
  • Kaikein vaikeinta on maalämmön edullisuutta perustella sellaiselle henklölle joka ei ymmärrä ko. laitteista höykkäsen pöläystä. Eläkeläiset pysykööt pois näistä keskusteluista, aika on mennyt jo teidän ohi tekniikan puolella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikein vaikeinta on maalämmön edullisuutta perustella sellaiselle henklölle joka ei ymmärrä ko. laitteista höykkäsen pöläystä. Eläkeläiset pysykööt pois näistä keskusteluista, aika on mennyt jo teidän ohi tekniikan puolella.

    Eläkeläinen aloitti tämän keskustelusivun eläkeläisen Väinö Lapeteläisen lehtikirjoituksen kommentoinnilla.
    Molemmat entisiä lämpöalan asiantuntijoita.
    Avauksen tekijä ollut suunnittelemassa mm kymmeniä maalämmitysratkaisuja ja jäähdytyslaitoksia(jäähalleja).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eläkeläinen aloitti tämän keskustelusivun eläkeläisen Väinö Lapeteläisen lehtikirjoituksen kommentoinnilla.
    Molemmat entisiä lämpöalan asiantuntijoita.
    Avauksen tekijä ollut suunnittelemassa mm kymmeniä maalämmitysratkaisuja ja jäähdytyslaitoksia(jäähalleja).

    No ymmärränki hyvin silloin alottajaa, ei tätä nykytekniikkaa hallitsekkaan eläkeläiset..aika on ajanut jo ohi.

    Äänestä

”Anonyymi
09.10.2020 18:08

No se on cop on nykyään helposti 4.8-5 että maalämpö on edullisin.. Kaukolämmön hinta tulee vielä nousemaan rutkasti kun Vapo uusii sopimuksensa..”

Sekoitit varmasti maalämmön ilmalämmön copiin. Ilmalämmössä cop tuo 4.8-5 mahdollista, maalämmössä n 3. Voit tarkistaa itse faktat.

Äänestä

"on tärkeä muistaa, että maalämpö on elinkaaren pituinen sijoitus"
Kun kustannukset on katettu, niin mitäs sitten?

Jokainen Mwh mikä maalämmöllä tuotetaan on pois kaukolämmön piipusta, oli polttoaineena mikä tahansa oletettavasti fossiilinen polttoaine.

Maalämpö on valinta, jonka käytöstä tulevaisuus kiittää.

Äänestä
  • Ahaa, viherpiipertäjät myy siis täälläkin aatettaan

    Äänestä

Juurikin näin!

Äänestä

Siinäpäs sitä piiperretään, kun ei ajoissa oteta neuvoista vaarin.

Turvetta ja puuta, valitkaa vain. Ei olisi Haapavedelle mikään ihme.
Nykypäivää.
Koulun elinkaari kait oli laskennallisesti 50v
Nämä nykyiset päättäjät ei taida olla muuta kuin halveksittavana päätöksistä,
joilla ei ollut tulevaisuutta.
Onkohan kylällä yhtään koululaistakaan.
Vanhakantaisia ukonhöperöitä kyläkouluineen.

Äänestä
  • Tämä on Keskustan kanta.

    Äänestä

Kuka kumma trolli tai bulvaani täällä yrittää haapavetisiä vedättää väittämällä maalämpöä edulliseksi?
Meillä on kaupungin oma kaukolämpölaitos, joka on erittäin kilpailukykyinen.

Maalämmityksen kylmäkoneet (kompressorit) ja nestepumput toimivat sähköllä ja ovat tuon kokoisessa kiinteistössä tosi isotehoisia ja haukkaavat tolkuttomasti sähköä.
"Valmistaja lupaa ohjekirjassa eräälle yleisimmälle lämpöpumpulle 45 °C:n lauhdutuslämpötilalla lämpökertoimeksi 3,6. Laskettu todellinen lämpökerroin on keskiarvoltaan (3,153) jonkin verran alle sen."

Äänestä

Oulun ammattikorkeakoulussa on tehty tutkimus käytännön tapauksesta, jossa sähkölämmitystalo muutettiin maalämmölle.
Lämmityssähkön ja veden lämmityksen kulutus oli sähkölämmitystalossa 26000 kWh/vuosi. Maalämpöjärjestelmä tuotti tuon 26000 kWh lämpöä, mutta kulutti samalla sähköä 11000 kWh/vuosi. (Taloussähkö ei sisälly näihin lukuihin.)
Voidaankin sanoa, että jokaista tuotettua 100 kWh maalämpömäärää varten on ostettava sähköä 42 kWh. Ei tule halvaksi.
Pahinta ovat maalämpölaitoksen kalliit hankintakulut.

Äänestä
  • Kannattaa ottaa huomioon laitekustannukset,jos rakentaisin nyt uuden talon,laittaisin patterit öljytötäytteellä ikkiunoiden alle,kunnon eristeet rakenteisiin,laitteiden huollon tarve minimaalinen,25 jos asuu ei tarvimitään kalliita huoltoja,lämpöpumppu jo täsä ajasssa romua..

    Äänestä

Politikot voisivat pask*an puhumisen säästää niille muille vaareille ja mummuille siellä
valtuustossa. Siellähän on sellaisia, joihin uppoaa kaikki, kunhan vain lukuja näkyy.

Heille, joilla ei ole mitään muuta mielessä, kuin oma etu. Oma työpaikka. Oma
kaukolämpö. Hallituspaikat, Silläkös on tulevaisuutta. Silläkö Haapavesi profiloituu.

Pitäkää maalämpönne jos se teille rakas. Olkoon kustannukseltaan /- 0 tai hivenen
maksaisikin, jos tehtäisiin järkevä, tulevaisuuteen tähtäävä päätös.
Ei tehtäisi vain tämän päivän lapsille vaan myös heidän lapsille.

Luulette, että tällä se haapavesi nousuun ja tekee haapavedestä "haluttavan"

Äänestä

Voi voi minkä PerusSuomailaiset meni tekemään.. Erotus 40t€ ja nyt jäätiin kaukolämpö koukkuun..Vapo hieroo karvaisia käsiään tämän kuullessa.

Äänestä

Kerrankin viisas päätös valtuustossa. Ei uskottu puuta heinää, vaan faktoja.

Äänestä
  • Herrajumala jos uuteen laitokseen meinataan ilmapumpulla jähytystä tehdä..

    Äänestä

Mihin+Faktoihin+uskottiin?Siihenkös,+että+kaukolämmön+hinta+on+nyt+mitä+on+ja+kuluttajilta+laskutetaanjotain+ihan+muuta.Siihenkös,+että+kaukolämpö+puulla+ja+turpeella+on+tulevaisuutta.+Olkoonkin,+että+pariseuraavaa+vuotta+mennään+näillä+mitä+on.+Siihenkös,+että+kaukolämmön+hinta+ei+nouse,+kun+sopimuskausi+loppuu.Siihenkös,+että+fossiilisten+polttoaineiden+käyttö+on+tulevaisuuden+lämmitysmuoto.Taisivat+faktat+olla+hukassa.+Olkoon,+että+tämän+päivän+luvut+on+mitä+on,+mutta+ettänäin+se+jatkuu+seuraavan+sukupolven.+Faktahan+on,+että+15+000+000+m€+investoinnissa+säästettiin+NYT+1%+eli+siinä+150+000€+ja+odotetaan,+että+kaikki+jatkuu+kuten+ennekin.Oli+todella+peräkylän+päätös,+mutta+passaahan+se.

Äänestä
  • eihän siinä mitään säästetty, nyt ostetaan niitä puhaltimia ja ilmalämpöpumppuja.
    Huoltovapaita ja iäisyyden kestäviä.
    Mutta olihan siinä pätijöitä asian ympärillä.

    Äänestä

Nyt hajettiin halvinta ratkaisua ja se saatiin. Jos sähköpumpuillä sais halvinta lämpöä, niin myös kaukolämpö tehtäisiin sähköpumpuilla. Monestikkohan pumppu roinat kannettais kaatopaikalle ja uudet tilalle koulun elinkaaren aikana. Sitä ei onneksi nyt nähdä. Sähkön siirtohinnoissa niin roimaa korotusta, että liekkö ikinä päässy omille maalämpövehkeet.

Äänestä
  • No eikös se persu luvannut sähkön hintaan alennusta..

    Äänestä

  • Liekö olisi päästy? Samoilla faktoillahan sekin torpattiin.
    Ostetaan nyt niitä ikuisia puhaltajia. Niitähän ei tarvitse ikinä uusia.

    Äänestä

Höpsis, sinne mitään omakotitalojen ilmalämpöpumppuja hankita!

Äänestä
  • No ei tietenkään, mutta asennetaan kuitenkin

    Äänestä

Ei tilata, ei hankita, ei osteta, ei asenneta eikä monttööretä!!!!
Eikä huolita, eikä oteta vastaan uusia eikä vanhoja, ei ehjiä eikä viallisia.

Äänestä

Mistä Riuttanen repäs sen 21€Mwh hinnaksi. Väiskikö oli ohjeistanut?
Ihmeellisiä lukuja tuollaiset. ja minusta edes äänestykseen/keskusteluun energian hallituksen jäsenenä olisi saanut osallistua jääviyden vuoksi.

Äänestä

Ei varmaan salissa olijat kukaan ymmärtänyt edes sitä 85t€ hyvitystä jonka olisi saanut maalämmön valittua. Eli maalämpö jäi vain 40t€ kalliimmaksi ,jonka olisi säästänyt aika nopeasti takaisin. Olkaapa ens vaaleissa tarkkana ketä valitsette päättämään teidän lapsenne tulevaisuudesta !

Äänestä
  • Muistutan että maalämpöputken sivuunvedon korjauksen (uudelleenlinjaus) kustannukset 100 t säästettiin juuri nyt. Huomasittehan?

    Äänestä

Hölmölän päätöksiä.

Jännä katsoa, kun persujen kelkassa on muitakin mitäänsanomattomia.
Olisiko muutaman Haapavesi ja vasuriryhmän jäsenen syytä katsoa peiliin.
Ei teidän uskottavuus ainakaan kasva tuolla politikoinnilla.
Populistinenkin voisi olla, mutta ei tyhmä.

Harmittaa suunnattomasti, jos vaaleissa äänestää jotain järki-ihmistä ja nämä saamattomat pääsee siivellä valtuustoon. Omat äänet eivät varmasti riitä, eikä
varsinkaan tuollaisella asenteella.

No sitä kait tuo demokratia, mutta taitaa järjellä ajattelevien ehdokkaiden
saanti alkaa takkuilemaan. Haapavedelle olisi hyvä saada oikea Haapavesi ryhmä.
Nykyinen on ominut nimen, mutta kaikkihan tietää, että Haapavesi on siitä
politiikasta kaukana. On omat viiteryhmät.

Ovatpahan päässeet pätemään veronmaksajien rahoilla.

Ei todellakaan jatkoon ja todella vastenmielistä.

Äänestä
  • Niin totta joka sana

    Äänestä

21 euroa hinta mikä maksetaa Vapolle.Eli se ainut oikea laskenta peruste kaukolämmön kannattavuuteen.

Äänestä
  • Empä usko..tais olla vain se "laskennallinen" summa mitä energiayhtiö on jakanut osinkoina takaisin. 2milj € osinkoina 20v aikana . Arvatkaapa kenen lompakossa tuo 2milj on 4 vuoden päästä.. No kerronpa kun ette kuitenkaa arvaa... VAPO:n

    Äänestä

  • Ilmaiseksios se yhtiö kaukolämnpöä pyörittää? Maksavatko muut asiakkaat myös hallituksen jäsenien muhkeat joulubonukset?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Empä usko..tais olla vain se "laskennallinen" summa mitä energiayhtiö on jakanut osinkoina takaisin. 2milj € osinkoina 20v aikana . Arvatkaapa kenen lompakossa tuo 2milj on 4 vuoden päästä.. No kerronpa kun ette kuitenkaa arvaa... VAPO:n

    Ja keneltä se on otettu.
    Kaukolämmön tulisi olla kuntalaisille yleishyödyllinen laitos.
    Kaukolämmön tuotto ei saisi valua kaupungin pohjattomaan kassaan, vaan sillä olisi
    kehitettävä kaukolämpöä ja käyttäjien rahastustahan tuo on, jos investointeihin ei
    ole mennyt.
    Jotenkin haiskahtaa.

    Äänestä

Melkonen välistäveto paljastu Riuttasen summista. Suuria osinkoja nyt odotellaan kaupungin kassaan vuosittain että päästään kustannuksissa hallituksen puheenjohtajan lupaamiin lukuihin edes kaupungin osalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Päivän lehdessä oleva kommentointi Väinö Lappeteläiseltä oli erittäin asianmukainen ja hyvin perusteltu. Kyllä Lvi-suunnitteljan laatima kannattavuustarkastelu on pohjaa vailla ja hyvin puutteellinen. Sivusta seuranneet asiantuntijat tullenevat esittämään uuden asiantuntevan tahon laskelmat asiasta. Onpas valtuutetuilla katse alasluotu, jos hairahtavat kalliolämmön ratkaisumalliin.
Käytännössähän Lvi- suunnittelija edustaa rakennusurakoitsijaa, koska on sen palkkalistoilla(yhteustyösopimuksella).
Rakennusurakkasopimukseenhan kuului koulun jäähdytys.Rakennusurakoitsijan intresseihin kuuluu saada jäähdytys mahdollisimman halvalla. Sehän tulisi enemmän kuin puoli ilmaiseksi heille maalämmitysratkaisun yhteydessä, mutta rakennuttaja maksaisi itse lämpöpumppulaitoksen, jonka kylkiäisenä saataisiin kesäajan jäähdytys.
Vielä voi miettiä sitäkin tarvitaanko koulurakennuksessa koneellista jäähdytystä.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu