Selailin tänään eräitä kuvia läppärilläni. Kun kuvasi tuli kohdalleni, pysähdyin ja hymyilin. Lämmin vieno hymysi ja katseesi saivat minut hymyilemään ja miettimään millaista olisi herätä aamulla ja nähdä sinut hymyilemässä vieressäni. Olisit kuin auringonnousu yön hämärän jälkeen. Tai hopeinen kuutamo kauniissa kesäyössä, järven rannalla saunan laiturilla. Kaunis ja ikimuistoinen hetki.
Tuo kaikki oli vain eteeristä hetken haavetta, mutta sen pysäyttävä voima ei tunnu katoavan mihinkään. Sinä olet selvästi vieläkin siellä minne sinut kerran sijoitin: sydämessäni. Sinne erikoistapausten hyllylle, keskeiselle paikalle.
Erikoistapausten keräilijä,
M41
Tuo kaikki oli vain eteeristä hetken haavetta, mutta sen pysäyttävä voima ei tunnu katoavan mihinkään. Sinä olet selvästi vieläkin siellä minne sinut kerran sijoitin: sydämessäni. Sinne erikoistapausten hyllylle, keskeiselle paikalle.
Erikoistapausten keräilijä,
M41
Vastaukset 12
Vanhimmat
Onpa kaunis teksti. :)
Ettekö ole enää tekemisissä?
Ollaan, vaikka vähemmän kuin aiemmin.
Mistä se johtuu?
Maailma muuttuu, ja tehtävät sen mukana. Ei vaan nähdä sen vuoksi yhtä paljon kuin aiemmin. Etääntyminen toisesta saa näkemään asioita eri tavalla, selkeämmin. Ei huono asia sekään.
Joku neljästä sumuttaa varmaan.
Voi olla. Vedätystä ja sumutusta täällä aina riittää.
Sitäpä sitä ja kun ne vedätykset riisuu, niin mitään jännää ei jää, onneksi tuolla muualla on ehkä elämää
Se on totta. Tänne voi purkaa ajatuksia, mutta palsta kannattaa pitää "exit- only- sontaluukkuna", josta mikään ei pääse ihon alle.
Ihon alle ei ole tekstien syytä mennä myöskään naurettavassa ja mässäilevässä uffaffaamielikuvitusmielessä, skeidaa täällä vain yksi toisensa jälkeen nämä jutut on
Osa kirjoittaa pelkkää skeidaa, osa jopa aito tekstiä. Niiden erottaminen vaatii taitoa ja itsensä etäännyttämistä mahdollisista tekstien luomista tunnereaktioista. Naiset on herkempiä ottamaan täältä liikaa ihon alle, mutta erehtyy siihen myös miehetkin. Vuoden päivät tätä palstaa tullut jo seurattua ja kirjoiteltua, joten tiedän jo, omallakin kokemuksella.
Kuvasi sai miettimään niitä hetkiä, jolloin sanoimme jotain, mutta emme kaikkea. Ainakaan minä en sanonut kaikkea mitä halusin. En kertonut kuinka paljon sinut oikeasti halusinkaan, ja miksi. Koska sinä vaikutat minuun vahvasti ja syvälle, vain olemalla sinä. Sellaista ei koe kuin hyvin harvoin. Siksi.
Tämän kertoisin sinulle, jos pääsemme vielä puhumaan kasvotusten ilman kiirettä. Ihan vain ollakseni rehellinen ja kuullakseni sinun ajatuksiasi jo hiukan uudesta näkökulmasta. Kuuntelisin sinua, aidosti. Sydämellä.
Tämä eräälle naiselle, jota näen usein, mutta jonka kanssa viestiyhteys on jo säröillä. Kuin rätisevä ja huojuva radiopuhelinyhteys vain aivan pakolliseen viestintään. Löytyykö kanavamme vielä kohdalleen?