Positiivinen uutinen nuorista.

Niin pitkään nuoria on haukuttu ja syytetty ihan kaikesta, tännekin tulee välillä vanhempaa porukkaa vain valittamaan nuorista, eikä muuta niin ajattelin jakaa vaihteeksi positiivisemman uutisen:

yle.fi/uutiset/3-11584296

Olen itse huomannut, että nuoret välttää menemästä ja tapaamasta enemmän kuin ennen. Eikä odota minnekään teatteriin pääsyä yms. vaan tiedostaa tilanteen ja tulevaisuuden.
Nuorten kohdalla auttaa se, että monet kaverit on ympäri maata ja maailmaa sekä osataan jo ennestään käyttää ahkeraan nettiä juttelemiseen.
Eikä nuorilla varaa mihinkään teatterilippuihin ole tai matkustella.

Tiedän nuoria, jotka tarjosivat apua tutuille ja tuntemattomillekin vanhuksille ym. ruokakuljetuksissa ja muissa asioissa. Maksutta, vaikka työt oli mennyt alta ja opiskelutkin jäähyllä.
Heitä ei kumminkaan lähes koskaan näy mediassa vaan aina poimitaan ne, jotka toimivat törkeästi ja alkaa taas se sama meteli kuinka nuoret on aina sellasia.

Näille aikuisille sanon, että jos valitatte kasvatuksesta, olisitte sitten kasvattaneet paremmin. Tämä sama sääntö pätee kun isovanhemmat valittaa, kuin vanhemmat ei osaa kasvattaa, olisivat kasvattaneet itse lapsistaan sellaisia, että osaavat olla vanhempia. Kuluttavat happea kun valittavat oman työnsä jäljistä ja haluavat jonkun toisen ne korjaavan.

Minua ainakin vain alkaa väsyttää ja masentaa kun kaikki on aina nuorien vika. Tämä ei meinaa, etteikö siellä olisi typeryyksiä ja välinpitämättömiä joukossa.. Nuorten kohdalla sentään kyse on usein tietämättömyydestä kun eivät tiedä mistä saa ajankohtaista tietoa/ohjeistusta eikä vanhemmat/huoltajat ole opastaneet oikein.
Aikuisten kohdalla esim. huonoon käytökseen nuoria tai muita ryhmiä kohtaan ole olemassa hyviä syitä ollenkaan. Heidän pitäisi tietää ja osata käyttäytyä paremmin.

Kummasti monet nuoret ovat omin avuin ovat osanneet toimia. Ennen sentään oli vanhemmat, suku ja koko yhteisö lähellä, nyt nuorten pitää usein navigoida ilman tällaista tukea. Jotkut heistä ovat tyhmempiä ja tekevät tyhmyyksiä, mutta sillä välin kaikessa hiljaisuudessa monet heistä ovat sopeutuneet tilanteeseen ja toimivat ensi sijaisesti niin, etteivät käy liian monessa paikkaa. Pitäen etäisyyttä.

Nuoret -käsite on muutenkin levähtänyt, koska 13 vuotiaat lasketaan melkein 40 vuotiaiden kanssa samaan epämääräiseen kasaan ja kaikki on aina nuorten syytä - vaikka mukaan on laskettu ihan random ikäisiä nuoriksi.

En yhtään ihmettele jos osa nuorista vain turhautuu, koska ihan sama miten hyvin yrittää käyttäytyä: Aina tekee väärin.
Se masentaa.

Miksi sitten vaivautua yrittämään?
Tehkää parhaanne suojellaksenne kavereitanne ja muita nuoria! He kiittävät ja arvostajat tekojasi ja huomaavaisuuttasi. Pidätte itsenne ja ystävänne terveinä. Mielikin jaksaa paremmin kun keskittyy ihmisiin, jotka arvostaa tekojasi ja näin jaksaa jatkaa samalla polulla. Kuunnelkaa hyviä apuja ja ohjeita viisaammilta miten toimia. Korjatkaa, jos joku asiallisesti jostain huomauttaa ja sinua opastaa.
Ilkeitä kiittämättömiä räksyttäjiä ei kannata kuunnella, se ei hyödytä ketään. Ne jatkaa sitä haukkumistaan, vaikka seisoisit koko loppuvuoden heidän käskystä päälläsi.

En tiedä kannustaako tuo yksi positiivinen uutinen vielä tarpeeksi, mutta jos niitä tulee vastaan lisää niin laitan tänne. Ei niitä paljoa tässä vihan suossa ole, mutta aina joskus sieltä ilmestyy muutama.
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan se paska homma. Se riittää, että yhdestä kylästä löytyy muutama mätä yksilö niin sitten leimataan kaikki. En tiedä mikä ihmisessä sen tekee, mutta usein itsekin oli asia mikä tahansa niin etsin huonoja puolia kaikesta. Itsekin usein tulee syyllistettyä kaikkia nuoria esim jos talosta jonka omistan ja joka on asumattomana on ikkunoita paskottu. Tosin sitten jonkin aikaa raivottuani kotona tajuan, että ei kaikkia nuoria pidä suohon sotkea. Kyllä itsekin tiedän, että jo kaksi mätää yksilöä saattaa saada pahaa jälkeä aikaan. Ja muistan ainakin yhden ATK tunnin kouluajoiltani, kun jotkut idiootit kehuivat, että olivat heitelleet tiiliä sisään jonkun talon ikkunoista. Eipä oikeestaan kukaan luokassa olleista ruvennut kehumaan, että olipa hienosti tehty vaan pitivät sitä yhtä lapsellisena kuin aikuisetkin.

Äänestä
  • Niitä mätiä yksilöitä on yhtä hyvin kaikenikäisissä, silti nuoret vain usein leimataan kaikki samaksi näiden yksilöiden kanssa.
    Ihmiset on usein tyhmiä ja silleen on vain helpompi ajatella ja uskotella itselleen, että on olemassa jokin paha vihollisryhmä joka tekee kaiken väärin, niin itse vaikutat muka sitten hyvikseltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Niin pitkään nuoria on haukuttu ja syytetty ihan kaikesta, tännekin tulee välillä vanhempaa porukkaa vain valittamaan nuorista, eikä muuta niin ajattelin jakaa vaihteeksi positiivisemman uutisen:

yle.fi/uutiset/3-11584296

Olen itse huomannut, että nuoret välttää menemästä ja tapaamasta enemmän kuin ennen. Eikä odota minnekään teatteriin pääsyä yms. vaan tiedostaa tilanteen ja tulevaisuuden.
Nuorten kohdalla auttaa se, että monet kaverit on ympäri maata ja maailmaa sekä osataan jo ennestään käyttää ahkeraan nettiä juttelemiseen.
Eikä nuorilla varaa mihinkään teatterilippuihin ole tai matkustella.

Tiedän nuoria, jotka tarjosivat apua tutuille ja tuntemattomillekin vanhuksille ym. ruokakuljetuksissa ja muissa asioissa. Maksutta, vaikka työt oli mennyt alta ja opiskelutkin jäähyllä.
Heitä ei kumminkaan lähes koskaan näy mediassa vaan aina poimitaan ne, jotka toimivat törkeästi ja alkaa taas se sama meteli kuinka nuoret on aina sellasia.

Näille aikuisille sanon, että jos valitatte kasvatuksesta, olisitte sitten kasvattaneet paremmin. Tämä sama sääntö pätee kun isovanhemmat valittaa, kuin vanhemmat ei osaa kasvattaa, olisivat kasvattaneet itse lapsistaan sellaisia, että osaavat olla vanhempia. Kuluttavat happea kun valittavat oman työnsä jäljistä ja haluavat jonkun toisen ne korjaavan.

Minua ainakin vain alkaa väsyttää ja masentaa kun kaikki on aina nuorien vika. Tämä ei meinaa, etteikö siellä olisi typeryyksiä ja välinpitämättömiä joukossa.. Nuorten kohdalla sentään kyse on usein tietämättömyydestä kun eivät tiedä mistä saa ajankohtaista tietoa/ohjeistusta eikä vanhemmat/huoltajat ole opastaneet oikein.
Aikuisten kohdalla esim. huonoon käytökseen nuoria tai muita ryhmiä kohtaan ole olemassa hyviä syitä ollenkaan. Heidän pitäisi tietää ja osata käyttäytyä paremmin.

Kummasti monet nuoret ovat omin avuin ovat osanneet toimia. Ennen sentään oli vanhemmat, suku ja koko yhteisö lähellä, nyt nuorten pitää usein navigoida ilman tällaista tukea. Jotkut heistä ovat tyhmempiä ja tekevät tyhmyyksiä, mutta sillä välin kaikessa hiljaisuudessa monet heistä ovat sopeutuneet tilanteeseen ja toimivat ensi sijaisesti niin, etteivät käy liian monessa paikkaa. Pitäen etäisyyttä.

Nuoret -käsite on muutenkin levähtänyt, koska 13 vuotiaat lasketaan melkein 40 vuotiaiden kanssa samaan epämääräiseen kasaan ja kaikki on aina nuorten syytä - vaikka mukaan on laskettu ihan random ikäisiä nuoriksi.

En yhtään ihmettele jos osa nuorista vain turhautuu, koska ihan sama miten hyvin yrittää käyttäytyä: Aina tekee väärin.
Se masentaa.

Miksi sitten vaivautua yrittämään?
Tehkää parhaanne suojellaksenne kavereitanne ja muita nuoria! He kiittävät ja arvostajat tekojasi ja huomaavaisuuttasi. Pidätte itsenne ja ystävänne terveinä. Mielikin jaksaa paremmin kun keskittyy ihmisiin, jotka arvostaa tekojasi ja näin jaksaa jatkaa samalla polulla. Kuunnelkaa hyviä apuja ja ohjeita viisaammilta miten toimia. Korjatkaa, jos joku asiallisesti jostain huomauttaa ja sinua opastaa.
Ilkeitä kiittämättömiä räksyttäjiä ei kannata kuunnella, se ei hyödytä ketään. Ne jatkaa sitä haukkumistaan, vaikka seisoisit koko loppuvuoden heidän käskystä päälläsi.

En tiedä kannustaako tuo yksi positiivinen uutinen vielä tarpeeksi, mutta jos niitä tulee vastaan lisää niin laitan tänne. Ei niitä paljoa tässä vihan suossa ole, mutta aina joskus sieltä ilmestyy muutama.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu