Keskustalla on vielä ruusuinen tulevaisuus

Harmi vain kun tätä huonoa aikaa ei ole pystyvä Sipilän hallitus hallitsemassa. Perussuomalaisten mainiot ministerit oli sitä tukemassa, joka muuttui vallankaappauksen jälkeen, kun tuli Persujen B porukka johtoon.
B porukka ei tohdi hallitukseen tietäen että se olisi menoa sitten.
Isänmaan asiat on niin vaikeita kuitenkin, että joustoja kaikkien on annettava.
Näyttää että tulee niin suuret ristiriidat punavihreitten kanssa, ettei hallitus voi pitkään jatkaa. Vihreitten vaatimuksetkin niin outoja ministereiksi -huumeet vapauttaa ja sellaista.. viimeisin oli ELOKAPINALLISET joille Vministeritkin antoi tukensa, lakia vastustaessaan.

Vasemmiston kehuma Sanna Marin pääministerinä on taitonsa kohta näyttänyt siiihen malliin että uskottavuus on mennyttä.
Luonnehtisin Sannaa kettutytöksi -tyylinsä on paljon sitä, sanoikin tovi sitten että alkuun oli menossa vasemmistoliittoon, ja vihreätkin olisi käynyt, mutta puntaroituaan, koki että SDP antaa paremman ponnistuslaudan.

En pidempään, kun moitittu liian pitkistä `värssyistä` -joka pitää kyllä paikkansa. Jos historiaa hakisi pitkiin puheisiin, niin ennenvanhaan kun väki tullut kirkkoon kaukaakin sen ajan hevoskyydeillä ja muutenkin, niin papit kirkoissa aina väliin nostaneet seurakuntaansa seisaalleen, joka tapa edelleenkin. Tarkoitus lienee ollut, ettei seurakunta väki nuku kirkossa.
Papit olleet kasvattajia siihen aikaan, kun kehitys ei kehittynyttä kuin nyt.
Ote saarnasta; "Paavolan pakanat ja Luohuan luppakorvat, tulette myöhään kirkkoon ja lähdette aikaisin pois". Pohjoispohjanmaan suunnalta elää tällainen historia.

Oli tarkoitus palata Veenäjän etelä reuna pariin valtioon jotka sotii, palaan siihen myöhemmin. Jos lauseella parilla; Turkki hakee revanssia Venäjästä jolle hävisi Syyriassa. Venäjä tietää ettäm häviää Syyriassa, jos ei muuta taktiikkaa, jossa Venäläiset aseet sotii keskenään Turkin Nato aseet..

8

<50

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä keskusta saa ruusujakin haudalleen.

      • Anonyymi

        ARKULLE RUUSUA LASKETAAN


    • Anonyymi

      Miksi valtio maksaa jo kolmanneksen Suomen vuokrista? – ”Kaikki ymmärtävät, että jos tuki katoaisi yhdessä yössä, ei tällaisia vuokria pystyttäisi maksamaan”

      Asumistukimenoja ovat kasvattaneet myös poliitikkojen päätökset. Ratkaisun avain voi olla työmarkkinoissa.
      Vuokramarkkinat. Opiskelijat ovat myllänneet asumistukimenoja.

      Valtion asumistukimenot ovat kasvaneet kymmenen vuoden aikana noin miljardin. Vuonna 2018 summa oli jo 2,1 miljardia. Vuokramarkkinoiden koosta tämä vastaa laskennallisesti kolmannesta.

    • Anonyymi

      Kukahan sosialisti Seponkin etuudet maksaa, kun sanoo ettei niitä saa leikata.

    • Anonyymi

      Sipilän perskeko-hallitus oli surkein hallitus pitkään aikaan. Sen lakivalmistelu sai yhtenään moitteita oikeuskanslerilta. Suuresta osasta ei tullut valmista, kuten sote. Se, mikä tuli valmiiksi, oli sutta ja sekundaa, kuten Bernerin liikenne”uudistukset”.

      • Anonyymi

        Kuka muu pysty samaan nousukautena? Sipilä taisi olla oikeasti Suomen historian kansan vastaisin ja vihatuin pääministeri. Teki järkyttävän suuret tulonsiirrot kansalta omille porukoilleen. Ostovoima pieneni ja kunnat joutui ahtaalle. Että sellainen Sipilä. Tuo aina naurattaa kun tyhmemmät kertoo Sipilän luomista 140 000 uusista työpaikoista. Parilla kursilla tai työkokeilussa ilman asiallista palkkaa niin olikin hupsista luotu uusi työpaikka.


      • Anonyymi

        Ja nytkö on sote sitten valmis ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka muu pysty samaan nousukautena? Sipilä taisi olla oikeasti Suomen historian kansan vastaisin ja vihatuin pääministeri. Teki järkyttävän suuret tulonsiirrot kansalta omille porukoilleen. Ostovoima pieneni ja kunnat joutui ahtaalle. Että sellainen Sipilä. Tuo aina naurattaa kun tyhmemmät kertoo Sipilän luomista 140 000 uusista työpaikoista. Parilla kursilla tai työkokeilussa ilman asiallista palkkaa niin olikin hupsista luotu uusi työpaikka.

        Valtiovelan nollasi, oli hurja saavutus lyhyessä ajassa ettei juurikaan
        uutta tullut, ja miten nyt Sanna Marin ? -tiedätkö.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe