Jeesus opetti lapsen olevan suurin taivaan valtakunnassa. Jumalan valtakunnassa monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi.
Opetuslapset olivat kokoontuneet Jeesuksen ympärille mielessään vakava kysymys: kuka on suurin taivasten valtakunnassa?
Kysymys ei ollut hetken mielijohteesta esitetty. Olivathan opetuslapset jo useammin kulkiessaan väitelleet siitä, kuka heistä on suurin. (Mark. 9:34–35, Luuk. 9:46, Luuk. 22:24.)
Jakob ja Johannes olivat pyytäneet Jeesukselta erityisasemaa tulevassa valtakunnassa ja olivat ottaneet jopa äitinsä mukaan tätä pyytämään. Nyt asetelma oli kuitenkin muuttunut.
Enää ei ollut kysymys siitä, kuka heistä olisi pelkästään suurin, vaan siitä, kuka olisi suurin taivasten valtakunnassa. Tämän aseman opetuslapset näkivät kuuluvan jollekin heistä.
Merkillinen kysymys
Kysymys suuruudesta tuntuu oudolta Jeesukselle esitettynä, sillä olihan opetuslapsille selvää, että Jumala ja Jeesus Jumalan poikana olisivat myös mukana tässä valtakunnassa. On rohkaisevaa niin opetuslapsille kuin meillekin, että Jeesus ei moittinut kysyjiä tämän kysymyksen vuoksi. Hän ei paheksunut opetuslasten esittämää merkillistä kysymystä, vaan neuvoi ja opasti heitä rakkaudella.
Lapsi on uskon esikuva
Meillekin hyvin helposti mieleen tuleva kysymys suuruudesta, paremmuudesta ja mahtavuudesta sai yllättävän mutta Jeesuksen opetuksessa johdonmukaisen vastauksen. Jeesushan oli opettanut, että Jumalan valtakunnassa monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi (Matt. 19:30) ja suurin taivasten valtakunnassa on se, joka palvelee Jumalaa (Matt. 19:24–28).
Nyt Jeesus kutsui luokseen lapsen, jolla ei ollut tuon ajan yhteiskunnassa juurikaan arvoa, ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3). Vastauksena opetuslasten kysymykseen osoitettiin hän, joka kuulijoiden arvoasteikossaoli pienin ja vähäpätöisin.
Mikä on se ominaisuus lapsessa, joka teki silloin ja tekee nyt lapsen suurimmaksi Jumalan valtakunnassa? Toisessa yhteydessä Jeesus opetti: ”Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse” (Mark. 10:15).
Eikö lapsen uskossa ole kysymys luottamuksesta, ajallisessa mielessä vanhempien ja hengellisessä mielessä Jumalan huolenpitoon? Opetuslapsilla omat ansiot ja suoritukset olivat nousseet tärkeimmiksi asioiksi, ja nyt Jeesus opetti lapsen avulla nöyryyttä ja kuuliaisuutta Jumalalle ja Jumalan sanalle. Jeesuksen seuraajille kuului silloin ja kuuluu yhä vakava varoitus siitä, että omiin tekoihin ja omaan erinomaisuuteen turvautumalla ei pysy Jumalan valtakunnassa, eikä omien tekojen avulla pääse taivaaseen.
Taistelu viettelyksiä vastaan
Jos opetuslapset olivat olleet ymmällään keskustelun alkuosan saamista käänteistä, niin vielä voimakkaammaksi keskustelu muuttui. Jeesus nimittäin jatkoi puhetta vahvoilla ja kammottavilla kuvauksilla taistelusta sielunvihollisen houkutuksia vastaan.
Puhutaan viettelyksistä, jotka ovat totta ja läsnä jokaisen ihmisen päivittäisessä elämässä. Opetuksessaan Jeesus neuvoi kamppailemaan syntiä vastaan ja panemaan parannuksen kautta pois synnin aiheuttamat omantunnon taakat.
Asian tärkeyttä korostaakseen hän käytti värikästä ja jopa raakaakin kuvakieltä viettelevien ruumiinjäsenten turmelemisesta ja poistamisesta. Hän toi esille vakavan vastuun paitsi omasta myös lähimmäisen uskonelämästä kuvaillessaan sen ihmisen kohtaloa, joka houkuttelee uskovan ihmisen lankeamaan syntiin.
Jumala huolehtii omistaan
Jeesus ei kuitenkaan jätä kuulijoitaan yksin kamppailemaan omaa itsekästä luontoaan ja sielunvihollisen houkutuksia vastaan. Heprealaiskirjeessä tuodaan esiin enkelien johdatus uskovaisen elämässä (Hepr. 1:14).
Kaiken kaikkiaan Jeesuksen viestissä välittyy lapsenkaltaisen uskon ja nöyryyden tuoma siunaus. Ajallisten murheiden, kiusausten ja syntien väsyttämä ihminen saa pienen lapsen tavoin turvautua Jumalan huolenpitoon.
Taivaallinen Isä on Jeesuksen sanoin maailman myllerryksestä huolimatta luvannut pitää huolta omistaan (Matt. 6:25–33). Pyhän Hengen siunaavat, anteeksiantavat, lohduttavat sanat kuuluvat edelleen hänen valtakunnassaan.
Mauno Kurunlahti
Opetuslapset olivat kokoontuneet Jeesuksen ympärille mielessään vakava kysymys: kuka on suurin taivasten valtakunnassa?
Kysymys ei ollut hetken mielijohteesta esitetty. Olivathan opetuslapset jo useammin kulkiessaan väitelleet siitä, kuka heistä on suurin. (Mark. 9:34–35, Luuk. 9:46, Luuk. 22:24.)
Jakob ja Johannes olivat pyytäneet Jeesukselta erityisasemaa tulevassa valtakunnassa ja olivat ottaneet jopa äitinsä mukaan tätä pyytämään. Nyt asetelma oli kuitenkin muuttunut.
Enää ei ollut kysymys siitä, kuka heistä olisi pelkästään suurin, vaan siitä, kuka olisi suurin taivasten valtakunnassa. Tämän aseman opetuslapset näkivät kuuluvan jollekin heistä.
Merkillinen kysymys
Kysymys suuruudesta tuntuu oudolta Jeesukselle esitettynä, sillä olihan opetuslapsille selvää, että Jumala ja Jeesus Jumalan poikana olisivat myös mukana tässä valtakunnassa. On rohkaisevaa niin opetuslapsille kuin meillekin, että Jeesus ei moittinut kysyjiä tämän kysymyksen vuoksi. Hän ei paheksunut opetuslasten esittämää merkillistä kysymystä, vaan neuvoi ja opasti heitä rakkaudella.
Lapsi on uskon esikuva
Meillekin hyvin helposti mieleen tuleva kysymys suuruudesta, paremmuudesta ja mahtavuudesta sai yllättävän mutta Jeesuksen opetuksessa johdonmukaisen vastauksen. Jeesushan oli opettanut, että Jumalan valtakunnassa monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi (Matt. 19:30) ja suurin taivasten valtakunnassa on se, joka palvelee Jumalaa (Matt. 19:24–28).
Nyt Jeesus kutsui luokseen lapsen, jolla ei ollut tuon ajan yhteiskunnassa juurikaan arvoa, ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3). Vastauksena opetuslasten kysymykseen osoitettiin hän, joka kuulijoiden arvoasteikossaoli pienin ja vähäpätöisin.
Mikä on se ominaisuus lapsessa, joka teki silloin ja tekee nyt lapsen suurimmaksi Jumalan valtakunnassa? Toisessa yhteydessä Jeesus opetti: ”Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse” (Mark. 10:15).
Eikö lapsen uskossa ole kysymys luottamuksesta, ajallisessa mielessä vanhempien ja hengellisessä mielessä Jumalan huolenpitoon? Opetuslapsilla omat ansiot ja suoritukset olivat nousseet tärkeimmiksi asioiksi, ja nyt Jeesus opetti lapsen avulla nöyryyttä ja kuuliaisuutta Jumalalle ja Jumalan sanalle. Jeesuksen seuraajille kuului silloin ja kuuluu yhä vakava varoitus siitä, että omiin tekoihin ja omaan erinomaisuuteen turvautumalla ei pysy Jumalan valtakunnassa, eikä omien tekojen avulla pääse taivaaseen.
Taistelu viettelyksiä vastaan
Jos opetuslapset olivat olleet ymmällään keskustelun alkuosan saamista käänteistä, niin vielä voimakkaammaksi keskustelu muuttui. Jeesus nimittäin jatkoi puhetta vahvoilla ja kammottavilla kuvauksilla taistelusta sielunvihollisen houkutuksia vastaan.
Puhutaan viettelyksistä, jotka ovat totta ja läsnä jokaisen ihmisen päivittäisessä elämässä. Opetuksessaan Jeesus neuvoi kamppailemaan syntiä vastaan ja panemaan parannuksen kautta pois synnin aiheuttamat omantunnon taakat.
Asian tärkeyttä korostaakseen hän käytti värikästä ja jopa raakaakin kuvakieltä viettelevien ruumiinjäsenten turmelemisesta ja poistamisesta. Hän toi esille vakavan vastuun paitsi omasta myös lähimmäisen uskonelämästä kuvaillessaan sen ihmisen kohtaloa, joka houkuttelee uskovan ihmisen lankeamaan syntiin.
Jumala huolehtii omistaan
Jeesus ei kuitenkaan jätä kuulijoitaan yksin kamppailemaan omaa itsekästä luontoaan ja sielunvihollisen houkutuksia vastaan. Heprealaiskirjeessä tuodaan esiin enkelien johdatus uskovaisen elämässä (Hepr. 1:14).
Kaiken kaikkiaan Jeesuksen viestissä välittyy lapsenkaltaisen uskon ja nöyryyden tuoma siunaus. Ajallisten murheiden, kiusausten ja syntien väsyttämä ihminen saa pienen lapsen tavoin turvautua Jumalan huolenpitoon.
Taivaallinen Isä on Jeesuksen sanoin maailman myllerryksestä huolimatta luvannut pitää huolta omistaan (Matt. 6:25–33). Pyhän Hengen siunaavat, anteeksiantavat, lohduttavat sanat kuuluvat edelleen hänen valtakunnassaan.
Mauno Kurunlahti
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se on mielenkiintoinen asia, kun lestalaisen kirjoituksen tunnistaa muutamasta lauseesta, ne ovant kaikki kuin kopioita pienillä nyansseilla ripoteltuina.
Johannes Kastaja on suurin taivasten valtakunnassa Jeesuksen mukaan, enkä näe mitään syytä yhä uudestaan korottaa sitälapsen ihmeellistä suurinta uskoa joka sunnilleen aina on esillä kunlestalainen on äänessä, miksi ?
onko teiillä lapsia lähetystyössä miten paljon, entäs lapsimarttyyrejä jne.. eli koitettaisiin etsiä Raamatusta se sanoma joka siellä on, eikä yhtenään yritetä sinne työntää oman laisuuden käsityksiä.
Raamatuiden mukaan autuiata ovat puupäät, sillä he eivät huku