Ovat niin suosittuja, että miettii, että millä tavalla on parempi käyttää kuin olla käyttämättä.
Mitä huumeet auttavat?
Mitä huumeet auttavat?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Huumeista voi tehdä turhia aloituksia mistä tämäkin on hyvä esimerkki !
Aina on sanottu että mikään kysymys ei ole turha tai typerä.
Mutta joo, eipä ne huumeet taida auttaa yhtään mihinkään. Kai niitä monet käyttävät " apukeinona " päästäkseen todellisuutta pakoon.
Ja auttavat toki lyhentämään elinikää.
Huumekokeilut, huumeiden käyttö ja niihin liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet kymmenen viime vuoden aikana. Huumekuolemien määrä on jatkanut nousuaan ja huumeisiin kuollaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen raportin mukaan aiempaa nuorempina.
Mitä nopeammin narkkari poistuu muonavahvuudesta sitä parempi yhteiskunnalle.
Lääkekannabista Tanskasta
.
https://yle.fi/uutiset/3-11140970
.
Tanskaan nousee jättimäisiä halleja, jotka täytetään kannabiksella – Kanadalaisfirmat valtaavat nyt Euroopan markkinoita ja tähtäimessä on myös Suomi. Euroopan laillisten lääkekannabismarkkinoiden arvon arvioidaan kasvavan miljardeihin euroihin lähivuosina.
.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lääkekannabis
.
https://yle.fi/uutiset/3-10650937
.
EU-parlamentti haluaa lääkekannabiksen Kela-korvauksen piiriin
.
Parlamentti kehottaa EU-komissiota ja jäsenvaltioita käsittelemään esteitä, jotka haittaavat kannabiksen käyttöä lääkinnällisiin tarkoituksiin.
Parlamentti huomauttaa lauselmassaan, että "on todisteita siitä, että kannabis tai kannabinoidit voivat olla tehokkaita ruokahalun parantamisessa ja painonmenetyksen estämisessä hivin/aidsin yhteydessä ja että ne voivat helpottaa mielenterveyden häiriöitä, kuten psykoosia ja Touretten oireyhtymää, ja lieventää epilepsian sekä Alzheimerin taudin, niveltulehduksen, astman, syövän, Crohnin taudin ja glaukooman oireita ja pienentää liikalihavuuden ja diabeteksen riskiä ja lievittää kuukautiskipuja".
.
https://www.duodecimlehti.fi/duo80438
.
"Tupakanpoltto ja alkoholin liikakäyttö ovat terveyden kannalta huomattavasti vaarallisempia kuin kannabiksen jatkuvakin suurkäyttö."
Huumeet ovat enimmäkseen gay.
Ongelma onkin se, että, kun faktat ja fiktiot menevät sekaisin, niin silloin tehdään ns. sirpaleisiä päätöksiä ja ratkaisuja, jotka ovat tilanteiden johdosta näkyvissä olevien oireiden spekulointeja.
Ja monet asiat, kuten huumaisaineiksi määriteltyjen aineiden tieteellinen ja lääketieteellinen potentiaali jää hyödyntämättä.
Parhaana esimerkkinä näistä on kannabiksen yliarvostus, johtuen lähinnä itsediagnooseista, joissa jotkut saavat etua, johonkin asiaan. Mutta kuvitellaan, että kaikki hyötyisivät.
Ja sama toisinpäin, että lääkeavun tarpeessa oleva ihminen jätetään auttamatta, koska, jos joku väärinkäyttää, niin se potentiaali estää oikeaa avuntarvitsijaa saamasta apua.
Tempoileva ja tunteileva päihdemaailman ns. virallisten operaattorien toiminta on tuskastuttavaa. Ja, kun soppaan on lisätty vielä ns. mielenterveys ja päihde ajatus, niin ollaan lähellä tilannetta, jossa mylläri ajattelee viljan kasvavan jauhamista varten, eikä siksi miksi viljat alun perin ovat tulleet.
Suuri ero taitaa olla ihmisissä itsessään esim. kannabiksen suhteen.
Kuka haluaa oikeasti käyttää vain lääkkeenä ja kuka sitten taas haluaa käyttää viihde- tai päihtymistarkoitukseen.
Ja kuka valehtelee itselleen ja muille käyttävänsä lääkkeeksi vaikka haluaakin vain päihtyä mutta selittelemällä suojaa omaa mieltään kun ei halua tunnustaa vaikka mahdolliseksi ongelmaksi.
Ihmiset ajattelevat että huumeet ylipäänsä auttaisivat johonkin mutta siitä vaan vetelemään, kyllä sen viimeistään useamman vuoden jälkeen huomaa mitä niistä seuraa.
Monien " aineiden " haitatkaan eivät tule esiin hetkessä.
Narkkarin munasolu ja siittiöt myrkyttyvät
Lapsi voi syntyä vammaisena,
Ja lapset kärsivät henkisesti narkkari vanhempien takia ja saavat huonon mallin
Ja eivät ehkä pysty työhön koskaan.
Maailmassa on tapauksia kun vastasyntynyt on joutunut heti synnyttyään vieroitukseen äidin huumeiden käytön takia.
Se ei ole kovin hyvä lähtökohta elämälle.
Kannattaa miettiä mikä siinä omassa elämässä on pielessä jos sitä pitää paeta pössyttämään huumemaailmoihin.
Huumeet auttavat siirtämään pahaa oloa eteenpäin ja pahentamaan pahaa oloa. Ne myös auttavat katkaisemaan välisi oikeisiin ystäviin, sukulaisiin, normaaliin yhteiskuntaan ja oikeaan elämään. Ne myös mädännyttävät pahimmassa tapauksessa aivosi, hampaasi ja suonistosi. Jotta suosittelen olemaan aloittamatta. Ei se niin siistiö pitkässä juoksussa ole.
Lyhennettynä teidän ylempien viisut.
Sokeat miehet yrittivät arvata mikä tämä on
Ensimmäinen yritti hypätä yli, ei päässyt. "Se on seinä"
Toinen sai kärsän käteensä ja sanoi sen olevan käärme
Kolmas heilutti korvia ja totesi sen olevan hyvä tuuletin.
Te olette kuin sokeat miehet ja huumeet ovat kuin norsu.
Huumeista voi väitellä iät ja ajat. Jonkun ne voi pelastaa ja jonkun tuhota. Jos ei ole mitn jolla osaa helpottaa oloa, huumeet auttavat, mutta siihen voi myös kuolla. Kärsimystä ja juhlaa elämä muutenkin on joten turha tästä väitellä.
Keskustelun voi sulkea.
Juu kyllä Suomessa huumeet ovat kaikki kaikessa, Halonen taustalla vaikuttaa myönteisesti. Sanoo ne nuo muut vastustavat, kuten laki.
se kuka haluaa oman nimen hautakiveen hakatuksi etukäteen niin ottaa vähän mieltä piristäviä pillereitä ja valkoista herkkua nenään päivämääränkin voi halutessaan siihen laittaa
Nauttikaa pilvestä, sienistä ja haposta, hyvät ystävät, juu... :-)