Itsestäni.Miksi luopua jostain sellasesta jota ihmiset arvostavat.Miksi parantua vain ollakseen normaalipainoinen.Ei siinä ole järkeä,miten te parantuneet voitte olla tyytyväisiä? Kun voi joka aamu katsoa omia keijukaisranteitaan joiden hauraat luut naksahtelevat,kalpeita kasvoja iltaisin,täriseviä käsiä 6 tunnin syömättämyyden jälkeen,pahaa oloa 3 tunnin treenin jälkeen oksentamista,sehän on vaan osoitus voimasta.nilkkojen siroa muuttunutta rakennetta,pientä pullottavaa vatsaa lonkkaluiden päällä,MITÄ JÄRKEÄ MUUTTUA!?? kertokaa jotain!
En halua luopua.!!!
EndorfiiniNarkkari
4945
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olit postannut kaksi eri viestiä, mutta vastaan kerralla. Anorektikkoja ja keskustelua anoreksiasta on tämän saman Terveys-otsikon alla olevalla Anoreksia-palstalla.
Toisessa viestissäsi minua ihmetytti erityisesti yksi lause: "Miksi luopua jostain sellasesta jota ihmiset arvostavat." Kenen koet arvostavan sinua enemmän hengenvaarallisen laihana kuin normaalipainoisena? Kuka arvostaa sinua enemmän sairaana kuin terveenä? Jos elämässäsi todella on tuollaisia ihmisiä, olen pahoillani sinun ja heidän puolestaan.
Joskus toivoisin, että kaikki olisivat sokeita. Ehkä silloin oltaisiin enemmän kiinnostuneita ihmisen persoonallisuudesta, ajatuksista, minästä. Ei tuijotettaisi omaa eikä toisten ulkokuorta.
Pidätkö sinä itsestäsi? Ei ruumiistasi, vaan sinusta?
muuttua niin so what,ketä kiinnostaa? On tämä maailma kyllä niin merkillinen paikka! Kun toinen tekisi mitä tahansa saadakseen edes palan leipää niin sillä välin toinen räpistelee ylenkatseisena tämän länsimaisen runsautensa keskellä. Sinun ja köyhän ihmisen välinen ero on se että sinä voit aina valita syötkö vai et, mutta köyhä syö kun saa. Tuskin sinua kukaan kadehtii, mitä kadehtimista on tuollaisessa heikossa tomumajassa??
mietin kans joskus ihan samaa...miks muuttua??elämä on niin ihanaa, kun saa joka päivä olla tekemisissä syömishäiriön kanssa...mutta onneks tulin järkiini ja nyt huomaan kyllä,että elämä on paljon ihanampaa ilman syömishäiriön kahleita!se on vaikee tajuta, kun on vielä "sairas" (niinku ite olin ja oon varmaan vähä vieläki), mutta sen huomaa kyllä, kun ei tartte koko ajan miettii ruokaa,syömistä ja liikuntaa.ihanku kivi ois vieritetty sydämeltä...
täällä taas riehuu...