Mikseivät Suomen syrjäytetyt yhdisty ja lähde aseelliseen hyökkäykseen Suomen rikkaita vastaan? Niinhän toimitaan muuallakin maailmassa, on parempi kuolla taistelussa kuin rikkaiden syrjäyttämänä, alistamana ja pilkkaamana.
Jotain on tehtävä
Syrjäytetty kauppat. lis.
4163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ennen oli tapana sanoa: Suomi pohjolan Japani.
Päivitetty versio on: Suomi pohjolan Nepali.
Nykyinen kurjuus ei kai vielä riitä, että suomalaisten kaltainen hidasverinen kansa nousisi barrikadeille - ranskalaiset kyllä olisivat jo.
Jos mitään ei tapahdu, räjähdys voipi sitten olla hirveä, sillä kun härmäläinen hermostuu siitä on oksat pois.
Sitä ennen kuitenkin kantsii yrittää vielä hyvällä. Eilenhän oli uutisissa joku pätkätyöläisten liitto ja tossa alla viritellään orja- eiku työmarkkinatukilaisille samaa.
Suomessa ei ole rikkaita. Kaikki persaukista porukkaa muuhun länsimaailmaan verrattuna. Tasapäistäminen on onnistunut hyvin. Korkeasti koulutetut saa käteen saman, kuin duunarit. Kaikki yhtä iloista köyhällistöä.
Olisikin niin.