JHT Rauno Lohen toiminta PPKY Selänteen erityistilintarkastuksesta

Patentti- ja Rekisterihallitus on 23.6.2020 antanut päätöksen
JHT Rauno Lohen toiminnasta koskien raportin toimittamisesta
vuosilta 2014 ja 2015 peruspalvelukuntayhtymä Selänteen erityistilintarkastuksesta.
PRH:n tilintarkastusvalvonnan saaman nimettömän kantelun mukaan JHT Rauno Lohi on tehnyt erityistilintarkastuksen peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä ja antanut siitä raportin.
Kantelun mukaan raportti sisältää useita virheitä ja siinä esitetyt tiedot eivät täsmää peruspalvelukuntayhtymän jäseninä olevien kuntien esittämien tilinpäätöstietojen kanssa. Kantelija on esittänyt yksityiskohtia, jotka ovat hänen mielestään virheellisiä.

Tilintarkastuslautakunta katsoo, että Lohi on menetellyt raportin laatimisessa hyvän tilintarkastustavan vastaisesti.

Seuraamuksesta päättäessään tilintarkastuslautakunta ottaa huomioon kaikki asiaan kuuluvat seikat. Tilintarkastuslautakunnan ratkaisukäytäntö huomioon ottaen huomautus on riittävä seuraamus Lohen moitittavasta menettelystä.

Kuka maksaa viulut?. Jos kantelu olisi ollut aiheeton, Kustannukset
oli päätetty, että erityistilintarkastuksen vaatinut vastaa. Nyt on syytä käsitellä asia ja neuvotella kustannusten jako.
151956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Muistelen, että valtuusto aikoinaan yksimielisesti päätti suorituttaa
erityistilintarkastuksen.

Äänestä
  • Se tuo muisti on sitten kummallinen kapistus, tahtoo olla aika valikoivaa joillakin...

    Äänestä

  • Näin oli, se oli yksimielinen päätös.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin oli, se oli yksimielinen päätös.

    Näin siinä käy, jälleen kerran!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin siinä käy, jälleen kerran!

    Aloitukseen mennäkseni.
    Taisi Lohi olla niin herrojen ja narrien vietävänä, ettei oikein itsekään tiennyt, miten asiat olisi objektiivisesti tullut esittää.
    Muistelen, että siellä taisi olla "neuvonantajana muuan rouvashenkilö". Liekö ollut jopa jäävi ko. tehtävään.
    MM. päätöksen perusteena
    lausutaan:
    "Lohen raportti on vaikealukuinen. Siitä on mahdotonta erottaa referaatit, Lohen omat havainnot ja Lohen päätelmät"
    "Raportissa ei ole tarkasteltu johdonmukaisesti ...jne
    "Raportissa ei ole lähdeviittauksia, mikä on puute, joka vaarantaa tarkastuksen objektiivisuuden ja ammattimaisuuden vaatimukset ....... jne

    "Raportissa ei ole kaikilta osin erotettu referaatteja tilintarkastetuista peruspalvelukuntyhtymä Selänteen tilinpäätöstiedoista, Lohen omista havainnoista, minkä vuoksi raportin lukija ei voi tietää, ovatko raportissa esitetyt tiedot tarkastettuja/varmennettuja.

    PRH:n tarkastuslautakunta katsoo, että Lohi on edelläkirjoitetun "lainaustekstien" mukaan menetellyt hyvän tilintarkastustavan vastaisesti ja että hänelle tulee määrätä tilintarkastuslain 10 luvun mukainen seuraamus.

    Tilintarkastajan kuuluu
    toimia täysin itsenäisesti, ilman vaikutteita.

    tais lisäksi olla hra xx kaveri. lapsuus harrastepiireissä, missä muussakin ei tuota tiiä..sisäseurapiirit ovat uusi normaali kaikissa julkishallinnon toimijoissa ja suhteet kuntapäättäjiin saunotaan kuntoon ja huuhdellaan käsi olalla janot pois.

    Lohiportti lävähti selänteessä selälleen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tais lisäksi olla hra xx kaveri. lapsuus harrastepiireissä, missä muussakin ei tuota tiiä..sisäseurapiirit ovat uusi normaali kaikissa julkishallinnon toimijoissa ja suhteet kuntapäättäjiin saunotaan kuntoon ja huuhdellaan käsi olalla janot pois.

    juu, niin olen kuullut, että oli tarjottu ja otettu "kaveri" hommiin .
    Apuna toimituksessa Lohi on
    "..hän on käynyt tarkastuksessa läpi asianomaisen vastuuhenkilön kanssa raporttien tulkintoja,oikeellisuutta,kirjausmenetelmiä ja niiden tulkintaa...."

    Että ihan objektiivisesti!

    Kuka maksoi viulut? Pyhäjärvikö? Tämä asia on uudelleen avattava , ainakin, kustannusjaon suhteen. Pyhäjärven päättäjät havaitsivat puutteet ja sekavuudet erityistilintarkastuksessa.
    Ei näitä pidä lakaista maton alle. Jäsenkuntien tulee yhteisvastuullisesti suorittaa
    lasku. PRH:n tarkastuslautakunnan päätös asiasta on senlaatuinen.

    Pyhäjärven päättömät väitti että haapajärvi on maksanut menojaan pyhäjärvisten varoilla jonka takia pyhäjärven on lakien vastaisesti erottava kuntayhtymästä ja yksityistävä sotepalvelunsa attendolle jne. Ei muuta kuin asia uudelleen käsittelyyn vai mitä nimetön kantelija?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    juu, niin olen kuullut, että oli tarjottu ja otettu "kaveri" hommiin .
    Apuna toimituksessa Lohi on
    "..hän on käynyt tarkastuksessa läpi asianomaisen vastuuhenkilön kanssa raporttien tulkintoja,oikeellisuutta,kirjausmenetelmiä ja niiden tulkintaa...."

    Että ihan objektiivisesti!

    Kuka maksoi viulut? Pyhäjärvikö? Tämä asia on uudelleen avattava , ainakin, kustannusjaon suhteen. Pyhäjärven päättäjät havaitsivat puutteet ja sekavuudet erityistilintarkastuksessa.
    Ei näitä pidä lakaista maton alle. Jäsenkuntien tulee yhteisvastuullisesti suorittaa
    lasku. PRH:n tarkastuslautakunnan päätös asiasta on senlaatuinen.

    "Sopimukseen perustuvan toimekisiannon hoitamisessa tilintarkasstajan on erityisesti noudatettava hyvään tilintarkastustapaan kuuluvia objektiivisuuden ja huolellisuuden vaatimuksia."

    näin sanotaan PRH tarkastuslautakunnan päätöksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Sopimukseen perustuvan toimekisiannon hoitamisessa tilintarkasstajan on erityisesti noudatettava hyvään tilintarkastustapaan kuuluvia objektiivisuuden ja huolellisuuden vaatimuksia."

    näin sanotaan PRH tarkastuslautakunnan päätöksessä.

    Nyt on taas mennyt vellit ja puurot vähän sekaisin "vanhalla ärrällä"! Eihän tätä erityistilintarkastusta ole kyseenalaistettu alun perin kun kustannusjaosta sovittiin! Kysymys oli itse Selänteen toiminnasta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on taas mennyt vellit ja puurot vähän sekaisin "vanhalla ärrällä"! Eihän tätä erityistilintarkastusta ole kyseenalaistettu alun perin kun kustannusjaosta sovittiin! Kysymys oli itse Selänteen toiminnasta!

    Eikö mene ropeleilla taaskaan oikein putkeen? Se kustannujako (pyhäjärvi maksaa kulut erityistilintarkastuksesta jos esityt väittämät osoittautuu perättömiksi) kun oli juuri sitä kyseenalaistamista mitä erityistilintarkastukseen tuli.

    Ja mikä oli uutinen tällä kertaa elämäntapavalittajat? No se, että t.tarkastaja sai jopa huomautuksen mutta mikä oleellisinta mikään ei muuttunut tarkoittaen sitä, ettei tilintarkastuslautakunta kumonnut erityistilintarkastusta. Koittakaa piruparat kestää.

    Meni, miten meni, mutta hyvin se meni. Priimaa pukkaa joka puolelta, niin konsulteilta, kuin tilintarkastajilta kuin tekijöiltä.

    Iloitkaamme ja riemuitkaamme tästä kaikesta. Aaamen! Onko se suomeksi: "niin tapahtukoon"

    PRH:n tarkastuslautakunta toteaa:

    "Hyvän tilintarkastustavan mukaan myös sopimukseen perustuvan kirjallisen raportin on oltava objektiivinen. Lisäksi tilanteissa, joissa tilintarkastajan raportti voi joutua muidenkin kuin raportin tilaajan käyttöön, voidaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti edellyttää, että tilintarkastajan raportti on selvä, jotta myös muu lukija kuin raportin tilaaja voi ymmärtää raportin sisällön."

    Tilintarkastuslautakunta pitää Lohen raporttia moitittavana seuraavasti:...... 5- eri kohtaa.

    Ihan oikein, että "nimetön" on kannellut asiasta Patentti- ja Rekisterihallituksen tarkastuslautakunnalle.

    Täällä suhmuroidaan ostettuna sellaisia lausuntoja, jotka miellyttävät tilaajaa, eli
    kaupunkia. Rehellisyys puuttuu joka asiassa.

    Vieläkin ihmetyttää tuo Honkavuoren tennishallin rahoitus. Missä ovat päätökset.
    Oliko talousarvioon varattu ko. määräraha ja mikä kohta talousarviossa 2020 sen osoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Patentti- ja Rekisterihallitus on 23.6.2020 antanut päätöksen
JHT Rauno Lohen toiminnasta koskien raportin toimittamisesta
vuosilta 2014 ja 2015 peruspalvelukuntayhtymä Selänteen erityistilintarkastuksesta.
PRH:n tilintarkastusvalvonnan saaman nimettömän kantelun mukaan JHT Rauno Lohi on tehnyt erityistilintarkastuksen peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä ja antanut siitä raportin.
Kantelun mukaan raportti sisältää useita virheitä ja siinä esitetyt tiedot eivät täsmää peruspalvelukuntayhtymän jäseninä olevien kuntien esittämien tilinpäätöstietojen kanssa. Kantelija on esittänyt yksityiskohtia, jotka ovat hänen mielestään virheellisiä.

Tilintarkastuslautakunta katsoo, että Lohi on menetellyt raportin laatimisessa hyvän tilintarkastustavan vastaisesti.

Seuraamuksesta päättäessään tilintarkastuslautakunta ottaa huomioon kaikki asiaan kuuluvat seikat. Tilintarkastuslautakunnan ratkaisukäytäntö huomioon ottaen huomautus on riittävä seuraamus Lohen moitittavasta menettelystä.

Kuka maksaa viulut?. Jos kantelu olisi ollut aiheeton, Kustannukset
oli päätetty, että erityistilintarkastuksen vaatinut vastaa. Nyt on syytä käsitellä asia ja neuvotella kustannusten jako.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu