Kiire tuntuu olevan

Työskentelen huolto-asemalla jossa käy päivittäin taksi-kuskeja pitämässä taukoa. Tauon pitämisessähän ei ole mitään väärää mutta ihmetyttää se kuinka kauan he siellä viettävät päivittäin, tai ainakin minun työvuorojeni aikana, aikaa. Tänäänkin pari kuskia istui yhteensä kolme tai neljä tuntia siellä. Olen nähnyt useammankin kerran tilanteen jossa kuskit ovat kieltäytyneet tarjoamasta kyytiä vaikka sitä on heiltä kysytty.

Miksi kuskeja on noin paljon jos kyyditettäviä ei ole riittävästi vai laiskottelevatko he vain? Itse veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Täysin normaalia suhareille. Suurimman osan työajastaan he pitävät jonkinlaista taukoa ja useasti myös sivuuttavat heille tarjotut kyydit koska eivät laiskuuttaan jaksa edes autoa ajaa.

Äänestä
  • Ei tietenkään kukaan viitsi ajaa sieltähän voi tulla joku sinunlainen kyytiin, jos on onnistunut saamaan jostain parikymppiä.
    Omat vakio asiakkaat kuskataan ei muita. jos ei niitä ole istuskellaan kahvilla ja sit mennään kotiin.
    Itse ainakaan noilla hinnoilla ajelisi ketään.

    Äänestä

  • Suharit mainittu, Jakomäessä lääkityksessä edelleen feelua. Teit sitten trolli aloituksen ja kommentoit sitä itse. Kannattaisiko sun oikeasti mennä taas käymään hoidossa. Avohoito ei tunnu soveltuvan sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tietenkään kukaan viitsi ajaa sieltähän voi tulla joku sinunlainen kyytiin, jos on onnistunut saamaan jostain parikymppiä.
    Omat vakio asiakkaat kuskataan ei muita. jos ei niitä ole istuskellaan kahvilla ja sit mennään kotiin.
    Itse ainakaan noilla hinnoilla ajelisi ketään.

    Hui kauheaa, nyt suhari hermostui :D . Sinä olet kiero ja laiska kuten kaikki muutkin suharit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suharit mainittu, Jakomäessä lääkityksessä edelleen feelua. Teit sitten trolli aloituksen ja kommentoit sitä itse. Kannattaisiko sun oikeasti mennä taas käymään hoidossa. Avohoito ei tunnu soveltuvan sinulle.

    Sinulla on jäänyt jokin varhaislapsuuden kehitysvaihe väliin jos et erota ihmisiä toisistaan. Minä en ole aloittaja mutta kaikesta päätelleen sinä olet suhari :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on jäänyt jokin varhaislapsuuden kehitysvaihe väliin jos et erota ihmisiä toisistaan. Minä en ole aloittaja mutta kaikesta päätelleen sinä olet suhari :D

    Hei poikani, äiti tässä. Mitä on sovittu tietokoneen käytöstä? Lupasit ette mene äidin koneelle ilman valvontaa. Et taaskaan pitänyt lupaustasi.

    Olen nyt vihdoinkin saanut sinulle aja mielenterveystoimistosta. Tarkistetaan tuota lääkitystäsi hieman tehokkaammaksi. Lisäksi laitetaan sinut muutamaksi viikoksi lepäämään. Voit sitten katsella ikkunasta jos pihalle vaikka tulee taksi.

    Uskomme lääkärin kanssa että saamme lopetettua sairaaloisen kiinnostuksesi suhareihin. Pahoittelen tässä nyt kaikille taksinkuljettajille poikani vakavia mielenterveysongelmia. Olen hakenut niihin apua ja vihdoinkin saamme hänet hoitoon.

    Äiti, en muistanut ottaa lääkettä. Anna anteeksi, en kirjoita enään suhareista. En halua hoitoon enkä lääkäriin, äiti ei mennä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äiti, en muistanut ottaa lääkettä. Anna anteeksi, en kirjoita enään suhareista. En halua hoitoon enkä lääkäriin, äiti ei mennä.

    Kyllä me mennään.

    Äänestä

Jos taksikuski on taksi-kuski, miksei työvuoro ole työ-vuoro. Kysyy epä- tietoinen. Jösses.

Äänestä

Luuletko sinä tunari, että kymmenen lihistä kahdella nakilla ja parisenkymmentä munkkia syödään vartissa. Kuule tyttö, niistä nautitaan hiljaa.

Äänestä
  • Hah hah :D

    Äänestä

Kai sitä provisiopalkalla saa taukoilla vaikka viikon putkeen..sehän on palkatonta aikaa

Äänestä
  • Täysijärkisissä työpaikoissa ei laiskottelijoita hyväksytä. Taksiala on kuitenkin niin sisäsiittoinen ettei kellekään uskalleta antaa potkuja. Suojatyöpaikka räikeimmillään.

    Äänestä

Kuskeja jotka on tunti palkalla. Turha sitä on kiirehtiä. Taksiala on ainoa työ jossa palkka juoksee vaikka ei tekis mitään. Verovapailla Mersulla ajetaan ylpeänä.

Äänestä
  • Etpä taida näistä hommista tietää yhtään mitään.

    Äänestä

Varsinkin sunnuntaisin on kiva istua kahvilla. Kun tupla palkka juoksee.

Äänestä

Niinpä itsekkin ajan taksilla töihin ja takas , nostan pulleelta taksarilta palkkaa,
kaksi palkkaa juoksee eikä tarvitse omaa autoa.
Kuulostaako oikealta.

Äänestä
  • Itsekin otan työ vuoron mökki loman alle ja hurautan taksilla kakkos asunnolle. Palkkaa tulee kummaltakin sivulta ja vielä päivä rahat odotus ajalta. Sitten on taas varaa ulko maan lomiin kunhan tämä tilanne selkiytyy ja lennot alkavat taas rullata ulko maille.

    Äänestä

Sulle laiskotteleminen on tuttua jo koulu-ajoilta. Siksi et olekaan pääsyt huolto-asemaa pitemmälle ura-kehityksessäsi.

Äänestä
  • Ilman minua ja kaltaisiani sinä et pystyisi istuskelemaan isoa osaa työajastasi "tauolla" huolto-asemilla vaan joutuisit oikeasti tekemään TYÖTÄ ja sellainen ei ilmeisesti sinulle sovi. Kumpikohan meistä se laiska on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Työskentelen huolto-asemalla jossa käy päivittäin taksi-kuskeja pitämässä taukoa. Tauon pitämisessähän ei ole mitään väärää mutta ihmetyttää se kuinka kauan he siellä viettävät päivittäin, tai ainakin minun työvuorojeni aikana, aikaa. Tänäänkin pari kuskia istui yhteensä kolme tai neljä tuntia siellä. Olen nähnyt useammankin kerran tilanteen jossa kuskit ovat kieltäytyneet tarjoamasta kyytiä vaikka sitä on heiltä kysytty.

Miksi kuskeja on noin paljon jos kyyditettäviä ei ole riittävästi vai laiskottelevatko he vain? Itse veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu