Olemisen sietämätön keveys

Anonyymi

Tällä Pattayan matkailupalstalla kaikuu usein lause "Olen jo täällä, voin vakuuttaa"
Siis mitä kummaa? Mitä lisäarvoa sillä olemisella ja fyysisellä sijainnilla on, jos sen ajan viettää yksin tietokoneensa ääressä?

43 vuotta Suomessa asuneena, voin kertoa että viihdyn myös Suomessa erinomaisesti. Kaupunki, maaseutu, ei mitään väliä.

Kyse viihtyvyydessä ei ole mistään maantieteellisestä sijainnista, ilmastosta, hintatasosta, vaan ihan muista asioista.

Oman näkemykseni mukaan viihtyvyys riippuu etupäässä sosiaalisista kuvioista. Ihmisten välisistä suhteista ja kommunikaatiosta.

Yksin ei ole kivaa missään. Ei ole olemassa sellaista paratiisirantaa tai paikkaa, jossa viihtyisi yksin. Ei siitä saa mitään irti. Ei ole turhaan sanottu että jaettu ilo on kaksinkertainen.

Jos pitäisi ilmaston mukaan valita asumiseen paikka, niin ottaisin ennemmin Suomen kuin Thaimaan. Suomessa on 4 vuodenaikaa ja raikas ilma. Talviurheilua diggaan kovasti ja Lappia kaipaan usein. Siellä on vietetty hienoja lomia hyvässä seurassa.

Täällä on ollut tolkuttoman kuuma koko vuoden ja sitten tuli myrskyt ja sateet, jotka teki paljon tuhojaan vaivalla ja rahalla perustetuille istutuksille. Ei ehtineet juurtua kunnolla, kun myräkät vei mennessään.

No ne on saatu nyt takaisin ja korvattua, pelkkää työtähän se vaan vaati ja tykkään puuhastella ulkona. Kuumuuden vuoksi työt pitänyt rytmittää ja pitää jäähdyttelytaukoja.

Ei ole valkoisen miehen kroppa soveltuva tropiikin töihin. Kestää tottua. Ymmärrän hyvin nykyään thaimaalaisen rauhallisen työtahdin. Pohjantähden poika hyytyy puolivälissä urakkatahtiinsa kun thaimaalainen hymähtää ja jatkaa laulellen.

Vuodenaikojen puuttuminen on itselle hienoinen ongelma. Olisi mukavaa jos joskus saisi palella ja käyttää takkia. Olen tuonut aikoinaan Suomesta kaikenlaisia rotseja.

En muista milloin olen käyttänyt yhtäkään. On myös prätkäilyyn gore-texiä sun muuta, mutta en ole kertaakaan käyttänyt. En käytä edes ajosaappaita. Ajan lenkkareissa ja farkuissa. Käytän joustavaa pitkähihaista urheilupaitaa auringon suojaksi ja se ei lepata ajaessa kuten tavallinen t-paita.

Thaimaalainen elämäntapa on määräytynyt historian ja ilmaston kautta. Ajatonta, leppoisaa, tasaisen rauhallista.

Leppoisa pullukka Buddha määritteli kultaisen keskitien parhaaksi ihmiselle. Tila jossa ei olla kenenkään yläpuolella eikä alapuolella. Kaikki on yhteistyötä ja yhteistä. Kaveria ei jätetä, ketään ei kiusata eikä jätetä nälkään.

Maailma on kutistunut lentoliikenteen, älypuhelinten, videokeskusteluiden sun muun sähköisen viestinnän ansiosta. Juttelen liki päivittäin Suomen lasteni kanssa eikä etäisyys ole meille mikään ongelma. He ovat aina lähelläni sijainnista riippumatta, ja minä heidän.

Ei ole mitenkään pois suljettua, ettemmekö muuttaisi joskus vielä Suomeen. Jos tulemme joskus Suomeen, niin hommaan maatilan hevosineen, lampaineen, koirineen ja kanoineen päivineen.

Vaimo on käynyt kaksi kertaa Suomessa ja tykkää kovasti. Nauttii viileästä ilmastosta kovasti.

Kuten alussa sanoin, ei ole mitään merkitystä sillä missä sitä on. Tässä ei ole mitään erityistä kehuskeltavaa, että asuu Thaimaassa. Ei täällä myöskään tule sen viisaammaksi paikan puolesta kuin missään muuallakaan.

Ihmisiä on eri sorttia täälläkin, kuin missä vaan muualla tahansa. Jos jokin ero pitää Suomeen verrata, niin thaimaalaiset tyytyvät vähempään. Päivittäinen leipä riittää ja mielekästä pikku puuhaa.

Kuten Suomessakin, niin kovia ovat pysymään vanhoissa uskomuksissaan, vaikka tietäisivätkin olevansa väärässä. Vähän niinkuin Suomessa demarien äänestäjät.

Thaimaalaiset eivät tykkää stressata eikä hinkua rikastumiseen ole siinä määrin. Ovat iloisia jos voivat auttaa. Siinä ollaan suomalaisen kanssa yhtä.

Kunnon suomalainen on myös auttavainen, eikä tee sitä siksi että saisi vastapalveluksia, vaan siksi että auttaminen on ilo ja tuo hyvän mielen ja hyvän karman. Kun kaikilla on kivaa, on itselläkin kivaa.

T 2010

129

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hyvin kirjoitettu, täysin samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Tuota juuri tarkoitan en olisi koskaan ulkaltanut rakentaa tänne mitään niin että itse suunnittelen sen itse, en tiedä tarpeeksi, nykyinen asuntoni on vuodelta 2000 ja peruskorjattu 5 vuotta sitten, edellinen asunto oli rakennettu vuonna 2010 ja kaikki mitä rakennettiin tehtiin asiantuntijan suunnitelmien mukaan, mitään ei ole koskaan kadonnut, ei ole palmut kaatunut, yksi puu piti vanhassa paikassa harsia puolenvuoden välein että se ei katkaise sähkökaapelia.

      Uudessa asunnossa tai siis tässä vanhemmassa, talo on rakennettu kolmisen metriä maanpinnan yläpuolelle, ja vettä on tullut muutaman yönä läpi yön, eikä ylimääräistä vettä ole missään... maaperä imee käsittämättömän paljon maapohja alkaa pehmenemään kunnolla omalle pihalle vie betonitie joka ei ole kovin hyvin tehty mutta ei ole halkeillutkaan... hieman työssyinen... tuossa lähellä on tietyö jossa tehdään ravintelin sen rekkamiesten eteen betonitasannetta laiton vaimon kysymään paljonko maksaisi 30 m tätä tietä korjattuna, en tiedä vielä hintaa...

      Ei täällä ole ollut sen kuumempi kuin muinakaan vuosina, samaa 36 varjossa kevät ja kesä syksyllä lämmöt putoaa 33 talvella 30 tuon alle harvoin mennään toki yöllä.

      Annan sinulle ilmaisen neuvon olen täällä ollut selvästi kauemmin kuin sinä älä koskaan käytä kuumuuteen muuta kuin talkkia, muista on vaan haittaa...

      Kysyin sinulta tässä muutama päivä sitten olit aijannut tilin saldon joka on huomattava, miksi pidät niin paljon käteistä rahaa pankissa, jokaisella jolla on noin paljon massia keksii sille kyllä parempaa käyttöä, pankkien korko on käytännössä aina negatiivistä, eikä oikein ole järkeä pitää firmankaan tilillä, kun sillekin löytyy helposti parempia käyttötarkoituksia, nopeasti ja ihan laillisia.

      Tuohon avauksen kysymykseen vastaan vain että jokainen eläköön tavallaan, eikä se sinunkaan koneen käyttö ole ihan vähäistä, lisäksi sinun pitäisi tietää että täällä ei ole burista en tiedä ole paljon henkilöitä joiden äidinkieli on suomi...

      Sinulla tuo käsitys thaimaasta ja thaimaalaisista on kovin ruusuinen suorastaan ruusun punainen, joka ainakin minulle kertoo että et ole täällä vielä kovinkaan kauan asustellut.

      Minullakin oli muutama vuosi uskomattoman hienoa, kunnes aloin huomaamaan mitä thaimaa oikeasti on, enää ei ole ruusuisia kuvitelmia.

      voin hyvin kuvitella itseni ja vaimoni vaikkapa kahdeksi viikoksi autiolle rannalle, ilman että en saa siitä mitään näppylöitä, vaimo on vaikeampi tapaus, hänellä pitää olla jotain tekemistä niin minullakin mutta heiman eri tavalla... vaimoni kutoo minä rakentelen erillaisia häpättimiä elekroniikasta... olen ostanut tänne kaikki tarvittavat härpäkkeet, oskiloskoopit, fluken yleismittari, funktiogeneraattori, suojaerotettuja virtalähteitä, koe kytkentä levyjä ja tuhat erillaista komponenttiä fetteje trankkuja konkkia, yms... hyvin halvalla saa tilattua kiinasta... olen ostanut lazadasta vuosien varella noin 300 erillistä tilausta, tiedätkö poju noita rakentelin myös suomessa.

      • Anonyymi

        Muuten yhden unohdin vielä kertoa ostin hemmetin upean akvaarion tuohon pihalle, todella upea taitaa ollu 60 litraa, tai 80 en ole laskenut, tuon hoito vie paljon aikaa, kaloja on parisen kymmentä, se pitää puhdistaa kerran viikossa ja suodattimet kerran kuukaudessa tuntien homma.-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä heitit taas ristiriidat ilmaan. Aiemmin olit rakennuttanut talon ja nyt olet vuokralla. Meillä on ollut 360 litran akvaario 12 vuotta ja se puhdistetaan kerran kuukaudessa. Makean veden akvaario. Suolaveden akvaario olisi helppohoitoisempi. Yhdet fisut tekin meillä noin 280 poikasta, joita suojelivat ärhäkästi. Aikuiseksi kasvoi niistä noin 23. Muut joutuivat naapurien suihin.

        laiffila

        En löydä kirjoituksesta mainitsemaasi ristiriitaa, mutta riidan takiahan sinä palstalla asioitkin yksinomaan.
        Miten kilpikonnat, käärmeet ja kameleontti voi?

        En ole vuokralla vaan vaihdoin asunnot erään vaimoni hyvän ystävän kanssa, asun nykyään hyvin lähellä hua hinin keskustaa, aikaisemmin kahdeksan kilsaa... osoitekin on nykyään vain xx/xx hua hin, hua hin... ei muuta... uima-allasta ei ole, kuten ennen mutta tontti on uskomaton, jolle voi rakentaa mitä vain... ja kokemukseni puolesta ainoa mikä on tärkeää on tontti.

        Enpä ole ennen tiennyt että kalat ovat kovinkin tappelu haluisia toisiaan kohtaan, mutta ovat minulla on 12 tiiikeribarbeja, tai jotain sellaista, kolme enkelikalaa jotka nämä barbeja tappoivat näykkimällä niiden huntuja... tosin nämä tappelevat keskenäänkin...
        akvaariossa on vedenpuhdistus torni, jossa on kolme erillistä suodatinta, sekä kiertovesipumppu.

        Vaimoni on karppi alas ollut pihalla jo vuosia...
        By NumBall

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En löydä kirjoituksesta mainitsemaasi ristiriitaa, mutta riidan takiahan sinä palstalla asioitkin yksinomaan.
        Miten kilpikonnat, käärmeet ja kameleontti voi?

        Pattayan poika on kovasti aina riidan haluinen, aina... eikä kestä itseään saatikka totuutta.
        BY NumBall

    • Anonyymi

      Aloittaja on profiloimassa itselleen uutta ihmistyyppiä metropoli-ihannoijasta takaisin omaansa pikku farmariksi.

      Kaksi asiaa pistää silmämunaan.

      Olet jo täällä? Olet suomessa, et lähelläkään varvasallastasi.

      Tinder kirjeenvaihtovaimosi ei ole ollut ainuttakaan kertaa suomessa.

      Ainahan toki kirjoitella voi jos siitä saa nautintoa.

      • Anonyymi

        Onko kommentoijalla kaikki muumit laaksossa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sen tiedän että Nuuskamuikkunen myi koululapsille nuuskaa ja joutui pidätetyksi kyläpoliisin toimesta. Arvelen tuomion olevan sakkoja. Tämän kuitenkin Nuuskamuikkunen tulee kattamaan myymällä koululapsille nuuskaa.

        Nasu on taasen aivan muista maailmoista.
        Hänen sukupuolestaan on voimakkaasti kiistelty ja se on laajan kansainvälisen mielenkiinnon kohteena ollut jo kymmeniä vuosia. Oikea Nasu on hermostunut ja pelokas sekä arka saamastaan huomiosta. Hän piiloutuu pienuutensa alle. Alunperin Nasu oli vaalea ja pukeutui vihreään jumpperiin mutta Disney loi hänestä vaaleanpunaisen homon.

        Siksi nimimerkkini on sanoisinko hieman groteski ja arvoisat seuraajani voivat arvuutella olisiko ylläpito hyväksynyt entisen Nazi- nimimerkkini korvaajaksi Nazinasun tai Nasunazin?

      • Anonyymi
        nasuvaan kirjoitti:

        Kommenttisi sopii hyvin tämän aloituksen alle, Disneytä .....

    • Anonyymi

      Moro, sun pullukka budhas on kiinalainen, thaikkujen budha on hoikka. Ihme kun et tätä tiennyt, vaikka kaiken mielestäsi tiedätkin?

      • Anonyymi

        Jokaisella thaikulla on todella kova hinku rikastua, jos siihen saavat pienenkin mahdollisuuden. Aika moni koittaa vaurastua käyttämällä hyväkseen hyväuskoisia farangeja.

        Sähän tiedät yllättävän vähän uudesta kotimaastasi. Miksi?

        Eipä ne thaikut jotka tänne sohjolaan sieltä hinaatte, ne jotka jättävät hinaajan saatuaan oleskeluluvan. Eivät ne ala " spa yrittäjiksi siksi että meillä suomimiehillä olisi jäsenet rentoina koko ajan. Ne alkaa siksi, että ahkeraliisat tekevät sievoisia summia vuodessa sillä tortullaan. Kotimaassa niitä silakan tuoksuisia euroja sitten yritetään sijoitella maan ostoihin ja kukin oman näkemyksensä mukaan. Sen 20v täällä sohjolassa kun painaa tai antaa painaa menemään, sitten 45-50v takasin kotimaahansa, poistatetaan silikooni tykit ja aletaan nauttimaan elosta jossa talous on turvattu. Toki moni raahaa sen rahamiehenkin mukanaan ( jos on hevosenkenkäbaarista aikoinaan sattunut oikean rahamiehen valloittamaan)
        " suullisilla taidoillaan?" ...

      • Anonyymi

        Moi moi, ja asiahan* ei tietysti minulle kuulu, mutta suurin piirtein näin kai on.

        Eli käsittääkseni leppoisa pullukka Buddha ei oikeastaan edes ole se alkuperäinen Buddha.

        Tämä naurava pullukka Buddha lienee asunut Kiinassa noin 1600 vuotta sitten alkuperäisen Buddhan ja oli Zen munkki nimeltään Budai.

        Tämä naureskeleva, antelias ja hyväntahtoinen kiertelevä munkki Budai on monen kiinalaisen kansantarinan hupaisa lähde. Yksi tarina kertoo, että tämä vekkuli oli naurattanut seuraajiaan vielä juuri kuotuaankin. Oli toivonut itselleen polttohautausta ja sitten kun maallinen majansa oli poltettu, oli riemu revennyt. Budai veitikkamme oli piilottanut taskuihinsa ilotulitteita.

        Ei se ole kiinalainen buddha, vaan ihan thaimaalainen, minä en tiedä mutta vaimo sanoi, sinne taakse on kirjoitettu jotain mitä en ymmärrä. On meillä kiinalaisia esineitä paljonkin, tauluja, huiskuja.. viluttava kissa.. enkä minä erota onko ne thaimaalaisia vai kiinalaisia, saattaapi olla ettei erota vaimonikaan.

        Hyvin toimeentuleva liikemies aloittanut taas päivittäisen päivystyksensä.

        Ylekin on huomannut ongelmasi nuori yrittäjä.
        Mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot ovat lisääntyneet hälyttävästi viime vuosien aikana. Etenkin nuorten aikuisten tilanne on huolestuttava. Miten ihmeessä tilanne on päässyt näin pahaksi, miettii Marja Sannikka. Grafiikka: Joonas Haverinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole kiinalainen buddha, vaan ihan thaimaalainen, minä en tiedä mutta vaimo sanoi, sinne taakse on kirjoitettu jotain mitä en ymmärrä. On meillä kiinalaisia esineitä paljonkin, tauluja, huiskuja.. viluttava kissa.. enkä minä erota onko ne thaimaalaisia vai kiinalaisia, saattaapi olla ettei erota vaimonikaan.
        By NumBall

        Kai sinä numba olet siellä thaimaassa suuria budhan patsaita silmäillyt? Oletko nähnyt sitä 2010:n nauravaa pullukka budhaa thaimaalaisten " henkien taloissa tai temppeleissä? Arvaan, että et. Tuon pullukan näkee vain tietämättömien kaikentietävien farangien kirjahyllyissä (2010?) Ja roinatoreilla matkamuisto myynnissä.

        Tämän oletin 10v tai yli, thaimaassa asuneiden tiedostavan? Varsinkin kun omasta mielestään tietää maasta ja maanviljelystäkin aivan kaiken.

        Kenellä on kirjahylly Thaimaassa? Zumbabumban lääkitys on kyllä huikea. Huutelee kateuksissaan savolaisjuttujaan google kuumana, vaan ei tajua edes wikipediasta lukemaansa, koska aivot on asennettu väärinpäin päähän vaikean alatiesynnytyksen jälkeen.
        Erinomainen aloitus entiseltä pattajan pojalta. Tuohon ei numerotampio koskaan kykenisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin toimeentuleva liikemies aloittanut taas päivittäisen päivystyksensä.

        Mutta sillä on jo kylmähuoneessa viluttava kissa ja vituttava vaimo. Jännästi katosi se numban rakennuttama talo ja muuttui vuokralääväksi, vaihtoi osoitettakin. Sinne jäi ubuntu, kasvimaa, kukkatarha, 20 kuution vesisäiliöt, tuholaisfirman siivoama uima-allas, valvontakamerat, hälytyssysteemit.

        Sanakaan ei ole totta, mitä tuo numerosankari kirjoittelee.

        Olenpa jossain päin thaimaasta tuon pumpui buddhan nähnytkin in mittavassa koossakin, kyllähän nämä numbalin jutut on huomattavasti uskottavampia kuin 2010 jutut. Numbalin jutut on loogisia, 2010 taas ei ole.

        Resupetteri yleensä osoite muuttuu kun muutta toiseen paikkaan asumaan, on se sitten oma tai vuokra... Eikä talo ole mihinkään kadonnut en vain asu enää siellä tosin kävin siellä tänään... ja todennäköisesti huomenna... meidän uusi tontti on uskomaton... voisin jopa lyödä vetoa että yhdelläkään farangilla ei ole vastaavaa, ja 2.2 kilsaa hua hinin keskustassa.
        Terveisiä kuopioon, reppana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenellä on kirjahylly Thaimaassa? Zumbabumban lääkitys on kyllä huikea. Huutelee kateuksissaan savolaisjuttujaan google kuumana, vaan ei tajua edes wikipediasta lukemaansa, koska aivot on asennettu väärinpäin päähän vaikean alatiesynnytyksen jälkeen.
        Erinomainen aloitus entiseltä pattajan pojalta. Tuohon ei numerotampio koskaan kykenisi.

        Unohtuipa mainita että eilen tuli kuukauden leima passiin ja ensikuun puolivälissä 11 kk lisää, maleskeluaikaa lisää Thaimaassa kuten avioviisumissa on tapana.
        By NumBall HHN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olenpa jossain päin thaimaasta tuon pumpui buddhan nähnytkin in mittavassa koossakin, kyllähän nämä numbalin jutut on huomattavasti uskottavampia kuin 2010 jutut. Numbalin jutut on loogisia, 2010 taas ei ole.

        Huumorimies tämä numboltsin sihteeripoika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Resupetteri yleensä osoite muuttuu kun muutta toiseen paikkaan asumaan, on se sitten oma tai vuokra... Eikä talo ole mihinkään kadonnut en vain asu enää siellä tosin kävin siellä tänään... ja todennäköisesti huomenna... meidän uusi tontti on uskomaton... voisin jopa lyödä vetoa että yhdelläkään farangilla ei ole vastaavaa, ja 2.2 kilsaa hua hinin keskustassa.
        Terveisiä kuopioon, reppana.

        Esittelit resupetteri sen talon rakennuttamisesta valokuviakin täällä ja kerroit sen maksaneen 70 000 euroa. Nyt et sitten olekaan rakennuttanut sitä taloa vaan olitkin vuokralla. Naureskelit täällä toisten vuokra-asunnoille ja vuokramopoille ja nyt oletkin itse vuokralainen. Kerroit rakentaneesi sinne "Kylmää taltioivat seinät" ja hälytysjärjestelmän jollaista ei ole edes fort knoxissa. Automaattinen kukkatarhan kastelujärjestelmäkin oli.
        Sinnekö ne sitten jäi kaikki? Jäikö vaimokin?

        Kuten tuolla todettua, sanakaan ei ole totta ja tämä sihteeripoikasi on Miljan Palvelukodissa Malmin lentokentän läheisyydessä, joka on melkoisen kaukana Chiang Maista kuksansa kanssa, eikä päivälehteä näy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Resupetteri yleensä osoite muuttuu kun muutta toiseen paikkaan asumaan, on se sitten oma tai vuokra... Eikä talo ole mihinkään kadonnut en vain asu enää siellä tosin kävin siellä tänään... ja todennäköisesti huomenna... meidän uusi tontti on uskomaton... voisin jopa lyödä vetoa että yhdelläkään farangilla ei ole vastaavaa, ja 2.2 kilsaa hua hinin keskustassa.
        Terveisiä kuopioon, reppana.

        Ei ole tonttia sinullakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tonttia sinullakaan.

        Numerotoopen tontti on uskomaton. Se on todella uskomaton, koska siihen ei tarvi kenenkään uskoa. Se on salainen villalankatontti. Jopa salaisempi kuin erittäin salainen moottorirata. Se on salaisuusluokituksessa samaa luokkaa salaisen ravintolakonsernin kanssa ja voisin melkein sanoa että yhdelläkään farangilla ei ole niin uskomattoman salaista tonttia. Se on vaimo laittanut netissä istuvan juopon ulkoruokintaan. Siitä syystä muutto toiseen vuokratölliin.

        Sinun pääsy tänne on uskon asia, minun tai no ei se ole minun vaan vaimon tontti, ei ole uskonasia, enkä ole koskaan sanonut että talomaksoi 70.000 ei maksanut lähelleekkään... paljon paljon vähemmän , mutta kuitenkin ammatti ja osaajien tekijä, syö trolli lääkkeesi reppana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olenpa jossain päin thaimaasta tuon pumpui buddhan nähnytkin in mittavassa koossakin, kyllähän nämä numbalin jutut on huomattavasti uskottavampia kuin 2010 jutut. Numbalin jutut on loogisia, 2010 taas ei ole.

        Tuo pumpui buddha tosiassa löytyy Thaimaasta Wat Plai Laemista kuten sanoin, se on muistaaseni enemmänkin japani / kiinalainen buddha mutta tuolta temppelialueelta se kuitenkin löytyy, ja todennäköisesti muualtakin Thaimaasta, jonkin heikko muistikuva myös Chiang Maistakin mutta voin olla väärässäkin, NumBall 4 - Pattayan poika 0

        Ensi viikolla tuolla uudessa talossa on jo 24 metrinen uima-allas joka jouluun mennessä on pidennetty 25 metriseksi.Samoin talossakin on neliöitä jo lähes 900..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo pumpui buddha tosiassa löytyy Thaimaasta Wat Plai Laemista kuten sanoin, se on muistaaseni enemmänkin japani / kiinalainen buddha mutta tuolta temppelialueelta se kuitenkin löytyy, ja todennäköisesti muualtakin Thaimaasta, jonkin heikko muistikuva myös Chiang Maistakin mutta voin olla väärässäkin, NumBall 4 - Pattayan poika 0

        Näitä kelakorttimiehen juttuja taas täällä. Vai tietokilpailua pidät täällä yksiksesi? Ensinnäkin Buddha ei ole kukaan henkilö, vaan se tarkoittaa valaistunutta.

        Siddhārtha Gautama oli historiallinen henkilö, jota pidetään buddhalaisuuden ensimmäisenä opettajana. Hänen olemassaolostaan ja ulkonäöstään ei ole varmuutta. Nepalista oli kotoisin tarinan mukaan.

        Thaimaalaisethan ovat Kiinasta Thaimaahan aikoinaan tulleet ja myös takaa-ajettuina. Kiinalaisten jälkeläisiä.

        Siksipä buddhalaisuutta kuvaavilla patsailla on monta eri hahmoa ja ulkonäköä. Hahmoille on rakenneltu erilaisia rooleja kuten muissakin mytologioissa. On hedelmällisyyden jumalatar sun muita.

        Siddhārthan mukaan halusta johtuvasta kärsimyksestä voi vapautua 8- osaisen polun avulla. Numerosenseille tämä tarkoittaa kahdeksaa rainbow-lonkeroa Alepasta joilla voi huuhtoa apteekin mielialalääkkeet ja kipulääkkeet kurkusta alas kätevästi.

        Thaimaa on täynnä Buddhaa- kuvailevia patsaita. Meillä on kilsan päässä ikivanha temppeli, joka on pyhiinvaelluskohde.

        Viiden kilometrin säteellä on neljä temppelialuetta ja ison tien varressa toisessa suunnassa on tehdas, joka rakentelee henkien taloja ja buddhalaisuuteen liittyviä patsaista. Myös punkeroita.

        Jotkut thaimaalaiset kieltävät kuvaamasta henkien taloja, koska se häiritsee henkiä. Kun rakennettiin taloa, niin maan hengiltä piti jo silloin pyytää useaan otteeseen anteeksi ja rituaalisia tilaisuuksia oli kolme, joissa oli munkit mukana.

        Maassa maan tavalla. Buddhalaisuus on hyvin yksityinen ja henkilökohtainen. Jokainen sen sisäistää tavallaan, eikä se sisällä jeesustelua, uhkailua, määräilyä eikä tuomitsemista, kuten esim kristinusko.

        Itselleni se on yksi meditaation keino, jolla tyhjennetään kovalevyä ylimääräisistä asioista.

        T 2010

        PS: Kyllä sinä numerosensei kerroit rakennuttaneesi sen talon ja sanoit nimenomaan sen maksaneen 70 tuhatta euroa. Toki tiesin ettei se sinun talosi ole ja valehtelit siitä kaiken muunkin.

        Pitää vielä kehaista että yksi pojistani aloitti Muay Thain uudelleen kiekkoilun jälkeen Suomessa. Aikoinaan oli iskän opissa pari vuotta.

        Vahva kuin härkä ja oli Suomen nopeimpia nuorukaisia kiekkokaukalossakin. 20 vuotiaana kiskoo nyt 3 x 10 sarjoja 240 kilolla maasta ja vetelee yhdellä kädellä leukoja. Harkitsee UFC:tä, kunhan saa tuon thainekkailun kunnolla vauhtiin.

        Hauskaa kun aina sinun täytyy Senssutella kun vänkäät Numban kanssa, olen näemmä tehnyt sinuun suuren vaikutuksen.

        Poikasi siis on nyt 20 v ja ollut opissasi aikoinaan pari vuotta, sekä sinä olet nyt ollut täällä thaimaassa yli 10 vuotta .... etävalmennuksesi on tehokas.

        Minulle riittää vaimoni Buddhalaisuus, en yritä niitä oppeja omaan elämääni soveltaa, tosin arvostan korkealle.

        Mitä tulee salaisiin tontteihin, niin onhan sinullakin sellainen ja valokuvauskiellossa, koska sekin on vain henkien talo sairaassa päänupissasi.

        Hauska ilmiö josta olen Numban kanssa 100 %:sesti samaa mieltä, sinä olet kateellinen ja katkera ainut rakas tällä palstalla samoine juttuinesi nimimerkistäsi huolimatta, ei ole mahdollista popula joka jauhaa samaa, samaa, samaa, ja samaa totuustarkkailua samoin sanakääntein vuosikausia.

        No mutta kun en kertonut talon rakentaminen ei täällä maksa juuri mitään, vaikka kaytät asiantuntijaa tai käytät asiantuntijaa, taloja on monenlaisia rakentamani talo on parhaasta päästä, eikä tämä vaihtokauppa huono ollut, en kaivata enää uima-allasta mutta ajatelin laittaa banaani puita tuohon tyhjälle vaimoni omistamalle tontille, tai siis ostan siihen banaanipuita en itse istuta.

        En tunne buddha hommia riittävän hyvin, että osaisin väitteitäsi kommentoida mutta sitä ihmettelen mistä nämä väitteen ammennat, olen ollut aviossa vaimoni kanssa tarkalleen 22 vuotta enkä tiedä siitä mitään ja sinä muutaman vuoden voin vain tehdä johtopäätöksiä, erisuuntaan.

        Mitä tulee tuohon buddhaan fyysisen henkilönä on ainakin potaskaa, hua hinissä on suuri buddha patsas jossa on aivan fyysinen henkilö ja on käsittämättön huomiota herättävä, vien tuonne aina kaikki kaverini, jotka täällä käyvät paikan nimi on Wat Huay Mongkol, sain myös tuolta mummolta joka talomme vaihtoi, lahjaksi valkokultaisen ketjun jossa on tuo kyseisen temppelin buddha, ja se on herättänyt paljon huomiota thaimaalaisten keskuudessa, se on kuulemma hyvin harvinainen, eikä koskaan farangin kaulassa.

        Otit jossain vaiheessa puheeksi eräästä temppelistä, nimeltään Wat Kao Itisukato jossa on tien varressa ne kolme joita itseasiassa on neljä patsasta, takana se elefantti hoitola, asun tällä alueella alle kahden kilsa säteellä, alle kilsan säteellä koiratarhasta.

        Käyn itse muutaman kerran ihan yksin tuolla Huay Mongkolissa, siellä alhaalla on patoalue, johon istutettu karppeja ja paljon ostan keskustasta 40 paaterolla fisun ruokaa kolme kiloa ja menen sinne niitä syöttämään, erittäin mukava paikka rentoutua.

        Olen käyttänyt muusiikkia meditaation keinona jo vuosia, minulla on kännykässä muutama hyvä meditaatio sovellus, jota kuuntelen useasti kun käyn nukkumaan.

        Otampa vielä tuohonkin kantaa kun tässä aikaa on Siddhārtha Gautama Thaimaassa kukaan ei tiedä tuosta hepusta yhtään mitään, olen muutaman kerran kysellyt vaimoltani, ei kuulu kuulemma mitenkään Thaimaahan.

        Ja kysympä vielä kolmannen kerran miksi pidät noin suuria summia pankkitilillä, minä pidän korkeintaan kolmekuukauden käyttöpääoman verran tilillä, loput on sitten missä on.

        Eli minulle riittää täällä asuessa alle noin 8000 euroa tilillä, kolmen kuukauden tarpeita varten... enempää en tarvi enkä säilytä varojani tilillä koskaan tuota enempää... hieman ihmettelen tuota juttua, samoin kuin sitä osakaslaina juttua, juttusi eivät ole kovinkaan uskottavia. Taisit hieman narrata.

      • SENSSU kirjoitti:

        Pakko jatkaa. Tyttäresi on nyt 18 vuotias toisesta avioliitostasi ja poikasi 20 vuotias ensimmäisestä avioliitostasi. Poikasi siis oli tuttipulloikäinen kun elit jo toista perhettä.
        Säälin Tinderiäsi, mutta onneksi hän on vain haaveesi.

      • Anonyymi

        Jokos lerpantorstain eka välikuolema on otettu? Kännissähän sä taas näytät olevan ja yksinpuhelut sujuu vallan mainiosti, mutta ei näy taputtelijan kuksaa vaan Chiang Main päivälehden päällä jostakin kummallisesta syystä. Kerroit tässä jokin aikaa sitten että nukahtelet pitkin päivää. Sitä kutsutaan narkolepsiaksi. Sinun tapauksessa se johtuu roimasta ylipainosta, alkoholista ja uniapneasta. Hengenvaarallisessa tilassa olet, mutta Jorviin on lyhyt matka sieltä palvelutalosta.

        Historian tuntemus ei ole thaimaalaisten vahvimpia puolia. Luottavat perimätietoon enemmän kuin oppikirjoihin ja ovat useimmiten väärässä, jos heiltä kysyy historiastaan jotakin. Sun on aika paha puhua uskottavuudesta kun siitä edellisestä talostasikin olet kertonut jo vähintään neljä eri versiota. Sen koko, sijainti, omistaja, allas, hinta sun muut on vaihdelleet jatkuvasti. Oma tarinasi voisi välillä olla melko uskottavakin, ellei sulla olisi tuota sihteeripoikaa senseitä, joka puhuu aivan mitä sattuu kuin ruuneperin torttu.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        En ole asunut ympärivuoden Thaimaassa kuin vuodesta 2017. Sitä ennen vain puolivuotisia tollo. Ilman koronaa ja raskautta oltaisiin vietetty tämä kesä Suomessa. Ensi kesänä sitten.

        Minä olen ylpeä lapsistani ja lapseni ovat ylpeitä minusta. Meillä on kaikki hyvin. Pidä huoli vain omista asioistasi.

        Tuo lapsikateutesi kuulostaa siltä kuin olisit lapseton nelikymppinen maho-vanhapiika. Muutenkin kuulostat vanhalta ämmältä. Ei ripaustakaan miehisyyttä. Nyhverö invahomppeli. Heteromies et ole missään nimessä.

        T 2010

      • Anonyymi

        "Älä reppana ole huolissasi, asiasta... asiantuntijat ovat laskeneet vedentarpeen, samoin hoitavat ötökät ja uima-altaan firma nimeltä rentokill, veloittaa noin 12-15.000 vuodessa... koko hommasta, joo resuperse osaan varsin pitkälle tietotekniikkaa mikä on varsin harvinaista minun ikäiselle, jos nyt välttämättä haluat tietää käytössä on 100/5 truen netti, synologyn nassi ja ubuntu joka ohjaa maaatilalla 18 anturia, sekä talolla neljää videovalvontakameraa... lisäksi yksi valvonta kamera on portilla, kaikkissa ikkunoissa on tunnistimet, upsit on 12 tunnin, kaikki tabletit, kännykät ja koneet yksi kannettava mac book pro ja mac pro palvelin on truen wlan hubissa, auto ja moottoripyörä on varustettu piiloitetulla gps paikantimella jotka lähettää sijaintitiedot mobiilidatan kautta tuonne nassiin, jotka toimivat itsenäisesti vaikka akkuirroitetaan,"

        Lopeta tuo paskanjauhaminen, tiedän tarkalleen minun omat rahani käytän, olen erittäin taitava talousasioissa ollut aina, ja siksi minulla on ollut talous aina huippukunnossa.
        Alan pikkuhiljaa uskomaan että palsta on kolmen tai neljän vuoropuhelua minä, senssu, santtu, nasu ja tämä 2010 lukuisine sihteereineen ollen aina sama henkilö... todisteet puhuvat puolestaan... todella karua kieltä, tältä 2010 samoin lause rakentein.

        Älä reppana ole huolissasi, asiasta... asiantuntijat ovat laskeneet vedentarpeen, samoin hoitavat ötökät ja uima-altaan firma nimeltä rentokill, veloittaa noin 12-15.000 vuodessa... koko hommasta, joo resuperse osaan varsin pitkälle tietotekniikkaa mikä on varsin harvinaista minun ikäiselle, jos nyt välttämättä haluat tietää käytössä on 100/5 truen netti, synologyn nassi ja ubuntu joka ohjaa maaatilalla 18 anturia, sekä talolla neljää videovalvontakameraa... lisäksi yksi valvonta kamera on portilla, kaikkissa ikkunoissa on tunnistimet, upsit on 12 tunnin, kaikki tabletit, kännykät ja koneet yksi kannettava mac book pro ja mac pro palvelin on truen wlan hubissa, auto ja moottoripyörä on varustettu piiloitetulla gps paikantimella jotka lähettää sijaintitiedot mobiilidatan kautta tuonne nassiin, jotka toimivat itsenäisesti vaikka akkuirroitetaan,

        Aha .... sihteeripoika ..... no miten määrittelet itsesi ja orkesterisi?

        S

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta tuo paskanjauhaminen, tiedän tarkalleen minun omat rahani käytän, olen erittäin taitava talousasioissa ollut aina, ja siksi minulla on ollut talous aina huippukunnossa.
        Alan pikkuhiljaa uskomaan että palsta on kolmen tai neljän vuoropuhelua minä, senssu, santtu, nasu ja tämä 2010 lukuisine sihteereineen ollen aina sama henkilö... todisteet puhuvat puolestaan... todella karua kieltä, tältä 2010 samoin lause rakentein.

        Nasuksi meitä ei ole kilahtanut vielä väittänyt, mutta minut, sinut ja Santun samaksi.

        Täysnolla tuo Neito itseään niin piukasti täynnä että poksahtaa pian.

        S

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä reppana ole huolissasi, asiasta... asiantuntijat ovat laskeneet vedentarpeen, samoin hoitavat ötökät ja uima-altaan firma nimeltä rentokill, veloittaa noin 12-15.000 vuodessa... koko hommasta, joo resuperse osaan varsin pitkälle tietotekniikkaa mikä on varsin harvinaista minun ikäiselle, jos nyt välttämättä haluat tietää käytössä on 100/5 truen netti, synologyn nassi ja ubuntu joka ohjaa maaatilalla 18 anturia, sekä talolla neljää videovalvontakameraa... lisäksi yksi valvonta kamera on portilla, kaikkissa ikkunoissa on tunnistimet, upsit on 12 tunnin, kaikki tabletit, kännykät ja koneet yksi kannettava mac book pro ja mac pro palvelin on truen wlan hubissa, auto ja moottoripyörä on varustettu piiloitetulla gps paikantimella jotka lähettää sijaintitiedot mobiilidatan kautta tuonne nassiin, jotka toimivat itsenäisesti vaikka akkuirroitetaan,

        Jep juuri noin ei ole mitään tarvetta korjata, huomaa olohuone kuvassa minkä postasin on myös turvakamera, töllön vieressä, laitan sen kattoon kunhan kerkeän, olisin laittanut jo aikaisemmin mutta kun pitää vetää virtakaapelit, en ole viitsinyt.
        By NumBall
        ps. enää ei ole allasta joten ei ole tarvetta sen huoltoon, mutta 2000l vesisäiliö löytyy...

      • Anonyymi

        Ja voin vakuuttaa että käyttötililläni on aina 6000-8000 euroa, se ei koskaan laske alle 5000 koska en tarvitse elämiseen 2000-3000 euroa enempää rahaa kuukaudessa, siinäkin on vielä 1000 euron marginaali, joka kuukausi eläke kattaa kaikki kulut, vaikka olisi enemmänkin menoja, koskaan näiden eläkevuosien aikana ei ole tuo 5000 euro alittunut jos 8000 ylittyy sille löytyy muutakin käyttöä kun pitää niitä tilillä, naurattaa reppanat jotka raapivat 800.000 bahtia kasaan kerran vuodessa että saavat sillä vuoden eläkejatkon, en ole koskaan tallentanut thai pankkin noin 22.000 euroa, vaan käytän eläketodistusta, muuta sen verran viranomaiset tarkastavat että tilille tulee joka kuukausi 65.000 bahtia, rahani on aivan jossain muualla, tässä sinulle 2010 hieman factaa miten asiaa kannattaa hoitaa... ei todellakaan pitää esittämääsi massia määriä tilillä, ei niin tyhmää olekkaan.

      • Anonyymi

        Sorry senssu ei ollut tarkoitettu sinulle.

        Voin vakuuttaa ladamies että syöt makkaraa ja nuudeleita ja pidät ruokakirjaa excelillä. Olit minimieläkkeellä johon riittää visaan puolet tuosta 800000 patista kun on paperilla vaimo. Oikeata vaimoa sulla ei enää ole. Asuinpaikkasi on suomikaksneljä, pattajan matkailusivusto ja ammattisi on katkeruus.

        On sulla kans elämäntarkoitus voi herttinen sentään että ihminen voi olla ongelmainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Älä reppana ole huolissasi, asiasta... asiantuntijat ovat laskeneet vedentarpeen, samoin hoitavat ötökät ja uima-altaan firma nimeltä rentokill, veloittaa noin 12-15.000 vuodessa... koko hommasta, joo resuperse osaan varsin pitkälle tietotekniikkaa mikä on varsin harvinaista minun ikäiselle, jos nyt välttämättä haluat tietää käytössä on 100/5 truen netti, synologyn nassi ja ubuntu joka ohjaa maaatilalla 18 anturia, sekä talolla neljää videovalvontakameraa... lisäksi yksi valvonta kamera on portilla, kaikkissa ikkunoissa on tunnistimet, upsit on 12 tunnin, kaikki tabletit, kännykät ja koneet yksi kannettava mac book pro ja mac pro palvelin on truen wlan hubissa, auto ja moottoripyörä on varustettu piiloitetulla gps paikantimella jotka lähettää sijaintitiedot mobiilidatan kautta tuonne nassiin, jotka toimivat itsenäisesti vaikka akkuirroitetaan,"

        Pientä totuustarkkailua. Miksi köyhä asentaa moiset valvontalaitteet vuokrataloon? Eihän siellä ole mitään varastettavaa. "Auto ja moottoripyörä"? Yksikössä? Mihin hävisi toinen auto ja kaksi muuta moottoripyörää? Entä Rolls Royce? Köyhällä ja pihillä ei ole mac book prota. Esittelit kirpputorilta ostettua näppäimistöä laholla portaalla kertoen sen olevan maailman paras. GPS paikantimet vaativat oman liittymän. Mutta koska ajoneuvosikin ovat kadonneet niin et tarvi enää edes mielikuvituspaikantimia.
        Ne ei lähetä kuin viimeisen sijaintitiedon, jos akku loppuu tai irrotetaan. Koko stoorisi oli siis klassista sitä itseään.

      • Anonyymi

        Enkä ole tuossa Senssun kommenteissa nähnyt merkkiäkään mistään lapsikateudesta, sinulle on vain enemmän tapahtunut kuin kenellekään muulle, ja sitä on aika vaikea uskoa...
        Mutta tosiaan pieniä on lapsesi olleet kun sinut on siirretty tai olet siirtynyt seuraavaan suhteeseen, toivottavasti siinä ei ole mitään tiettyä kaavaa... sekin on hieman huolestuttava merkki, muu kertomasi lisäksi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenellä on kirjahylly Thaimaassa? Zumbabumban lääkitys on kyllä huikea. Huutelee kateuksissaan savolaisjuttujaan google kuumana, vaan ei tajua edes wikipediasta lukemaansa, koska aivot on asennettu väärinpäin päähän vaikean alatiesynnytyksen jälkeen.
        Erinomainen aloitus entiseltä pattajan pojalta. Tuohon ei numerotampio koskaan kykenisi.

        Moro NOLLA, Akateemisesti sivistyneillä ja yläluokan thailla olen nähnyt kirjoja hyllyssä? En tiedä miksi sinä näitä ilmiötä kutsut? Itse kutsun niitä kirjahyllyiksi? Useilla suomalaisillakin korkeastikoulutetuilla on, usein kokonainen huone, jossa on hyllyt täynnä kirjoja? Moni kutsuu tälläistä huonetta kotonaan kirjastohuoneeksi? Mutta mitäpä sinä näistä tietäisit?

        En epäile epätietoisuuttasi kirjahyllyistä nykypäivänä, koska uskon suurinpiirtein tietäväni (osin lausumasi johdosta) ettei teidän perhetutuilla luultavasti kirjahyllyjä ole?.... " koska ne on lastulevyä eikä tutuillasi ole kirjojakaan, koska lukutaito sitä sun tätä, keskittymisvaikeuksia sun muuta.... Mitä kapitalistien elinkaareen nyt kuuluukin.

        Moro. Onko kivaa olla miljoonamies? Hah Hah.

        Korkeastikoulutettujen ja menestyjien hommiahan nämä tälläiset kirjahyllyt ovat, eivät sinun... Köyhät ostavat kirppiksiltä lastulevy tv-tasoja ja hyllyköitä, koristavat niillä vuokraläävänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sillä on jo kylmähuoneessa viluttava kissa ja vituttava vaimo. Jännästi katosi se numban rakennuttama talo ja muuttui vuokralääväksi, vaihtoi osoitettakin. Sinne jäi ubuntu, kasvimaa, kukkatarha, 20 kuution vesisäiliöt, tuholaisfirman siivoama uima-allas, valvontakamerat, hälytyssysteemit.

        Sanakaan ei ole totta, mitä tuo numerosankari kirjoittelee.

        Toisin kun sinulla? Kaikki kertomasi on totta???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olenpa jossain päin thaimaasta tuon pumpui buddhan nähnytkin in mittavassa koossakin, kyllähän nämä numbalin jutut on huomattavasti uskottavampia kuin 2010 jutut. Numbalin jutut on loogisia, 2010 taas ei ole.

        Kerro ihmeessä missä thaimaassa olet tuon nähnyt?? Painahan poika vaikka siihen google hakuun, niin tuota pullukka budhaa et thaimaasta löydä muuta kun turistimyymälöistä ja china townista. Paina tänne linkki, jos tosissasi juttelet. Haluaisin itse nähdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Numerotoopen tontti on uskomaton. Se on todella uskomaton, koska siihen ei tarvi kenenkään uskoa. Se on salainen villalankatontti. Jopa salaisempi kuin erittäin salainen moottorirata. Se on salaisuusluokituksessa samaa luokkaa salaisen ravintolakonsernin kanssa ja voisin melkein sanoa että yhdelläkään farangilla ei ole niin uskomattoman salaista tonttia. Se on vaimo laittanut netissä istuvan juopon ulkoruokintaan. Siitä syystä muutto toiseen vuokratölliin.

        Menehän sinä " laittamaan?" Niitä yh äitejä sinne lähiöön, missä firmasi toimipaikka sijaitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo pumpui buddha tosiassa löytyy Thaimaasta Wat Plai Laemista kuten sanoin, se on muistaaseni enemmänkin japani / kiinalainen buddha mutta tuolta temppelialueelta se kuitenkin löytyy, ja todennäköisesti muualtakin Thaimaasta, jonkin heikko muistikuva myös Chiang Maistakin mutta voin olla väärässäkin, NumBall 4 - Pattayan poika 0

        Laitatko linkkiä? Ihan vaan, ettei tarvitse olla jonkun mielisairaan muisteloiden varassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää vielä kehaista että yksi pojistani aloitti Muay Thain uudelleen kiekkoilun jälkeen Suomessa. Aikoinaan oli iskän opissa pari vuotta.

        Vahva kuin härkä ja oli Suomen nopeimpia nuorukaisia kiekkokaukalossakin. 20 vuotiaana kiskoo nyt 3 x 10 sarjoja 240 kilolla maasta ja vetelee yhdellä kädellä leukoja. Harkitsee UFC:tä, kunhan saa tuon thainekkailun kunnolla vauhtiin.

        T 2010

        Njaa. Ei mennyt sitten pelaan NHL kiekkoa? Korostan... "EI MENNYT?" Mitäpä sitä sinne? Ei ne varmaan edes nopeimpia suomalaisia 20v, jotka on vahvoja kun härkä? Sinne varaile?...... Jos pituutta on 165cm..?

        Tiedän kaltaisiasi isiä, jotka elävät poikiensa kautta, omaa menestymätöntä nuoruuttaan, huutamalla ja mesomalla kentän reunalla. Tämä on ihan uutta minullekkin, että joku ylistää
        " suomen nopeinta, härkävahvaa kiekkoilijaa" jolla ei kuitenkaan ole tulevaisuutta kiekkoilijana....? Anonyyminä anonyymeille? Netin matkailupalstalla?? Kai sä saat tuosta jotain kiksejä? Totuus kuitenkin on, että poikasi varmaan harkitsee UFC:tä, mutta niin harkitsee moni muukin, jolla ei ole lahjoja kun kokoonpanotyöhön, eikä siinäkään esimies asemaan. Sun parantuminen alkaa myöntämällä tosiasiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokos lerpantorstain eka välikuolema on otettu? Kännissähän sä taas näytät olevan ja yksinpuhelut sujuu vallan mainiosti, mutta ei näy taputtelijan kuksaa vaan Chiang Main päivälehden päällä jostakin kummallisesta syystä. Kerroit tässä jokin aikaa sitten että nukahtelet pitkin päivää. Sitä kutsutaan narkolepsiaksi. Sinun tapauksessa se johtuu roimasta ylipainosta, alkoholista ja uniapneasta. Hengenvaarallisessa tilassa olet, mutta Jorviin on lyhyt matka sieltä palvelutalosta.

        Täytyy taas huomauttaa jyväskylässä äitinsä asunnossa asuvaa panomiestä. Miten kommenttisi liittyy Pattayan matkailuun? Haluat vain haastaa riitaa parin kommentoijan kanssa. Tietosi ja tulosi on surullista katseltavaa. Ei ihme, että fantasioit paremmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole asunut ympärivuoden Thaimaassa kuin vuodesta 2017. Sitä ennen vain puolivuotisia tollo. Ilman koronaa ja raskautta oltaisiin vietetty tämä kesä Suomessa. Ensi kesänä sitten.

        Minä olen ylpeä lapsistani ja lapseni ovat ylpeitä minusta. Meillä on kaikki hyvin. Pidä huoli vain omista asioistasi.

        Tuo lapsikateutesi kuulostaa siltä kuin olisit lapseton nelikymppinen maho-vanhapiika. Muutenkin kuulostat vanhalta ämmältä. Ei ripaustakaan miehisyyttä. Nyhverö invahomppeli. Heteromies et ole missään nimessä.

        T 2010

        " Minä olen ylpeä lapsistani ja lapseni ovat ylpeitä minusta".......... Kuuluu ETÄ-ISÄN Yksipuolinen lausunto? Perheonnesta? Pelottavaa, kovin pelottavaa. Insesti iskillä kun on omasta mielestään KAIKKI hyvin? Apua ei tarvita? Hyvin huolestuttavaa, Jos siis sinulla olisi oikeasti lapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moro NOLLA, Akateemisesti sivistyneillä ja yläluokan thailla olen nähnyt kirjoja hyllyssä? En tiedä miksi sinä näitä ilmiötä kutsut? Itse kutsun niitä kirjahyllyiksi? Useilla suomalaisillakin korkeastikoulutetuilla on, usein kokonainen huone, jossa on hyllyt täynnä kirjoja? Moni kutsuu tälläistä huonetta kotonaan kirjastohuoneeksi? Mutta mitäpä sinä näistä tietäisit?

        En epäile epätietoisuuttasi kirjahyllyistä nykypäivänä, koska uskon suurinpiirtein tietäväni (osin lausumasi johdosta) ettei teidän perhetutuilla luultavasti kirjahyllyjä ole?.... " koska ne on lastulevyä eikä tutuillasi ole kirjojakaan, koska lukutaito sitä sun tätä, keskittymisvaikeuksia sun muuta.... Mitä kapitalistien elinkaareen nyt kuuluukin.

        Moro. Onko kivaa olla miljoonamies? Hah Hah.

        Korkeastikoulutettujen ja menestyjien hommiahan nämä tälläiset kirjahyllyt ovat, eivät sinun... Köyhät ostavat kirppiksiltä lastulevy tv-tasoja ja hyllyköitä, koristavat niillä vuokraläävänsä.

        Soskupummi heittäytyi kamapäissään nyt akateemikoksi ja kirjojen suureksi ystäväksi.
        Nykyaikaisissa kodeissa ei ole enää kirjahyllyjä ollut 20 vuoteen ja Thaimaassa ei ikinä.

        Kyllä minulla on kirjahylly thaimaassa, ja jopa kirjojakin noin 50-100 kpl en ole laskenut, ne on vuosien varrella kertyneet, osan olen itse tuonut suomesta, osan ostanut täältä, hua hinissä on kaksi divaria jotka myy kirjallisuutta, minulla ei ole räikkösen elämänkertaa eikä tule. Vonneguttia, hemmingway, leinoa, paasilinnaakin voi olla muutama, mäkelää, en muista kaikkea... kyllä niitä on.
        By Numball
        viimeeksi luin viides lapsi, doris lessing nobel kirjailija.
        Minulla ei ole ihmisiä suviyössä, ostan jos jostain löydän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soskupummi heittäytyi kamapäissään nyt akateemikoksi ja kirjojen suureksi ystäväksi.
        Nykyaikaisissa kodeissa ei ole enää kirjahyllyjä ollut 20 vuoteen ja Thaimaassa ei ikinä.

        Sun tuttavapiirillä ei ole. eikä niissä koskaan mitään kirjoja ole ollutkaan. Pelkkiä tyhjiä viinapulloja ja kuolleiden narkki kavereiden valokuvia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy taas huomauttaa jyväskylässä äitinsä asunnossa asuvaa panomiestä. Miten kommenttisi liittyy Pattayan matkailuun? Haluat vain haastaa riitaa parin kommentoijan kanssa. Tietosi ja tulosi on surullista katseltavaa. Ei ihme, että fantasioit paremmasta.

        Miten sinun elämäsi liittyy pattayan matkailuun muuta kuin tämän palstan kautta 24/7 ??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää vielä kehaista että yksi pojistani aloitti Muay Thain uudelleen kiekkoilun jälkeen Suomessa. Aikoinaan oli iskän opissa pari vuotta.

        Vahva kuin härkä ja oli Suomen nopeimpia nuorukaisia kiekkokaukalossakin. 20 vuotiaana kiskoo nyt 3 x 10 sarjoja 240 kilolla maasta ja vetelee yhdellä kädellä leukoja. Harkitsee UFC:tä, kunhan saa tuon thainekkailun kunnolla vauhtiin.

        T 2010

        Muuten kerrot tuossa avauksessa asuneesi 43 vuotta suomessa, sitten sen myöhemmin että muutit pysyvästi thaimaahan vasta pari vuotta sitten, olet kuitenkin kertonut olevasi pitkälti yli 50 vuotias jopa 55 vuotias, tuosta kun laskee olet kuitenkin 45 vuotias... et voi mitenkään olla 50 edes tai ainakaan 55 vuotias.
        '

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta tuo paskanjauhaminen, tiedän tarkalleen minun omat rahani käytän, olen erittäin taitava talousasioissa ollut aina, ja siksi minulla on ollut talous aina huippukunnossa.
        Alan pikkuhiljaa uskomaan että palsta on kolmen tai neljän vuoropuhelua minä, senssu, santtu, nasu ja tämä 2010 lukuisine sihteereineen ollen aina sama henkilö... todisteet puhuvat puolestaan... todella karua kieltä, tältä 2010 samoin lause rakentein.

        siksikö pidät excel taulukkoa myös ruokaostoksistasi.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja voin vakuuttaa että käyttötililläni on aina 6000-8000 euroa, se ei koskaan laske alle 5000 koska en tarvitse elämiseen 2000-3000 euroa enempää rahaa kuukaudessa, siinäkin on vielä 1000 euron marginaali, joka kuukausi eläke kattaa kaikki kulut, vaikka olisi enemmänkin menoja, koskaan näiden eläkevuosien aikana ei ole tuo 5000 euro alittunut jos 8000 ylittyy sille löytyy muutakin käyttöä kun pitää niitä tilillä, naurattaa reppanat jotka raapivat 800.000 bahtia kasaan kerran vuodessa että saavat sillä vuoden eläkejatkon, en ole koskaan tallentanut thai pankkin noin 22.000 euroa, vaan käytän eläketodistusta, muuta sen verran viranomaiset tarkastavat että tilille tulee joka kuukausi 65.000 bahtia, rahani on aivan jossain muualla, tässä sinulle 2010 hieman factaa miten asiaa kannattaa hoitaa... ei todellakaan pitää esittämääsi massia määriä tilillä, ei niin tyhmää olekkaan.

        Pieni kysymys numeromiehelle. Missä sinä säilytät rahojasi, jos et pankkitilillä?

        Isot summat pidetään sellaisilla tileillä, joihin ei ole mitään kortteja liitetty. On vain tunnukset ja käyttöoikeus.

        Sieltä sitten ammennetaan rahaa muille tileille, tai tehdään suurempia ostoksia suoraan tunnuksilla.

        Tiettyjen ennalta sovittujen rajojen ylittävät siirrot tai ostokset on varmistettava ylimääräisellä tunnistautumisella, joka on yleensä puhelinsoitto.

        Patjan alla en ole ajatellut alkaa rahaa säilyttämään, vaan olen hajauttanut ne viiteen pankkiin ja erikseen on sitten vielä kiinteä omaisuus ja vapaaehtoinen eläkesäästötili.

        T 2010

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soskupummi heittäytyi kamapäissään nyt akateemikoksi ja kirjojen suureksi ystäväksi.
        Nykyaikaisissa kodeissa ei ole enää kirjahyllyjä ollut 20 vuoteen ja Thaimaassa ei ikinä.

        Hah. Pontso ei ole nähnyt thaimaassa kirjahyllyjä?

        No enpä ihmettele, pontso on käynyt muutamien vuokratyttöystäviensä pattayalta sesonkiajaksi vuokraamassa huoneessa 150thb/kk... on ihan ymmärrettävää, ettei isaanin tytöt tuo vuokrahuoneeseensa ensimmäiseksi kirjahyllyjä???
        Varsinkaan kun iso osa ei edes osaa lukea. Tyttöjä joilla on kirjahyllyt kotonaan ei kypärä pystyssä 2 viikkoa rantakatua edestakaisin, (hönössä ) kävelevät Pertti perus " insinöörit" pääse edes jututtamaan, niillä on tavoitteet korkeammalla kun olla jonkun huonohampaisen, huohottavan ja hikoilevan pullukan seksiobjekti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni kysymys numeromiehelle. Missä sinä säilytät rahojasi, jos et pankkitilillä?

        Isot summat pidetään sellaisilla tileillä, joihin ei ole mitään kortteja liitetty. On vain tunnukset ja käyttöoikeus.

        Sieltä sitten ammennetaan rahaa muille tileille, tai tehdään suurempia ostoksia suoraan tunnuksilla.

        Tiettyjen ennalta sovittujen rajojen ylittävät siirrot tai ostokset on varmistettava ylimääräisellä tunnistautumisella, joka on yleensä puhelinsoitto.

        Patjan alla en ole ajatellut alkaa rahaa säilyttämään, vaan olen hajauttanut ne viiteen pankkiin ja erikseen on sitten vielä kiinteä omaisuus ja vapaaehtoinen eläkesäästötili.

        T 2010

        Huh huh kylläpä sä olet äveriäs mies. " lue: pelkkä tuhnu"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuten kerrot tuossa avauksessa asuneesi 43 vuotta suomessa, sitten sen myöhemmin että muutit pysyvästi thaimaahan vasta pari vuotta sitten, olet kuitenkin kertonut olevasi pitkälti yli 50 vuotias jopa 55 vuotias, tuosta kun laskee olet kuitenkin 45 vuotias... et voi mitenkään olla 50 edes tai ainakaan 55 vuotias.
        '

        No oli sitten 40, 45, 50 vuotias tai yli. Päivittäinen postailu ja itsensä nostaminen matkailufoorumilla tuntemattomille ihmisille kertoo kaverin reaalielämän olevan aika tyhjää ja yksinäistä. Normaali aikuinen, perheellinen mies saa kyllä pöivänsä täytettyä järkevämmällökin tekemisellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni kysymys numeromiehelle. Missä sinä säilytät rahojasi, jos et pankkitilillä?

        Isot summat pidetään sellaisilla tileillä, joihin ei ole mitään kortteja liitetty. On vain tunnukset ja käyttöoikeus.

        Sieltä sitten ammennetaan rahaa muille tileille, tai tehdään suurempia ostoksia suoraan tunnuksilla.

        Tiettyjen ennalta sovittujen rajojen ylittävät siirrot tai ostokset on varmistettava ylimääräisellä tunnistautumisella, joka on yleensä puhelinsoitto.

        Patjan alla en ole ajatellut alkaa rahaa säilyttämään, vaan olen hajauttanut ne viiteen pankkiin ja erikseen on sitten vielä kiinteä omaisuus ja vapaaehtoinen eläkesäästötili.

        T 2010

        Oletkos ollut joskus ongelmissa korttien käytön kanssa, sijoittaminen ja kortit eivät liity mitenkään toisiinsa, missään tilanteessa. Kortit on tarkoitettu päivittäiseen käyttöön ei siellä tilillä johon tuo kortti on liitetty tarvita suuriakaan summia, kokemukseni mukaan kolmen kuukauden varat on aivan riittävä puskuriksi älä käytä luottokortteja jos sinulla ole finanssiasiat hallussa, rahojen pankkiin laittamisessa suuremmissä määrin ei ole mitään järkeä, niiden korko on aina negatiivinen, pankkien toiminta perustuu siihen...

        Yrittäjien eläkevakuutus ja pakollinen tai vapaaehtoinen ei myöskään olen sijoitusinstrumenttinä sieltä parhaimmasta päästä, varsinaista kiinteää omaisuutta minulla ei enää paljon ole, mitä autot ja muutama asunto nekin omassa käytössä.

        Myöskään asuntosijoittamaisessa ei ole paljonkaan järkeä, yhden kuukauden vuokra ja jää saamatta tuotto katoaa, ainoa järkevä vaihtoehto on vuokrata on varaton jolle kela maksaa vuokrat tai antaa vuokratakauksen, mutta siinäkin on riskinsä.

    • Anonyymi

      Hauskasti tämä yksi sanailija antaa "Kympille" sormille.
      Tuo tapa hymyilyttää ja Neito vaikenee .... inva.....

      • Anonyymi

        Älä viitsi lerppis edustaa itseäsi. Tuo on noloa koko palvelukodin porukalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi lerppis edustaa itseäsi. Tuo on noloa koko palvelukodin porukalle.

        Edusta sinä kymppiäs niin minä edustan itseäni.

    • Anonyymi

      Moi moi kaikille tasapuolisesti!

      Kommentoimatta vieläkään tämän ketjun kommentteja mitenkään, palaisin tuohon aloituksessakin mainittuun leppoisan lihavaan aina vilpittömän hyväntahtoisesti naureskelevaan "Buddhaan", jos sallinette.

      Kuten aiemmin kirjoitin, käsittääkseni Budai oli kiinalainen Kiinassa vaikuttanut Zen buddhalainen vaelteleva munkki. Hänestä on tehty paljon näitä isompia ja vielä enemmän näitä pienempiä patsaita. Näitä löytyy Thaimaasta isoja ja pienempiä mm. useista temppeleistä (Wat). Joskus nämä isommat patsaat on tehty siten, että temppelissä vierailijat voivat yrittää heittää kolikoita sisään patsaan vatsaan sen navasta.

      Thaimaasta voi löytää myös toisen arvostetun munkin "lähes" samanlaisia patsaita. Tämän munkin kerrotaan eläneen alkuperäisen Buddhan aikana ja rinnalla. Erään tarinan mukaan tämä munkki oli niin komeankaunis, että joku mies halusi hänet vaimokseen. Välttäkseen vastaavat tilanteet tämä munkki lihotti itsensä ei niin ulkoisesti haluttavaan muotoon.

      Tämä toinen munkki tunnetaan nimellä Phra Sanghajai. Hänen patsaansa eroittaa helpoiten Budain patsaista siten, että hänellä on hiukset päässään siinä missä Budai on kalju.

      • Anonyymi

        Kiitos asiallisesta ja kiinnostavasta kirjoituksesta!

        Tuo yksi tietty lääkkeissä ja kiluissaan joriseva huahinin hesan urho tulitukka kun koettaa viedä aina keskustelut sivuraiteelle ja alkaa vänkäämään omituisuuksiaan.

        Thaimaan kansalla on aika villi historia. Heidät on ajettu nykyiseen Thaimaahan ja jokaisella vuosisadalla viimeiset parituhatta vuotta tänne on hyökätty kaikista ilmansuunnista ja sen päälle sisällissodat.

        Thaimaan ollessa Khmerien valtakuntaa, Mongolit teki sotaretkiään Burmaan ja ahdistivat sieltäkin väkeä pakosalle.

        Sotaretket ja ahdistelut ajoittuu eri aikakausille ja eri aikakausina Thaimaahan saapuneet ja paenneet ovat tulleet eri puolilta Aasiaa, josta johtuu ulkonäköerot ja kielelliset erot.

        Tummemmat on tulleet etelämmästä ja vaaleammat pohjoisesta ja koillisesta. Monista löytyy selkeitä mongolien piirteitä silmistä varsinkin ja vahvat poskipäät.

        Mongolit (ja heidän thaijälkeläiset) on vahvoja ja lyhyitä vartaloltaan. Joku käyttää heistä termiä p-jalkaisia. Heillä on perimässään sotaisa ja sisukas luonne. Villiksikin voisi sanoa.

        Heillä on historiassa ollut suuri merkitys koko maailmalle. Myös Pohjois-Amerikan intiaaneista iso osa on heidän jälkeläisiään ja taaplanneet Beringin niemen yli silloin kun se ei vielä ollut salmi.

        Kaanien sotaretkillä surmattiin kymmeniä miljoonia ihmisiä ja saateltiin naisia siunattuun tilaan. Kaanien jälkeläisiä on arvion ja DNA- tutkimusten mukaan jopa satamiljoonaa. Ne on olleet melkoisia panomiehiä.

        Burmassa taisteltiin kymmeniä vuosia ja siellä on vielä sotaisammat perinteet ja mongolien vaikutus näkyvissä tänä päivänäkin. Sotien jälkeen kesti 737 vuotta ennenkuin Mongolia ja Burma sai palautettua diplomaattiset suhteensa vuonna 2013.

        Sotien lakattua Burmassa he alkoivat hyökkiä sitten Thaimaan puolelle joka tuolloin oli vielä Ayutthayan kuningaskuntaa.

        Nykyinen kuningaskunta ja Rama- kuninkaiden valtakausi alkoi 1700- luvun lopulla. Eurooppalaiset hallitsi Siamin (nykyinen Thaimaa) ympärysvaltioita mutta Thaimaa säilyi ainoana itsenäisenä.

        Siitä itsenäisyydestä Thaimaa on ylpeä ja on koettanut pitääkin asian sellaisena monin keinoin.

        En tiedä mutta mä en viitsisi... Googlata thaimaan historiaa ja kirjoittaa sitä tänne matkailupalstalle??? Vain, että haluaisin jonkun tuntemattoman anonyymin uskovan minun tietävän" Nämäkin asiat'? Pelle mikä pelle. No joillain on aikaa googletella,' kun iso pomo lykkää 50 tonnisia tilille aina kun pyytää.

        Olen kateellinen sinulle. Sinulla on rikas mielikuvitus, uskoisin, että muut asiasi sitten ovatkin huonommin kun minulla ja muutamalla muullakin palstaa seuraavalla. Mutta jatka ihmeessä tarinointiasi, niistä saa välillä kunnon naurut ha ha. Aikuinen mies ja ihan tosissaan sgruudaa skeidaa tuntemattomille ihmisille.

        Hyvää syksyä sinulle ja "perheillesi"

        Hyvän ja asiallisen tiivistelmäpalasen Thaimaan historiasta kirjoitti mister 2010. On tärkeää tietää mistä ollaan tultu ja mistä meidät on tehty. Juuretonna ei oo hyvä olla.
        Thaimaan historia on melko paljon värikkäämpi kuin vaiks Suomen. Kiehtovaa.

        Sitten taas "Mä olen jo täällä" vakuuttajamiehen numerotelkän kommentti kirjoitukseesi olikin tuttua taattua laatua, eli hevosenpaskaa, kateutta, vihaa, kirjoitusvirheitä, tiedon puutetta, heikkoa logiikkaa, ärtyisyyttä ja krapulaista mölinää.
        Hänhän on täällä naureskellut historiasta kiinnostuneille ja naureskellut myös kaikille mahdollisille harrastuksille, urheilulle ja kaikelle mahdolliselle. Syynä tähän on ettei tuo hesan hoivatalon resupetteri ole eläissään vielä tajunnut mistään mitään.
        Yhtä hyödyllinen heppu kuin siiman perässä tuulessa koliseva nippu tyhjiä jukurttipurkkeja.

        Esittää tosi stadilaista juntittelemalla muita ja heittämällä omintakeista stadin slangia. "Sgruudaa skeidaa"?? Mitähän hän tuolla niinkuin tarkoitti ilmaista? Ensinnäkin se skruudata k-kirjaimella ja se tarkoittaa ruokailua. Meni taas vähän senat sakasin hesan makkaratalon kuksapojulta kiihkoissaan.

        Voin vakuuttaa sinne savoon että olen jo täällä ja skruudaan skeidaa ja bamblaan riisiä joka päivä. Spärdärijonossa tuli riitaa savolaisten junttien kanssa ni se loppu siihi ku karjasin että suut tukkoon skutsit tai tulee fyrkkaa nii nopeesti ettette ehi ees biffaa.
        Te ette sniffaa tätä snadin slangia mutta mä oon jo täällä. Voin vakuuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä mutta mä en viitsisi... Googlata thaimaan historiaa ja kirjoittaa sitä tänne matkailupalstalle??? Vain, että haluaisin jonkun tuntemattoman anonyymin uskovan minun tietävän" Nämäkin asiat'? Pelle mikä pelle. No joillain on aikaa googletella,' kun iso pomo lykkää 50 tonnisia tilille aina kun pyytää.

        Olen kateellinen sinulle. Sinulla on rikas mielikuvitus, uskoisin, että muut asiasi sitten ovatkin huonommin kun minulla ja muutamalla muullakin palstaa seuraavalla. Mutta jatka ihmeessä tarinointiasi, niistä saa välillä kunnon naurut ha ha. Aikuinen mies ja ihan tosissaan sgruudaa skeidaa tuntemattomille ihmisille.

        Hyvää syksyä sinulle ja "perheillesi"

        mielestäni on asiaa kirjoittaa thaimaasta thaimaan matkailupalstalla, sensijaan kaikki haaveet harlikoista salaisista moottoriradoista, salaisista ravintoloista ym menestyvistä liikemiehistä kuuluvat satukirjoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mielestäni on asiaa kirjoittaa thaimaasta thaimaan matkailupalstalla, sensijaan kaikki haaveet harlikoista salaisista moottoriradoista, salaisista ravintoloista ym menestyvistä liikemiehistä kuuluvat satukirjoihin.

        Näin juurikin. Olen sitten milloin minnekin matkannut, niin olen ottanut tutustunut etukäteen matkakohteen historiaan, tapoihin, sääntöihin, kulttuuriin jne. Se tekee matkasta antoisamman. Joissakin kohteissa se täytyy tehdä myös turvallisuussyistä, joissakin kohteliaisuussyistä, ettei vahingossa loukkaa. Jenkeissä esimerkiksi on joissakin paikoissa tippikulttuuri isossa roolissa. Jos et jätä riittävää tippiä niin henkilökunta tulee perässä kadulle saakka ja kysyy oliko ruoka pahaa.

        Joissakin maissa päähän koskeminen on loukkaus ja kenkien kanssa saa olla tarkkana ettei mene kengät jalassa paikkoihin joissa se on kielletty.
        Thaimaan kulttuuriin on vaikuttaneet monenlaiset asiat, joista pienen osan nimimerkki 2010 tuossa kertoi. Thaimaa on muodostanut itselleen vahvan identiteetin ja siitä tulee murroksen tuskaa kun länsimainen kulttuuri tunkee sekaan. Thaimaata sen verran nähnyt että aika nopeasti farankit kuitenkin oppivat olemaan maassa maan tavalla ja kunnioittamaan paikallista kulttuuria.

        Tietenkään erään oikean liikemiehen ja arvovaltaisen sensein ei tarvi tietää eikä opiskella Thaimaasta mitään, koska hän on jo ja on jutellut naapurin eskon kanssa siitä. Eskohan kävi Thaimaassa 1992 ja oli kuulema kivvoo kokonaane viikko.

        Tutustunut etukäteen ja kirjoitus kuin kaiken olisi kokenut on kaksi eri asiaa, mutta senssuttelun juntti osaa, se on pääasia juntille ja näin junttilan viikonloppu voi alkaa.

        Kyllä, tippisäännöt on tärkeitä, jopa päähän paijaus.

        On paljon muutakin tietoa, mitä juntin tulee etukäteen selvittää.
        Wavemopojen ensimmäinen valmistusvuosi, Hua Hinin rautatieasema, falleikäjakauma eri kaupungeissa ja heidän varallisuutensa, alkoholin hinnat, suikkarihinta vs. yökylähinta, ym. ja jne. erittäin tärkeää.
        Tämän nyt jokainen konkarimatkailija kuten Laiffi tietää koska seuraava matka on jo neljäs, sekä Neiti joka asunut 10 vuotta, joka muuttui eilen puolivuosiasumiseksi vuosittain.

        mutta tosi on että tämä kommentaattori asuu pattaya palstalla 24/7

        Tosi on ja on asunut jo kuutisen vuotta ja roolihahmoja on ollut tänä aikana kymmenkunta, joista jäljellä on enää numeromies ja sensei. Tämä vanttera voimakaksikko painaa pitkää päivää tällä palstalla. Oli arki tai pyhä Suomessa tai Thaimaassa, niin aina täällä.
        Myös lentojen, amerikanmatkojen, jahtiretkien, temppeliseikkailujen, romanttisten saarimatkojen, kylpylämatkojen ja baarimikkona toimimisen aikaan, aina täällä.
        Arvovaltaiset vieraat on kylässä, grillaamassa ja saunomassa, mutta illan isäntä on täällä.
        Espanjan huvilakin on suomikaksnelosella. Suurlähetystön olemattomat juhlatkin on aina täällä. Mahtava matkakohde miljoonamiehelle perheineen tämä palsta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvän ja asiallisen tiivistelmäpalasen Thaimaan historiasta kirjoitti mister 2010. On tärkeää tietää mistä ollaan tultu ja mistä meidät on tehty. Juuretonna ei oo hyvä olla.
        Thaimaan historia on melko paljon värikkäämpi kuin vaiks Suomen. Kiehtovaa.

        Sitten taas "Mä olen jo täällä" vakuuttajamiehen numerotelkän kommentti kirjoitukseesi olikin tuttua taattua laatua, eli hevosenpaskaa, kateutta, vihaa, kirjoitusvirheitä, tiedon puutetta, heikkoa logiikkaa, ärtyisyyttä ja krapulaista mölinää.
        Hänhän on täällä naureskellut historiasta kiinnostuneille ja naureskellut myös kaikille mahdollisille harrastuksille, urheilulle ja kaikelle mahdolliselle. Syynä tähän on ettei tuo hesan hoivatalon resupetteri ole eläissään vielä tajunnut mistään mitään.
        Yhtä hyödyllinen heppu kuin siiman perässä tuulessa koliseva nippu tyhjiä jukurttipurkkeja.

        Esittää tosi stadilaista juntittelemalla muita ja heittämällä omintakeista stadin slangia. "Sgruudaa skeidaa"?? Mitähän hän tuolla niinkuin tarkoitti ilmaista? Ensinnäkin se skruudata k-kirjaimella ja se tarkoittaa ruokailua. Meni taas vähän senat sakasin hesan makkaratalon kuksapojulta kiihkoissaan.

        Vai tarkoittaa skruudata ... ruokailua, hienosti sanottu, niin kuin kaikki muutkin sanomasi. Tarkoittaako muuten tuo ruokailu syömistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai tarkoittaa skruudata ... ruokailua, hienosti sanottu, niin kuin kaikki muutkin sanomasi. Tarkoittaako muuten tuo ruokailu syömistä?

        Täältä poistuu taas kaikki muut kirjoitukset paitsi senssuamalian omat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta ja kiinnostavasta kirjoituksesta!

        Tuo yksi tietty lääkkeissä ja kiluissaan joriseva huahinin hesan urho tulitukka kun koettaa viedä aina keskustelut sivuraiteelle ja alkaa vänkäämään omituisuuksiaan.

        Thaimaan kansalla on aika villi historia. Heidät on ajettu nykyiseen Thaimaahan ja jokaisella vuosisadalla viimeiset parituhatta vuotta tänne on hyökätty kaikista ilmansuunnista ja sen päälle sisällissodat.

        Thaimaan ollessa Khmerien valtakuntaa, Mongolit teki sotaretkiään Burmaan ja ahdistivat sieltäkin väkeä pakosalle.

        Sotaretket ja ahdistelut ajoittuu eri aikakausille ja eri aikakausina Thaimaahan saapuneet ja paenneet ovat tulleet eri puolilta Aasiaa, josta johtuu ulkonäköerot ja kielelliset erot.

        Tummemmat on tulleet etelämmästä ja vaaleammat pohjoisesta ja koillisesta. Monista löytyy selkeitä mongolien piirteitä silmistä varsinkin ja vahvat poskipäät.

        Mongolit (ja heidän thaijälkeläiset) on vahvoja ja lyhyitä vartaloltaan. Joku käyttää heistä termiä p-jalkaisia. Heillä on perimässään sotaisa ja sisukas luonne. Villiksikin voisi sanoa.

        Heillä on historiassa ollut suuri merkitys koko maailmalle. Myös Pohjois-Amerikan intiaaneista iso osa on heidän jälkeläisiään ja taaplanneet Beringin niemen yli silloin kun se ei vielä ollut salmi.

        Kaanien sotaretkillä surmattiin kymmeniä miljoonia ihmisiä ja saateltiin naisia siunattuun tilaan. Kaanien jälkeläisiä on arvion ja DNA- tutkimusten mukaan jopa satamiljoonaa. Ne on olleet melkoisia panomiehiä.

        Burmassa taisteltiin kymmeniä vuosia ja siellä on vielä sotaisammat perinteet ja mongolien vaikutus näkyvissä tänä päivänäkin. Sotien jälkeen kesti 737 vuotta ennenkuin Mongolia ja Burma sai palautettua diplomaattiset suhteensa vuonna 2013.

        Sotien lakattua Burmassa he alkoivat hyökkiä sitten Thaimaan puolelle joka tuolloin oli vielä Ayutthayan kuningaskuntaa.

        Nykyinen kuningaskunta ja Rama- kuninkaiden valtakausi alkoi 1700- luvun lopulla. Eurooppalaiset hallitsi Siamin (nykyinen Thaimaa) ympärysvaltioita mutta Thaimaa säilyi ainoana itsenäisenä.

        Siitä itsenäisyydestä Thaimaa on ylpeä ja on koettanut pitääkin asian sellaisena monin keinoin.

        T 2010

        Moi 2010 !

        Kiitos sinulle minulle oikeastaan kuuluu siitä mitä sinä olet tänne kirjoittanut siten että se minun sinun ja meidän elämää auttaa missä tahansa minä tai me sitten elämämme elämme tai emme elä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mielestäni on asiaa kirjoittaa thaimaasta thaimaan matkailupalstalla, sensijaan kaikki haaveet harlikoista salaisista moottoriradoista, salaisista ravintoloista ym menestyvistä liikemiehistä kuuluvat satukirjoihin.

        Olet oikeassa. Sanoinkin, että MINÄ en viitsisi todistella jollekkin tietäväni jostain jotain... googlaamalla varsin pitkän aiheen ja naputella se tänne omana tietonaan.

        Käsittääkseni thaimaan historian voi niin halutessaan googlata kaikki siitä tietoa haluavat?? Vittuako niitä tänne tarvii kopioida? Toki, jos alle vuoden ikäisen lapsen isällä ja trekkaajalla ja knekkaajalla ja motoristillä ja maanviljelijällä ja 5000thb " laatu kanoilla" businesta pyörittävällä miljoona projekti tuhnulla.. Kertakaikkiaan ole muuta tekemistä kun googlaa ja kehua virtuaali minäänsä. Niin Sitten ymmärrän tätä uudenpolven thaimaalaista heinäkenkää

        10 pistettä taasen sanankäytöstäsi, olet sitten kuka tahansa, niin sinulla on sana hallussa.

        On siistiä olla omana sihteerinä kännissä ja kirjoittaa täysin sekopäistä siansontaa. Se on sika-amalian elämää!

        Sinulle on esitetty kysymys yläpuolella.

        "Pieni kysymys numeromiehelle. Missä sinä säilytät rahojasi, jos et pankkitilillä?
        Isot summat pidetään sellaisilla tileillä, joihin ei ole mitään kortteja liitetty. On vain tunnukset ja käyttöoikeus.
        Sieltä sitten ammennetaan rahaa muille tileille, tai tehdään suurempia ostoksia suoraan tunnuksilla.
        Tiettyjen ennalta sovittujen rajojen ylittävät siirrot tai ostokset on varmistettava ylimääräisellä tunnistautumisella, joka on yleensä puhelinsoitto.
        Patjan alla en ole ajatellut alkaa rahaa säilyttämään, vaan olen hajauttanut ne viiteen pankkiin ja erikseen on sitten vielä kiinteä omaisuus ja vapaaehtoinen eläkesäästötili"

        Niin että missäs ne sinun miljoonasi oikein ovat, sensei, jos ne ei ole pankissa?

        En todellakaan ole tuo sanailija, vaan fanitan ainoastaan kirjoittajaa, joka ei lähde sinun kanssasi vänkäämään amalioistasi sun muista älyttömyyksistä.

        Hyvää hoivakotiyötä sinulle Suomessa.

        Miksi sinun pitää kysyä asiaa minulta miksi et 2010, ei minua kiinnosta antaa täällä sijoitusvinkkejä, tai yhden voin antaa osta kultaa, se on ainoa varma jos sinulla on sille varma säilytyspaikka, viimeisen 100 vuoden aikana kulta ei ole koskaan alentanut arvoaa pitkällä aikavälillä, ja jos historiaan on luottaminen ei tilannetta synny tulevaisuudessakaan, tarvittaessa kultaa on helppo myydä vaikka täällä thaimaassa, johonkin bangkokin china townin kultakaupoista, asiasta ei tule kuitin kuittia, maksukäteisellä eikä henkkareita tarvita. Valtaosalla thaimaan rikkaista omaisuus on kullassa, rikkaimmat omistavat kultakauppoja.

        Olet hajauttanut varasi viiteen pankkiin, minä en yhteenkään... ei kannata, maailmassa on paljon erillaisia sijoituskomponetteja joista jokainen voi valita omansa, riskinkanto kyvyn mukaan, käytönnössä kaikkien pankkien talletuskorko on negatiivinen, siis maksat siitä että pidät rahojasi tilillä.

        Kultaa kannattaa hankkia varojen mukaan, harkkoina... mulla on vanhimmat 35 vuotta vanhoja, se on selvästi arvokkaampia kuin ostohetkellä... muuta se ei ole olennaista vaan se että vaikka et saisi tuottoa arvo ei missään tilanteessa alene, siis pitkällä tahtäimellä,
        By NumBall

        Thaimaassa sattui muutama kuukausi sitten markkinahäiriö jolloin kullanhinta pomppasi noin vuorokaudeksi, kaikki bangkokin kultakaupat laittoivat täksi aikaa lapun luukulle, tuoksi aikaa, ihmiset tietysti halusivat myydä, mutta ostaja ei halunnut ostaa sillä hinnalla, kultaa ei kannata ostaa suomesta, vaikka aluksi ostinkin maailmassa on pari paikkaa missä on suoraan maailmanmarkkina hintaista yksi niistä on bangkokin chinatown.

        Makkaraa ja nuudeleita ahmiva Hiekkaharjun ruokapäiväkirjamies on nyt siis kulta ja sijoituskomponenttimies, joka käy avustuspäivänä ostamassa säkillisen riisiä, esittelee kuksaansa, kehuu talkkipurkkiaan, kirpputorilta ostettua näppäimistöään, höpöttelee mopoista ja haaveilee moottoripyöristä kertoen olevansa ladamies jossa oli puukuulaistuin ja on äänestänyt demareita. Riitelee myös kansaneläkelaitoksen kanssa muutamista euroista ja kadehtii raivoisasti jotakin Pattayalla matkaavaa työtöntä maajussia.

        Arvaa kuinka uskottavaa on tältä pohjalta että olet huippuvarakas sijoituskomponenttimies ja kultavarantojen omistaja? Kultaa sitten varmaankin säilytät vaihtoasuntosi salaisessa kassakaapissa, johon olet asentanut hälytysjärjestelmän?
        Eukkosi laittoi sinut baanalle jo aikoja sitten ja sinulle ei jäänyt mitään muuta kuin vuokrakämppä ja työkyvyttömyyseläke. Ei edes thainainen kuuntele loputtomiin satuja ilman näyttöä.

        Just noin vähemmin kutenkin kuin fort knoxissa, petteri

        Voin vakuuttaa resu että jokainen menestyvä liikemies kultavarantoineen, viettää päivänsä pattaya palstalla 24/7.

        Ei edes thainainen kuuntele loputtomiin satuja ilman näyttöä varvasaltaassa polskien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin vakuuttaa resu että jokainen menestyvä liikemies kultavarantoineen, viettää päivänsä pattaya palstalla 24/7.

        Resuperse voin vakuuttaa että minulla on paljon kuvia kuksasta bangkokin chinatown sanomien päällä kylmähuonneni valvonta kamera juntti... ja nytkin kytkin ihokoskettelen ... KHIAI! ... itse itseäni sieltä poju terveisiä kuopioon ha ha haa!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan ole tuo sanailija, vaan fanitan ainoastaan kirjoittajaa, joka ei lähde sinun kanssasi vänkäämään amalioistasi sun muista älyttömyyksistä.

        Niin ja voin vakuuttaa että minulla on ihan oma salainen talletus lokeri täällä resuperse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siistiä olla omana sihteerinä kännissä ja kirjoittaa täysin sekopäistä siansontaa. Se on sika-amalian elämää!

        Petteri sulla ei ole elämää resuperse.

      • Anonyymi

        Jahas ja kuopio rulettaa taa taa tapu tapu...

      • Anonyymi

        Resuperse etpä arvaakkaan MITÄ juuri ja juuri piilotin hanuriini poju.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa. Sanoinkin, että MINÄ en viitsisi todistella jollekkin tietäväni jostain jotain... googlaamalla varsin pitkän aiheen ja naputella se tänne omana tietonaan.

        Käsittääkseni thaimaan historian voi niin halutessaan googlata kaikki siitä tietoa haluavat?? Vittuako niitä tänne tarvii kopioida? Toki, jos alle vuoden ikäisen lapsen isällä ja trekkaajalla ja knekkaajalla ja motoristillä ja maanviljelijällä ja 5000thb " laatu kanoilla" businesta pyörittävällä miljoona projekti tuhnulla.. Kertakaikkiaan ole muuta tekemistä kun googlaa ja kehua virtuaali minäänsä. Niin Sitten ymmärrän tätä uudenpolven thaimaalaista heinäkenkää

        Olet oikeassa, sanoisinkin KHIAI!!!

      • Anonyymi

        Kuopio rulez.

      • Anonyymi

        Jos viettää päivänsä 24/7 suomi24 pattaya palstalla niin on aivan sama majaileeko Thaimaassa, Kuopiossa vai Alaskassa.

    • Anonyymi

      Parempi olla tossun alla kuin taivasalla.

    • Anonyymi

      Aloituksessa piilee klisheiden lisäksi viisautta. Kenet tekisi onnelliseksi maailman hienoin talo tai auto, jos ei olisi ketään kenen kanssa sen jakaa?

      • Anonyymi

        Enpä nyt oikein taas tähänkään kai osaa vastata oikein?

        Mutta nämä jotka ovat joutuneet jakamaan oman talonsa ja autonsa suomalaisen tai thaimaalaisen puolisonsa kanssa, ovat käsittääkseni hiukan katkeria luopuessaan usein koko elämäntyöstään avioeron astuttua voimaan.

        Minä olen jakanut taloja ja autoja kahdenkin exän kanssa, enkä tunne siitä minkäänlaista katkeruutta. Puolet niistä kuului heille ja reiluna miehenä olen antanut paljon enemmän kuin olisi kuulunut.

        Pahimmillaan siinä määrin meni rahaa exiin, velkoihin ja lapsiin, että taskuni olivat nurinpäin parin vuoden ajan.

        Yhtäkään euroa en kadu ja olen onnellinen että pystyin auttamaan lapsiani taloudellisesti, vaikka itsellä oli hetkittäin jääkaappikin tyhjänä. Kirjaimellisesti. Katkera en ollut silloinkaan enkä vihainen kenellekään kuin korkeintaan itselleni.

        Onneksi sain rahamiehiltä kottia sitten ja pääsin mukaan projekteihin. Tykkäsivät työstäni niin paljon että tulin heidän luottomieheksi ja olin samantien tolpillani.

        Tänään on Bangkokissa jännät hetket kun mielenosoittajia vastassa on armeija. Toivotaan että menee rauhallisissa merkeissä. Pattayalta lähti ryhmä suomalaisia kavereita seuraamaan tilannetta paikanpäälle.

        Noista rahojen ja kultien säilyttelystä vielä, niin on kolme asiaa joita en kotiini halua. Aseita, kultaa ja suurta määrää käteistä. Ne luovat turvattomuuden ilmapiirin, kuten tekee myös hälytyslaitteet ja valvontakamerat. Minulle riittää että autossa on onboard kamera.

        Suomessa meillä oli toisessa talossamme hälytyslaitteet jotka soitti kännykkään ja sireeni ujelsi välipohjassa. Ei mitään muuta kuin stressiä niistä tuli. Milloin oli verho heilahtanut ja laukaissut hälyn, milloin oli lintu ikkunalaudalla..

        Matkoilla ja esim mökillä mietittiin sitten että laitettiinko se päälle kun ei ole tullut hälyä ...Ja kun ei siellä ollut edes mitään arvokasta varastettavaakaan ja vakuutukset oli kunnossa, niin mitä hittoa me teimme hälytyslaitteilla?

        Ei ole täälläkään mitään irtonaista arvokasta. Ei ole arvotaidetta, ei arvoesineitä, muutama kultakoru korkeintaan. Tätä muumitaloa ei lukita yöksi. Kannattaa elää siten ettei ole vihamiehiä, eikä houkuttimia. Se on paras turvakeino.

        Sosiaalinen media on narsistille mainio leikkikenttä esitellä ideaalista minäänsä. Useimmat ihmiset nauttivat saadessaan hyväksyntää ja huomiota sopivassa määrin, mutta narsistille huomio on elinehto. Narsisti ei luo sosiaalisia suhteita saadakseen ystävyyttä ja lämpöä vaan huomiota ja suosiota.
        Somekäyttäytymisen perusteella narsistiset henkilöt voi jakaa kahteen eri luokkaan: niihin, jotka käyttäytyvät provosoivasti ja hyökkäävästi saadakseen huomiota, ja niihin, jotka haluavat saada sosiaalisesta mediasta tukea ja empatiaa antamatta kuitenkaan samaa muille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen jakanut taloja ja autoja kahdenkin exän kanssa, enkä tunne siitä minkäänlaista katkeruutta. Puolet niistä kuului heille ja reiluna miehenä olen antanut paljon enemmän kuin olisi kuulunut.

        Pahimmillaan siinä määrin meni rahaa exiin, velkoihin ja lapsiin, että taskuni olivat nurinpäin parin vuoden ajan.

        Yhtäkään euroa en kadu ja olen onnellinen että pystyin auttamaan lapsiani taloudellisesti, vaikka itsellä oli hetkittäin jääkaappikin tyhjänä. Kirjaimellisesti. Katkera en ollut silloinkaan enkä vihainen kenellekään kuin korkeintaan itselleni.

        Onneksi sain rahamiehiltä kottia sitten ja pääsin mukaan projekteihin. Tykkäsivät työstäni niin paljon että tulin heidän luottomieheksi ja olin samantien tolpillani.

        Tänään on Bangkokissa jännät hetket kun mielenosoittajia vastassa on armeija. Toivotaan että menee rauhallisissa merkeissä. Pattayalta lähti ryhmä suomalaisia kavereita seuraamaan tilannetta paikanpäälle.

        Noista rahojen ja kultien säilyttelystä vielä, niin on kolme asiaa joita en kotiini halua. Aseita, kultaa ja suurta määrää käteistä. Ne luovat turvattomuuden ilmapiirin, kuten tekee myös hälytyslaitteet ja valvontakamerat. Minulle riittää että autossa on onboard kamera.

        Suomessa meillä oli toisessa talossamme hälytyslaitteet jotka soitti kännykkään ja sireeni ujelsi välipohjassa. Ei mitään muuta kuin stressiä niistä tuli. Milloin oli verho heilahtanut ja laukaissut hälyn, milloin oli lintu ikkunalaudalla..

        Matkoilla ja esim mökillä mietittiin sitten että laitettiinko se päälle kun ei ole tullut hälyä ...Ja kun ei siellä ollut edes mitään arvokasta varastettavaakaan ja vakuutukset oli kunnossa, niin mitä hittoa me teimme hälytyslaitteilla?

        Ei ole täälläkään mitään irtonaista arvokasta. Ei ole arvotaidetta, ei arvoesineitä, muutama kultakoru korkeintaan. Tätä muumitaloa ei lukita yöksi. Kannattaa elää siten ettei ole vihamiehiä, eikä houkuttimia. Se on paras turvakeino.

        T 2010

        Älä reppana ole huolissasi, asiasta... asiantuntijat ovat laskeneet vedentarpeen, samoin hoitavat ötökät ja uima-altaan firma nimeltä rentokill, veloittaa noin 12-15.000 vuodessa... koko hommasta, joo resuperse osaan varsin pitkälle tietotekniikkaa mikä on varsin harvinaista minun ikäiselle, jos nyt välttämättä haluat tietää käytössä on 100/5 truen netti, synologyn nassi ja ubuntu joka ohjaa maaatilalla 18 anturia, sekä talolla neljää videovalvontakameraa... lisäksi yksi valvonta kamera on portilla, kaikkissa ikkunoissa on tunnistimet, upsit on 12 tunnin, kaikki tabletit, kännykät ja koneet yksi kannettava mac book pro ja mac pro palvelin on truen wlan hubissa, auto ja moottoripyörä on varustettu piiloitetulla gps paikantimella jotka lähettää sijaintitiedot mobiilidatan kautta tuonne nassiin, jotka toimivat itsenäisesti vaikka akkuirroitetaan,"

      • Anonyymi

        Resuperse minulla on peppukarvoissani enemmin klisheitä kullattja ollen Petteri.

        Siinä saattaa lentävältä insinöörimajuri ubuntulta lähteä pian talkkipurkki ja kuksa, ellei hälärit ole kunnossa. Aiemmassa vaihtotalossa oli myös kasvamassa vähintään kaksi porkkanaa kasvimaalla. Kylmää taltioivat seinät ja ilman virtaa ja liittymää toimivat GPS paikantimet Wavessa ja rollaattorissa. Kulkuneuvojen määrä vaihtelee viikoittain ja Rolls Royce ei näytä valmistuvan ikinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen jakanut taloja ja autoja kahdenkin exän kanssa, enkä tunne siitä minkäänlaista katkeruutta. Puolet niistä kuului heille ja reiluna miehenä olen antanut paljon enemmän kuin olisi kuulunut.

        Pahimmillaan siinä määrin meni rahaa exiin, velkoihin ja lapsiin, että taskuni olivat nurinpäin parin vuoden ajan.

        Yhtäkään euroa en kadu ja olen onnellinen että pystyin auttamaan lapsiani taloudellisesti, vaikka itsellä oli hetkittäin jääkaappikin tyhjänä. Kirjaimellisesti. Katkera en ollut silloinkaan enkä vihainen kenellekään kuin korkeintaan itselleni.

        Onneksi sain rahamiehiltä kottia sitten ja pääsin mukaan projekteihin. Tykkäsivät työstäni niin paljon että tulin heidän luottomieheksi ja olin samantien tolpillani.

        Tänään on Bangkokissa jännät hetket kun mielenosoittajia vastassa on armeija. Toivotaan että menee rauhallisissa merkeissä. Pattayalta lähti ryhmä suomalaisia kavereita seuraamaan tilannetta paikanpäälle.

        Noista rahojen ja kultien säilyttelystä vielä, niin on kolme asiaa joita en kotiini halua. Aseita, kultaa ja suurta määrää käteistä. Ne luovat turvattomuuden ilmapiirin, kuten tekee myös hälytyslaitteet ja valvontakamerat. Minulle riittää että autossa on onboard kamera.

        Suomessa meillä oli toisessa talossamme hälytyslaitteet jotka soitti kännykkään ja sireeni ujelsi välipohjassa. Ei mitään muuta kuin stressiä niistä tuli. Milloin oli verho heilahtanut ja laukaissut hälyn, milloin oli lintu ikkunalaudalla..

        Matkoilla ja esim mökillä mietittiin sitten että laitettiinko se päälle kun ei ole tullut hälyä ...Ja kun ei siellä ollut edes mitään arvokasta varastettavaakaan ja vakuutukset oli kunnossa, niin mitä hittoa me teimme hälytyslaitteilla?

        Ei ole täälläkään mitään irtonaista arvokasta. Ei ole arvotaidetta, ei arvoesineitä, muutama kultakoru korkeintaan. Tätä muumitaloa ei lukita yöksi. Kannattaa elää siten ettei ole vihamiehiä, eikä houkuttimia. Se on paras turvakeino.

        T 2010

        Jokaisessa thaimaan varakkaammilla alueilla on mittavat turvatoimet, elekroninen kulunvalvonta, ja porttivahdit... tähän on varmasti syynsä... minun vanhassa talossa ei ollut kaltereita ikkunassa, tässä uudessa talossa on, tässä tapauksessa ikkunoiden sisäpuolella, samoin ovet on siellaisilla liukukaltereilla lukittavissa, ei sitä kultaa kannatakkaan säilyttää kotona, sitä varten thaimaassa on asiaan perehtyneitä yrityksiä.

        Eilen katselin poliisin yhdeydenottoa kanava 32 kokoillan, väkivallan ammattilaisena tuntuu vittumaiselle kun poliisin ja armeijan tehtävä on suojella kansaansa, ei yläluokaista eliittiä... kuten täällä on tapana.

        Pieni vinkki areenassa on taivaan tulet tv-sarja katsottavissa kaikki neljä tuotantokautta, hyvä sarja ja realistinen... suosittelen.

        By NumBall

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä nyt oikein taas tähänkään kai osaa vastata oikein?

        Mutta nämä jotka ovat joutuneet jakamaan oman talonsa ja autonsa suomalaisen tai thaimaalaisen puolisonsa kanssa, ovat käsittääkseni hiukan katkeria luopuessaan usein koko elämäntyöstään avioeron astuttua voimaan.

        LuKotkin meni vaihtoon.... mutta voin vakuutta...a että olen täällä 24/7 reppana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Resuperse minulla on peppukarvoissani enemmin klisheitä kullattja ollen Petteri.

        Resuperse minua ei se muutaman sentin putki kiinnosta minulla on NASAn hiusten kuivaaja poju.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen jakanut taloja ja autoja kahdenkin exän kanssa, enkä tunne siitä minkäänlaista katkeruutta. Puolet niistä kuului heille ja reiluna miehenä olen antanut paljon enemmän kuin olisi kuulunut.

        Pahimmillaan siinä määrin meni rahaa exiin, velkoihin ja lapsiin, että taskuni olivat nurinpäin parin vuoden ajan.

        Yhtäkään euroa en kadu ja olen onnellinen että pystyin auttamaan lapsiani taloudellisesti, vaikka itsellä oli hetkittäin jääkaappikin tyhjänä. Kirjaimellisesti. Katkera en ollut silloinkaan enkä vihainen kenellekään kuin korkeintaan itselleni.

        Onneksi sain rahamiehiltä kottia sitten ja pääsin mukaan projekteihin. Tykkäsivät työstäni niin paljon että tulin heidän luottomieheksi ja olin samantien tolpillani.

        Tänään on Bangkokissa jännät hetket kun mielenosoittajia vastassa on armeija. Toivotaan että menee rauhallisissa merkeissä. Pattayalta lähti ryhmä suomalaisia kavereita seuraamaan tilannetta paikanpäälle.

        Noista rahojen ja kultien säilyttelystä vielä, niin on kolme asiaa joita en kotiini halua. Aseita, kultaa ja suurta määrää käteistä. Ne luovat turvattomuuden ilmapiirin, kuten tekee myös hälytyslaitteet ja valvontakamerat. Minulle riittää että autossa on onboard kamera.

        Suomessa meillä oli toisessa talossamme hälytyslaitteet jotka soitti kännykkään ja sireeni ujelsi välipohjassa. Ei mitään muuta kuin stressiä niistä tuli. Milloin oli verho heilahtanut ja laukaissut hälyn, milloin oli lintu ikkunalaudalla..

        Matkoilla ja esim mökillä mietittiin sitten että laitettiinko se päälle kun ei ole tullut hälyä ...Ja kun ei siellä ollut edes mitään arvokasta varastettavaakaan ja vakuutukset oli kunnossa, niin mitä hittoa me teimme hälytyslaitteilla?

        Ei ole täälläkään mitään irtonaista arvokasta. Ei ole arvotaidetta, ei arvoesineitä, muutama kultakoru korkeintaan. Tätä muumitaloa ei lukita yöksi. Kannattaa elää siten ettei ole vihamiehiä, eikä houkuttimia. Se on paras turvakeino.

        T 2010

        Muistanko väärin?
        Sinulla oli tupaantuliaisissa koko kylän väki.
        Ihastelivat samuraimiekkakokoelmaasi ja muuta kylän komeinta.
        Juomat loppui ja kävit ostamassa kolmen marketin juomavarastot.
        Pihallasi kuolasivat moottoripyörääsi jolle ja sinulle lapset aina iloisesti vilkuttavat kun ajelet kylällä.
        Moottoripyörää ostaessasi esitit miljoonatiliotteesi myyjälle, kuten myös aijasit palstalle.
        Et säilytä rahavarantojasi kylän komeimmassa talossasi jonka olohuoneeseen mahtuu talo, mutta valokuvailet seteleitä sängylläsi aijaten.

        Paras turvakeino on elää internetelämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Resuperse minua ei se muutaman sentin putki kiinnosta minulla on NASAn hiusten kuivaaja poju.

        Pooootato potato potato.... lento kapteeni taputeltu panda ollen.

      • Anonyymi

        Hyvin säkin Numpa taputtelet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin säkin Numpa taputtelet.

        Khii jai !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistanko väärin?
        Sinulla oli tupaantuliaisissa koko kylän väki.
        Ihastelivat samuraimiekkakokoelmaasi ja muuta kylän komeinta.
        Juomat loppui ja kävit ostamassa kolmen marketin juomavarastot.
        Pihallasi kuolasivat moottoripyörääsi jolle ja sinulle lapset aina iloisesti vilkuttavat kun ajelet kylällä.
        Moottoripyörää ostaessasi esitit miljoonatiliotteesi myyjälle, kuten myös aijasit palstalle.
        Et säilytä rahavarantojasi kylän komeimmassa talossasi jonka olohuoneeseen mahtuu talo, mutta valokuvailet seteleitä sängylläsi aijaten.

        Paras turvakeino on elää internetelämää.

        Totta kai näytän naapureilleni äveriäisyyteni ja kalliin miekkakokoelmani, tietävät kenen kanssa ovat tekemisissä. Tuo homma oli silloin kun esitin ja todistelin tällä matkailupalstalla hienoa omakotitaloani. Tämä aihe on kuitenkin jo taputeltu.

        Nyt aiheena on rikkauksien piilottaminen ja tavan kulkijalta näyttäminen turvallisuutta tavoitellen joten olen piilottanut rikkauteni ja hukannut taloni avaimet, eli ulko oveamme ei pidetä koskaan lukossa eikä kotonamme ole mitään arvokasta. Kylän hienoimman keittiömme, naamioin tavalliseksi heti tupareiden jälkeen poistamalla sieltä kaiken nykyaikaisen. Nyt siellä on vanha ruosteinen leivänpaahdin, hylly jossa on kirjoj sekä riisinkeitin ja pieni kärpäsverkolla päällystetty kupu ilta muffinssiani varten. Uudesta dukatistani puhkoin molemmat renkaat ja kusin tankkiin, joten käyntiin ei lähde , mutta eipä houkuttele hämärämiehiäkään.

        Minä elän aina palstalla puheenaiheena olevassa aiheessa ja teen sen täydellisesti.

        Et ole esitellyt "Hienosta" omakotitalostasi muuta kuin hotellista otetun allaskuvan.

        Olenhan mä muutakin esitellyt, olen esim. Ottanut tv- ruudulta kuvan, kun joku hormoonihiiri hakkaa säkkiä. Otin kuvan tästä henneristä puoliksi takaapäin ettei kukaan tunnista häntä. Aijasin kuvan tännekkin ja kerroin tuon säkinhakkaajan olevan minä itse???.. aijasin kuvan tänne siksi että uskotte, että olen yli 190cm pitkä, treenattu ja ennenkaikkea urheilullisen näköinen kamppailulajien veteraani.

        Se kuva jonka aijasin tänne aikaa sitten, olin siinä menossa miljoona tontilleni wavella 150 hp "burtsissa " eli buriramissa, kuten ME paikalliseen eliittiin kuuluvat maanviljelijät seutukuntaamme kutsumme.

        Toi kuvakin ollaan jo taputeltu, joten voitte unohtaa sen. Se pyylevä 175cm huonoryhtinen jätkä oli mun siskoni.

        Ok 👍 nyt alkaa tapahtuun, 2010 on vihdoin saanut lääkärin ymmärtämään todellisen pilleri 💊 tarpeensa.

    • Anonyymi

      Tuo 2010 ( Ryhmänsä kanssa ) ihan terävimmästä trollipäästä.
      Pääprofiilillaan yrittää jotain asianmukaista ja sitten jatkaa kuten jokainen voi havaita.
      Huvittavaa että viitsii, mutta taitaa olla hälle pakkoele.

      • Anonyymi

        Yhdyssanainsinööri vauhdissa katkeruutta uhkuen. Hänen oleminen ja ulkomuoto ei ole sietämättömän kevyttä vaan erittäin raskasta. Kuusi vuotta silkkaa hevosenpaskaa, yötä päivää ja kehtaa sitten herjata asiallisia kirjoittajia ja kirjoituksia.

        Voivittujenkevät, lue nyt noita asiallisia kirjoituksiasi mulkku.

        ja sihteeri näyttää räksyttävän perään.

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4910
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2265
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      91
      1385
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1356
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      142
      1189
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1085
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      266
      993
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      977
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe