Ihmisten seura ei enää kiinnosta. 15 vuotta sitten oli hirveää kun kaverit löysi parempia kavereita. Nyt kun ajattelen ihmisten seuraa niin ahdistun. Kamalaa edes ajatella että viettäisin aikaa toisen ihmisen seurassa.
Sitten tulee lämmin ja hyvä olo kun tajuan etten tarvitse ketään.
Kaikille yksinäisille sanon että kyllä se siitä ehkä teilläkin helpottaa.
Sitten tulee lämmin ja hyvä olo kun tajuan etten tarvitse ketään.
Kaikille yksinäisille sanon että kyllä se siitä ehkä teilläkin helpottaa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mulla sama juttu. Kavereita viimeks vuonna 2009. Sen jälkeen ei mitään. Oon ollu yksin niin pitkään, että oon jo tottunu tähän, enkä osaa enää kaivata kavereita ympärilleni. En nykyään edes tiedä miten toisten ihmisten seurassa ollaan.
Sama täälä kavereita viimeks 2008. Yksinäisyytee tottuu vähä liikaaki.
Tinderii kokeilin vähä aika sitte. Siinä ku yrittää luoda keskusteluu toisen kanssa. Rupes ahdistaa. Sosiaaliset taidot menny. Rupesin miettii jos chattaaminen on näin vaikeeta, ni livenä tapaaminen saattaisi olla täysi BlackOut.
Mua ei niinkään ahdista ihmisten seura. Olen ihmisten seuran suhteen aina optimistinen mutta jälkikäteen uupunut. Menee aikaa toipua ihmisistä.
Sama juttu. Välillä sitä kaipaa ihmisten seuraan ja välillä haluaa olla täysin omassa rauhassa. Ja juurikin tuo että liika sosiaalisuus väsyttää.
Varsinkin jos työkin on jatkuvaa ihmisten kanssa olemista ja vuorovaikutuksessa olemista.
joo toi pitää paikkansa
On meitä sitten samanlaisia muitakin.
On meitä - aika paljonkin :)
Ei kiinnosta minuakaan ihmiset, paitsi humalassa on hyvä olla edes joku juttukaveri.
Mulla kavereita viimeks -92. Repikää siitä.
Ootte kaikki viisaita ihmisiä.
Onnittelut!
Suurin osa ihmisistä on typeryksiä.
Ette ole koskaan yksin.
Universumi on aina seuranamme.
Hyvää syksyä kaikille 💪🏻
Fuck corona, ihmiskunnan suurin huijaus.
Eei huijaus, mutta jonkin verran liioiteltu riskitasoon nähden.
Alle 1 prosentti on saanut edes tartunnan puhumattakaan vakavista tapauksista. Ne on jo sitten promillen tuhannesosia.
Itse en ole ollut kavereihin yhteydessä pitkään aikaan ja se on hyvä juttu mulle. Tunnen että en ole samalla aaltopituudella kuin kaverini, en toki tarkoita että inhoaisin heitä tai he minua vaan heillä on omat juttunsa ja mulla omat. Olen ollut synnynnäisesti yksinäinen vaikka pystyn keskustelemaan muiden kanssa mutta pidän omasta seurastani.
Sama täällä.
olen myös mielelläni "oikeasti" yksin, kun koettaa jotain ystävyyttä, jossa toinen "lähes säälii . . . että kun sinä yksin, niinpä niin ??
vaikuttaa, että sen henkilön/tuttavan yksinäisyys, on enempikin ongelma jollekin toiselle, kuin sille yksin elävälle/asuvalle ??
en välitä mitään "sääli-puheluita", sehän oltava realisti, minkälainen tilanne kenelläkin elämässä milloinkin on.
Täällä yksinäistä erakkoelämää ollut noin 3860 päivää.
Ei näytä kukaan kärsivän yksinäisyydestä. Kiinnostaisi miten kulutatte aikaanne?
Siis yksinolo/-elo mullekin ok nykyisin.
Mutta jos haluaisi lähteä jonnekin, eikä ole ketään, jota edes pyytäisi seuraksi.
Miksi ei voisi mennä yksin minne haluaa? En minä ainakaan aina seuralaista tarvitse häiritsemään hyvää menoa ja kokemusta! Yksin olen vapaa ja huoleton.
Ne hetket kun on mukavaa jonkun kanssa joko kotona tai kylässä kahvikupposen ääressä tai muualla retkeillen ovat sitten oma lukunsa.
Minä kävin ennen yksin lenkillä, kirppiksillä, elokuvissa, teatterissa, ulkona syömässä, baarissa, kuntosalilla jne. Liikuin paljon en edes omistanut tv:tä. Nykyisin ei tule enää käytyä missään. On jotenkin turtunut aina yksin lähtemään ja olemaan. Ihan sama olla vain kotona ja töllöttää tv:stä jotain turhanpäiväistä. Koskaan ei ole pyydetty mihinkään ja kukaan ei ikinä ole halukas mihinkään. En enää kysele keneltäkään mitään enkä ehdota mitään ajanvietettä. Olen kaikille huomaamaton. Silloin kun ei ole muita parempia tarjolla tai jotain apua ollaan vailla silloin kyllä soitellaan. Oon ottanut sen linjan ettei enää toisten ongelmat minua liikuta ja en enää tikkua ristiin kyseisten eteen laita. Elämässä aina ollut vastavuoro taidottomia ihmisiä. Pitäisi minun olla aina se aktiivinen ja aloitteen tekevä osapuoli oon niiiiin väsynyt sellaisiin ihmisiin.. Jospa joskus minä vielä löytäisin Uuden kaverin eri laisen kun mitä on ollut.. Et siis ole tilanteessa yksin..
Voi mennä, ja mielelläänkin yksin esim. lenkille, nyt korona-aikaan salille vähemmän.
Mutta ihan vaikka vaan syömään paremmin...harvemmin kait näkee vkl yksinäisiä, on seurueita, pareja joilla pöytävaraukset. Siihen yhdistettynä leffa tai teatteri, ei tule yksin lähdettyä.
On aika huono kyselemäänkään seuraksi, niitä harvoja ketä voisi. Siis oma-aloitteisuutta puuttuu.
Mulla aika kuluu lenkkeillessä, ruuan laitossa, kaupassa, telkkaria kattoessa... ihan perusjuttuja siis. Joskus istun kahvilassa tai käyn ulkona syömässä. Oon jo tottunu elämään elämääni ilman muita. Ois kyl kiva välillä, että ois kavereita joiden kanssa vois viettää aikaa. Aina joutuu ite ittensä viemään esim kahville, kun ei kukaan muukaan tuu sua sinne viemään :C
Mä meen kohta puukottamaan jonkun. Ei tässä oo vitunkaan järkeä. Heti syrjäytyy yhteiskunnasta, kun ei ole tuottava ihminen.
Aloitan toimittajista.
Täällä erakkoelämä alkoi toukokuu 2010.
Vanhaäijä yksinäistä erakkoelämää toukokuu 2010 alkaen.
Ei tässä ole isompaa ongelmaa kun tähän on jo tottunut.
Yksinäisyys on pahe yhteiskunnassa jonka kulttuurinen vääristymä on se ettei osata olla yksin vaan tunnetaan ahdistusta ja läheisriippuvaisuutta yksinäisyydessä.
Yksinäisyys on akkujen lataamista ja voimavarojen keräämistä. Yksin pääsee myös oman sisäisen luovuutensa lähteille mikä ei onnistu samalla tavalla seurassa. Jokainen sensuroi itseään ja ajatuksiaan sosiaalisissa tilanteissa enemmän tai vähemmän.
Yksin voi antaa ajatusten virrata vapaasti ilman että muiden herkät egot vaikuttaisivat omaan ajatteluun niin paljoa.
Silti vaikka olisi yksin ilman muiden painostusta "käyttäytyä ja ajatella oikealla tavalla "niin kulttuurin kirjoittamattomat säännöt ja opitut alitajuntaiset asenteet rajoittavat yksilön luovuutta yksinkin ollessa