Mikkelissä koko ikä-silti ulkopuolinen

Anonyymi

Mikkeli on tyly kaupunki,jos ei ole sukua täällä,ei suvun tai kaveripiirin suomaa"puskuria"silloin on onneton,neuvoton ja ennenkaikkea voimaton vaikka koulu tai työpaikkakiusaamista vastaan. Vaikka kouluajoista olisi kuinka kauan tahansa,se seuraa kuitenkin läpi elämän,tuntuu että ainaon jossakakin joitakin,jotka sanovat jotakin,myhäilevät,nauravat,tuijottavat.Takavuosina sai kuulla aina välillä sen maailman vanhimman ammatin nimen. Eli koulukiusaajat ovat mestareita pilaamaan myös kiusatun maineen lähes hamaan vanhuuteen saakka. Koulukiusaajat osoittavat kiusatun omille,toista koulukäyville kavereilleen,sisaruksilleenserkuilleen ym.Sitten aikuistuttua omille lapsilleen,lapset kasvavat niin omillle kavereilleen. Koulukiusatun "huono"maine leviää kulovalkean tavain. Olet hullu tai h...tuolla se hullu tai tuolla se h..taas menee. Ihmiset kastovat ohikulkiessaan ikkunaas päin,päät kääntyvät,supinaa,joskus tuijotetaan pitkään naureksien,eilen kaksi naista,tuijottivat pitkään ohikulkiessaan,tuolla hullu taas on. Kouluajoista on 35v,mistä nämä ihmiset keksivät aina uudelleen ja uudelleen sitä samaa samaa paskaa jauhettavaksi. Jos oikeasti kiinnoissivat asiat,niin tulisisivat suoraa kysymään.Mikkelissä,jos oot vähänkään erilainen,siis vähääkään niin olet heti kiusattujen hampaissa.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko Mikkeli ja sen lähialue oikeasti vieläkin noin
      sisältä hapan?

      • Anonyymi

        jossakin oli juttu,kuinka kiusaaminen ei lopu vaikka koululoppuisi.


    • Anonyymi

      Sanoisin että muuttunut vielä "happamamaksi" mitä aikaisemmin jos tuota sanaa voi käyttää. Itse käyttäisin enemmänkin sanamuotoa likainen, saastainen, tjsp

      • Anonyymi

        Oletko mielummin kettu vai pihlajanmarja-mitenkäs pihlajanmarjalle kävikään,kukaan ei syönyt ja se kuivui paikalleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko mielummin kettu vai pihlajanmarja-mitenkäs pihlajanmarjalle kävikään,kukaan ei syönyt ja se kuivui paikalleen.

        Oletko mielummin latteuksia lateleva juntti vai latteuksia lateleva juntti?


    • Anonyymi

      Itse olen mieluiten tekopyhä paskahousu joka luulee olevansa kettu.

      • Anonyymi

        Ole vaikka risto reipas ketään ei kiinnosta 😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ole vaikka risto reipas ketään ei kiinnosta 😂

        Mitä helvettiä? Tollaselta kehitysvammaselta ali-ihmiseltä en kyl ota vastaa vittuiluja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä helvettiä? Tollaselta kehitysvammaselta ali-ihmiseltä en kyl ota vastaa vittuiluja.

        Ikävää...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävää...

        Projektio (lat. proiacere 'heittää eteen') eli sijoittaminen on psykologian ja psykiatrian käsite, jolla tarkoitetaan omien mielensisältöjen heijastamista toiseen ihmiseen tai muuhun ulkoiseen kohteeseen. Projektio kuuluu ns. defenssimekanismeihin. Asianosainen ei välttämättä ole tietoinen projektiostaan eikä oivalla, että hän havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Projektio (lat. proiacere 'heittää eteen') eli sijoittaminen on psykologian ja psykiatrian käsite, jolla tarkoitetaan omien mielensisältöjen heijastamista toiseen ihmiseen tai muuhun ulkoiseen kohteeseen. Projektio kuuluu ns. defenssimekanismeihin. Asianosainen ei välttämättä ole tietoinen projektiostaan eikä oivalla, että hän havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta

        Onks sulla useinkin tapana heittää tilannetajut tomia paska-analyyseja objektiivisena totuutena, lyhyen ajattelun pohjalta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onks sulla useinkin tapana heittää tilannetajut tomia paska-analyyseja objektiivisena totuutena, lyhyen ajattelun pohjalta?

        Tuon takia puoskari-bisnes on niin hyvä bisnes, vaikkakin vähän niljakasta touhua. Ei tarvitse olla välttämättä ihan eksakti ja voi vähän improvisoida. Ehkä jopa puhua hieman paskaa.


    • Anonyymi

      Toi hymiöitä joka viestiin spämmäävä vajakki on kyl ärsyttävä. Hyhhyh

    • Anonyymi

      Olen itse asunut täällä 20 vuotta ja olen edelleen ulkopuolinen. Kaveripiirissä ei ole yhtään alkuperäistä mikkeliläistä. Kertoo varmaan jotain.

    • Anonyymi

      eräs vanha sanonta kuuluu:
      Mikkeliläinen on mikkeliläiselle mikkeliläinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe