Eutanasia sitä haluaville??

ehei ellei ole joku sellainen trauti joka tappaa, mutta masennus ei tietääsxeni tapa

Kokemuksesta tiedän, että masennus voi tuottaa niin sietämätöntä tuskaa, että sairas hakee välitöntä kuolemaa tuskaansa paetakseen.

Masennus on kuitenkin parannettavissa tai ainakin huomattavasti lievitettävissä oleva sairaus. Mielestäni eutanasia onkin oikeutettu ainoastaan silloin, kun mitään muuta keinoa ei enää ole vapautua sairauden helvetistä.

Pelkkä haluaminen ei riitä - varsinkin kun se mielenterveysongelmista puhuttaessa on yleensä väliaikaista.

Itse asiassa riittäisi, että saisi ostettua yhden tietyn lääkkeen apteekista reseptivapaasti, niin ei tarvita lääkäriäkään. Yhteiskuntakin säästäisi pitkän pennin, kun ei tarvitsisi maksella sairauspäivärahoja, työkyvyttömyyseläkkeitä, lääkärimaksuja yms. Turhauttavaa lähteä metsään kiikkumaan, jotta ulkopuoliset ihmiset eivät saa traumoja. Menis vaan suoraan hautaustoimistoon, ottais lääkettä ja siitä uuniin. Ilman turhia kikkailuja.

olisihan se tietenkin aika surullista joskus työpäivän päätteeksi tulla kotiin kun bimbo tytär
tai lemmensuruissaan riutunut poika olisi "nukkunut pois"...mutta minkäs teen, kun kannatan täydellistä oman ruumiin hallintaa..

Sveitsissä toimii itsemurhaklinikka Dignitas, joka tarjoaa palveluitaan myös ulkomaalaisille mt-potilaille.
http://www.assistedsuicide.org/suicide_laws.html
Lainaus edelliseltä nettisivulta: "As we have said, only one group, DIGNITAS in Zurich, will accept foreigners who must be either terminal, or severely mentally ill, or clinically depressed beyond treatment."

Noniin, iästä riippumatta.... Oon 12

Vain täysi-ikäisellä on oikeus päättää itse omasta kehostaan ja omasta hoidostaan. Alaikäiset kuolemasta kiinnostuneet pitää lain mukaan laittaa hoitoon.

Täysi-ikäiset saavat tehdä itselleen ihan mitä itse haluavat, kunhan ei siinä samalla vahingoita toista.

Fyysisesti toimintakykyinen ihminen ei eutanasiaa tarvitse, koska asia hoituu varsin nopeasti ja kivuttomasti bensa tulitikut yhdistelmällä. Ensimmäisen minuutin jälkeen homma on varmasti ohi.

onko se v.ittu vaikeeta tajuta että kaikki EI parane ikinä masennuksesta!? Jotkut paranee, toiset ei.

Tää elämä on sellasta kituuttamista päivästä toiseen. Paremmat ajat on takanapäin eikä sellaista enää tule kuten joskus parhaimmillaan oli. Etttä kannatan kyllä eutanasiaa

Järjetön ja surullinen ajatus, jonka helliminen kyllä kertoo paljon ko. ihmisen omasta mielenterveydestä (en sano tätä piruillakseni). Siis huomaa, kuinka syvällä masennuksessa tähän vastanneet ja ajatusta kannattaneet ihmiset ovat.

Olen itse sairastanut masennusta 20 vuotta, olen sen takia eläkkeellä, Olen ollut osastohoidossa ja yrittänyt itsemurhaa useita kertoja. Ja pidän aloittajan ideaa todella sairaana.

En tiedä, tulenko koskaan paranemaan, mutta en todellakaan halua yhteiskuntaa, jossa masentunut ihminen päästetään päiviltään tämän sitä toivoessa. Se toive on itsessään sairaan mielen tulos, ei mitään todellista. Ei masentunut ihminen ole kykenevä tekemään tuollaista päätöstä. Eihän se perimmäinen toive itsetuhoisella ihmisellä ole edes kuolla, vaan vapautua pahasta olosta, ahdistuksesta, toivottomuudesta. Kuolema nähdään harhaisesti ainoana keinona siihen.

Kuten sanottua, olen itse yrittänyt itsemurhaa ja lähes siinä onnistunut. ONNEKSI en sentään ihan. Aina on toivoa, uskon siihen täysin, vaikka elämäni ei ole helppoa ollut. Jos joku eutanasialääkäri olisi haaveilemassanne todellisuudessa minulle sen "vapautuksen" suonut, en olisi tässä - ajatus kauhistuttaa minua.

huh, epätodellinen olo... joku on nostanut 2005 tekemäni aloituksen :) tuntuu että siitä on hurjan kauan.
olen yhä samaa mieltä, kannatan sellaista eutanasiaa, missä aikuinen ihminen itse tietää mitä on tekemässä, ja on kroonisesti masentunut. Ylläolevan mielestä ajatus on "sairas", minusta on sairasta vaatia, että kärsivän, elämänhaluttoman ihmisen pitää elää ja kärsiä väkisin, vastoin tahtoaan.
Olen surullinen, että omassa elämässäni ei ole tapahtunut muutosta parempaan tuon 2005 viestini jälkeen. Silloin oli vielä jonkinlainen hoitosuhde psyk.polille, myöhemmin heittivät minut sieltä kokonaan ulos, koska muutosta ei tapahdu, ja olen eläkkeellä vuodesta toiseen.

Ymmärrän epätoivon, josta tuo ajattelu kumpuaa, mutta oman maailmankuvani mukaan elämä on pyhää ja se on itseisarvo sinänsä - jokainen elämä on pyhä, arvokas ja merkityksellinen. Vaikka se ei masentuneesta ihmiseltä siltä tuntuisi.

En tuomitse itsemurhan tehnyttä ihmistä, mutta näen ko. teon lohduttomana, hyvin surullisena ja valitettavasti myös itsekkäänä (surevia omaisia ajatellen), toki en tuomitse tätä itsekkyyttä vaan ymmärrän sen. Mutta masentunut ihminen on mielestäni jäävi tekemään ko. päätöksiä. Ihminen ei tiedä koskaan, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Sitä ei ole ennaltamäärätty. Asiat voivat muuttua. Ajattelen myös lääkäreitä, jotka joutuisivat eettisesti todella kiperään tilanteeseen, jos masennuspotilaiden eutanasia sallittaisiin. Sitä ei voi verrata terminaalivaiheen syöpään.

Itse haluan uskoa, että minunkin elämälläni on tarkoitus.

P.S. Minunkin hoitokontaktini on lakkautettu.

Eutanasia on nimenomaan humaani hoitomuoto, jota käytetään Suomea sivistyneemmissä maissa. Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään.

Jos verrataan vuodesta toiseen kestävää masennusta, jatkuvaa erilaisten lääkkeiden vaihtelua ja kokeilua toimivan combon löytämiseksi sekä hyödyttömiä 45 minuutin käyntejä jossain psykiatrian poliklinikalla niin kyllä kuolema vie voiton sekä humaaniudessaan että tehokkuudessaan.

Eutanasia on myöskin huomattavasti kustannustehokkaampi hoitomuoto verrattuna esim. pitkään terapiaan, tai laitos- ja sairaalahoitoon, josta varsinkin sairaalalaskut jäävät lähes aina veronmaksajien maksettavaksi. Elämme kuitenkin maailmassa, jota raha pyörittää.

Tämänhetkisessä suomessa emme voi muutakuin toivoa, että sivistys Sveitsin Dignitas -klinikan muodossa saavuttaa jossain vaiheessa tämän Pohjois-Eurooppalaisen kehitysmaan.

Vaikken olekaan enää niin pahasti masentunut kuin joskus aiemmin, on tää elämä silti vaan... tällaista. Ei tunnu olevan missään mitään järkeä, mikään ei innosta ja mielessä käy usein että pitääkö tässä nyt ainakin joku 30 vuotta vielä kituuttaa että tää loppuu? Muut saa tarkoitusta elämäänsä perustamalla perheen, mutta masennus jätti pysyvät jäljet päähäni eikä parisuhteesta kannata haaveillakaan näillä eväillä.

Huomaan tekeväni elämässä valintoja ihan sen pohjalta että "ei tämä kuitenkaan tule olemaan pysyvää". Esim. omaa asuntoa en aio ostaa koska siinä ei vaan mielestäni olisi mitään järkeä kun ei tiedä koska tulee lähtö eikä tarvi kenellekään jättää mitään. Vaikken nyt todellisuudessa uskaltaisi itselleni mitään tehdä tarkoituksella, mutta esim. töissä voisi hyvin käydä vahinko kun olen mattopuukkojen yms. kanssa tekemisissä. Joku päivä jos vahingossa vaikka viiltäisin itseäni pahaan paikkaan, en ehkä olisi apua hakemassa vaan antaisin tarkoituksella itseni vuotaa kuiviin. Huomaan useinkin odottavani vaan että minulle sattuisi joku tappava onnettomuus.

Sitä "tappavan onnettomuuden" onnea saa odottamalla odottaa. Sitä helpotusta meille masentuneille ei suoda. Pitää vain kitua toisten ilona.