Moi!
Tietoa thaiboxing säännöistä?
Olisiko joku, joka on perehtynyt , sääntöihin sekä suomessa, että lajin kotimaassa Thailandiassa.?
Itse en ole suomen treenejä, enkä matseja katsellut ja tiedän, että näissä säännöissä on poikkeuksia.En myöskään ole vaivautunut tonkimaan näitä sääntöjä netistä aiemmin, joten ajattelin kysäistä, jos olis jollakin suoraa tietoa.
Olen käynyt treenaamassa thaimaassa 4.nä vuotena aina muutaman viikon ajan ja hyvin tiheällä rytmillä. Eli käynyt ne ajat 2-3 kertaa päivässä salilla hyvien opettajien johdolla.
Itse se on minulle sivulaji, mutta kiinnostus sitä kohtaan on kasvanut, koska halukkaita lajista kiinnostuneita on minulta siitä kyselleet,aina seuranperustamis haaveisiin asti.THB on lähellä sitä mitä itse matsatessa teen,myös olemuksellisesti, mutta silti sääntöjensä takia rajoittunut.
Thaikuissa , olen ollut katsomassa matseja vierestä ja jutustellut matsareiden kanssa, ottanut matseista filmiä tunti tolkulla.
Muutaman kerran olen "maistellut" ottelijoiden taitoja kehän sisälläkin.
Tosin ne on tehty hyvässä hengessä.
Se on ollut reilua puolin ja toisin.
Jos inostukseni riittää, niin se saattaisi poikia yhden Thaiboxing seuran lisää suomeen.
Asialliset vastaukset katson ensin tältä palstalta.
Kiitos etukäteen...
Treenaillaan
Erot thaiboxing säännöissä.
Muay thai
1
799
Vastaukset
- Jare
Kannattaa käydä katsomassa SMTL:n (Suomen muay thai liitto) kotisivut osoitteessa www.muaythai.fi siellä on varmaankin kaikki tarvitsemasi informaatio jos ei riitä niin mene sivujen keskustelu foorumilta kyselemään lisää, siellä on tietävää/osaavaa henkilöä kirjoittelemassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2702795Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka192217Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3411955- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1001615Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2091327- 641268
- 681233
- 551149
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751093