Sunnuntaina tuli 4 uutta asukasta ja ensi sunnuntaina kaksi heistä häädetään.
Vili ja Julia joutaisi hyvin ulos. Vili ei paljoa puhu ja vaan nukkuu tuolla. Julia muuten kivan oloinen mutta. joutaisi sekin ulos sunnuntaina.
Vili ja Julia joutaisi hyvin ulos. Vili ei paljoa puhu ja vaan nukkuu tuolla. Julia muuten kivan oloinen mutta. joutaisi sekin ulos sunnuntaina.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Eihän se ainut nukkuja oo ,laiskimmat pötkylät ovat nukkuneet ja maanneet siellä jo kuusi viikkoa .Keksikää niille tekemistä ,ei luulis olevan kovin vaikeaa.Ulos koko konkkaronkka .ällöttää nuo vetelykset.
Ensi sunnuntaina, uusien asukkaiden häädössä: Marjatta ja Julia ulos.
Marjatta tietenkin iäkkäämpänä ja ulospäin suuntautuvana on tottunut puhelemaan paljon ja ehkä "isoäitinä" haluaa antaa sisältöä myös BB:n vanhemmille katsojille. Mutta tätä ei saa tehdä, nujertaen muita. Kuitenkin jollain tavoin ymmärrettävääkin käytöstä. Taloon jääjien kakkospaikasta taistelevatkin nyt Vili ja Marjatta.
Julialla ei ole mitään muuta annettavaa, kuin kroppansa ja sitä hän auliisti esitteleekin, milloin kellekin miehelle.
Onkohan Joel päättänyt, että hänkin tahtoo p*uu, niinku Arttukin...? No, tähän on nyt melko hyvät mahiksetkin, sanoisin.
Eihän Arttu ole p*uu saanu kikkeliä korkeintaan.
Julia esittelee vain kynsiään ja kroppaansa, siinä se anti tälle ohjelmalle.
Eräänlaista komediaa, sillä neiti on sangen läpinäkyvä. Ja puolialastonna muutoinkin varsin näkyvä.
Olen järkyttynyt ja samalla huvittuneesti myötähäpeävä.
Myös traagista, sillä pilaa muutoin jo hyväksi kehittyneen ilmaston. Blondiversio Sinistä ja Sasasta, etenkin viimeksimainitusta. Sinin miehellä oli todella älliä kiskaista vaimonsa välittömästi ulos tuolta, ennenkuin katadtroofi ehti suureksi.
Sunnuntaina postimerkki takapuoleen ja ulos. Romeot on jo varattuja. No, ehkä Joel... hmmm?
Tämä menisi kohtalaisesta tragikomediasta, ellei aiheuttaisi myös aitoa kärsimystä.
Mitä järkeä oli marssittaa neljä uutta asukasta taloon kun ne häädetään ulos talosta heti. Kaksi uutta nyt tulevana sunnuntaina ja ilmeisesti kaksi viimeistä seuraavana. Tässä pelataan tuotannon kautta laskelmoivaa peliä ja selvästi halutaan Ellasta voittaja ja halutaan pitää tietyt asukkaat talossa. Tuotanto voi vapaasti muutella äänestystulosta miten haluaa. Riittää kun näyttää jotain fiktiivisiä prosenttilukuja. Jos tällä systeemillä loppukausi äänestetään ettei asukkaat saa millään tavalla vaikuttaa siihen, on ohjelma käsikirjoitettu jo valmiiksi. Näillä uudella neljällä asukkaalla haluttiin tehdä hätiköity päätös jolla saadaan pelattua aikaa. Nyt saadaan esim. Ella pysymään talossa ainakin seuraavat kaksi viikkoa ja kohtahan on loppusuora ja viimeiiset viikot käsillä. Katsotaan onko tuotanto näin röyhkeä ja kaksinaamainen huijari.
Ottivat vaan että arttu ja läyhääjäkumppanit saisi olla pitempään. Nona ja Vili joutaisi pois, mutta en vaivaudu äänestämään, vain hybrdillä, en maksa centtiäkään huijauksista.
Onkohan uusille asukkaille kerrottu ettei heillä ole mitään mahdollisuuttakaan voittaa.
Toivottavasti uusille asukkaille on rehellisesti kerrottu, että kaikki heistä ei tule ehkä olemaan talossa kuin muutaman päivän. Ettei heillä ole mahdollisuuttakaan tavoitella palkintoa. Toisaalta, rehellisyys "fair play" ja bb ei oikein sovi yhteen.
Saatebiisinä voisi uusille häädetyille sunnuntaina soittaa Kai Hyttisen hitin.
"Käymään vain"
Mä laittaisin ulos Vilin ja Marjatan. Mielestäni he ovat vähemmän viihdyttäviä.
Tällä hetkellä minä jättäisin Taloon Vilin ja Marjatan. 🌿
Nuo kaksi muuta, alatyylistä rouvaa, saisivat jo poistua.
Nona: "Haluan vetää Paulan kanssa perseet. Uskon, että mulla on paikkani täällä."
Aika pelleilyä ottaan neljä asukasta, jotka ovat uskoneet jäävänsä edes vähän pitemmäksi aikaa taloon. Olisihan BB voinut ottaa vain kaksi asukasta.
Tai laittaisivat vanhoista asukkaista kaksi pois.
Tuo uusien asukkaiden ottaminen perusui vain siihen, että Arttu ja Ella olivat vaarassa lähteä.. Eikö tämä "mikälie tuottaja Virtanen" jo alussa sanonut, että uusia asukkaita ei oteta tällä kaudella.. Mutta kun tuotannon suosikit, kaksi kummajaista, on vaarassa lähteä tehdään mitä vain, että saadaan pidettyä tuotannon suosikit talossa. Manipuloidaan katsojien äänestystuloksia, otetaan uusia asukkaita, ettei suosikit vaan joudu taas häätöäänestyksesä "lähtö kuoppiin". Nyt ei ole enää "vanhoissa" asukkaissa sellaisia henkilöitä, jotka voidaan noin vaan törkeäasti sivuuttaa äänestyksessä ja huijata rahojaan tuotannolle syytäviin ja äänestykseen luottaviin katsojiin..
Kaikki pihalle🙄!
Nona on sotamaaluksissaan kammottavan näköinen ja ilman todella rupsahtanut, en edes tunnistanut heti. Tuosta taikinanaamasta näkee hyvin meikkien ja tököttien haittavaikutukset.
Voi ziizus!!! Näyttää huonosti säilyneeltä 55 vuotiaalta!!! Kuva Nonasta BB-talossa:
Samoin. Kun näin eka-aamuna, herätyksessä, ilman meikkiä sängyllä, mietin kuka tuo on.
Meikki vanhentaa häntä n. 20 vuotta. Ilman meikkiä näyttää n. 25-30 vuotiaalta, meikin kanssa 40-50 v. Mutta kaunis hän ei ilman meikkiä ole ja ymmärrän syyn hurjaan meikkaukseen.
Meikattuna siis kuitenkin paremman näköinen kuin ilman. Mutta tuota silmämeikkiä voisi laittaa edes aivan hiukan maltillisemmin.
Eilen illalla katsoin BB-koostetta lopussa n. alle 1 minuutin. Heillä oli pihalla, sateessa meneillään jotkin laulu- ja tanssikekkerit.
Kuitenkaan Juliaa ei hyinen sää haitannut: kestohymyillen kohti miehiä, hihattomassa topissaan, esitteli runsaita lihojaan.
Julia ei edusta minkäänlaista tasokasta viihdettä, vaan jotain halpaa piilopornoa.
Marilyn Monroelta kysyttiin kerran, mikä on hänen seksikkyytensä salaisuus. Hän sanoi, ettei koskaan paljasta miehille liikaa, vaan jättää aina arvailun varan.
Julia taas on naisolento jota ei ensiminuutista asti ole tarvinnut arvailla. Näkyi välittömästi, mikä rouva astui makuuhuoneeseen.
En noin yleisesti ole hin**ien kaveri, mutta transnaisena Eetu-Ellassa on tasokkuutta, nk. rotua. Kyllä vaan! Hän osaa käyttäytyä ja pukeutua hillityn tasokkaasti ja sivistyneesti, BB-olosuhteissa. Ei esim. pidä mautonta silmäpeliä ja tuppaudu eri miesten seuraan kuin rappukäytävien suojista itseään autoihin tarjoileva prostituoitu.
Julian taloon tullen BB:stä putosi se vähäinenkin tasokkuus, jota tuolla olijat, perus Suomen kansa, ovat yrittäneet ylläpitää, keskiverto-suom. nuoria aikuisia. En ole koskaan katsonut nk. "Temppareita", mutta sen verran mainoksia ja alkupaloja nähnyt, että tajuan ohjelman juonen. Mutta keitä hemmetissä ovat "Viivi ja Läääns"? Mitä erikoista noissa kahdessa on? N*sivatko kaikkien nähden ja ilman peittoa?
Artulla ja Eemelillä oli peitto päällä. Eetulin jalat Aatulin olkapäillä jättivät arvailun varan ja taatusti moni innoistuikin arvaamaan! Tämä saattaa olla jonkin tason "viihdettä", joillekin.
Paljon seksikkäämpi'ä bikinitkin naisilla jotka peittää pakarat kuin nuo kammotukset joissa vain rihma jalkvälissä ja vyötäröllä. Selluliitit hölskyy ja ovat aivan liian tyrkkyjä.