Sain jonkinlaisen oivalluksen kun olin suihkussa liittyen onnellisuuteen. Seisoskelin lämpimässä suihkussa ja katselin ja hengittelin ylöspäin nousevaa lämmintä höyryä. Ajattelin että mitä se tarkoittaisi että olisin oikeasti onnellinen. Siis oikeasti. Tajusin että olen ollut pitkään jumissa vanhoihin menettelytapoihin - vanhoihin tapoihini etsiä onnea, jotka joskus antoivat onnea vähäksi aikaa ja joskus taas eivät sitä tuoneet. Olin kiitollinen pesuhuoneesta ja katossa olevasta lampusta jota en ollut huomannut edes katsoa pitkään aikaan. Ollakseni oikeasti iloinen, minun ei pidä tavoitella sitä sillä tavalla kuin aikaisemmin, jonkin tietyn toimintatavan kautta, mikä on ennen toiminut, mutta nyt lakannut toimimasta. Minun pitää vain tehdä jotain mistä tykkään - sen aikaa kun huvittaa. Sitten teen jotain muuta, mitä huvittaa.
Oivallus suihkussa
4
50
Vastaukset
- Anonyymi
Olen minäkin onnellinen silloin kun huvittaa tehdä jotain ja on nukkunut hyvin, mutta useimmiten ei huvita enkä kuitenkaan saa nukutuksi.
- Anonyymi
Niin, se uni on kaiken aa ja oo.
Hyvän yön jälkeen huomaan kauneutta herkemmin. Uusi kaunis, kirjava ruska pihassa.
Metsässä sammaleen ja muun vihreyden sinfonia.
Voin tuntea iloa ja onnea ihan itsekseni. Olen energinen, kaikki asiat tuntuvat olevan kohdallaan.
Sellainen olotila jos on suurimmaksi osaksi, ihmiset haluavat olla sellaisen positiivisen ihmisen seurassa. Haluan ihmisten seuraa, samanlaisten.
- Anonyymi
Onni ja onnellisuus voivat koostua monista pienistä asioista.
Ei tarvitse havitella jotain suurta ja mahtavaa tullakseen onnelliseksi, se ei välttämättä onnistu koskaan, tai ainakaan kovin helposti.
Itsekin kun joitain vuosia sitten muutin uuteen asuntoon niin yhtenä päivänä tuli vain sellainen lämmin onnen tunne rintaan asti, tuntui tosi hyvältä, olin onnellinen kun oli uusi koti.
Olen kyllä edelleen onnellinen täällä samassa kodissa. Tämä onnen tunne ei katoa niin pitkään aikaan kun täällä saan asua.
Elämäni ei ole jatkuvaa onnellisuutta mutta juuri ne pienet onnen hetket pitävät elämää yllä ja auttaa jaksamaan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.- Anonyymi
Onni tulee siitä kun oppii arvostamaan pieneltä tuntuvia asioita elämässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3985884Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251819Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http641284- 1211053
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss47963Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko106962- 57948
- 57931
Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?133919- 78871