Kolyman vankileireiltä valuuttatulot NL:n teollistamiseen

1930-luvulla Kolyman vanki- ja orjatyöleirillä tuotettiin kultaa 52 tonnia vuodessa. Se oli arvoltaan noin 62 ½ miljoonaa dollaria ja Kolyma olikin tärkein Neuvostoliiton valuuttalähde. Sillä maksettiin USA:sta ostetut raskaan teollisuuden sulatot ja työstökoneet. Tätähän Suuren Isänmaallisen Sodan lässyttäjät eivät tietenkään halua muistella. Lend lease ei nimittäin ole koko kuva miten Neuvostoliittoa autettiin voittamaan sotaa. Hinnan maksoivat toisinajattelijat, talonpojat ja Stalinin silmätikuksi jääneet selkänahallaan.

Että sellainen ihanneyhteiskunta.

https://areena.yle.fi/1-50446019
25137
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Varlam Šalamovin "Kolyman kertomuksia" kuvaa tapoja joilla tulosta tehtiin.

Äänestä

Taitaa olla monelle yhä katkeraa kalkkia havahtua ymmärtämään, että Neuvostoliitto rakennettiin orjatyövoimalla.

Äänestä

Kullan maailmanmarkkinahinta1930-luvulla: 35 dollaria unssi. Unssi 28.3 grammaa. Näin ollen 52 tonnia kultaa on arvoltaan 64 miljoonaa dollaria. Tutkimusten mukaan neuvostoliittolaisten ostovoima kuitenkin putosi ainakin kolmanneksella Stalinin kaudella 1925-1935. Vilja takavarikoitiin talonpojilta mitättömällä korvauksella. Tätäkin käytettiin varojen keräämiseen maan teollistamiseksi.

Äänestä

Venäläiseen on istutettu maaorjan sielu.

Äänestä

"Teknologiasiirto NL:n auto- ja lentokoneteollisuudelle 1930-luvulla

- USA toimitti 1930-luvulla Neuvostoliittoon lähes kaiken sen autoteollisuuden kehittämiseen tarvittavan tiedon, taidon ja laitteet. Merkittävin oli Gorkin autotehdas (GAZ), jotka koskeva 13 milj. USD:n sopimus tehtiin Fordin kanssa toukokuussa 1929. 1930-luvun lopulla tuotettiin henkilö- ja kevyitä kuorma-autoja 80 – 90 000 kappaletta vuodessa.

- Jouluaattona 1930 laivattiin kaksi amerikkalaista Christie-tankkia Neuvostoliittoon. Tankkien tykit oli poistettu ja tavaran laaduksi merkitty maataloustraktori. Tästä traktorista kehittyi modifikaatioiden kautta kuuluisa T-34 eli Sotka.

- Venäjän lentokoneteollisuudelle yhteistyö oli erittäin merkittävää jo 1930-luvulla. Esim. DC-3:n lisenssivalmistussopimus tehtiin 1937 ja sen pohjalta ensimmäinen itse valmistettu kone (LI-2) valmistui 1940. Vuoteen 1954 mennessä NL:ssa oli tehty kaikkiaan 6 157 LI-2 –konetta.

- Merkittävin teknologiasiirto oli United Engineeringin ja General Electric'n Zaporosheen vuonna 1938 ja Stupinoon vuonna 1940 toimittamat 1 680 mm:n alumiinivalssaamot. Ne olivat uudenaikaisempia kuin USA:n oman teollisuuden käyttämät valssaamot. Venäläiset tuottivat näissä laitoksissa materiaalia 115 596 lentokoneeseen. Eräässä julkaisussa määrä arvioidaan noin puolikkaaksi.

- Teknologiasiirrolla oli uskomattoman suuri merkitys. Peräti 2/3 NL:n sotateollisesta kapasiteetista 1930-luvun lopulla oli amerikkalaisperäistä, esim. Magnitogorskin terästehdas, autoteollisuus, alumiiniteollisuus, traktori- ja tankkiteollisuus, lentokoneteollisuus, kaasutinteollisuus, autonrengasteollisuus ja monia muita."

-professori Antti Saarialho

2Äänestä
  • "Venäläiset tuottivat näissä laitoksissa materiaalia 115 596 lentokoneeseen. Eräässä julkaisussa määrä arvioidaan noin puolikkaaksi."

    Neuvostoliiton alumiinituotanto oli heikkoa. Paljon heikompi kuin esim Japanilla. Sen omalla tuotannolla lentokoneita olisi valmistunut vain 60 000. Kun Harry Hopkins kesällä 1941 kysyi Stalinilta mitä maa kipeimmin nyt tarvitsee vastasi diktaattori: "alumiinia".

    ////historian faktat

    1Äänestä

Kuten ohjelmasta nähdään niin neukun leirit olivat työleirejä toisin kuin Suomen ja Saksan leirit.

Äänestä
  • Tuollaista voi nähdä vain pesunkestävän stallarin punalasien läpi.

    Leirien työvoima vangittiin mielivaltaisesti ja kohtelu oli säälimätöntä.

    Kaikkiaan vankeja oli vuosikymmenten aikana noin 20 miljoonaa. Kuolleiden lukua ei tiedetä.

    Suomessa oli 1918 vain sotavankileirejä, jotka syyskuussa 1918 muutettiin valtion pakkotyölaitoksiksi. Pääosa vangeista pääsi ehdonalaiseen tai armahdettiin jo1918.

    Sodan aikana vankeuteen tuomittiin lähinnä maanpettureita.

    Saksassa leireille suljettiin kirjava joukko ihmisiä, joita ei haluttu natsiyhteiskuntaan.Osa muutettiin sodan aikana juutalaisten tuhoamisleireiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaista voi nähdä vain pesunkestävän stallarin punalasien läpi.

    Niinhän Suomessa ja Saksassakin tehtiin. Vai mihin esim. juutalaiset olivat syyllistyneet kun olet sitä mieltä, että heitä EI vangittu mielivaltaisesti. Tai mihin olivat syyllistyneet ne työläiset jotka ammuttiin tai vangittiin valkoisten koko ajan hallitsemilla alueilla ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaista voi nähdä vain pesunkestävän stallarin punalasien läpi.

    Leirien työvoima vangittiin mielivaltaisesti ja kohtelu oli säälimätöntä.

    Kaikkiaan vankeja oli vuosikymmenten aikana noin 20 miljoonaa. Kuolleiden lukua ei tiedetä.

    Suomessa oli 1918 vain sotavankileirejä, jotka syyskuussa 1918 muutettiin valtion pakkotyölaitoksiksi. Pääosa vangeista pääsi ehdonalaiseen tai armahdettiin jo1918.

    Sodan aikana vankeuteen tuomittiin lähinnä maanpettureita.

    Saksassa leireille suljettiin kirjava joukko ihmisiä, joita ei haluttu natsiyhteiskuntaan.Osa muutettiin sodan aikana juutalaisten tuhoamisleireiksi.

    Kysyn vielä sen, että oliko punavankien tai iuutalaisten kohtelu kovinkin sääliväistä ?

    "Kaikkiaan+vankeja+oli+vuosikymmenten+aikana+noin+20+miljoonaa.+Kuolleiden+lukua+ei+tiedetä."Stalinin+aikana+vankileirille+joutui+kaikein+kaikkiaan+noin+20+miljoonaa+ja+siinä+on+mukana+miljoonat+saksalaiset+ja+muunkinmaalaiset+sotavangit.+Heistä+kuoli+20-30%+joten+aivan+turha+liioitella,+totuus+on+aivan+tarpeeksi+kauhea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyn vielä sen, että oliko punavankien tai iuutalaisten kohtelu kovinkin sääliväistä ?

    Myös suomessa jatkosodan aikana kuoli konnunsuolla pakkotyöhön ja nälkään paljon venäläisiä sotavankeja,(kuokkivat suota) T:hiihtäjä 47 härmästä

    Äänestä

"Arvioiden mukaan ilman Lend Lease-apua Neuvostoliitto olisi todennäköisesti kyennyt vapauttamaan vain oman alueensa siihen mennessä, kun liittoutuneet voittivat Saksan. NL:n sotapotentiaalin kannalta merkittävää oli jo 1930-luvulla tapahtunut teknologian siirto. Ei myöskään pidä unohtaa NL:n ja Saksan teknologista yhteistyötä 1920-30 –luvuilla.

- USA:n 1930-luvulla myymä teknologia yhdessä LL-avun mukana saadun tietotaidon kanssa nosti NL:n teknologian tasoa jopa 50 vuoden verran 8-10 vuodessa!

- Venäläiset lähteet ovat aina vuoteen 1985 saakka vähätelleet LL-apua, esim. NL:n sotahistoria 1947 ei mainitse LL-apua lainkaan.

- Stalin ei koskaan paljastanut omalle kansalleen Lend Leasen täyttä panosta maan selviämisessä, mutta hän viittaisi ohjelmaan 1945 Jaltan konferenssissa sanoen, että "Lend-lease on Franklin Rooseveltin yksi kaikkein huomattavimmista ja elinvoimaisimmista saavutuksista Hitlerin vastaisen allianssin luomisessa".

- Vuonna 1963 turvallisuuspalvelu nauhoitti esim. seuraavia marsalkka G. K. Zhukovin lausuntoja: "Nyt sanotaan, etteivät liittoutuneet koskaan auttaneet meitä ... Kuitenkaan ei voida kieltää, etteivätkö amerikkalaiset antaneet meille niin paljon materiaalia, jota ilman emme olisi voineet muodostaa reservejämme ja jatkaa sotaa ... Jouduimme sotaan Saksaan verrattuna teollisesti takapajuisena maana ... Ilman amerikkalaisia 'Studebekkereita' emme olisi saaneet tykistöämme mihinkään ... kyllä, ne tarjosivat meille rintamakuljetukset suuressa määrin. ""

-professori Antti Saarialho

1Äänestä
  • USA:n 400 000 kuorma-autoa ja 50 000 jeepiä,kuljetuskoneet ja veturit mahdollistivat Puna-Armeijan suuret hyökkäysoperaatiot - 43 alkaen.
    Merkitystä oli myös viestivälineillä,jalkineilla ja ruoka-avulla.
    Britanniakin antoi osuutensa.

    Äänestä

Lend-leasen+osuus+eräistä+NL:n+ja+muiden+apua+saaneiden+tarvikkeista:-säilykkeet+80%-uudet+veturit+92%-lentopolttoaine+57%-räjähteet+53%-+kuorma-autot+74%-+radiolaitteet+88%-+kupari+53%-alumiini+56%-+autojen+polttoaine+60%-+raskaat+auton+renkaat+74%-+panssariajoneuvot+24%-+taistelulentokoneet+30%(Neuvostoliiton+taistelulentokoneista+18%+lend+leasesta)Ei+ihme+että+virallinen+NL+keskittyi+alleviivaamaan+että+"kaikki+tykit+ja+melkein+kaikki+panssarit+olivat+omaa+tuotantoa"+ikäänkuin+polttoaineilla,+puhelimilla,+radioilla,+kuparilla,+vetureilla+ja+kuorma-autoilla+olisi+ollut+"marginaalinen+merkitys".On+myös+turha+puhua+ammustuotannon+suuruudesta+ja+ongelmia+oli+räjähteiden+tuotannosta.+"Omin+voimin+voitettu+sota"?

Äänestä

Kommunismi epäonnistui maataloustuotannossa ehkä pahiten. Ja kuitenkin hyvin toiminut maatalous olisi kyennyt tuomaan valuuttaa teollistamiseen. Imperiumilla oli 180 miljoonaa asukasta sodan aattona 1914 ja 195 miljoonaa Operaatio Barbarossa aattona. Nyt 146 miljoonaa Krimin anastamisen jälkeen.

Koronapandemia todennäköisesti kääntävät 14 vuotta jatkuneen myönteisemmän väestökehityksen taas huonompaan suuntaan.

Äänestä

USA:n lähettämä lend lease polttoainemäärä oli 2.7 miljoonaa tonnia josta huomattava osa, ainakin miljoona tonnia oli lentopolttoainetta. Jos jokaista sotalentoa kohden tarvittiin keskimäärin 400 litraa lentopolttoainetta niin miljoonalla tonnilla lennettiin 2.5 miljoonaa sotalentoa. (Neuvostoliiton sotalentojen määrä oli vuosina 1943-44 vajaat 2 miljoonaa)

1Äänestä

Nämä gulagit olivat pääsääntöisesti tappiollisia. Kolyman muodosti tärkeän poikkeksen ja 10 vuodessa sen kautta orjatyövoimalla NL hankki valuuttaa 600-700 miljoonaa dollaria. Toisaalta suomalaiset paljastivat jo 1930-luvun alussa että NL möi sahatavaraa alennetuin hinnoin maailmanmarkkinoilla käyttämällä orjatyövoimaa. Tästä nousi suuri kohu mm Britannian parlamentissa.

Äänestä
  • "Toisaalta suomalaiset paljastivat jo 1930-luvun alussa että NL möi sahatavaraa alennetuin hinnoin maailmanmarkkinoilla käyttämällä orjatyövoimaa."

    Tämä on faktatieto. Eikä sen tiedon relevanttiutta vähennä se että Suomen talous kärsi tästä hävyttömästä Neuvostoliiton toiminnasta. Olihan sahatavaran vienti Suomen tärkein tai tärkeimpiä vientialoja ja valuuttatulojen saamiskanavia. Uuno Kailaan runo "Raja railona aukeaa" syntyi juuri tuon kyseisen tiedon ilmapiirissä.

    Äänestä

” Kolyman vankileireiltä valuuttatulot NL:n teollistamiseen”

Aivan yhtä perustellusti voi väittää, että ne menivät kolmen miljoonan henkeä käsittävän kommunistisen yläluokan p—-seen! He täydensivät itse itseään ilman vaaleja ja heillä oli omat datsat, autot autonkuljettajineen, omat ajokaistat, oma luokka junissa, omat datsat, parhaat asunnot, omat kaupat, joihin muilla ei ollut pääsyä jne!

Lännessä köyhäkin saattoi matkustaa maksamalla missäluokassa hyvänsä, mutta ei Neuvostoliitossa, tuossa ”tasa-arvon” mallimaassa!

Äänestä

"Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.

Takana kaunis isänmaa
kaupungein ja kylin.
Sinua poikas puolustaa
maani, aarteista ylin.

Öinen, ulvova tuuli tuo
rajan takaa lunta.
Isäni, äitini, Herra, suo
nukkua tyyntä unta.

Anna jyviä hinkaloon,
anna karjojen siitä.
Kätes peltoja siunatkoon!
Täällä suojelen niitä.

Synkeä, kylmä on talviyö,
hyisenä henkii Itä.
Siell' ovat orjuus ja pakkotyö;
tähdet katsovat sitä.

Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

Mut isät harmaat haudoissaan
aaveratsulla ajaa:
karhunkeihäitä kourissaan
syöksyvät kohti rajaa.

Henget taattojen, autuaat,
kuulkaat poikanne sana -
jos sen pettäisin, saapukaat
koston armeijana.

Ei ole polkeva häpäisten
sankarileponne majaa
rauta-antura vihollisen,
suojelen maani rajaa!

Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Kontion rinnoin voimakkain
ryntään peitsiä vasten
naisen rukkia puolustaen
ynnä kehtoa lasten.

Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä."

Rajalla

-Uuno Kailas

Äänestä
  • Taistolaiset ja uusvasemmistolaiset liimaletit yrittivät tehdä runon myöhemmin naurunalaiseksi mutta hymy hyytyi kun suomettumisen aika päättyy ja totuus Stalinin hirmuhallinnosta ja suomalaisten sankarillisesta taistelussa oman maan puolustamisessa lopulta valkeni jopa äärivasemmistolle. Muistan millainen krapula tuossa porukassa oli syksyllä 1991. Silloin naurettiin koko stallariporukalle paskaiset naurut. Totuus ei pala tullessakaan.

    Äänestä

  • O.V.Kuusisen typerä naama muuten vilahtaa yhdessä kohdassa dokumenttisarjaa. Siinä osassa jossa tuomitaan ns. "teollisuuspuolue".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    O.V.Kuusisen typerä naama muuten vilahtaa yhdessä kohdassa dokumenttisarjaa. Siinä osassa jossa tuomitaan ns. "teollisuuspuolue".

    Suomessahan ei tuota typerää naamaa haluttu nähdä edes vilaukselta. Eikä se suomeen enää päässyt yrityksestä huolimatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

1930-luvulla Kolyman vanki- ja orjatyöleirillä tuotettiin kultaa 52 tonnia vuodessa. Se oli arvoltaan noin 62 ½ miljoonaa dollaria ja Kolyma olikin tärkein Neuvostoliiton valuuttalähde. Sillä maksettiin USA:sta ostetut raskaan teollisuuden sulatot ja työstökoneet. Tätähän Suuren Isänmaallisen Sodan lässyttäjät eivät tietenkään halua muistella. Lend lease ei nimittäin ole koko kuva miten Neuvostoliittoa autettiin voittamaan sotaa. Hinnan maksoivat toisinajattelijat, talonpojat ja Stalinin silmätikuksi jääneet selkänahallaan.

Että sellainen ihanneyhteiskunta.

https://areena.yle.fi/1-50446019

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu