Kuvittele arkinen ruokailutilanne. Lusikoiden kilinä ja keiton tuoksu. Ympärillä puheensorina, välillä hiljaisuus. Ja sitten yhtäkkiä pikkukäsien rutistus ja valoa tuikkiva katse: "Tää on niin ihana. Tää on niin söpö tää äiti. Mää tykkään niiiin paljon susta."
Joskus meistä jokainen tarvitsee tuollaisia rakastavia sanoja. Sanoja, jotka tulevat koko sydämen pohjasta, kiertyvät halaukseksi ja lämmöksi ilman ehtoja. Sanoja, jotka saavat koko sisimmän hyrisemään iloa. Iloa ja syvää kiitollisuutta.
Sanoilla on valtava voima. Niillä voidaan nostaa, mutta myös painaa alas. Ne voivat haavoittaa ja rikkoa, mutta voivat tehdä myös ehjäksi.
Ajattelen, että ihminen, jonka sisimmässä on valoa, loistaa sitä ympärilleen myös puheensa kautta. Sellainen ihminen haluaa kannustaa ja sanoa asioita, joista tulee hyvä mieli. Erityinen voima sanoilla on, kun niiden mukana virtaa evankeliumi. Silloin sanat voivat tehdä ihmeitä, korjata sielun haavoja ja kantaa eteenpäin.
Kauan sitten otin yhteen erään ihmisen kanssa. Olimme melko pian tilanteen jälkeen asian sopineet, mutta silti itselleni oli jäänyt tunne, että en ollut pystynyt käsittelemään kaikkea. Omat aiemmat kokemukseni olivat haavoittaneet sisintäni niin syvältä, että uuden haavan paraneminen oli vaikeaa. Olin riitatilanteessa tuntenut itseni toisen silmissä arvottomaksi ja muisto tuosta tunteesta satutti pitkään. Olin kokenut, että toinen osapuoli ei ymmärtänyt, mitä olin yrittänyt sanoa.
Jumala hoiti asioita omalla tahdillaan. Vuosia myöhemmin kohtasin tuon ihmisen uudelleen. Saimme sopivan mahdollisuuden palata menneeseen. Tuntui turvalliselta keskustella. Sain kaikessa rauhassa jutella siitä, miten vaikeaa oli ollut päästää kivusta irti.
Synnin tuomat viat oli pyyhitty evankeliumilla jo kauan sitten, mutta luottamuksen palautuminen oli hitaampaa. Taivaan Isä kuitenkin tiesi tilanteen koko ajan. Näki, että vielä tarvitaan keskustelua, jotta välit vapautuisivat. Tarvittiin lempeitä sanoja, ymmärtäviä. Sain kokea, että keskustelun yllä kulki lohdullinen ja täydellinen armo.
Olen aina ollut herkkä sanojen ja eleiden suhteen, joskus varmasti turhankin herkkä. Turvallisessa ympäristössä on kuitenkin sekin lohtu, että saa olla sellainen kuin on. Ja kun saa olla oma itsensä, voi myös hiljalleen rakentaa omaa sietokykyään ja oppia uutta.
Sitä toivon, että meillä kaikilla olisi lähellä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa uskaltaisi ja saisi olla oma itsensä. Että olisi aina joku, joka ei pelkää kannustaa. Olisi joku, jonka sanat ovat hyvät ja armahtavat.
Oletko sinä saanut kohdata ihmisiä, jotka hoitavat sanoillaan tai joilla on erityinen kannustamisen taito?
Muistelen usein lämmöllä erästä opettajaani. Hän sai minut tuntemaan, että minullakin on omat erityiset lahjani. Kun opistovuosi oli päättymässä, hän kirjoitti vieraskirjaani pitkän ja rohkaisevan tekstin, joka päättyi sanoihin: ”Toivotan elämällesi Jumalan siunausta. Muuta et sitten enää tarvitsekaan.” Sanat lämmittivät silloin. Lämmittävät yhä.
Nyt syksyllä minua pyydettiin miettimään, haluaisinko jatkaa blogistina. Kääntelin asiaa ja katselin monelta puolelta, tunsin väsymystä ja epävarmuutta. Jumala näytti kuitenkin, että nämäkin asiat ovat isommissa käsissä. Parin viikon sisällä kannustavia sanoja tuli yhtäkkiä useammalta taholta. Nuo ihmiset halusivat kertoa, että jokin tietty kirjoitus oli koskettanut. He halusivat kertoa, että odottivat tekstejäni, arkisia, kivusta tai ilosta syntyneitä. Ja puhuessaan siitä he valaisivat omilla sanoillaan ja auttoivat eteenpäin.
Olen saanut kokea, että Taivaan Isä voi lähettää tueksi kannustavia ja välittäviä ihmisiä. Osa heistä on viivähtänyt vain hetken, osa on jäänyt kulkemaan vierelle. Ajattelen, että siinäkin näkyy Jumalan siunaus. Siinä, että juuri oikealla hetkellä tulevat ne siunaavat ja kantavat sanat. Sanat, jotka valaisevat päivän. Ja koko sisimmän.
Anne Lindfors
Joskus meistä jokainen tarvitsee tuollaisia rakastavia sanoja. Sanoja, jotka tulevat koko sydämen pohjasta, kiertyvät halaukseksi ja lämmöksi ilman ehtoja. Sanoja, jotka saavat koko sisimmän hyrisemään iloa. Iloa ja syvää kiitollisuutta.
Sanoilla on valtava voima. Niillä voidaan nostaa, mutta myös painaa alas. Ne voivat haavoittaa ja rikkoa, mutta voivat tehdä myös ehjäksi.
Ajattelen, että ihminen, jonka sisimmässä on valoa, loistaa sitä ympärilleen myös puheensa kautta. Sellainen ihminen haluaa kannustaa ja sanoa asioita, joista tulee hyvä mieli. Erityinen voima sanoilla on, kun niiden mukana virtaa evankeliumi. Silloin sanat voivat tehdä ihmeitä, korjata sielun haavoja ja kantaa eteenpäin.
Kauan sitten otin yhteen erään ihmisen kanssa. Olimme melko pian tilanteen jälkeen asian sopineet, mutta silti itselleni oli jäänyt tunne, että en ollut pystynyt käsittelemään kaikkea. Omat aiemmat kokemukseni olivat haavoittaneet sisintäni niin syvältä, että uuden haavan paraneminen oli vaikeaa. Olin riitatilanteessa tuntenut itseni toisen silmissä arvottomaksi ja muisto tuosta tunteesta satutti pitkään. Olin kokenut, että toinen osapuoli ei ymmärtänyt, mitä olin yrittänyt sanoa.
Jumala hoiti asioita omalla tahdillaan. Vuosia myöhemmin kohtasin tuon ihmisen uudelleen. Saimme sopivan mahdollisuuden palata menneeseen. Tuntui turvalliselta keskustella. Sain kaikessa rauhassa jutella siitä, miten vaikeaa oli ollut päästää kivusta irti.
Synnin tuomat viat oli pyyhitty evankeliumilla jo kauan sitten, mutta luottamuksen palautuminen oli hitaampaa. Taivaan Isä kuitenkin tiesi tilanteen koko ajan. Näki, että vielä tarvitaan keskustelua, jotta välit vapautuisivat. Tarvittiin lempeitä sanoja, ymmärtäviä. Sain kokea, että keskustelun yllä kulki lohdullinen ja täydellinen armo.
Olen aina ollut herkkä sanojen ja eleiden suhteen, joskus varmasti turhankin herkkä. Turvallisessa ympäristössä on kuitenkin sekin lohtu, että saa olla sellainen kuin on. Ja kun saa olla oma itsensä, voi myös hiljalleen rakentaa omaa sietokykyään ja oppia uutta.
Sitä toivon, että meillä kaikilla olisi lähellä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa uskaltaisi ja saisi olla oma itsensä. Että olisi aina joku, joka ei pelkää kannustaa. Olisi joku, jonka sanat ovat hyvät ja armahtavat.
Oletko sinä saanut kohdata ihmisiä, jotka hoitavat sanoillaan tai joilla on erityinen kannustamisen taito?
Muistelen usein lämmöllä erästä opettajaani. Hän sai minut tuntemaan, että minullakin on omat erityiset lahjani. Kun opistovuosi oli päättymässä, hän kirjoitti vieraskirjaani pitkän ja rohkaisevan tekstin, joka päättyi sanoihin: ”Toivotan elämällesi Jumalan siunausta. Muuta et sitten enää tarvitsekaan.” Sanat lämmittivät silloin. Lämmittävät yhä.
Nyt syksyllä minua pyydettiin miettimään, haluaisinko jatkaa blogistina. Kääntelin asiaa ja katselin monelta puolelta, tunsin väsymystä ja epävarmuutta. Jumala näytti kuitenkin, että nämäkin asiat ovat isommissa käsissä. Parin viikon sisällä kannustavia sanoja tuli yhtäkkiä useammalta taholta. Nuo ihmiset halusivat kertoa, että jokin tietty kirjoitus oli koskettanut. He halusivat kertoa, että odottivat tekstejäni, arkisia, kivusta tai ilosta syntyneitä. Ja puhuessaan siitä he valaisivat omilla sanoillaan ja auttoivat eteenpäin.
Olen saanut kokea, että Taivaan Isä voi lähettää tueksi kannustavia ja välittäviä ihmisiä. Osa heistä on viivähtänyt vain hetken, osa on jäänyt kulkemaan vierelle. Ajattelen, että siinäkin näkyy Jumalan siunaus. Siinä, että juuri oikealla hetkellä tulevat ne siunaavat ja kantavat sanat. Sanat, jotka valaisevat päivän. Ja koko sisimmän.
Anne Lindfors
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.