Tilanne Bidenillä tällä hetkellä 87 % ja Trumpilla 12 % mahdollisuus voittaa.
Vaaleihin enää vajaa kaksiviikkoa.
Vaaleihin enää vajaa kaksiviikkoa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Trumppi pitää ensin saada ulos valkoisesta talosta pakkopaidassa.
Kaliforniassa on palanut ennakkoäänestuslappuja.
Voiko vaalitulokseen luottaa, jos se täpärille menee ja oliko kumman aluetta
Kalifornia on ? Poltettiinko tahallaan ?
vanhat miehet nyt kovassa kisassa, hyvä kunto kun jaksavat :)
Turussakin palaa parhaillaan, mutta ei vaikutusta vaaleihin.
En viitsi vastata koska aloittaja on hölmö
Ei tuollaisia lukuja ole
Mutta asia on vakava talouden kannalta
Eli jos olisi asiantuntijoita voisi keskustella täälläkin
Tunnen siis erään vakavamielisen karkeasti saman kokoisen salkun omaavan kuin minä joka
on lyönyt noin 90 000 e vetoa että biden voittaa äänissä
ja nyt 40 000 vetoa että biden valitaan mikä ei ole sama asia siis
luulen että vedonlyöntikerron on noin 1,6 ennen tunne asiaa koska en lyö vetoa
joskus lottoan
Mutta nämä ovat vakavia kun omat rahat ovat pelissä eikä jotain hesarin kommaritoimittajia jotka kirjoittavat niitä näitä
Tuollaisia lukuja löytyy monesta lähteestä.
Lukiko noin iltapaskassa? Maailma ei ehtisi muuttua miksikään edes Bidenin aikana, koska hänellä nyt vain ei ole paljoa aikaa jäljellä. Trump voittaa.
Ei peli ole selvä Biden's economic plan could crush nation's recovery from coronavirus pandemic, conservative economists say
The Democratic presidential candidate's plan would ultimately result in about 4.9M fewer full-time employees
Bidenin veronkorotukset vievät 5 miljoonaa työpaikkaa 19.10. arvio
Taidat olla epätoivoiden Persu, persu lippu laskeutuu puolitankoon.
Onko Bidenin sukulaiset kelvollisia äänestäjille, entä esi-isä.
Trump vyöryy oletko
https://www.youtube.com/embed/ieaqpT1QuB8
valmis
Muutamassa osavaltiossa voi menestyä jonkin verran.
Silti vaikka vaalitulos on selvä, on mielenkiintoista seurata miten demokraattien valta muodostaa hallinnon.
Maailma muutenkin rauhoittuu, Trumpin perintö on kaaosta ja sen korjaamista.
Biden tilalle saattaa nousta jossain vaiheessa Kamala Harris musta värillinen nainen.
Mary Trump, Donaldista kirjan kirjoittanut oli "Skavlan" ohjelmassa TV 5 klo 18.30.
Missasin alun hänen haastattelustaan, tuli mielikuva kostoksiko vai oikeutta saadakseen hän kirjoitti,
ja saadakseen rahaa oikeudenkäyntikuluihinsa, kun Trumpin suku,
vihamieliset sukulaiset (Trump?) kähvelsivät suuren osan hänen perinnöstään.
Ohjelma uusitaan joku ilta 23 maissa.
Trumpin joukot järjestäytyvät
http://www.tellerreport.com/news/2020-10-21-rapper-50-cent-s-astonishing-support-for-donald-trump-.BJv0ffRpvP.html
Räppäri 50 Senttiä tukee Trumpia
En halua devalvoitua 20 Senttiin Bidenin kanssa
Miksei Trump toiminut päinvastoin kuin toimi. Miksei lopettanut valehtelua vaan jätti kuulijoitten huoleksi valikoida totuudet puheen seasta.
Suomessa kun vastuussa oleva politiikko erehtyy erehdyttämään kuulijansa hä saa epäluottamus syytteen ja eduskunnassa selvitetään oletko luottamuksesti arvoinen jos jäit kiinni valehtelusta joudut syrjäytetyksi.
Trumppi luuli että presidentin virka samaksi mitä TosiTV ohjelmaa neljä vuotta.
Bidenillä ei ole mahdollisuutta valehdella koska ei ole Trump. Bidenin hallinnolla iso työ oikoa edeltäjänsä virheet, palauttaa Obaman tehdyt lait.
Poliitikko saa kansanedustajana ja kunnanvaltuutettuna valehdella Suomessakin. Edustajan luottamuksesta ei äänestetä. Hallituksen jäsen on eri asia.
Trump lähettä satoja twitter-viestejä päivässä. Suureen joukkoon mahtuu joitakin fibauksiakin, joita sitten nostetaan tikkunnokkaan.
Trumpin äänestäjä sanoikin "Trumpin pitäisi pysyä poissa twitteristä".
Viimeinen mittaus:
Joe Biden 279 valitsijamiestä.
Donald Trump 124 valitsijamiestä.
tämä on siis kuumemittarilla tehty, fahrenheiteissa
eli 137/51 celsius
Biden on seniilinä helppo ohjailtava, toisin kuin Trump.
Ensi yönä mielenkiintoinen keskustelu kun vaaliväittelyn vetäjä sammuttaa Trumpin mikin ei jää muuta mahdollisuutta häiritä kuin viittoilu, Biden voi keskittyä loan heittoon rauhassa..
Ihan samallalailla myös Bidenin mikki hiljennetään, kun on Trumpin puheenvuoro. Joten Trump saa ihan samalla mitalla heittää lokaa.