Vasemmistoa haukkuvilla ihmisillä yleinen harhaluulo kommunismista

Vasemmistoa kommunisteiksi syyttävät elävät ilmeisesti vielä 50-luvulla. Vasemmisto nimenomaan on IRTAUTUNUT kommunismista ja tehny siihen selvän pesäeron. Näin ovat myös itse sanoneet. Suomessa on erikseen Suomen Kommunistinen Puolue, jotka eivät istu eduskunnassa, ja jota jokainen kommunismia ihannoiva voi halutessaan äänestää. Itse en niin tee.

Muistelkaa edellistä hallitusta, jossa persut olivat mukana tekemässä heikennyksiä pienutuloisten suomalaisten elämään. Heidän ostovoimansa heikentäminenkö ratkaisu? Maksan ilomielin polttoaineestakin pari senttiä enemmän veroa jos tiedän, että ne budjetoidaan sivistykseen, sekä köydyyhen tuoman rikollisuuden torjuntaan.

Vasemmistoa kommunisteiksi haukkuvat ovat yhtä typeriä, kuin ne, jotka haukkuvat persuja natseiksi. Samankaltaisuuksia voi löytyä, mutta kuitenkaan 100% ehtaa sitä itseään tuskin. Tyhmyyttä löytyy toki omanlaistaan sorttia joka suunnasta. Puolueettomasti asiaa yritettäessä tarkastella on se melko vaikeaa sillä esiin nousee mm. erään Perussuomalaisen edustajan kelatukitoilailut viimepäiviltä.

Toki oikeistopolitiikka on työkalu eriarvoistumisen luomiseen rikkaat vastaan köyhät, joka on omiaan luomaan mm. slummiutumista ja rikollisuutta köyhän väestön aseman heikentyessä entisestään. Tätä emme halua, emmehän?

Terveisin lihaa syövä, työssäkäyvä valkoinen heteromies
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vasemmistoa kommunisteiksi syyttävät elävät ilmeisesti vielä 50-luvulla. Vasemmisto nimenomaan on IRTAUTUNUT kommunismista ja tehny siihen selvän pesäeron. Näin ovat myös itse sanoneet. Suomessa on erikseen Suomen Kommunistinen Puolue, jotka eivät istu eduskunnassa, ja jota jokainen kommunismia ihannoiva voi halutessaan äänestää. Itse en niin tee.

Muistelkaa edellistä hallitusta, jossa persut olivat mukana tekemässä heikennyksiä pienutuloisten suomalaisten elämään. Heidän ostovoimansa heikentäminenkö ratkaisu? Maksan ilomielin polttoaineestakin pari senttiä enemmän veroa jos tiedän, että ne budjetoidaan sivistykseen, sekä köydyyhen tuoman rikollisuuden torjuntaan.

Vasemmistoa kommunisteiksi haukkuvat ovat yhtä typeriä, kuin ne, jotka haukkuvat persuja natseiksi. Samankaltaisuuksia voi löytyä, mutta kuitenkaan 100% ehtaa sitä itseään tuskin. Tyhmyyttä löytyy toki omanlaistaan sorttia joka suunnasta. Puolueettomasti asiaa yritettäessä tarkastella on se melko vaikeaa sillä esiin nousee mm. erään Perussuomalaisen edustajan kelatukitoilailut viimepäiviltä.

Toki oikeistopolitiikka on työkalu eriarvoistumisen luomiseen rikkaat vastaan köyhät, joka on omiaan luomaan mm. slummiutumista ja rikollisuutta köyhän väestön aseman heikentyessä entisestään. Tätä emme halua, emmehän?

Terveisin lihaa syövä, työssäkäyvä valkoinen heteromies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu