änään maanantaina vietetään kansainvälistä änkytyspäivää. Sen tarkoituksena on tuoda suuren yleisön tietoisuuteen, mitä änkytys merkitsee änkyttävän henkilön elämässä. Vuoden 2012 teema on Ääni ja jotain sanottavaa.
Änkytys on tahdosta riippumaton puheen häiriötila, josta kärsii noin yksi prosentti väestöstä. Miehillä se on 3-4 kertaa yleisempää kuin naisilla. Änkytys alkaa yleensä 2-5 vuoden iässä. Suurimmalta osalta lapsia änkytysoireet kuitenkin katoavat puheen kehittyessä.
Vaikka änkytyksen olemusta ja syitä on tutkittu erittäin paljon, mitään yhtä ja yleistä syytä ei ole toistaiseksi löydetty. Änkytystä hoidetaan puheterapialla.
Kansainvälistä änkytyspäivää on vietetty jo vuodesta 1998 lähtien.
Änkytyspäivä tänään
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jopa ammattipuhujilla voi olla änkytystä. Esim. Pertti Paasio.
Mutta mikä on kummallista, niin sellainen joka änkyttää puhuessaan, pystyy laulamaan vaikka kuinka sujuvasti ihan änkyttämättä.
"Tellukka"
Hyvä äänähdys.
Näin huippu-luokan Karaoke- ja Kuoro-laulajana kerron hieman lisää.
Koska en änkytä.
-
Tavallinen puhe on vakio.
Änkytyksellä tai ilman.
Tunteetonta on myös Saamen Joikuilu.
Joiku ei ole oikeata laulua.
Joiku matkii Suden raateleman Poron ulinaa kuolin-tuskissaan.
Mutta tunne.
Tunne vaikuttaa lauluun vahvasti.
Se käyttää lihaksia enemmän kuin puhe.
Täysin eri-tavallakin.
Tunne laittaa värisemään äänenkin laulaessa.
Tunne saa kyllä änkytyksenkin aikaan.
Pienen hetken, ennenkuin itkun-purshkahdus peittää sen alleen.
H.- Anonyymi
huruksz kirjoitti:
"Tellukka"
Hyvä äänähdys.
Näin huippu-luokan Karaoke- ja Kuoro-laulajana kerron hieman lisää.
Koska en änkytä.
-
Tavallinen puhe on vakio.
Änkytyksellä tai ilman.
Tunteetonta on myös Saamen Joikuilu.
Joiku ei ole oikeata laulua.
Joiku matkii Suden raateleman Poron ulinaa kuolin-tuskissaan.
Mutta tunne.
Tunne vaikuttaa lauluun vahvasti.
Se käyttää lihaksia enemmän kuin puhe.
Täysin eri-tavallakin.
Tunne laittaa värisemään äänenkin laulaessa.
Tunne saa kyllä änkytyksenkin aikaan.
Pienen hetken, ennenkuin itkun-purshkahdus peittää sen alleen.
H.Sinulla on harvinainen taito:
Pystyt änkyttämään kommenteissasi.
- Anonyymi
Tänään maanantaina änkytyspäivä.....mie kun luulin, että on torstai.
Bidenkin änkytti, harjoitteli peilin edessä, kertoi dokumentti.
- Anonyymi
Minulla on alkanut tämä tietsikka änkyttämään ...ja hidastelemaan ....Tuli ilmoitus että on hidas avautumaan ....pitäisi poistaa lisäosia ...ja virkistää selain ....mitenköhän sitä nyt virkistäisi ....vienkö kylmään suihkuun ....
mimmimum-..mi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583713Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j823109Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin632310Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141520Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651309- 871159
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä291019Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55965- 47952