Hallitus on kaatumaisillaan. Pieni vasemmisto jää oppositioon.
Ainostaan keskustan tuki pitää hallitusta vielä pystyssä
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tiu tau tulkku lestakepulin...
Jatkumoa ei ole kun persuilla taskut täynnä ääniä.
Hallitus istuu kevääseen 2023 saakka jolloin toimitetaan seuraavat ek-vaalit. Marinin hallitus on niin suostittu, ettei ole pienintäkään pelkoa sen hajoamisesta ennen toimikautensa lakisääteistä päättymistä.
Oppositio on keksinyt vaikka tikusta asiaa saadakseen SDP:n ja Marinin suosion alenemaan mutta on tehnyt totaalisen turhaa työtä ja tehnyt samalla itsensä naurunalaiseksi.
Yrittäjistä ja duunareista jo puolet tai ylikin kannatta perussuomalaisia.
Näinhän se poliittinen propaganda nykyisenä korona-aikana tapahtuu. Poliitikot eivät saa enää viruksen leviämisen pelossa huutaa kurkku suorana vihreän ruohon ja valkoisten lipputankojen ääressä, vaan joutuvat turvautumaan sosiaaliseen mediaan. Kokoomus yrittää ainoana puolueena pysyä perinteisessä tyylissä toteamalla, että maskithan suojaavat koronalta, mutta ei ole onnistunut kansaa vakuuttamaan. Lähes jokainen kokoomuksen rivijäsenkin kulkee maski naamallaan ja jos puhuu ääneen, puhuu hiljaa.
Pieni vasemmisto lakkoilee parasta aikaa, ay liitot nyt taas keskenään.
Se on Metsäteollisuus ry jossa keskenään lakkoillaan.
Ja mitä tulee nykyiseen Suomen hallitukseen, niin ei aikoihin ole ollut tällaista hallitusta jolla näin suuri kansan tuki. Toki tässä oli lähiaikoina oli Sipilän Stubin ja Kataisen hallitukset joilla ei tietysti ymmärettävästi ollut mitään mahdollisuutta saada samaa tukea kansalta.