Noin 50 oli todettu korona ja asetettu karanteeni jo ennen seurakunnan kokousta. Seurauksena yli 200 sai lopulta altistuman eikä kaikkia ole vieläkään tavoitettu. Ettekö siispä oikeasti ymmärrä että sille on hyvä syynsä miksi jo alkuseurakunnan aikaan sairaiden tuli pysyä kotona ja joko pyytää seurakunnan vanhinta tai diakonia käymään rukoilemaan puolesta Jumalalta voimaa ja terveyttä?
Jyväskylässä yritettiin parantaa koronaa rukouksen ja Jumalanpalvelus voimalla
44
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Olisi kyllä kiva tietää myös kuinka monet saivat tartunnan tuon tapahtuman yhteydessä.
- Anonyymi
"Kiva tietää"!
Kaikesta sitä hauskuutta etsitäänkin.
- Anonyymi
Mikä lahko se Jyväskylässä torveili oikein urakalla? Se siitä jumalan suojeluksesta sitten.
- Anonyymi
Oliko se helluntailaisuuteen kallistuva lahko ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko se helluntailaisuuteen kallistuva lahko ?
Jyväskylän puskaradion mukaan oli.
- Anonyymi
Jos tämä aloitus todella pitää paikkansa, niin ei voi muuta kuin ihmetellä moista höyrypäisyyttä hihhuleiden parissa. Siis aivan käsittämätöntä. Miten kukaan voi olla noin sekaisin että toimii tuolla tavalla?
Taas toisaalta kun tätä palstaa seuraa, niin samanlaisia uskonnolla sekoitettuja täälläkin kirjoittelee. Milloin aasi puhuu, milloin aurinko kiertää maata ja milloin mitäkin raamatun "pyhää totuutta". Mutta edelleen siis pitää kysyä että
MISTÄ NÄITÄ OIKEIN TULEE????- Anonyymi
Toivotaan ettei tule sieltä mistä nämä edelliset on tulleet, jokin taso sentään pitää olla !
- Anonyymi
Vika oli äänentoistolaitteissa. Jumala ei kuullut rukouksia. Tilaisuus uusittaneen pikapuoliin?
- Anonyymi
Venäjällä on 70 ortodoksimunkkia kuollut koronaan.
Onko jumala ja jeesus muuttanut toiseen linnunratamme aurinkokuntaan?- Anonyymi
On kai tunnustettava, että oikea hallitsija on Allah, ei jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kai tunnustettava, että oikea hallitsija on Allah, ei jumala.
Sama paska eri paketissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama paska eri paketissa.
Suomen hallitsija on aina ollut taivaan ja ukkosen ylijumala Perkele eikä muita jumalia Suomeen mahduttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kai tunnustettava, että oikea hallitsija on Allah, ei jumala.
Niinku että kulkuneuvo on VW, ei auto. Tai kaveri on Pirjo, ei ihminen.
- Anonyymi
Aloitus on sekava, onko pelkkää uskovien mollausta. Miksi ette koskaan tee aloitusta kapakoissa tartuttajista, joista kaikkia tartuttajia ei vieläkään ole tavoitettu?
> Noin 50 oli todettu korona ja asetettu karanteeni jo ennen seurakunnan kokousta. Seurauksena yli 200 sai lopulta altistuman eikä kaikkia ole vieläkään tavoitettu. <
Oliko karanteeniin asetetut siis karanteenissa, mutta silti 200 sai tartunnan?
Tehkää nyt hyvän tähden aloituksista selkeitä ja kertokaa, mitä tapausta tarkoitatte ja mahdollinen linkki. Nytkin aloitus on malliesimerkki pelkästä mollauksen halusta uskovia kohtaan, mikä kihottaa ateisteja vaan lisää mollaamaan uskovia, kun kaikki, maailmankatsomuksesta riippumatta, ovat taudille alttiita. Tällaisia ketjuja on palsta täynnä, jossa ateistit keskenään mollaa uskovia. Mitä luulette sillä saavanne aikaan?- Anonyymi
Kapakoissa tartuttajat eivät usko jumalan suojelukseen mutta hihhuleiden hurmostilaisuuksissa luotetaan jumalan suojelukseen. Se saa aikaan uskovien mollauksen ja aihetta on.
- Anonyymi
"onko pelkkää uskovien mollausta."
Niin juuri. Pitäisi kertoa, että koronaa istutettiin surakuntalaisiin, mutta juuri ketään ai kiusattu, joten tiaisuudessa on oikein miellyttävä ilmapiiri.
Jos tässä tarkoitetaan tunnettua afrikkalaisten kokousta, niin menijöistä _kolmella_ oli korona ja he sitten ylistivät ja halipussailivat sen lähes kaikkiin muihin paikalla olleisiin, jotka taas jatkoivat tartuttamista kokouksen jälkeen.
Aiheesta on täällä keskusteltu kyllä aika tavalla, ellei niitäkin ketjuja sitten ole poistettu.- Anonyymi
Aloittaa tarkoittanee Jyväskylän helluntaiseurakunnan kokousta. Paikalla oli ollut yhteensä noin 250 henkeä joista 50 oli ennalta todettu korona. Puskaradio toimi Jyväskylässä uutismediaa nopeammin ja tämä oli täällä jo yleisessä tiedossa ennen kuin uutisissa oli edes kerrottu mikä uskonlahko edes oli kyseessä.
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaa tarkoittanee Jyväskylän helluntaiseurakunnan kokousta. Paikalla oli ollut yhteensä noin 250 henkeä joista 50 oli ennalta todettu korona. Puskaradio toimi Jyväskylässä uutismediaa nopeammin ja tämä oli täällä jo yleisessä tiedossa ennen kuin uutisissa oli edes kerrottu mikä uskonlahko edes oli kyseessä.
Kyseessä on siis toinen tapahtuma. Uutiseen voisi linkittää nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaa tarkoittanee Jyväskylän helluntaiseurakunnan kokousta. Paikalla oli ollut yhteensä noin 250 henkeä joista 50 oli ennalta todettu korona. Puskaradio toimi Jyväskylässä uutismediaa nopeammin ja tämä oli täällä jo yleisessä tiedossa ennen kuin uutisissa oli edes kerrottu mikä uskonlahko edes oli kyseessä.
Taasko tuo "helluntailaisuuskaunainen" yrittää tunkea vihaansa tänne?
Taas tuo yritys meni pieleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taasko tuo "helluntailaisuuskaunainen" yrittää tunkea vihaansa tänne?
Taas tuo yritys meni pieleen.Kirkon tutkimuslaitoksen mukaan kyseessä oli HELLUNTAILAIS- karismaattinen Afrikkalaistaustainen yhdyskunta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon tutkimuslaitoksen mukaan kyseessä oli HELLUNTAILAIS- karismaattinen Afrikkalaistaustainen yhdyskunta.
Kirkon tutkimuskeskus on omien ennakkoasenteittensa vanki.
Kyseessä oli nigerialaisten maahanmuuttajien kokous, joten taas osuit harhaan. Mutta sinullahan on siitä kokemusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon tutkimuslaitoksen mukaan kyseessä oli HELLUNTAILAIS- karismaattinen Afrikkalaistaustainen yhdyskunta.
Olivat vielä peräti vasta tänävuonna rekisteröityneet: https://yle.fi/uutiset/3-11591402
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon tutkimuskeskus on omien ennakkoasenteittensa vanki.
Kyseessä oli nigerialaisten maahanmuuttajien kokous, joten taas osuit harhaan. Mutta sinullahan on siitä kokemusta.Tämäpä juuri. Värillisillä ja kristinuskolla ei ole keskenäänkin mitään tekemistä. Tässä halutaanko peitellä vain sitä että olivat Allahia rukoilemassa ja mustamaalata kristittyjä.
- Anonyymi
Kyseessä oli seurakunta, jonka nimi on tosi pitkä ja vielä Ranskan kielellä!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäpä juuri. Värillisillä ja kristinuskolla ei ole keskenäänkin mitään tekemistä. Tässä halutaanko peitellä vain sitä että olivat Allahia rukoilemassa ja mustamaalata kristittyjä.
Minusta tuo on jo rasismia kun syytetään mustia koronan tuomisesta Suomeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tuo on jo rasismia kun syytetään mustia koronan tuomisesta Suomeen.
Juuri niin! Keltaisethan sen toivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin! Keltaisethan sen toivat.
Kiinalaiset rakensivat korona-viruksen ja päästivät sen sitten vahingossa ihmisten ilmoille.
Anonyymi kirjoitti:
Kiinalaiset rakensivat korona-viruksen ja päästivät sen sitten vahingossa ihmisten ilmoille.
Todella ovelina pikku paskiaisina kinuskit julkaisivat myös heti vapaaseen käyttöön kaiken geneettisen kartta-aineiston mitä olivat saaneet viruksesta selville. Se oli aika paljon, ja siitä lähdettiin kehittämään rokotteita.
Vain oikeistouskovaiset ovat hoksanneet tämän kiinalaisten iljettävän kieroilun.- Anonyymi
Repe.Ruutikallo kirjoitti:
Todella ovelina pikku paskiaisina kinuskit julkaisivat myös heti vapaaseen käyttöön kaiken geneettisen kartta-aineiston mitä olivat saaneet viruksesta selville. Se oli aika paljon, ja siitä lähdettiin kehittämään rokotteita.
Vain oikeistouskovaiset ovat hoksanneet tämän kiinalaisten iljettävän kieroilun."Vain oikeistouskovaiset ovat hoksanneet tämän kiinalaisten iljettävän kieroilun."
Ja sitten myös eri maiden tiedustelupalvelut! Ainoastaan USA:n tiedustelu on antanut aika hyvän raportin tapahtumien kulusta mihin Trumpinkin puheet perustuvat. Vaikka ei Trumpkaan ihan kaikkea kerro :)) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vain oikeistouskovaiset ovat hoksanneet tämän kiinalaisten iljettävän kieroilun."
Ja sitten myös eri maiden tiedustelupalvelut! Ainoastaan USA:n tiedustelu on antanut aika hyvän raportin tapahtumien kulusta mihin Trumpinkin puheet perustuvat. Vaikka ei Trumpkaan ihan kaikkea kerro :))>>Vaikka ei Trumpkaan ihan kaikkea kerro :))<<
Ei ehdi, kun on niin kiire kehua itseään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vain oikeistouskovaiset ovat hoksanneet tämän kiinalaisten iljettävän kieroilun."
Ja sitten myös eri maiden tiedustelupalvelut! Ainoastaan USA:n tiedustelu on antanut aika hyvän raportin tapahtumien kulusta mihin Trumpinkin puheet perustuvat. Vaikka ei Trumpkaan ihan kaikkea kerro :))'Ja sitten myös eri maiden tiedustelupalvelut!'
MIhin tietosi perustuu?
'Ainoastaan USA:n tiedustelu on antanut aika hyvän raportin tapahtumien kulusta mihin Trumpinkin puheet perustuvat.'
Oletko lukenut raportin, mistä? Anonyymi kirjoitti:
'Ja sitten myös eri maiden tiedustelupalvelut!'
MIhin tietosi perustuu?
'Ainoastaan USA:n tiedustelu on antanut aika hyvän raportin tapahtumien kulusta mihin Trumpinkin puheet perustuvat.'
Oletko lukenut raportin, mistä?Korkkiruuvin tapauksessa lähteet ovat oma pururata ja Donin propagandatoimisto.
- Anonyymi
Kunhan vain ei tapahtuisi päinvastoin,
KR 1933/-38,
Ps. 2:4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.
Ps. 37:13 mutta Herra nauraa hänelle, sillä hän näkee hänen päivänsä joutuvan.
Ps. 59:9 Mutta sinä, Herra, naurat heille, sinä pidät kaikkia pakanoita pilkkanasi.
Sananl. 1:26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;
Sananl. 3:34 Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon.
Minusta kun tuntuu ihan siltä että siellä taivaan johto-porras iloitsee, kun teidän aikanne tulee.
Katsos kun koronaan kuollessa ei enään ehtoolisen nauttiminen auta, sillä silloin se on ehtoollisen väärinkäyttöä.- Anonyymi
Järkyttävää että Jumalan ainoa naurunaihe tulee ihmisten tuskasta. Nykyisestä tai tulevasta
Ei ihme että palstan uskovaiset ovat usein ihmishirviöitä.
- Anonyymi
Vihdoinkin tuli tiedote, mikä seurakunta oli kyseessä:
"Jyväskylässä viime viikon lopulla paljastunut koronavirustartuntojen ryvästymä jäljittyy nuoreen uskonnolliseen yhteisöön, joka on rekisteröitynyt vasta tänä vuonna.
Association du Ministère de Jèsus-Christ pour la Dèlivrance des Nations -yhteisö (A.MI.JE.DE.N) järjesti hengellisen tilaisuuden 27.9.2020 Jyväskylän Kukkumäessä seurantalo Valorinteellä, jossa yhteisön tilaisuudet on järjestetty jo noin vuoden ajan joka sunnuntai.
Yksityistilaisuudessa levinneiden tartuntojen määrä tarkentui sunnuntaina 50:een ja karanteeniin asetettiin viikonlopun ja maanantain aamupäivän aikana noin 700 asukasta.
Yhteisön johtaja, pastori Dunia Buloba kertoi Keskisuomalaiselle maanantaina, että heidän tietojensa mukaan tilaisuuteen osallistui kolme henkilöä, joilla oli mahdollisesti aiemmin syntymäpäiväjuhlista saatu tartunta."
Täsmällistä tiedotetta ei ole annettu valtamediassa, koska haluttiin tämän kautta syyllistää helluntailaiset, mikä onnistui hyvin. Kyseessä oli siis valtamedialle tyypillinen epäsuora disinformaatio-operaatio. Luodaan negatiivista mielikuvaa, jonka ihmiset mieluusti hyväksyy ilman lähdekritiikkiä.- Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
Jep. helluntailais-karismaattinen seurakunta ja pyrkivät salaamaan sen.
Kyseessä oli mormooniliikkeeseen kuuluva ranskalais-afrikkalainen seurakunta.
- Anonyymi
>>Täsmällistä tiedotetta ei ole annettu valtamediassa, koska haluttiin tämän kautta syyllistää helluntailaiset, mikä onnistui hyvin. <<
Valtamedia tiedotti asiasta täsmällisesti jo pari viikkoa sitten mutta sehän ei mitävittulaisia lukemalla selviä.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006667747.html - Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
Jep. helluntailais-karismaattinen seurakunta ja pyrkivät salaamaan sen.
Olivat iholta mustia eli olivatkin siellä rukoilemassa ja palvomassa Allahia kuten muslimit yleensä. Mutta Suomen media yrittää peitellä tätä ja väittää että kyseessä oli helluntailaisia tai mormooneja muslimien sijaa.
- Anonyymi
Tätähän se on suomen uutisten kerront aollut jo iät ja ajat.
ja sitten nämä höyrypäät jakaa isloita uutista joka saumaan, eli ei anneta totuuden pilata hyvää uutista, eihän anneta vai mihin aloittaja katosi, laitoistko pään puskaan vaiko puskan päähän. Juu helluntailais-karismaattinen seurakunta.
Pyrkineet koko ajan salaamaan asian.- Anonyymi
Pekun uutisointi on ihan samaa lajia eli aina onpainopiste väärässä kohdassa, siinä pekun valitsemassa !
- Anonyymi
No niin mikä on viestisi tässä kohtaa mailmaasi peku?
mitä olet jankuttamassa aikuinen mies, haluatko harmaata vilttiä tas kerran helluntain ylle kuten tavallisesti?!
kun se korona tulee sinne äkvään, muista ilmoittaa siitä heti paikaillisissa sähkötolpissa ja toki foorumille uutena isona aloituksena.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs491354- 1601166
- 611037
- 8882
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli198881- 12812
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää27786Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä51771- 346758
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti85737