Mitä on kulissien takana?

Sannalla on kohtuullisen hyvät esiintymistaidot, vaikuttaa vahvalta ja hän on varmasti nauttinut saamastaan huomiosta, mutta kun puretaan ympäriltä kosmetiikka ja kulissit, sekä media-avusteinen hypetys, niin millainen ihminen sieltä brändisedimenttien alta löytyy? Entä kun käsitellään konkreettisia asioita ilman kaunisteluja ja vääristelyjä, mikä on tulos? Eli mitkä ovat ne edut, hyödyt, saavutukset, ansiot yms. joita pääministeri on ollut luotsaamassa suhteutettuna tehtyihin virheisiin ja aiheutuneisiin/aiheutuviin vahinkoihin? Mikä on siis kokonaiskuva "maailman nuorimmasta pääministeristä", jonka tyyliä, pukeutumista, häitä jne. on kovasti ihailtu? Riittääkö kun kehutaan vaan ja suljetaan silmät muulta?

19

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puheenjohtajatentissä tapahtunutta:

      "Sanna Marinin panssari alkoi kuitenkin rakoilla, kun hän takelteli jotakuinkin ensimmäistä kertaa pääministeriurallaan faktojen kanssa. Kun keskustelu kääntyi koronasta työllisyyspolitiikkaan, Marin ei osannut edes arvioida, miten suuri osa Suomen työttömistä on ikääntyneitä. Konkreettisia työllistämiskeinoja pääministeriltä ei löytynyt ollenkaan."

      Kun tällaiset oleelliset ja tärkeät asiat nostetaan esille sieltä ihailua aiheuttavien kulissien takaa, alkaa muotoutumaan realistinen kuva pääministeristä.

      • Anonyymi

        Tuollaisten nippelitietojen hallitseminen kuuluu työministerin toimenkuvaan, ei pääministerin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisten nippelitietojen hallitseminen kuuluu työministerin toimenkuvaan, ei pääministerin.

        Eri ministeriöt ovat tulvillaan numeerista dataa, ei pääministerin tehtävä ole opetella niitä, sitä varten ovat miniteriöiden virkamiehet jotka antavat tarvittaessa tarpeellista tietoa PM päätöksentekoon. Tärkeintähän on mitä sillä tiedolla tehdään ja saadaan aikaiseksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisten nippelitietojen hallitseminen kuuluu työministerin toimenkuvaan, ei pääministerin.

        Työllistyminen, työttömyys yms. on siis nippelitietoa? Ja täytyyhän pääministerin olla kartalla hallituksen toimista ja tavoitteista. Jos puheenjohtajatentissä änkytetään ja takellellaan, niin mistä se kertoo? Että meillä on maailman paras pääministeri, kuten usein hoettu mantra kertoo??

      • OtaBanaaniJaRauhotu
        Anonyymi kirjoitti:

        Eri ministeriöt ovat tulvillaan numeerista dataa, ei pääministerin tehtävä ole opetella niitä, sitä varten ovat miniteriöiden virkamiehet jotka antavat tarvittaessa tarpeellista tietoa PM päätöksentekoon. Tärkeintähän on mitä sillä tiedolla tehdään ja saadaan aikaiseksi.

        Ja mitä on saatu aikaiseksi? Puhetta ja selvityksiä.

      • Anonyymi
        OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        Työllistyminen, työttömyys yms. on siis nippelitietoa? Ja täytyyhän pääministerin olla kartalla hallituksen toimista ja tavoitteista. Jos puheenjohtajatentissä änkytetään ja takellellaan, niin mistä se kertoo? Että meillä on maailman paras pääministeri, kuten usein hoettu mantra kertoo??

        Ai niinkö? Eli pääministerin kuuluu mielestäsi olla kuin tietokoneen muisti, pitää tietää ja muistaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat laidasta laitaan.
        Sittenhän yhden asian puolueen on aivan turha haaveilla pääministerin pallista, pelkkällä maahanmuuton vastustamisella ei siihen hommaan ole mitään asiaa.

        Se luetun ymmärtäminen ei sulla onnistu. On-nis-tuu-ko jos ta-vaan kom-ment-ti-ni?

      • Anonyymi
        OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        Se luetun ymmärtäminen ei sulla onnistu. On-nis-tuu-ko jos ta-vaan kom-ment-ti-ni?

        Sinun pitäisikin tavata nuo kaikki kommenttisi useampaan kertaan ennen niiden julkiseksi laittoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun pitäisikin tavata nuo kaikki kommenttisi useampaan kertaan ennen niiden julkiseksi laittoa.

        No voin toki tehdä sen, jos se auttaa sua ymmärtämään, mistä on kyse.

      • Anonyymi

        Aika hyvinhän sinä olet asiasi opsikellut.
        Tuo siteeraamasi tekstipätkä löytyy iltapäivälehden sivulta.
        Kyseinen lehti nyt sattuu olemaan opposition äänenkannattaja, mutta väliäkös sillä kun teksti on sinun käyttöösi sopivaa.
        Jatka samaan tyyliin niin saat apinanaaraan oksanhaaraan.

        Ilta-Lehti hypettää ja jumaloi Sannaa lähes joka päivä. En kutsuisi sitä opposition äänenkannattajaksi. Räkättiverkostostako "tietosi" hankit?

    • Anonyymi

      Työllisyysasteen nosto oli hallituksen oma tavoite, se on edelleen hallitusohjelmassa.

      • Kenen sitten, ellei hallituksen tavoite? Senhän vastuukenttään nämä kuuluukin.

        Työllisyysasteen nostosta voidaan toki puhua ja tehdä selvityksiä ja kirjoitella, mutta.... "Konkreettisia työllistämiskeinoja pääministeriltä ei löytynyt ollenkaan." Tästä puutteestahan hallitus on saanut kritiikki jo useamman kerran. Eräänkin kokouksen tiimoilta kuultiin kritiikkiä tyyliin "hallitus puhuu lämpimikseen" yms.

        #vähemmän hypeä, enemmän tekoja

    • Anonyymi

      Kaiken kulissin takaa löytyy tyhjä pää .

      • Anonyymi

        Kuka se on tuo Kaike, onko se joku perussuomalainen huippupoliittiko?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se on tuo Kaike, onko se joku perussuomalainen huippupoliittiko?

        Ja vitsit sen kuin huononee.

        #myötähäpeä

      • Anonyymi

        Mitä onko Halla-aho kulissien takana?

    • Anonyymi

      Sanna Marin osaa hallita hyvin mediaa...

    • Anonyymi

      Jos pääministerimme on kovasti puhunut moneen otteeseen ja useammassa tilaisuudessa yli 55 vuotiaiden työllistymisestä luulisi hänen olevan edes jotenkin kartalla siitä kuinka paljon suurin piirtein näitä työllistettäviä on. Numerot on tärkeitä asioita ilman avustajiakin saatika sitten avustajalauman kanssa. Siinähän voi pistää vaikka 7 miljardia menemään ja kuvitella voittavansa, kun saa 3 miljaria takaisin.
      Mediapelissä hyviä onnistumisia, mutta mediahan laulaa sen lauluja pääosin kenen leipää syö. Olettehan lukeneet, mitä Junger on tästä suosion saavuttamiseen käytetyistä toimenpiteistä kertonut. Viaton katse, joka moneen vetoaa, mutta osaa pelin nimeltä politikointi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe