junasta turvallinen

Junien nopeudet voisi mielestäni yleisesti pudottaa noin 70:een km/h ja lippujen hinnat vastaavasti alas.Olisipahan ainakin yksi turvallinen liikenneväline.Hintojen lasku ei edes vääristäisi kilpailua,eli haittaisi yksityissektoria,koska sille jäisi kilpailuetuna nopeus.Uskomatonta utopiaa,tiedän itsekin.
11883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eikö nopeus "kilpailuetuna" aina heikkene, jos nopeutta pudotetaan? Hintojen korkeudella on yksi syy, joka ei valitettavasti poistu ikinä: pummit.

Lipuntarkastajien määrää voisi toki lisätä, mutta sekin maksaisi. Hintoja voisi laskea sillä unelmalla, että ehkä pummitkin maksaisivat lippunsa, jos ne olisivat halvempia. Valitettavasti pummit, yhteiskuntamme limanuljaskat, ajattelevatkin niin, että miksi maksaa siitä, jonka voi saada ilmaiseksi. Varsinkin kun he jäävät äärettömän harvoin, jos koskaan, kiinni. Kiinnijäämisen pelko on lähes nollissa, kun vielä päälle lisätään se, että sakko liputta matkustamisesta on järkyttävän pieni.

Sakon suuruutta pitäisi nostaa yli 100%:lla prosentilla. Lisäksi pitäisi tehdä taas tehoratsiakampanjoita (ilman, että niistä tiedotettaisiin etukäteen). Niin saisi ehkä pupun pöksyyn joillekin kusiaisille, ja he alkaisivat vastedes maksamaan lippunsa.

Äänestä
  • Hyvä innota vaan porukkaa menee pummilla junas...!
    mut eihä oo mitää järkee hidastaa nopeutta jos on rata kunnossa....!

    Äänestä

  • ei hell....! kirjoitti:

    Hyvä innota vaan porukkaa menee pummilla junas...!
    mut eihä oo mitää järkee hidastaa nopeutta jos on rata kunnossa....!

    Miten junassa voi mennä pummilla? Eikös konduktööri tule joka kaupungin/paikkakunnan jälkeen kysymään matkalippuja? Tuntuvat muistavan ihmeen hyvin edellisiltä asemilta junaan nousseet matkustajat. Toki joskus joutuu näyttämään jo leimatun lipun.

    Äänestä

  • liputtaja* kirjoitti:

    niillä on kuule kikat... ite oon kerran menny (häpee...) tosin menin vain aika pienen matkan... jyväskylästä jämsään.. mut silti...
    olin ravintola vaunussa ja kun se tarkasti jonkun toisen lippua siinä vieressä niin lähin menee sinne vaunuun mistä se tuli...!

    Äänestä

  • Tarkastusmaksu pitäisi porrastaa tulotason mukaiseksi samalla tavalla kuin muut sakot. Esim opiskelijalle tarkastusmaksu on jotain 10% luokkaa kuukausitulosta. Saman logiikan mukaan 2500e kuukaudessa tienaavan tarkastusmaksu tulisi olla 250e, 5000e tienaavan 500e jne. Tällöin rangaistus olisi paremmin suhteutettu taloudellisen aseman mukaan ja kirpaisisi yhtä lailla vauraudesta riippumatta.

    Samalla tavalla verovaroin kerättävän tariffituen prosentuaalista määrää tulisi mielestäni nostaa ja pitää mahdollisimman korkealla, näin saadaan progressiota lippujenkin hintoihin: joukkoliikenteen ylläpitäminen "kirpaisisi" yhtä lailla vauraudesta riippumatta.

    Äänestä

  • liputtaja* kirjoitti:

    Miten junassa voi mennä pummilla? Eikös konduktööri tule joka kaupungin/paikkakunnan jälkeen kysymään matkalippuja? Tuntuvat muistavan ihmeen hyvin edellisiltä asemilta junaan nousseet matkustajat. Toki joskus joutuu näyttämään jo leimatun lipun.

    Niin siis puhuin lähijunista. Niissä kun konduktöörit vain myyvät lippuja, eivät tarkasta.

    Äänestä

  • Boks kirjoitti:

    Tarkastusmaksu pitäisi porrastaa tulotason mukaiseksi samalla tavalla kuin muut sakot. Esim opiskelijalle tarkastusmaksu on jotain 10% luokkaa kuukausitulosta. Saman logiikan mukaan 2500e kuukaudessa tienaavan tarkastusmaksu tulisi olla 250e, 5000e tienaavan 500e jne. Tällöin rangaistus olisi paremmin suhteutettu taloudellisen aseman mukaan ja kirpaisisi yhtä lailla vauraudesta riippumatta.

    Samalla tavalla verovaroin kerättävän tariffituen prosentuaalista määrää tulisi mielestäni nostaa ja pitää mahdollisimman korkealla, näin saadaan progressiota lippujenkin hintoihin: joukkoliikenteen ylläpitäminen "kirpaisisi" yhtä lailla vauraudesta riippumatta.

    Tehokkainta olisi jos tarkastusmaksu porrastettaisiin käänteiseksi tulotasoon verrattuna.

    Onhan todennäköisintä, että pummilla matkustaa juuri opiskelija tai syrjäytynyt pätkätyöläinen, joka on menettänyt kunnioituksensa yhteisiä pelisääntöjä kohtaan. 600€ maksu antaisi epäsosiaaliselle ainekselle ajattelemisen aihetta ja johdattaisi oikeille raiteille. Yhteiskunnallinen rauha ja sileän porvarillinen elämäntapamme ottaisi taas harppauksen eteenpäin.

    Sen sijaan 5000€/kk ansaitseva keskituloinen ei kehtaa/viitsi edes harkita liputta matkustamista. Hänen kohdallaan liputta matkustaminen johtuu poikkeuksetta tiukasta aikataulusta ja muista yhteiskunnan asettamista paineista ja velvoteista. Lipuntarkastajan herrasmiesmäinen ja huomaamaton muistutus anteeksipyynnön kera olisi riittävä sanktio.

    Äänestä

  • sinipaita kirjoitti:

    Onneksi huomasin pienen sarkasmin häivähdyksen kirjoituksessasi, eihän kukaan vähääkään enemmän ajatteleva ja empaattinen ihminen voisi oikeasti ja täysin tosissaan olla vankasti porvarillisen yhteiskunnan puolustaja.

    Edelleen, verovaroin kerätyn tariffituen määrää tulisi mielestäni koko ajan nostaa jotta saataisiin tasa-arvoisemmin tuettua joukkoliikennettä ja sitä kautta lipputuloja alemmas ja sitä kautta myös pummimatkustamista vähennettyä.

    Itse maksaisin mielelläni nykyistä enemmän veroa kun tietäisin että näitä rahoja käytettäisiin yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden parantamiseksi. Kyllä nämä yhteisiä pelisääntöjä kohtaan kunnioituksensa menettäneet ihmiset taitavatkin olla niitä jotka joka paikassa valittavat liian suuria veroja. Tässä epäsosiaalista ainesta loppujen lopuksi.

    Äänestä

  • Boks kirjoitti:

    Tarkastusmaksu pitäisi porrastaa tulotason mukaiseksi samalla tavalla kuin muut sakot. Esim opiskelijalle tarkastusmaksu on jotain 10% luokkaa kuukausitulosta. Saman logiikan mukaan 2500e kuukaudessa tienaavan tarkastusmaksu tulisi olla 250e, 5000e tienaavan 500e jne. Tällöin rangaistus olisi paremmin suhteutettu taloudellisen aseman mukaan ja kirpaisisi yhtä lailla vauraudesta riippumatta.

    Samalla tavalla verovaroin kerättävän tariffituen prosentuaalista määrää tulisi mielestäni nostaa ja pitää mahdollisimman korkealla, näin saadaan progressiota lippujenkin hintoihin: joukkoliikenteen ylläpitäminen "kirpaisisi" yhtä lailla vauraudesta riippumatta.

    Samaa mieltä :) Tarkastusmaksu on opiskelija, työttömän yms. tulotasoon nähden aivan liian suuri. Samoin joukkoliikennemaksu. Tympii koko HKL. Lippujen hinnat nousee, tarkastusmaksut nousee, vuorot vähenee ja henkilökunta on usein epäystävällistä. Mutta ei täällä Helsingissä muullakaan keinolla voi liikkua, niin pakko kestää..

    Äänestä

  • helsinkiläinen kirjoitti:

    Samaa mieltä myös :D HKL ärsyttää niin, että.... Mitä ne oikein kuvittelee, kun nostaa lippujen hintoja ja palvelu sen kun huononee?? Ja lipuntarkastajien, bussikuskien yms. käytös on melkein poikkeuksetta todella töykeää. Eivät tunnu tajuavan, että ovat asiakaspalveluammatissa! Mutta, kuten sanoit, Helsingissä ei oikein muullakaan tavalla voi liikkua, joten pakko kestää.

    Äänestä

Yksi kilpailua vääristävä asia tosin on se, että lentoliikenne ei maksa polttoaineestaan veroa lainkaan. Tämä on omiaan mahdollistamaan monesti täysin turhan kotimaan lentoliikenteen, kun liikenne hoituisi aivan yhtä hyvin huomattavasti ympäristöystävällisemmällä junalla.

Miksi lentoliikennettä tuetaan tällä tavalla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Junien nopeudet voisi mielestäni yleisesti pudottaa noin 70:een km/h ja lippujen hinnat vastaavasti alas.Olisipahan ainakin yksi turvallinen liikenneväline.Hintojen lasku ei edes vääristäisi kilpailua,eli haittaisi yksityissektoria,koska sille jäisi kilpailuetuna nopeus.Uskomatonta utopiaa,tiedän itsekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu