Ubuntu 20.01:n kanssa ääniongelmia

Tuli muutama päivä sitten tehtyä päivitys Ubuntu 18.0.4.3 LTS -versiosta 20.01 LTS:ään. Päivitys itsessään meni ihan ok, enkä havainnut mitään erikoista. Ennenkuin lähdin päivitystä tekemään olin ottanut Clonezillalla imagen tästä toimivasta asennuksesta. Teen tämän aina ennenkuin teen mitään isoja järjestelmään vaikuttavia muutoksia, tai asennan jonkun uudemman version. Ongelmia kuitenkin ilmaantui, ja ne ongelmat liittyivät äänilähteen vaihtamiseen. Oletuksena kuva ja ääni kulkevat HDMI:tä pitkin telkkariin. Äänikortin 3,5 mm:n liittimestä menee itselläni piuha stereoihin, ja tämä äänilähteen vaihto toimi 18.0.4.3:ssa aivan ongelmitta. 20.01:ssä tämä näyttäisi silmämääräisesti toimivan, mutta äänilähde ei tosiasiassa vaihdu, vaikka valikko niin väittääkin. Äänet tulevat ainoastaan HDMI:n kautta. Äänikortissa itsessään ei ole vikaa, koska samassa koneessa on Windows 8.1 Pro ja siinä äänilähde vaihtuu ongelmitta.

Tutkin ongelmaa hieman, ja en ole yksin tämän ongelman kanssa. Korjauskeinoja tuntui olevan tarjolla vaikka mihin lähtöön, mutta itselläni nämä eivät auttaneet, jotkut olivat näistä saaneet avun.

Sen verran asiaa kaivelin, että kyse on ääniajuribugista ilmeisesti tässä viimeisimmässä kernelissä. Kerneliin tuli varmaan parikin patchia, mutta ne eivät ongelmaa poistaneet. En tiedä, onko ongelma pelkästään Realtekin äänipiirien kanssa, tai äänipiirien kanssa yleisesti. Tietty olisin voinut koittaa vanhalla Creativen X-Fi -äänikortilla, mutta en sitä jaksanut tehdä. En jaksanut veivata tuon kanssa enempää, vaan palautin levyimagelta vanhan kaikiltaosin toimivan 18.0.4.3 -version.
1263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikä äänikortti?

Äänestä
  • Realtek ALC1200 tuossa näyttäisi olevan.

    Äänestä

  • Kyse ei ole siitä, etteikö se tukisi sitä. Tukee aivan täysin, koska tunnistuu asennuksessa ja sitä rataa. Kyse on siitä, että käyttöjärjestelmä ei saa vaihdettua äänilähdettä HDMI:stä, äänikortin 3,5 mm:n äänilähtöön. Kuulen kaiuttimista napsauksen, ikäänkuin äänilähde vaihtuisi, mutta jos testaan äänien ulostuloa, esim. Spotifylla tulee ääni ainoastaan telkkarin kaiuttimista. Mikäli sinulla ei ole antaa selitystä sille, miksi vanhemmassa versiossa tämä toimii moitteetta, mutta uudemmassa ei, niin älä ala neuvomaan.

    Äänestä

Tosimies antaa äänille piutpaut. Niitä on muutenkin ihan liikaa joka paikassa.

Äänestä

20.04 on LTS-versio ja 20.10 9 kk ajan tuettu testiversio, mutta mikä se 20.01 oikein on?

Äänestä
  • Piti kirjoittamani 20.04.1.

    Äänestä

  • Sinä et ilmeisesti koskaan tee kirjoitusvirheitä, kun kirjoitat nopeasti? Aikamoinen tekijä olet, jos sitä ei tapahtuisi.

    Äänestä

En tiedä onko tuossa 20.04.1:ssä jotain muutakin ongelmaa. Yritin asentaa sitä puhtaanna asennuksena tähän samaiseen koneeseen, missä ääniongelmatkin tulivat esiin. Asennus kaatui kahteen kertaan. Ensimmäinen kaatuminen aiheutui siitä, että olin täpännyt "Asenna kolmannen osapuolen koodekit ja ajurit". Tästä seurasi uusi asennusyritys. Jätin tämän kohdan pois, nyt asennus eteni käytännössä loppuun, mutta varoitti, että jotain ei oltaisi asennettu täysin tjsp. Ei tarvinnut pitkään etsiä, kun huomasin, että Software Centerin haku ei toimi. En jaksanut enää säätää/alkaa asentaa sitä kolmatta kertaa, vaan buuttasin koneen Clonezilalla ja palautin imagen ulkoiselta levyltä. Mennään tuolla HTPC -koneella toistaiseksi tuolla vanhalla distrolla. Osaa se tuollakin toistaa elokuvia kotiverkosta, Netflixistä ja soittaa musiikkia Spotifysta. Ehkä kokeilen Minttiä, Ubuntu Matea tai jotain muuta distroa tuossa koneessa, kun taas kiinnostusta siihen löytyy.

Äänestä
  • "ubuntu crash" Googleen niin heti 17 miljoonaa osumaa...

    Äänestä

  • Kyllä se vaan kaatui asennuksessa, ikävä pudottaa fanipoika sieltä korkeuksista maan pinnalle naama edellä. Mikään käyttöjärjestelmä ei ole ongelmaton, ei edes fanipoikien ihannoima Ubuntu. Aiemmissa versioissa ei ole asennuksessa ollut ongelmia. Kuinkas montaa versiota Ubuntusta ole käyttänyt? Itsellä on kokemusta sieltä 12.04:sta lähtien.

    Äänestä

  • Taidat viritellä omiasi, anna sen ub 20.04 lts.n asentua rauhassa, siis lts.n. Software on Snap nykyään ja se päätteeltä. Ääniongelma ilmeni kerran syyskuussa ( odotin siis jakelupäivityksen) ja töpselit ramplasin, mutta pelkkä uudelleen käynnistys korjasi, eikä sen koommin ongelmia. On iso houkutus viritellä milloin mitäkin versioita, mutta...

    Äänestä

Jaksoin+eilen+kuitenkin+jatkaa+tuon+ääniongelman+kanssa+säätämistä.+Eli+se+tuntuu+esiintyvän+silloin,+kun+teet+päivityksen+18.04.x+-versiosta+tähän+20.04.1+LTS+-versioon.+Eli+jotain+hajoaa+tuossa+yhteydessä.+Mitä+siinä+hajoaa,+niin+sillä+ei+ole+itselleni+merkitystä.Lähdin+tekemään+täysin+puhdasta+asennusta,+ja+asennusohjelma+kaatui+ehkä+jossain+80-85%:n+kohdalla.+Tämän+takana+on+asetus+"Asenna+kolmannen+osapuolen+ajurit+ja+koodekit".+Tämä+tulee+ainoastaan+silloin+esiin,+kun+koneeseessa+on+nVidian+näytönohjain.+Tuossa+kohtaa+asennetaan+nVidian+ajureita.+Sillä+ei+ole+merkitystä,+mikä+nVidian+kortti+koneessa+on.+Omani+on+GT630.+Tuossa+ajetaan+tiettyä+python-skriptiä,+mikä+ei+vastaa+riittävän+nopeasti+asennusohjelmalle.+Nettikeskusteluiden+mukaan,+koko+asennusohjelman+ei+pitäisi+kaatua.+Näin+kuitenkin+tapahtuu.Seuraavalla+asennuskerralla+jätin+tuon+asetuksen+pois,+ja+nyt+asennus+meni+läpi.+nVidian+ajurit+asentuvat,+kun+sen+tekee+Ajurityökalulla.+Ääniongelmaa+ei+ole+tämän+täysin+puhtaan+asennuksen+jälkeen,+eli+audiolähde+vaihtuu+ihan+kiltisti+HDMI:stä+->+linja+ulostuloon.+Äänet+tulevat+ulos+aivan+samalla+tavalla,+kuin+tulivat+aiemmassa+18.0.4.x+-versioisessa+jakelussa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuli muutama päivä sitten tehtyä päivitys Ubuntu 18.0.4.3 LTS -versiosta 20.01 LTS:ään. Päivitys itsessään meni ihan ok, enkä havainnut mitään erikoista. Ennenkuin lähdin päivitystä tekemään olin ottanut Clonezillalla imagen tästä toimivasta asennuksesta. Teen tämän aina ennenkuin teen mitään isoja järjestelmään vaikuttavia muutoksia, tai asennan jonkun uudemman version. Ongelmia kuitenkin ilmaantui, ja ne ongelmat liittyivät äänilähteen vaihtamiseen. Oletuksena kuva ja ääni kulkevat HDMI:tä pitkin telkkariin. Äänikortin 3,5 mm:n liittimestä menee itselläni piuha stereoihin, ja tämä äänilähteen vaihto toimi 18.0.4.3:ssa aivan ongelmitta. 20.01:ssä tämä näyttäisi silmämääräisesti toimivan, mutta äänilähde ei tosiasiassa vaihdu, vaikka valikko niin väittääkin. Äänet tulevat ainoastaan HDMI:n kautta. Äänikortissa itsessään ei ole vikaa, koska samassa koneessa on Windows 8.1 Pro ja siinä äänilähde vaihtuu ongelmitta.

Tutkin ongelmaa hieman, ja en ole yksin tämän ongelman kanssa. Korjauskeinoja tuntui olevan tarjolla vaikka mihin lähtöön, mutta itselläni nämä eivät auttaneet, jotkut olivat näistä saaneet avun.

Sen verran asiaa kaivelin, että kyse on ääniajuribugista ilmeisesti tässä viimeisimmässä kernelissä. Kerneliin tuli varmaan parikin patchia, mutta ne eivät ongelmaa poistaneet. En tiedä, onko ongelma pelkästään Realtekin äänipiirien kanssa, tai äänipiirien kanssa yleisesti. Tietty olisin voinut koittaa vanhalla Creativen X-Fi -äänikortilla, mutta en sitä jaksanut tehdä. En jaksanut veivata tuon kanssa enempää, vaan palautin levyimagelta vanhan kaikiltaosin toimivan 18.0.4.3 -version.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu