Kumman kaa olisit mieluummin

Mielummin hänen kanssaan kuin jonkun kevytkenkäisen naisen kanssa. Hän on sentään sitoutuvainen, toisin kuin sinä.

Aika läpinäkyvää, että esiinnyt naisena, jotta saisit maalittaa lisää naisia. No, ehkä saat jonkun innostuvan pölvästin följyys

Oletko sinä Aarnion nainen?

Tyhjyyden partaalla
Sanna Nyqvist, 3.1.2005
Margaret Mazzantini: Älä liiku (Non ti muovere)
s., WSOY 2004
Kääntäjä(t): Helinä Kangas

Romaani kuvaa helposti tunnistettavaa maailmaa, jossa ihmiset ovat toisilleen keinoja tai väyliä johonkin, eivät niinkään itsenäisiä ja sellaisina kunnioitusta ansaitsevia olentoja. Tässä välineellistävässä kulttuurissa tyhjyyden pelko ajaa ihmisen etsimään äärimmäisiä, primitiivisiä ratkaisuja, jotka hetkellisesti palauttavat merkityksen elämään. Syntyvä kierre on kuitenkin kestämätön: pako ei tuo pelastusta.

Elämän pelko

Romaanin päähenkilöllä Timoteolla on periaatteessa kaikki, mitä ihminen voi toivoa: älykäs ja menestyvä puoliso, suloinen tytär, ystäviä, arvostettu ammatti ja hyvä toimeentulo. Silti häntä kalvavat eksistentiaalinen pelko ja ahdistus, joille ei löydy järjellistä, juurittavaa syytä.

Elämä näyttäytyy mielekkäänä vasta kun porvarillinen Timoteo tekee jotakin täysin absurdia ja itselleen vierasta: hän raiskaa köyhän ja ruipelon Italia-nimisen naisen, jonka sattumalta kohtaa autokorjaamoa etsiessään. Alistuvassa Italiassa Timoteo kohtaa elämän, joka on jo kaikonnut hänen ympäriltään. Kuin tekonsa lumoama rikollinen Timoteo palaa Italian luokse kerta toisensa jälkeen hetkellisen helpotuksen ja unohduksen toivossa.

Kerta kerralta kasvaa myös pelko Italian menettämisestä. Eläimellinen väkivalta vaihtuu oudon luontevasti epätoivoiseksi, omistavaksi rakkaudeksi. Italia on Timoteon ja hänen elämänpiirinsä täydellinen vastakohta, mikä juuri tekee hänestä entistä kiehtovamman Timoteon silmissä. Timoteo tuntuu jopa herkuttelevan rakastettunsa groteskiudella: ”Olin pelännyt etten tuntisi häntä mutta tunnistin jo kaukaa hänen pienen tumman hahmonsa. Hänen variksenpelättimen päänsä ja laihat väärät säärensä. Tunnistin hänen epävarman, ehkä lonkkaviasta johtuvan kävelynsä. (…) Hänen hahmonsa oli laihaakin laihempi vastavalossa, hän oli kuin selkärangaton surkea olento, jollaisia keväällä ryömii mullasta.”

Mikään ei voisi olla kauempana Timoteon kauniista ja sivistyneestä Elsa-vaimosta; kukaan ei voisi olla epätodennäköisempi rakastajatar sairaalaa johtavalle huippukirurgille. Mistä Timoteon pakkomielle Italiaan kumpuaa? Romaani ei analysoi suhdetta, mutta tarjoaa lukijalle ilmeisen tulkinnan avaimen: Italia on maaseudulta kaupunkiin eksynyt talonpoikaisnainen, äiti maa, johon Timoteo haluaa haudata itsensä kuin kohtuun. Viimeisenä hellyydenosoituksena Italiaa kohtaan hän pistää suuhunsa Italian kotiseudun multaa ja pureksii sitä tietämättä, mitä tekee. Tuo ele kertoo roolien vaihtumisesta: kun Timoteolla ei ole enää pääsyä Italian syliin, nainen tulee hänen sisälleen. Alistetusta huorasta on tullut miehen mieltä hallitseva äitihahmo. Poissa ollessaankin Italia vaikuttaa Timoteossa, vieraannuttaa tätä porvarillisesta elämänpiiristä ja pakottaa tämän yhä uudestaan kohtaamaan elämänsä merkittävimmät valinnat: ”Hän on osa minua kuin esihistoriallinen, evoluution saatossa typistynyt häntä, jotakin minkä lämmön tunnen yhä salaperäisenä läsnäolona.”

Viime aikoina on (jälleen) yleistynyt näkemys, että kirjallisuuden – ja nimenomaan kirjallisuuden – avulla voimme oppia jotakin olennaista itsestämme ja maailmastamme. Älä liiku sopii hyvin esimerkiksi tästä kirjallisuuskäsityksestä. Se perustuu kreikkalaisen tragedian asetelmalle sellaisena kuin Aristoteles sen Runousopissaan kuvaa: helposti samastuttava päähenkilö tekee rikoksen, jonka seuraamusten kanssa hänen on elettävä, olivatpa ne kuinka ankaria tahansa. Minäkerronta pakottaa lukijan lähelle Timoteoa, katsojaksi tämän elämän ratkaiseviin tilanteisiin: Italian raiskaukseen, Angelan syntymään. Romaani käsittelee nykyihmisen keinoja kaihtaa elämässä ammottavaa tyhjyyttä.

Aivastelen ja yskin jatkuvasti... eräs hassu juttu tutun postin kantajan kanssa:; että kun nyt pitää naamioitua kuin pankkiryöstäjät.

Mutta itsellä ei kai ole tuota maailmaa tappavaa viirua, kuitenkaan, en ole ainakaan huomannut että olisi normaalia vain.

Hooseaa luin äsken. Pitkätossulla oli niin pitkä nimi, että oli ihan pakko oikaista.

Mielestäni ihan hyvä että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Hu - ra (latin prostitutos huorimus). Yhteiskunnassa kuuluu vallita inho huoruutta kohtaan.