Joka oli ennen kesäkuuta 2018. Silloin kaikki oli vielä niin hyvin ja olin onnellinen nuorimies. Nyt olen vanhentunut, kuihtunut, ontto kuori ilman tulta sisällä. Biologisesti elossa, mutta henkisesti kuollut.
Nyt olen ajatellut vain kuolemaa. Mitä sen pimeän verhon takana oikein on? Olisiko siellä uusi elämä ja mahdollisuus vai kaiken alku ja loppu? Ehkä se olisi kuin ikuisessa unessa? Ilman painavaa ruhoa ja tuhoutuvaa maailmaa...
Luonnollinen kuolema, se on ainoa mitä nyt toivon. Minulla ei ole enää mitään annettavaa tälle maailmalle, mutta maailma voisi antaa minulle sairauden, fataalin ja kohtalokkaan...
Nyt olen ajatellut vain kuolemaa. Mitä sen pimeän verhon takana oikein on? Olisiko siellä uusi elämä ja mahdollisuus vai kaiken alku ja loppu? Ehkä se olisi kuin ikuisessa unessa? Ilman painavaa ruhoa ja tuhoutuvaa maailmaa...
Luonnollinen kuolema, se on ainoa mitä nyt toivon. Minulla ei ole enää mitään annettavaa tälle maailmalle, mutta maailma voisi antaa minulle sairauden, fataalin ja kohtalokkaan...
Vastaukset 76
Vanhimmat
Kaikella on tarkoitus ❤️
Uskon jälleensyntymään. Omaa elämäänsä ei saa kuitenkaan lopettaa sillä silloin elämä ei ala alusta vaan kohtaa samat haasteet kuin aiemminkin.
Itsekin olen toivonut kuolemaani sairauden avulla, mutta onneksi en sitä nyt ajattele. Pystyn osittain samastumaan sinuun.
Älä toivo kuolemaa sillä sen ajattelu saa ajatukset kiertämään samaa kehää ja toistamaan samaa karmaa.
Onko ajatus "mitä kylvää, sitä niittää" sinulle tuttu.
Voisinpa muuttaa ajatuksesi jotenkin positiivisenpaan suuntaan!
Eräänä kesäisenä päivänä yhden keskussairaalan pihassa ollessani lupasin, etten koskaan tekisi itsemurhaa. Sitä lupausta olenkin sen jälkeen monesti katunut, sillä lupaus on kuitenkin aina lupaus. On kuitenkin aineita ja "aktiviteettejä" jotka tutkitusti aiheuttavat fataaleja sairauksia, ns. karsinogeenejä ja sitten on myös nämä "neurotoksiset" aineet, joita ihan terveydenhuollosta suoraan sanottuna jaetaan ihmisille. Olisiko se väärin johdattaa oma ruhonsa kuolemaan, jos sellainen tunne siltä mieleen välittyy?
Ei tämä elämä ole elämisen arvoista. Jokainen kokemus ja tunne on vain aivokemiaa ja hormonien manipulointia tälle ruholle, jonka ainoa merkitys olisi vain kasvaa, sitten lisääntyä ja lopulta kuolla. Tätä samaa on jatkunut koko olemassaolomme ajan ja maailma vain sairastuu joka hetki enemmän ja enemmän.
Ei ole tulevaisuutta. Ihminen on vain ylpeä eläin muiden joukossa, joka elää ja tekee tarpeidensa vuoksi, lopulta tietämättä itsekkään sen kaiken merkitsemättömyyttä..
Ihmisen keho on vain keho, sielu ja mieli on erikseen.
Tunnut fiksulta, harmi etten osaa auttaa sinua. ❤️
Sielu ruhossa, joka on ikuisena vankina maailmassa. Jos kuolema olisi uuden alku, niin silloin kuolema ei olisi mitään mystistä. Sama homma alkaa vain alusta, ilman mitään lopullista päämäärää. Yhtä suuri vaikutus kun katsoisi saman elokuvan uudestaan eri tavalla, vaikka ilman ääniä. Se olisi täysin sama, mutta kokemus vain erillainen. Halpa hupi tämä elämä...
Sanotaan, että olemme valinneet omat haasteemme, asiat joissa haluamme kasvaa. Itsekin olen useinkin ajatellut, että harteille on annettu liian suuri taakka kantaa. Moni ei uskoisi mitä olen käynyt läpi tähänastisen elämän aikana.. Mutta täällä vielä porskutetaan siitä huolimatta.
Jos olet joutunut käymään läpi rankkoja aikoja, olet erityisen vahva sielu. ❤️
Miksi olet halunnut selviytyä?
Olet väärässä. Elämässä on tarkoitus. Se on rakkaus. Puhun muistakin kuin romanttisesta rakkaudesta. Kun se ymmärtää, ei tarvitse olla tähti tai suuruus. Vähempi riittää hyvään elämään.
Mikä on rakkauden tarkoitus? Eikös se ole vain tunne muiden joukossa?
Jälkikasvu tuo minun elämääni merkitystä jollaista ilman häntä ei aiemmin ollut. Kissakinhan puolustaa ja suojelee pentujaan.
Ja olen löytänyt elämälle tarkoitusta henkisyydestä ja jonkin selityksen kaikelle, kärsimyksellekin.
Niin... naisethan suojelevat elämää, koska he sitä tuottavat. Biologisesti ja sosiaalisesti paikkaansa pitävä väite. Mutta mitä miehelle voisi sanoa syyksi elää?
Mies ei koskaan mitään pysty itsestään parempaa kuvaa luomaan, mies ei myöskään voi pitää koskaan mitään omaa sylissään. Mies elää vain oman egonsa takia ja on aina, aina lopulta yksin. Miehen rooli on vain kuolla pois...
On varmaan miehellekin yhtä hieno kokemus kuulla lapsen sanovan ensi kertaa "isi" kuin minulle oli se oman lapsen ensimmäisen kerran hapuileva "äittä."
En varsinaisesti tiedä mikä miehen rooli elämässä on tarkoitus olla kun ei ole siitä omakohtaista kokemusta, mutta voisihan sen ajatella ettei nainen ole kokonainen ilman miestä.
Niin se on koirastakin varmaan hienoa kuulla ihmisen sanovan sille "Koira"..
Jostainhan kieroutuneesta ja sairaasta syystä on mieskin tähän maailmaan pitänyt saada. Miehen ainoa huvi onkin vain tapella ja nussia, palvoa omaa egoaan ja nauttia vielä suuremmasta huomiosta kuin nainen ikinä. Erittäin huonot eväät siis annettu miehelle. Surkea, halpa ja täysin turha "spin offi" naisesta.
Tuntuu kuin Jumala olisi tehnyt ihmisen vain omaksi huvikseen. Luoda mies ja nainen ja niitä kasottain ympäri maailmaa. Sitten katsoa ja nauraa surkealle draamalle jota ihmiset luovat ja vielä kovemmat kiksit saa kun ihminen leikkii jotain niin suurta ja jumalallista.
Lapset on yksi rakkauden laji, joka muuttaa koko elämän ja tekee aiemmin hyvin merkitykselliset asiat merkityksettömäksi ja tuo asioita elämään, joita et tiennyt olevan olemassakaan.
Henkisyys tai usko on osalle merkityksellinen asia elämässä, syvä rakkaus sekin omalla tavallaan.
Lapset ovat vain sen irvistyksen jatke, joka oli ihmisen kasvoilla kun uutta luotiin. Ovathan he alussa niin viattomia ja puhtaita, kunnes heistäkin kasvaa ahneita itsekkäitä egonsa palvojia. Se sama tuska ja taakka minkä tunnemme vaan sysätään heidän harteilleen ja sama sairas leikki jatkuu jatkumistaan.
Totta kai rakkaus on tunne. Vain tunne. Mitä väliä mitä sillä on, mitä rakkaus on pohjimmiltaan, jos se tuo tavallisen ihmiseen merkityksen.
Olen kuullut yhden menestyneen eläkettä lähestyvät mentorini sanoneen, ettei hän uraan liittyviä asioita kadu, vaan sitä, että oli nuorena henkisesti poissa lastensa luota, koska mietti työasioita kotona. Jos voisi tehdä toisin, sen hän tekisi. Rakkaus on itselle perhe, lapset, romanttinen rakkaus, lemmikki, hyvät ystävät, koti, muut läheiset, oma arvomaailman kiteytyminen niin, että tietää kuka ja millainen on, mustavalkoisuuden vaihtuminen väreihin, armollisuus itselle ja läheisille ja sen mukaan eläminen. Rakkaus on myös intohimo siihen mitä teen työkseni, vaikkakin erilailla kuin nuo tärkeämmät asiat elämässä.
Rakkaus on siis vain harhakuva siitä, että menestyy ja tuntee itsensä joksikin. Heikot eväät ihmiselle elämää varten annettu..
Ei tuo pidä paikkansa, vaikka lapsi helposti maksaa kovan hinnan sukupolvien virheistä. Oma äitini lapsena todisti äitiin kohdistuvaa perheväkivalta ja äidin henkistä väkivaltaa lapsiin. Silti hän päätti katkaista ketjun. Itse elin onnellisen, tasapainoisen, turvallisen ja rakkauden täyteisen lapsuuden.
Eikä kaikki ihmiset ole itsekkäitä oman egonsa palvojia. Meissä on myös empaattisia, herkkiä, välittäviä, vahvan omantunnon omaavia. Se, että joku on paha ei tee kaikista pahoja. Ihmisten hyvyyteen ja elämän sujumiseen riittävän hyvin on helpompi luottaa kun on saanut turvallisen kiintymyssuhteen alussa. Silti, oman perustan voi vahvistaa myöhemminkin.
Suosittelen kirjaa: Fisher, B. Jälleenrakennus.
Olen eri mieltä. Kun sanon, että elämän tarkoitus on rakkaus, voisin sanoa yhtä hyvin, että elämän tarkoitus on tulla onnelliseksi.
Onnelliseksi tulee, kun haaveita ja tavoitteita. Onnelliseksi tulee kun on läheisiä ihmissuhteita. Onnelliseksi tulee kun ketä rakastaa ja kun saa vastarakkautta. Onnelliseksi tulee kun halaa ja on henkisesti ja fyysisesti lähellä (paitsi, jos on autismin kirjon piirteitä). Onnelliseksi voi tulla rakastelusta, hyvästä ruuasta, liikunnasta, onnistumisesta, kauniista maisemasta, saavutuksesta ja monesta muusta asiasta.
En puhu teoista tai kokemuksista, vaan elämisen pakosta. Siitä taakasta jota ei ole pyytänyt ja silti se väkisin tungetaan taakaksi. Keneltäkään ei kysytty haluaako hän syntyä elämään, mutta onneksi sen voi kysyä itseltään myöhemmin, että haluaako elää vai palata takaisin rauhaan josta tulikin?
Eli elämän tarkoitus on kerätä paljon hyviä kokemuksia, jotka sitten katoaa samalla kun kuolee?
Älä nyt höpsi siinä. Siitähän on vasta kaksi vuotta. Yritä liikkua ihmisten parissa. Kirjastossa käyminen ei maksa mitään. Kaupassa käydessä voit seurailla muiden tekemisiä ja ehkä jutellakin ohi mennessäsi. Puiston penkillä voi istua ja ihmetellä maailmaa. Sytytä muutama kynttilä ja seuraa niiden palamista. Tämä kaamosaika saa monet alakuloiseksi. Illalla nukkumaan mennessä voi miettiä mikä meni hyvin ja jättää huonommat ajatukset ajattelematta.
Kaksi vuotta on tuskallisen pitkä aika. Mitään hyvää en noista muista ja ainoa ajatukseni niiden suhteen on "kaksi vuotta taas lähempänä loppua". Aikoinani luin paljonkin ja mitään ei jäänyt käteen. Jokin oivallus tai hyvä tekstikin olisi lopulta vain hetken hormonipurkaus, ei mitään kestävää tai merkillistä. Toiset ihmiset taas eivät merkitse mitään tai anna edes mitään uskoa mihinkään. Näen heissä saman tylsän ja merkityksettömän elämän on kuin itsessäni.
Kaamos laskee vitamiinit ja vaikuttaa dopamiinin säätelyyn. Mutta senkö takia ihmisen on elättävä, jotta saisi nauttia mahdollisimman paljon dopamiinista, oksitosiinista* ja mitä näitä mielihyvä hormoneja nyt onkaan? Niitähän saa siis teoista ja asioista, jotka edes auttavat selviytymistä ja lisääntymistä.
Elämmekö siis vain elääksemme ja lisääntyäksemme? Siinäkö ihmisen tarkoitus on, niinkuin minkä tahansa elollisen? Levitä kuin syöpä ja ottaa ympäristö rautaisen saappaan alle...
Suosittelen lääkärissä käyntiä ja verikokeita. Jotkut sairaudet aiheuttavat masennusta, samoin vitamiinien puute. Jos kokeissa ei ole mitään niin mikset kokeilisi masennuslääkitystä? Itseni palautti elävien kirjoihin takaisin masennuslääkitys.
Siksikö koska minulla on huono olo ja vitamiinit sun muut lääkkeet saisivat minulle paremman olon? Paremmassa olossa sitten kerään vaikka kiviä pihalta ja illan päätteeksi sotken ne takaisin vain löytääkseni ne seuraavana päivänä uudestaan?
Mikä merkitys on olotilalla elämässä, jossa ei ole mitään päämäärää?
Jokainen joutuu ihan itse keksimään itselleen päämäärän/päämääriä. Yhdellä kurssilla tehtiin sellainen seinätuu leikkaamalla lehdistä tavoitteisiin liittyviä kuvia. Piti miettiä mitä kahden vuoden päästä tekee. Se oli sama aika, joka sulla on kulunut vuodesta 2018. Aiotko seuraavat kaksi vuotta vaan olla ja voihkia olemassaoloasi. Yksi hyvä päämäärä on pyrkiä liikkumaan enemmän. Siitä saa niitä hyvänolon aineita syntymään omassa kehossa ja se piristää. Liikunnalla on myös se vaikutus, että pysyy kunnossa, eikä joudu passattavaksi johonkin palvelutaloon myöhemmin
seinätuu=seinätaulu
Tuskin elän palvelutalo ikään asti. Liikkumista yritän välttää parhaani mukaan, ei vain tunnu hyvältä minusta ja en välitä enää muutenkaan terveydestäni. Annan elämän vain kantaa ja teen asioita jotka voivat koitua vielä kohtalokseni. Olen aika itsetuhoinen, vaikka en ole masentunut tai muutenkaan psyykkisesti sairas.
Mitä tuolloin kesäkuussa 2018 tapahtui? Itselläni tapahtui 2016 alkuvuodesta asia, josta en ole päässyt yli. On ollut parempia vaiheita, mutta myös huonompia. Viimeiset 2 vuotta todella paha olla. Mutta tapahtumia mahtuu paljon tuohon ajanjaksoon, jotka vaikuttivat siihen että sairastuin lopulta toistuvaan masennukseen. Vaikeampia jaksoja ja vähän helpompia. Mutta parantunut en ole. Eikä tähän ole mitään ihmepilleriä, mikä auttaisi. Ihmissuhteet ja tekeminen auttavat jonkin verran. Luonnossa liikkuminen paljonkin, mutta nyt on siihen vähän huonot kelit.
Ihastuin silloin ensimmäistä kertaa elämässäni. Se tunne oli jotain polttavan suurta, joka muutti minua ja sai minut hetkeksi nousemaan pilviin.
Nainen oli todella älykäs ja lukenut. Kun kerroin hänelle tunteistani ja siitä mitä olin kokenut, niin hän kertoi että se on täysin normaalia. Sitä siis sattuu kun kokee toisen ihmisen olevan kiinnostunut. Hormonit siis vain kepposteli...
Voi ei. Itselläni mahtuu omaan sairastumisajankohtaani myös elämäni suurin romanttinen rakkaus. Se ei ole kuitenkaan pääasiallinen syy olotilaani, vaan se kuuluisa piste iin päälle. Oma tilanteeni alkoi siitä, kun menetin lapseni. Ei hän kuollut ole, mutta liian haastava minun hoitaa kotona. Olisiko sinulle apua siitä, että miettisit mistä kaikki on alkanut? Siis kun järjellä ajateltuna suurikaan ihastus ei ravista tukevaa perusjalkaa. Siis varmasti olet normaalia herkempi ihminen, mutta jossain kohtaa perustuksissa on varmasti särö.
Vanhat lapsuudessa tai nuoruudessa syntyneet traumat nimittäin nousevat pintaan juuri tuollaisissa kriisitilanteissa, vaikka kaikki olisi sitä ennen tuntunut olevan oikein hyvin. Joku varhaisessa kiintymyssuhteessa syntynyt sisäinen haava mahdollisesti? Tai jokin muu ikävä kokemus, jonka olet halunnut ihan hyvästä syystäkin unohtaa?
Onko sinulla mitään terapiasuhdetta, missä saisit avata omaa elämääsi? Tietysti sellaisen terapeutin kanssa, joka on hyvä ja ammattinsa osaava. Tuon sanon sen vuoksi, että itse olen joutunut vaihtamaan terapeutteja, kun kemiat eivät ole kohdanneet. Mutta kyllä siitä on ollut apua, kun on saanut sinne pöydän toiselle puolelle ihmisen, joka on ainakin tuntunut ymmärtävän. Eikä varmasti ole mukavaa lähteä penkomaan vanhoja asioita, mutta joskus on oman terveyden takia se tehtävä. Niin minä itse olen katsonut parhaaksi, vaikka mieluiten en olisi sorkkinut sinne päin ollenkaan.
Ole armollinen itseäsi kohtaan ja auta itseäsi, oman itsesi tähden. Olet kuitenkin melko nuori ja voit saada paljon hyviäkin kokemuksia vielä tulevassa elämässä. Masentuneena niitä on vaan niin vaikea löytää. Masennustila on oikeasti valheellinen olotila, vaikka se onkin tullut nyt pysyväksi osaksi elämääsi. Siitä on mahdollisuus toipua, ihminen on rakennettu niin, että keho pyrkii kohti terveyttä. Kun löydät oikeat työkalut juuri sinua varten, voit saada vielä ihan uuden elämän. Et ehkä samanlaista, kuin ennen sairastumista, mutta silti ihan hyvän elämän.
Minulla on jo kokemuksia siitä, että on tullut ihan hyviä päiviä ja niistä olen kiitollinen. Ja kiitollisuus on siitä outo olotila, että se lisää itsessään sitä hyvää tunnetta elämästä. Toivon sinulle voimia, älä jää yksin! Sitä varten yhteiskunnan tukiverkot on rakennettu.
Teen kuolemaa. Minun elämäni on ollut tapahtumarikas ja väkivaltaa täynnä. Hoidossa olin pitkänkin aikaa ja ainoa asia mitä jäi käteen oli sairaalan hoitokunnan omat keskinäiset leikit. Olin kuin jokin saalis jota pyöritettiin jokaisen hoitajan kautta, jos "jokin toinen lähestymistapa" olisi toiminut...
Hetken leikkiä olin kaikille ihmisille, joita kohtaan suhtaudun kuin elämään ja kuolemaan. Olin tuuliajolla ja seurasin vain sivusta kaiken, mitä elämässäni tapahtui.
Nyt kun olen ratkaissut tämän harhaisen todellisuuden ja ymmärtänyt ihmisen loogisuuden, niin ei ole enää mitään mikä voisi minua yllättää. Hormonit leikkivät ja ohjaavat isoa typerää lihakasaa, palkiten sen itsekkyydestä ja egon palvonnasta.
Elämä on siis ihan typerää ja turhaa. Mitään järkeä ei lopulta ole missään ja kukaan ei voi antaa tyydyttävää vastausta kysymykseen: Miksi elämme?
Vain turnausväsymystä nyt korona-aikana. Älä luovuta.
Mitä tarkoitat?
Mitä sinulle on tapahtunut, kesä 2018 jälkeen? Rakkausko sen on sinulle tehnyt? Vai stressi ihmissuhteista tai työstä? Loppuun palaminen? Kolmenkympin kriisi ja elämän suunnan katoaminen hetkellisesti?
Kuulostat syvästi masentuneelta, oletko sitä? Oletko ajatellut terapiaa tai/ja lääkitystä ainakin väliaikaisesti, että pääsisit ulos ja takaisin aurinkoon. Sekään ei ole helppo tie tietenkään, eikä mikään nappula, jolla kaikki korjataan hetkessä. Hakeudu sairaslomalle, jos et jo ole. Tarvitset aikaa parantumiseen.
Saako mikään sinut tuntemaan olosi hyväksi tai edes lyhyeksi onnelliseksi? Tai edes siedettäväksi? Jos jotain sellaista löytyy, lisää sitä elämääsi. Hakeudu ihmisten ilmoille ja suosi ihmisiä, jotka saa sinulle paremman olon.
En tiedä mikä sinulle on tapahtunut viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana. Joskus pettymykset ja tuska rakkauden kaipuusta on kovaa. Se on kovaa myös meille, jotka selviävät ilman masennusta ja ilman ahdistusta. Joskus elämäntilanteet tekevät haasteita, joskus tunne on yksipuolinen tai yrittämisestä huolimatta ei onnistuta.
Ap, haluan halata sinua näin virtuaalisesti. Pitkä ja tyynnyttävä halaus. Jos sinulle on joku jolle voit puhua, puhu. Joskus on oltava myrskyjä. Myrskyn jälkeen kuitenkin usein tulee tyyntä ja joskus jopa aurinkoista. Pidän sinulle peukkuja!
Aurinkoa, läheisyyttä vai hyvää ruokaa? Kaikki nuo antavat vain hyvänolontunteen, joka on vain hetken huumaa. En tahtoisi elää vain sen takia, että kehoni noita tunteita tuottaisi. Missä on kaiken tarkoitus ja määränpää? Kaiken logiikan ja tiedon mukaan vain noissa hormoneissa...
Ihmisapina joka elää vain lajinsa takia. Mitä muuta ihminen lopulta on?
Eksistentiaalista tuskaa. Yksi ja toinen on kysellyt noita kysymyksiä. Joskus vaatii itseltä paljon löytää tarpeeksi motivaatiota nyky-yhteiskunnan pönkittämiseen. Itse en ole vieläkään löytänyt sitä motivaatiota, johonkin muuhun kylläkin. Kannustimena ei suinkaan ollut raha tms. vaan lapset.
Sinulla voi olla masennus, se saa kaiken näyttämään vielä pahemmalta. Jos niin, hoida se pois ja katso tilannetta sitten uudestaan.
👍
Jatkan, että hormoneilla on ollut lajinsäilymisen kannalta merkitystä. Toivon, että löydät oman elämäsi syvemmän tarkoituksen. Jos olet Rh- negatiivinen, sekin voi olla osasyy noiden asioiden pohtimiseen. Negoilla on hieman eri polut kuin enemmistöllä.
Lajin jatkaminen ei vain ole syy minulle elää. Mutta eihän tämä maailma muun ympärillä koskaan tule pyörimäänkään kuin seksin ja lasten. Niin yksinkertaista ja turhauttavaa.
Elämällä ei tunnu olevan merkitystä. Enkä järjelläkään löydä siitä mitään, edes mitään lohduttavaa..
Sumerien+mukaan+anunnakit+loivat+(manipuloivat+geneettisesti)+ihmisen+työntekoa+varten.+Sekoittivat+ripauksen+omaa+perimäänsä+98,5%+apinan+perimään+ja+tulos+oli+apinoiden+lajiin+kuuluva+eläin-++ihminen.+Tällä+reseptillä+ei+ole+ihme,+jos+ihminen+joskus+ihmetteleekin+olemassaoloaan.
Erikoinen teoria. Elämän orjia joka tapauksessa kuitenkin..
Olin henkisesti vahvoilla vielä 94 tai 5 .
Sanoin kaikkea
Jos olisit hän teidät että yhteys on palstan ulkopuolella ei täällä
Yhteys siihen ketä kaipaan on tässä ja nyt..
Miehen tehtävä on täyttää maa ja sen jälkeen kuolla. Ihan kuin eläimetkin.
Jatkaa omaa rotuaan.
Miksi?
Kaipaatko itseäsi? Olen kahdessa pitkässä parisuhteessa hukannut itseni. Olen elänyt liikaa heidän toiveidensa mukaan ja havahtunut, että vain suoritan elämääni ja olen tilapäisesti hukannut itseni parisuhteessa.
Itseänsä voi hukata myös elämällä ympäristön tai vaikka vanhempien toiveita. Jotta voi löytää itsensä, pitää tietää mitä itse haluaa? Masentuneena se voi olla vaikeaa ja tavoitteeseen pääsy on usein vuosien työ. Masentuneena, ymmärrän sen kyllä, ei jaksa tehdä vuosia työtä. Itse saa motivaationi haaveen tavoittelemisesta, matka on yhtä tärkeä ja usein antoisampi kuin lopputulos. Aivot palkitsee itse itsensä dopamiinillä kun pinnistelee itselle tärkeän tavoitteen eteen. Ei tarvita muuta rakkauden lisäksi.
En oikeastaan itseäni vaan sitä aikaa ennen sitä. Toisaalta en enää tiedä miksi sitäkään haikailen, yhtä huonoa se loppuunsa ollut aina.
Dopamiini palkitsee se on totta, mutta elänkö vain sen takia että aivoni antaisivat aina silloin tällöin tipan jotain mukavalta tuntuvaa hormoonia? Niinkuin orja tekisi töitä päivittäisen leipänsä eteen? Kuulostaa kiristykseltä ja sairaalta "ohjaamiselta"...
Hyvä huomio. Itselläni oli perhe 27 vuotta. Nyt kohta viisi vuotta elänyt käytännössä yksin. On ollut kohdattava itseni. Aina laitoin toisten tarpeet omieni edelle. Siihen on myös helppo piiloutua. Nykyään kun asustelen yksin, olen vähän hukassa monissa asioissa. Tykkään tehdä vähän parempaa ruokaa, leipoa tms. kun on joku jolle sitä tehdä. Omia tarpeita on saanut kuunnella (ei fingerporilaisittain!), mutta muuten en ilmeisesti ole oikein yksineläjä sorttia. Enkä halua lemmikkejä kerrostaloon.
-sivusta
Minusta sinun ajatuskulussasi on yksi epäloogisuus.
Tiedät mistä hyvää oloa saa, selvästikin, myös teorian osalta. Silti et halua hyvää oloa itsellesi, koska sen hankkimien orjuttaisi sinut?
Jos teet itse päätöksesi mitä haluat, et ole orja vaan isäntä ja oman itsesi personal trainer. Valmentajan tärkein tavoite on saada urheilija henkisesti vahvaksi, jotta hän voi voittaa itsensä jonain päivänä. Valmentajan tavoite on vähitellen vahvistaa urheilijan taitoja ja fyysistä kuntoa, että hän saisi itsestään parhaansa ulos oikeassa kohtaa. Valmentajan tehtävä on saada urheilija itse haluamaan sitä. Ilman tahtoa ja vahvuutta ei voiteta itseä eikä muita.
Sen sijaan, että katsot tiukasti omaan napaan ehdotan sinulle ajattelun avaamista. Tutki mistä muut on löytäneet elämäntarkoituksen. Etsi mikä on muut pelastanut syöksykierteestä. Lue kirjallisuutta. Selkeästi olet siihen kykenevä. Anna itsellesi armoa! Ei sinun tarvitse löytää elämän tarkoitusta juuri tällä sekunnilla. Anna itsellesi aikaa etsiä se vaikka viiden vuoden aikana. Löydä itsesi ja mieti mitkä asiat saa sinut onnelliseksi. Elä sen mukaan.
Elämässä voi olla huonoja jaksoja. Usein niitä on. Joskus huono jakso auttaa löytämään sen mitä elämästä puuttuu tai löytämään uudet tavoitteet mihin pyrkiä. Huono jakso ikäänkuin ravistelee sinut huonosta elämästä parempaan aikaan.
Jos teen päätöksen, niin johonkin sen on perustuttava. Sanotaan nyt että haluan olla vaikka maalari. Tykkäisin heilutella sivellintä ja nauttisin voimakkaista väreistä ja kuinka ne sekoittuvat ja tuntuvat maalattavaa pintaa vasten. Miksi se tuntuisi hyvältä ilman vaikka nyt dopamiinia? Tuskin ei tuntuisi hyvältä. Tällöin en olisi isäntä vaan "intohimoni orja", joka heiluttaa sitä sivellintä vain siksi koska aivot tuottavat tällöin mielihyvää.
Sama urheilijalla ja goutsilla. Huippugoutsi on intohimoinen ammattilainen ja raudan kova ihmisasiantuntija. Hän on varmaan päätynyt kovan työn kautta siihen ja vastoinkäymmisiltä tuskin on välttynyt. Silti hän halusi toteuttaa unelmaansa ja himoaan, koska alitajuisesti tiesi sen dopamiini ryöpyn voiman jonka tulisi kokemaan. Urheilija taas tulee seuraamaan valmentajan esimerkkiä, kuinka se saavutus ansaitaan ja kuinka se dopamiini pääsee sitten purkautumaan kun mitaleja kilisee.
Asioita tehdään mielihyvän perässä ja sen ehtojen sanelemana. Ei ole isännyyttä olla hormoniensa vietävänä.
Olen eri mieltä. Jos et halua hyvää oloa dopamiinistä, endorfiineistä tai vaikka oksitosiinista ja haluat olla ilman hyvää oloa, niin saat isäntänä valita myös sen pahan olon tilan. Yhtä hyvin voisit sanoa, että syöminen ja juominen tai nukkuminen orjuuttaa sinut ja siksi et syö ja juo etkä nuku.
Inhimillisyyteen kuuluu perustarpeet. Meillä kaikilla on niitä. Saamme itse päättää mitä tarpeita haluamme tyydyttää ja mistä jäämme mielummin ilman.
Tai voisit yhtä hyvin ajatella painovoiman orjuuttavan sinua, koska itse haluat vain leijua ilman kiinteää yhteyttä maahan.
Ihminen, eläimet, luonto, lisääntyminen, kaikella on tieteellinen tausta. Ei se taustan ymmärtäminen tarkoita, että olisimme orjia. Itse päätämme haluammeko tavoitella jotain ja mitä tavoittelemme.
Saanko kysyä? Elätkö kolmenkympin kriisiä? Itse kävin vaiheen ~20v sitten ~25v:na ja vaikken ollut masentunut tietyllä tavalla ravistelin kaikkea mitä olin tehnyt elämässä siihen asti. Jos olisin jäänyt vanhaan, en varmaankaan olisi niin tyytyväinen elämääni kuin mitä nyt olen. Olen tyytyväinen, vaikka välillä on tullut pettymyksiä ja suruja.
Sopisit hyvin buddhalaismunkiksi. Elämä on harhaa ja kärsimystä, josta on mahdollista vapautua tietyin keinoin, siis valaistua. Olet ilmeisesti valaistumisen polulla. :D
Ei kyse ole siitä mitä haluaa, vaan siitä miksi haluaa? Tai paremminkin muotoilisin vastaamaan omaa näkemystäni, että "miksi pitäisi haluta?". Kun tietää että kaikki on vain kemiallisia ja biologisia reaktioita, ei mitään aitoa tai ihmeellistä. Laatikossa on siis kaikkia tarpeitamme ja tunteitamme, mutta mitä sen laatikon ulkopuolella on ja miksi se laatikko ylipäätään on missä ikinä nyt onkaan?
Ja olen vähän päälle 20v.
Kiitos, otan tuon kohteliaisuutena.
Älä tee itsellesi mitään vaan yritä hakea apua kaikin tavoin. Menetin poikani oman käden kautta, enkä tule toipumaan siitä koskaan. Itsemurha koskettaa läheisiä syvästi, eikä siitä pääse jaloilleen ikinä.
Pojallasi oli varmasti syyt ja seuraukset huomioitu teossaan. Hän on varmasti onnellisempi nyt kuin ikinä elämässään. Rohkea hän oli kun tuohon pystyi, en tiedä miksi sitten kukaan ei sitä voinut ehkäistä.
Helvetissä onnellinen tuskin.
Helvetti on Katolisen kirkon luoma käsite. Jeesus kärsi ristillä juuri sen takia, että synnit annettaan anteeksi ja kukaan ei joutuisi kadotukseen. "Helvettiin" ei päädy lopulta kuin Peto ja väärä profeetta enkeleineen, jos nyt tarkkoja ollaan Raamatun suhteen.
Uskonpuhdistuksen aikaan Raamatusta poistettiin jälleensyntymisoppi ja alettiin pelotella Helvetillä. Kas, anekaupasta tuli hyvät rahat. Olisi mukava saada alkuperäinen Raamattu käsiin ja verrata tuohon nykymuotoiseen.
Tuota ensimmäistä tietoa en tiennytkään. Kiitos kun jaoit, heräsi pieni mielenkiinto nimittäin. "ap"
Jeesus ei kuollut ristillä. Jeesus oli todellisuudessa Izates tai Izas Monobazus, joka taisteli Roomaa vastaan.
Ei se kyllä ole katolisen kirkon luoma eikä ole ainoastaan käsite vaan todellinen paikka. On totta, että Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, (joka syntyi, kärsi ja kuoli ihmiskunnan puolesta,) jottei kukaan, joka Häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei kaikki usko eikä halua uskoa. Jumala ei väkisin pakota ketään seuraajakseen eikä väkipakolla raahaa ketään taivaaseen, mikä on Jumalan iankaikkinenläsnäolon paikka.
Jumalan lapseksi tullaan uskomalla Jeesukseen ja uskossa vastaanottamalla Jeesuksen sovitustyö omalle kohdalle. Älä lupaa ihmisille sellaista, mitä Jumlakaan ei lupaa väärin perustein, muuten johdat harhaan ja asetut Jumalan paikalle. Ilman henk.koht. uskoa ja turvautumista Jeesukseen ei ole pelastusta eikä pääsyä taivaaseen. Kadotus on saatanan, hänen enkeleidensä ja niiden ihmisten paikka, jotka torjuvat Jeesuksen.
Yhdessä teemme vielä joskus ehjät meistä molemmista.
Se aika tulee kun sen aika on 💌🙏
Uskon tuohon 👌💖
Onnea teille tulevaan. Minä en itse henkilökohtaisesti kaipaa ketään, mutta se ei sun mieltä saa pilata. "ap"
Etkö edes hyvää mieltä ja onnen tunnetta? Siihen ei välttämättä edes tarvitse ketään. Hyvä tunne luodaan myönteisellä asenteella ja ajatuksella, että elämä on lahja ja se on annettu elettäväksi ei tuhottavaksi.
No en oikeastaan. Opin jo pienenä poikana kuinka paljon satuttaa sellaisten asioiden menettäminen jotka ovat tuoneet niin paljon iloa elämään. Oli kyseessä sitten ihminen, lemmikki, esine tai jokin yhteinen tekeminen. Luopumisen tuska oli suurempi kuin se saatu ilo ja onni.
Mikä sinun elämän ilon vei? Älä luovuta! Nokka pystyyn ja positiivisella mielellä eteenpäin. Elämällä on annettavana sinulle vielä paljon hyviä asioita, kun vain haluat ne vastaanottaa. Elämä on tunnetta ja itse ne tunteet luo. Ei voi aina olla iloinen, joskus voi vähän synkistelläkin, mutta elämään kuuluu myös ne onnen tunteet, ei niitä pidä poistaa tunnelistalta.
Onnen tunteita voi tehdä ajattelemalla, mitä hyvää elämässä on. Ne voi kirjoittaa vaikka paperille. Olla kiitollinen siitä, mitä hyvää elämä on antanut. Ilon tunteet eivät tarvitse olla suuria, jokaisella niitä on. Sen jälkeen kun on päässyt sisään tuohon kiitollisuuden tunteeseen, niitä hyviä tunteita alkaa tippua elämään.. Tunnehyvä lisääntyy..
Elämä on itsessään lahja meille, ottakaamme joka päivä vastaan myönteisellä mielellä niin elämä hymyilee meille!
Elämän ilon vei varmaan elämän suru. Voimakkailla tunteilla on aina vastakohtansa ja minun tapauksessa suru vie voiton ilosta. En halua olla surullinen ja siksi en myöskään iloinen, ettei se tunne "ammu takaisin" sitten myöhemmin.
Tunteita ei kannata tukahduttaa. Anna vaan itsesi olla välillä surullinen, onneton, haikea, ahdistunut, iloinen jne kaikkea mitä tunnet.
Jokaisella ihmisellä on elämässään sekä surua että iloa. Toiset pohdiskelee enemmän, toiset vähemmän asioita. Pohdiskelijalla ei ole helppo elämä. Yleensäkään kukaan ei ole luvannut, että elämän pitäisi olla helppoa ja kivaa aina.
Yksi elämän tarkoitus on kasvaa ihmisenä ja rakastaa. Useimmat meistä haluavat löytää kumppanin, jota rakastaa ja jolta saada rakkautta. Luontoa, ihmisiä, eläimiä, koko maailmaa voi myös rakastaa tai opetella rakastamaan.
Elämä on lahja. Tee hyviä tekoja toisille niin saat hyviä tekoja myös itsellesi.
Minulla on sama vika.
Olen lukenut kanavointeja ja jutellut ihmisten kanssa, niin on tullut selväksi että Jumalalla oli suunnitelma mutta sitä on viivästetty.
En tiedä minkä takia, tuliko joku ongelma vai mitä?
Jokatapauksessa olemme tuosta päivämäärästä lähtien eläneet tyhjäkäyntiä/joutokäyntiä.
Harmittaa sinänsä että minustakin on tullut vanha joka ei sovellu enää mihinkään:(
Jos ajattelee, että ihminen on elänyt maapallolla 3,5 miljoonaa vuotta kehittymättä sen kummemmin ja käyttäen samoja kivisiä työkaluja, eläen luolissa ja risumajoissa, niin viimeisten 10 000v. aikana on tapahtunut huima, kiihtyvä kehitys, ja se on kulminoitunut viimeisten 100v. aikana hightechiin ja massatuhoaseisiin. Kyllä tässä näkyy jokin suunnitelma ja kehittyneemmän entiteetin vaikutus. Joka tapauksessa, elämme mielenkiintoisia aikoja.
Totta mutta minua ei ainakaan kiinnosta teknologia, vaan rakkaus. Ja kun sitä ei saa, niin mitä tehdä?
Miten niin, ei saa rakkautta? Tarkoitatko, että et ole vielä löytänyt sinulle sopivaa kumppania? Jos olet realisti etkä aseta mahdottomia toiveita kumppanille niin luulisi sinun löytävän ihmisen, jota rakastaa ja joka rakastaa sinua.