asukaslukukin plokenut paikallaan jo monta kuukautta ja
kaupungin pssi vuotanut jo miljoonatolkulla pakkaselle.
Onko tämä sen pylväilyn syytä ?
Ylivieska taantumuksen kynsissä ,
49
<50
Vastaukset
- Anonyymi
120 miljoonaa ekua pakkasella väkiluku kohta laskusuunnassa siinäkö Vieskan eväät tulevaisuuteen.
- Anonyymi
Ollaan vain iloisia veronmaksajia, täällä on hyvä asua ja elää.
- Anonyymi
Onhan sillä persuuntumisella vaikutusta tosiaan ollut mutta se vamma on helposti korjattavissa näissä kuntavaaleissa. Ihan jo lastemme tulevaisuuden vuoksi.
- Anonyymi
Immeiset kyllästyneet tuohon persuvouhotukseen eivät saa muuta kuin takapakkia tänne.
- Anonyymi
Kuka järkevä haluaisi muuttaa tämmöseen kepukylään? Ja vielä epävarmuuteen, ettei tiedä milloin naapuriin pykätään hölmöläisten tuulivoimaloita. Kyllä joka kepulin pitää saada mylly omalle maalle. Äänestetään porukalla joku suvusta valtuustoon, että se pitää huolen sukulaisten maanvuokrausasioista. Hyi mitä touhua. Eiköhän täältä ala vähitellen loputkin, joilla on älyä päässä, lähtemään. Huijarit ja huijattavat typerykset jää.
- Anonyymi
Persujen uikutusta myllyistä ja milloin mistäkin.
- Anonyymi
Oletko aivan varma ettei kukaan muu kuin persu voi vastustaa tuulivoimaa, esim keskustalainen, kommari, tai jopa vihreä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko aivan varma ettei kukaan muu kuin persu voi vastustaa tuulivoimaa, esim keskustalainen, kommari, tai jopa vihreä?
Vain typerykset vastustaa puhdasta ja uusiutuvaa tuulivoimaa.
Kateus ja kauna eivät pitkälle potki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain typerykset vastustaa puhdasta ja uusiutuvaa tuulivoimaa.
Kateus ja kauna eivät pitkälle potki.Puhdasta tuulivoimaa, perustele miten saat tuulivoimasta puhdasta 😪
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhdasta tuulivoimaa, perustele miten saat tuulivoimasta puhdasta 😪
Tuon minäkin haluaisin kuulla.
- Anonyymi
Ei savvuuta rupelit vaan pyörii ja Ylivieska saa kiinteistöverotuloja samoin kun jos mylly on Persun metsikössä vuokratulot kilahtaa tilille varmasti .
- Anonyymi
No Mitenkäs se hiilijalanjälki, kannattavuus, luonto, melu, purkukustannus, jäävaara, ikuinen vuokrasopimus, maan kiinnitys etusijalle, kiinteistövero myös maanomistajalla(kaavoitus teollisuusalueeksi), vastuu vahingoista(maanomistajalla) palovaara, öljyvuodot,... Jne..... Puhdasta energiaa.. Heh😁
- Anonyymi
No mistä sinä otat rahat tähän ahdinkoon kun ei tuulimyllyt kelpaa kysympä vaan onko vaihtoehtoja kunnallisvero 25 % eikä sekään piisaa mihinkään.
- Anonyymi
Kyllä Suomessa rahaa on, Sanna Mariini totesi että olemme vauras valtio, meidän pitää auttaa muita, ehkä politiikassa jotain vikaa jos rahat syydetään ulkomaille ja omassa maassa oloja kiristetään.
- Anonyymi
Kyllä se oman kylän pitää hoitaa ja tehdä sellaista politiikkaa että rahat piisaa ei de valtion kuulu joka asiaa kustantaa joka kyläpahaseen eli näin on näreet .
- Anonyymi
Tuulivoima ei kyllä ole mikään pelastava enkeli pitkässä juoksussa, liian paljon epävarmuustekijöitä seka negatiivisia haittavaikutuksia, se on ku pakkasella housuun kusis, kyllä jotain muuta täällä pitää kehittää, ei pilata luontoa ja ihmisten asuinympäristöä, Tuuli voimattomuus on tulevaisuudessa myyntivaltti kun muutto isoista kaupungeista maaseudulle kasvaa.
- Anonyymi
No mikä se on pelastava enkeli sitten lyhyessä juoksussa mitä meinaa Persut kun ei voi täällä pakolaisiakaan syyttää.
- Anonyymi
Kepu sinisten kans samaan uppoavaan veneeseen ja äänet Perus-Suomalaisille, eli siinä se pelastava Enkeli.
- Anonyymi
Vai meinaat upottaa aatetoverit ja Persujen perustajat Siniset jorpakkoon kyllä on kovaa puhetta persukaunaiselta pöljäkkeeltä .
- Anonyymi
Ylivieska tarvitsee vain noin 500 kpl tuulivoimaloita joiden kiinteistövero tuotoilla saadaan alijäämä katettua😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylivieska tarvitsee vain noin 500 kpl tuulivoimaloita joiden kiinteistövero tuotoilla saadaan alijäämä katettua😀
helppo homma,niinkauvankun kepu on vallassa,myllyjä kylille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylivieska tarvitsee vain noin 500 kpl tuulivoimaloita joiden kiinteistövero tuotoilla saadaan alijäämä katettua😀
Hyvin mahtuu tuulivoimaloita tänne. 500 myllyä saisi ripoteltua tasaisesti ympäri Ylivieskan metsiä niin, ettei ainuttakaan edes tarvitsisi pystyttää asuinalueiden läheisyyteen. Ilman muuta nyt on lisättävä tuntuvasti tuulivoimaa. Se on melkein velvollisuus nyt, kun maapallo on hätää kärsimässä ja me emme voi enää yhtää enempää työntää savupilviä taivaalle!
- Anonyymi
Et näköjään ymmärtänyt lukemaasi.
- Anonyymi
Saahaan kaks kärpästä yhdellä iskulla talous kuntoon ja persut lähtemään lätkiin kun laitetaan myllyt jauhaan rahhoo.
- Anonyymi
Niin myllyjä ei voi vastustaa minkään muun puolueen jäsen, vastustajan on pakko olla persu vai mitenkähän?
- Anonyymi
Älyttömästi nousee verot ja kriisikunta, jonka velka on isompi kuin missään.
- Anonyymi
Velat vaan kasvaa ja Persut vastustaa rahantekokoneita eli tuulimyllyjä vaan mitenkä talous pelastuu jos ei mistään saada lisätuloja pohjattomaan kaupungin kassaan.
- Anonyymi
Kepu ja viheriät ne on jotka on ajaneet Ylivieskan tähän velekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepu ja viheriät ne on jotka on ajaneet Ylivieskan tähän velekaan.
Jahkaillaan harjoittelutiloja soitannollista kulttuuria harjoittaville. Ei läydy huonetta kaupungilta -ei. Mutta rahaa tuhlataan Taanilanpellon sepelikanaviin tuosta vaan. Yhteispeli puuttuu totaalisesti Ylivieskan kulttuurikentältä.
- Anonyymi
Ei tuulimyllyt pelasta, kun on noin älytön velka ja verot! Poismuutto pelastaa.
- Anonyymi
kyllä minäolen sitämieltä kuin ohisalokin,polttoaineen verotylös ja reilusti,se kuulemma pelastaa maailman,niin samalla pelastuu ylivieskakin,ja lopetetaan se turpeenkinpoltto,pelastuu samalla siinäkin ylivieska,viehreät ovat ymmärtäneet miten pelastetaan samalla pikku kunnatkin.mutta millä korvataan polttoaineen verohyöty valtiolle,ehkä tulee ja tuleekin sähköautovero,kilowattienmukaan,ja mistä saadaan kaikille korjaamoille korvaamaatyötä kun tulee sähköautot,tulee lisäätyöttömiä
- Anonyymi
Kyllä pelastaa ku lyyää 1000 kpl myllyjä, tiiä sitten onko enää paljo asukkaitakaan sitte, kepu isäntiä vaan peltoorit päässä tuvassa humputusta paossa.
- Anonyymi
Mä lähden nyt.
- Anonyymi
Jees joulukuussa muutto Kokkolaan. Eli -5
- Anonyymi
Ei Ylivieska mihinkään taannu. Toki Korona kurittaa nyt vähän, mutta se tekee sitä tasapuolisesti kaikkialla. Ylivieska tulee selviämään koronasta voittajana. Korona voi jopa tietää ennen pitkää enemmän asukkaita Ylivieskaan, koska monet ihmiset eivät enää halua asua hirveän tiiviisti. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat kaupallisia palveluita ja niitä Ylivieskassa on riittävästi. Pidemmällä tähtäimellä Ylivieska tulee vielä kasvamaan suuremmaksi. Vaikka ylivieska kasvaisi tasaiseen tahtiin vuosi kymmeniäkin, niin siitä ei tule sittenkään suurkaupunkia, joka on hyvä asia vain. Yhä useampi varmasti haluaa tulevaisuudessa asua pienissä tai keskisuurissa kunnissa, joissa palveluja. Ylivieska on nyt satsannut uusiin koulurakennuksiin ja ne tulevat maksamaan aikanaan itsensä takaisin.
- Anonyymi
Entäs ne velat millä ne maksetaan kun velkaa on velankin päälle ja joka vuosi budjetti miinuksella.?
- Anonyymi
Valitettavasti suurin taantumus on edessäpäin.
- Anonyymi
onhan meillä oma juha pylväs eduskunnassa hoitamassa maanasioita,osaakait hoittaa tämänkin kylän asiatkuntoon,koska osaa hoitaa suomenkinasioita.
- Anonyymi
Korkea syntyvyys ylläpitää kasvua, mutta ei kukaan halua muuttaa noin velkaiseen ja kovan veroprosentin kuntaan - enää.
- Anonyymi
Kokkola on kyllä hyvä suunta.
- Anonyymi
MIlloin Ykaan saadaan asemakaava? Koko kylä rakennettu valtateiden varteen ja nyt
uutta koulua rakennetaan pellolle keskustan ulkopuolelle ja alueelle, jonne kuljetaan valtatien poikki!!! - Anonyymi
Jos noin hirveesti ahdistaa nyt asua Ylivieskassa niin suosittelen muuttamaan Helsingin Itäkeskukseen. Kyllä vannon että kahden viikon päästä mieli muuttuu.
- Anonyymi
Ylivieska tai Itäkeskus vaihtoehtoina kertoo paljon. Pohjalla ollaan, mutta valitse Itäkeskuksen.
- Anonyymi
Voip olla, että Vestia myydään J Sipilän hengessä jotta saadaan hetkeksi rahaa ja korkeammat jätemaksut sitten uuden omistajan taholta.
- Anonyymi
ykassa on hyvä asua ei muuta.
- Anonyymi
Kyl asia on silviisii että ei hyvin käy tämän velan kanssa Ylivieskan velka on jo pitkästi yli 130 miljoonaa ekua ja uutta tulee joka vuosi lisää eikä nämä jokuset henkilöt jotka tänne muuttaa ole kovinkaan plussa merkkisiä uusia asukkaita eikä tänne kaukaa muuttajia löydy maksamaan korkeaa veroa .
- Anonyymi
ei se sanna marinkaan velkaa pelkää,älä pelkää sinäkään,
- Anonyymi
Kyllä uudet koulut tulee kalliiksi. Oppilaat ja opettajat valittaa huonoa sisäilmaa. Itse kun olin lapsi niin välitunnilla mentiin kaikki ulos ja luokassa oli vuorollaan yksi joka huolehti että ikkunat olivat auki välitunnin ajan. Nykyään maleksitaan sisätiloissa ja ihmetellään kun on pää ja kurkku kipeä.Joka paikkaan pitäisi tehdä uusi koulu.
- Anonyymi
Miksi se uusi koulu tulee pellolle, niin kummalliseen paikkaan. Ison tien taakse.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2194187
- 1214036
- 483642
- 673049
- 2002751
- 492538
- 222538
- 202416
- 412299
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412255