Tom Packalen

Vuonna 2014 Packalén arvioi keväästä elokuuhun asti, että Venäjän asevoimien joukkoja ei ole Itä-Ukrainassa. Hän myös ihmetteli, miksi Yhdysvallat syytti Venäjää malesialaisen matkustajakoneen ampumisesta, joka tapahtui Venäjältä tuodulla Buk-ilmatorjuntajärjestelmällä, ja piti epätodennäköisenä, että Salisburyn myrkkyisku olisi Venäjän tekemä, ja epäili siitä Ukrainan "toimijoita". Venäjän media siteerasi häntä. Kokoomuksen Verkkouutisten mukaan Packalén on profiloitunut Nato-jäsenyyden vastustajana ja on sitä mieltä, että Natossa Suomi olisi vaarassa ajautua mukaan konfliktiin Venäjän kanssa.
15121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Persujen kansanedustaja Juho Eerola kertoi Verkkouutisten haastattelussa olevansa valmis hyväksymään Krimin osaksi Venäjää. Samalla hän kritisoi Venäjän nykypakotteita hakemalla vertailukohdaksi sodissa menetetyn Karjalan.

Äänestä

Mutta yhtä kaikki: Kun perussuomalaisten ulostuloja seuraa, puolueesta on tullut pikkuhiljaa selkeästi Suomen Putin-mielisin puolue.

Venäjä on taatusti perussuomalaisten nykypolitiikasta enemmän kuin mielissään. Se on juuri sellaista, jota Venäjä toivookin.

Aihe on ollut pitkään esillä erityisesti varapuheenjohtaja Laura Huhtasaareen osalta. Hän ei ole peitellyt, että ihailee vahvoja johtajia, kuten juuri Putinia. Huhtasaaren kohdalla Putin-myönteisyydestä tivattiin moneen kertaan myös presidentinvaalien yhteydessä.

Äänestä
  • Lauran kohdalla lie isäsyndrooma ihaillessaan kovaotteisia johtajia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lauran kohdalla lie isäsyndrooma ihaillessaan kovaotteisia johtajia?

    Ei sellainen ole mikään isäsyndrooma, vaan se on tavallinen kunnioittava ja ihaileva isäsuhde.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sellainen ole mikään isäsyndrooma, vaan se on tavallinen kunnioittava ja ihaileva isäsuhde.

    ... tai joku muu epämääräinen ongelma.

    Äänestä

Packalen on yksi näitä julkimopersuja, jotka ajavat ulkovaltojen etua suomen kustannuksella.
Joku voisi kutsua myyräksi..

Äänestä
  • Ei totuuden puhuminen Venäjästä ole mikään myyrä. Totuuden kieltäjä on pikemminkin NATO:n myyrä. Totuus on siis että Itä-Ukrainan taistelijat ovat tällaista itsenäistä partisaani militiaa, joka kylläkin koostuu pääasiassa Venäjää puhuvista ihmisista, mutta he eivät kuulu Venäjän asevoimiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei totuuden puhuminen Venäjästä ole mikään myyrä. Totuuden kieltäjä on pikemminkin NATO:n myyrä. Totuus on siis että Itä-Ukrainan taistelijat ovat tällaista itsenäistä partisaani militiaa, joka kylläkin koostuu pääasiassa Venäjää puhuvista ihmisista, mutta he eivät kuulu Venäjän asevoimiin.

    Et usko tuota itsekään.

    Äänestä

TRUMPIN RAUHANPROJEKTI ETENEE.

Muistatte, miten Huhtasaari ehdottaa rauhanpalkintoa Trumpille

NYT KOLMAS muslimi/arabivaltio tunnustaa Israelin Trumpin neuvottelujen tuloksena Trump announces peace deal between Sudan and Israel, says more nations will normalize relations

Rauha Lähi-Itään – projekti etenee. Muutaman viikon sisällä Emiraatit UAE, Bahrain ja nyt Sudan ovat solmineet diplomaattisuhteet Israeliin

Ja Trumpin ilmoituksen mukaan, LISÄÄ on jo tulossa piipussa in the pipeline eikä pyssyn- vaan rauhanpiipussa

Äänestä
  • Nämä ovat rikkaita öljymaita, Trumpin kavereita. Vaikka ovat muslimeja, eivät ota pakolaisia..

    MENEILLÄÄN SUURI HUIJAUS TRUMPIN JOHDOLLA ja persut komppaavat kuola suusta valuen.

    Äänestä

  • Myös Libyassa saavutettiin aselepo. Trumpille rauhan Nobel 2021

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös Libyassa saavutettiin aselepo. Trumpille rauhan Nobel 2021

    Taidat olla aika yksin mielipiteesi kanssa, Laura. Trump on haastanut riitaa lukuisten valtioiden, jopa liittolaistensa kanssa.

    Äänestä

Luultavasti sai Kremlistä tehtäväksi koronan tartuttamisen pääministeriin.

1Äänestä

Nämä persuehdokkaat ovat kullankalliita Kremlille. Tähän Kreml juuri pyrkii, luomaan kiilaa läntiseen oikeusajatteluun. Mutta persujen kannattajissa, on myös paljon vastaavan ajatusmaailman kannattajia, jotka epäilevät lähes kaikkia viranomaisia, mediaa, ja uskovat salaliittoteorioihin.

Äänestä

Tomppa on isänmaallinen persupoliisi, joka hekumoi mielenosoittajien kaasuttamisella.

Valko-Venäjällä saa persupoliisi käyttää miehekkäämpiä keinoja kuin Suomessa jolloin saadaan roskaväki ( Halla-ahon sanonta ) opetettua ainoan oikean puolueen alamaisiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vuonna 2014 Packalén arvioi keväästä elokuuhun asti, että Venäjän asevoimien joukkoja ei ole Itä-Ukrainassa. Hän myös ihmetteli, miksi Yhdysvallat syytti Venäjää malesialaisen matkustajakoneen ampumisesta, joka tapahtui Venäjältä tuodulla Buk-ilmatorjuntajärjestelmällä, ja piti epätodennäköisenä, että Salisburyn myrkkyisku olisi Venäjän tekemä, ja epäili siitä Ukrainan "toimijoita". Venäjän media siteerasi häntä. Kokoomuksen Verkkouutisten mukaan Packalén on profiloitunut Nato-jäsenyyden vastustajana ja on sitä mieltä, että Natossa Suomi olisi vaarassa ajautua mukaan konfliktiin Venäjän kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu