Minkälainen se on, rokotteen vaikuttaminen on arveltu esim. Yhdysvalloissa vievän neljävuotta jos sekään onnistuu.
Rokotteella voidaan parhaimmillaan saada jonkin asteiden helpotus, epäilty rokotteen vaikutus kestää vain lyhyen aikaa pitäisi rokkottaa koko maapallon ihmismäärä ennen kuin teho vaikkuttaisi, se ei onnistu.
Toimimalla siten kuin Kiinassa toimittu yhteiskunnat voivat toimia, Trumpin mallilla ei onnistu, hyvin vaikea onnistua jos ihmiset ei käyttäydy kurinalaisesti.
Lähinnä mietin joutuvat iäkkäät vanhukset elämään lähivuodet suljettua elämää, nuoret pystyvät elämään viruksen kanssa vanhusten ehdoilla.
Pertikki
Rokotteella voidaan parhaimmillaan saada jonkin asteiden helpotus, epäilty rokotteen vaikutus kestää vain lyhyen aikaa pitäisi rokkottaa koko maapallon ihmismäärä ennen kuin teho vaikkuttaisi, se ei onnistu.
Toimimalla siten kuin Kiinassa toimittu yhteiskunnat voivat toimia, Trumpin mallilla ei onnistu, hyvin vaikea onnistua jos ihmiset ei käyttäydy kurinalaisesti.
Lähinnä mietin joutuvat iäkkäät vanhukset elämään lähivuodet suljettua elämää, nuoret pystyvät elämään viruksen kanssa vanhusten ehdoilla.
Pertikki
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se hyvä puoli koronassa on, että rajat on suljettu tai ainakin valvottu. Ei tule matuvyöryjä.
Jouluna ei ole yhteistö perhejuhlaa, näin sovimme jo sillä ei oteta riskiä. Kaikki juhlii omissa kodeissaan.
Matuvyöry loppui ennen koronaa, jos ulkorajoja ei valvottaisi niin tulisi vyöry aivan varma.
Lapseni kieltäytyneet käymästä luonani.
Fiksut lapset. Haluavat sinun pysyvän hengissä.
Muistaakseni ent. pääministerimme E Aho ennusti jullkisissa medioissa, ettei Suomi koskaan nouse taloudellisesti koronaa edeltävään aikaan.
Ennuste voi jopa toteutua, koska olemme niin riippuvaisia EU-kaupasta. Valitettavaa jos ennustus pitää paikkansa.
Perustunee hyvään maailman taloustuntemukseen, eli vain kannanotto, näkökanta venäjän pankinjohtajan paikalta.
Esko Aho kuuluu sarjaan hyviä keskustalaisia pääministereitä, jos verrataan Matti Vanhasen 1 hallitukseen silloin lyhennettiin valtion velkaa kymmenillä miljardeilla, Sipilä sai kierteen katkaistua ja taloutemme oli kohtuu hyvässä kunnossa SDP aloittaessa.
Ahon toteamus perustuu sivusta katsojan arvioon, koronan jälkeen maailma on erillainen, espanja muumuassa maa jonka talous matkailun varassa on täysin kiinni kevääseen asti, suomessa matkailu, palvelu ja vientialat ei hyvältä näytä.
Kunnon kokonaissuojan antavaa rokotetta odotamme kuin kuuta nousevaa.
Ilmeisesti monet meistä ehtii jo kuolla (koronaan tai ilman) ennenkuin pandemia edes jotenkuten saadaan hallintaan. Matkustus seis - se minua eniten potuttaa, mutta minkäs teet.
Koronavirus influensavirus samankaltaisia, influn sijasta meillä on kaksi tappavaa epidemiaa mutta koronavirus on herkemmin tarttuva, elä nyt niitten kanssa.
Influessa rokotuksen suoja on ikäihmisillä n. puolivuotta. Koronarokotus suoja jos sitä saadaan ja minkälaisena, koronaan voi sairastua uudestaan.
Keljuinta on vanhusten elämä kun menee aika itsensä suojaamiseen, joudut varomaan tapaamisia läheisten kanssa. Tytär käynyt noin kahden viikon välein, nyt ilmoitti ettei tule jos epidemia ei muututu oleellisesti parempaan suuntaan, tutuille oo ilmoittanut kun soiteltu et yhteyden pito jää nyt viestimen varaan.
Sairastuminen jompaan kumpaan virukseen vaikka säilyy hengissä, nii saattaa kärsiä jälkitaudista loppuikänsä.