Etsivät keinoa, jolla laittomasti maassa oleskelijoille saataisiin laillinen oleskelulupa. Nämä laittomat maassa oleskelevat ovat pääsääntöisesti kielteisen turvapaikan saaneita ihmisiä.
Tekisi mieli puhua niin kovaa tekstiä, mutta ensimmäiseksi mitään se ei auta ja toiseksi, se kuitenkin sensuroitaisiin.
Joten tyydyn esittämään kysymyksen: Oletteko te Vihreät todellakaan aivan ajattelu kykyisiä ihmisiä?
Tämähän poistaa siis kokonaan pohjan koko turvapaikkajärjestelmältä! Tälläisen "keinon" jälkeenhän jokainen voi jäädä tänne päätöksestä huolimatta kun oleskelulupa heltiää kuitenkin.
Lopuksi totean: Minä en mitään muuta päivää odota niin antaumuksella kuin sitä, kun teidät Vihreät saadaan vallankahvasta poistettua, eli seuraavia vaaleja ja toivon todellakin, että ne olisivat ennen aikaiset vaalit!
Te tuhoatte tämän maan.
Tekisi mieli puhua niin kovaa tekstiä, mutta ensimmäiseksi mitään se ei auta ja toiseksi, se kuitenkin sensuroitaisiin.
Joten tyydyn esittämään kysymyksen: Oletteko te Vihreät todellakaan aivan ajattelu kykyisiä ihmisiä?
Tämähän poistaa siis kokonaan pohjan koko turvapaikkajärjestelmältä! Tälläisen "keinon" jälkeenhän jokainen voi jäädä tänne päätöksestä huolimatta kun oleskelulupa heltiää kuitenkin.
Lopuksi totean: Minä en mitään muuta päivää odota niin antaumuksella kuin sitä, kun teidät Vihreät saadaan vallankahvasta poistettua, eli seuraavia vaaleja ja toivon todellakin, että ne olisivat ennen aikaiset vaalit!
Te tuhoatte tämän maan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Myrkynvihreät on taantuneet ihmisraunioiksi, ne poloset ei tajua Suomalaisten etua, vaan hamuavat Mamuja vain kannattajiksi, Myrkynvihreät on todellisia "puolue spurkuja "
viheriäät ovat äärimmäisen itsekkäitä ei pahemmin kiinnosta Suomen valtion etu
Maailma on todellakin mielenkiintoinen, oho.
PS onnistuu usein tuhoamaan omaa mainettaan sisältä käsin, kun ns. heikoimmat lenkit pääsevät ääneen.
Toisaalta juuri tällaisilla avauksilla PS saa Vihreiltä merkittävän tuen suosion kasvattamiseen.
Niin kyllä Vihreät voivat antaa tukea Perussuomalaisten kannatuksen nousulle juuri tälläisillä aloittajan esiin nostamilla jutun kaltaisilla ulostuloillansa!
Eihän tuossakaan ole mitään järkeä. Omia kansalaisiamme seisoo yhä pitenevissä leipäjonoissa kasvavan työttömyyden ansiosta ja Vihreiden tärkein agenda vaikuttaa olevan vain haittamaahanmuuton edistäminen sen sijaan, että he koettaisivat löytää keinoja esim, työllisyyden parantamiseksi?
Vakuutusyhtiöiden toimintalogiikka on otta asiakkaiden rahat, ja pitää ne.
Vihreiden toimintalogiikka on haalia mahdollisimman paljon turvapaikanhakijoita, ja turvapaikkakäsittelyn jälkeen pitää joka ikinen.
Ahneella on paskanen loppu, oli se sitten asia mikä tahansa.
Vihreät pn ideologinen liike. Tavoitteena on tyhjentää maaseutu. Se on varattava susien suojelualueeksi.
Vihreille ihminen on arvoton, jos ei ole kaupunkilainen tai vieraasta kulttuurista.
Ranskalaisen opettajan teloitus oli vihreiden mielestä opettajan syytä, kyllä muslimeilla on oikeus kostaa teloittamalla muinaisen huru-ukon pilakuvasta.
Jokseenkin kummallista että kostoa puolustavat jankuttavat oikeusvaltiosta ja kansainvälisistä sopimuksista.
Onko jossain sopimuksessa sovittu että turvapaikanhakijoilla on oikeus kostaa tappamalla kantaväestöä jos eivät alistu tulijoiden arvoihin?
Ranskalaisen opettajan murha avaa rajusti sinisilmäisten silmiä siihen, että radikaali islamilainen kulttuuri saa jossakin ja joiltakin kovasti kasvupohjaa. Täysin käsittelemättä on se, miten tilannetta saisi torjuttua, rajoitettua ja ehkäistyä.
Ainakin muissa haitallisissa ilmiöissä koulutus on todettu pääaseeksi. Jos tuo ranskalaisen opettajan täysin oikea teko, asiallisena esitystapana, analyyttisenä oppitunnin keskusteluna, saadaan kopioitua läpi (vapaan ja demokraattisen) maailman, radikaalit hillujat jäävät omaan pikku paitsioonsa.
Ehdottomasti esimerkit mukaan myös suomalaiseen yhteiskuntaoppiin. Vaarallinen esimerkki siitä, miten väkivallankäytöllä tai sen uhalla joku tai jotkut pyrkivät vaientamaan toisen. Onko mikään ihme, että jostakin lähetystönsä murhalaitokseksi lanseeranneesta Saudeista tulee Ranskalle noottia?
Täysin eri asia on se, onko näiden sarjakuvien sisältö jotenkin laadukas tai hieno. En itse pidä noita pilakuvia edes kutsuvina. Makuasia.
Valitettavasti niin kauan kuin meillä on tämä nykyinen hallituspohja vallassa on turha odottaa mitään parannuksia sen enempää oppikirjoihin, kuin mihinkään muuhunkaan aiheessen liittyvään.
Tärkeimpänä agendana sen sijaan on opettaa kouluissa oppilaille sinisilmäistä suvaitsevaisuutta maahanmuuton suhteen, sekä sekoittaa kasvu ja kehitysvaiheessa olevien lasten ja nuorten päät opettamalla, että et ole välttämättä sitä sukupuolta joksi sinut on syntymässäsi määritelty. Seta on kyllä tervetullut kouluihin antamaan myrkyn makuisia oppituntejansa kyllä!
Sen sijaan perinteisiin arvoihimme nojaavan aidon kristillisen opetuksen tuominen suurimpaan osaan kouluistamme on täysin kiellettyä.
Tämä on täysin linjassa nyky vihervasemmistopuolueiden arvojen kanssa. Eräässä Isossa Kirjassahan sanotaan; että "Hedelmistänsä puu tunnetaan"! Niin totisesti tunnetaan!
Kirjoitat niin asiaa!!!!
Ex-kommunisteja eli persuja taas ahdistaa. Hyvä niin. Joutilaiden ahdistusta on aina kiva seurata.
Kumminkin. Ohisalo on nykyhallituksen pahiten flopannut ministeri. Eteerisen söpö ministeri ei pysy omalla tontillaan vaan hyppää milloin kenenkin tontille. Polttoaineveron indeksiin sitominen on mielipiteenä ok. mutta sitä ennen ehti tulla sellaista skeidaa autoilusta, että rinnasta ottaa. Ohisalon heikkous on myös siinä, ettei se osaa olla hiljaa mistään asiasta. Aina pitää kommentoida ja melko oudolla tavalla. Vihreiden muut ministerit ovat hoitaneet pestinsä, mutta Ohisalo ei. Suorastaan häpeän, että meillä on henkilönä ministeri, joka ei milläkään tapaa yritä edustaa kansaa.
Olen tästä Ohisalon henkilön osalta samaa mieltä, mutta kyllä lisäksi myös koko Vihreäliike on vaarallinen suomen ja koko Euroopan menestyksen, sekä sisäisen turvallisuuden kannalta!
En myöskään ymmärrä tuota ex kommunistien vertaamista Perussuomalaisiin.
Osaa todella olla myös hiljaa. Kun palautettu lavasti kuolemansa ja Suomi sai tuomion Ohisalo ilakoi hirveästi. Mutta NYT on hiljaa.
Osuit asian ytimeen. Kovin valikoivasti siis puututaan väärin toimimiseen.
Lienet huomannut, että myös kaikki journalistit välttelevät asian käsittelyä.
Perus-suomalaisten vertaaminen entisiin kommunisteihin on Demareiden eri palstoilla käyttämä lausahdus, jolla yritetään saada aikaan hämmennystä etenkin perus-suomalaisia omaksi puolueekseen miettiville henkilöille. Demarit tietävät että vanha kommunismi karsahtaa kaikkien korvaan ja jos se liitetään johonkin puolueeseen niin sitä kohtaan tunnetaan inhoa.
Paperittomilla ihmisillä olo on ahdistunut ja tilanteesta ei ole hyötyä kenellekään. Yksinkertaisinta on myöntää heille kansalaisuus, jolloin he voivat osallistua yhteiskunnan rakentamiseen.
Sisäministeriö ja Ohisalo haluavat ratkaista tämän turhan ongelman. Me kaikki hyödymme, kun yhteiskunta kehittyy rauhanomaisesti moniarvoiseksi monikulttuuriksi.
Ahdistus loppuu, kun neuvottelee paluun lähtömaahan. Ymmärtääkseni sitä ihan verovaroin tuetaan. Jos on kieli- ja ammattiosaaminen kohdallaan, voi reitti tänne aueta työviisumin kautta.
Globaalia vapaata liikkumista ei ole. Yhtälailla minä olen altavastaajana, jos Australiaan tai USA:han haluan töihin.
"Yksinkertaisinta on myöntää heille kansalaisuus".
Onpa todellakin yksinkertainen toteamus! Eli romutetaan koko turvapaikkajärjestelmä, koska kielteisen päätöksen saanutkin voi jäädä tänne, niin mitä merkitystä sen jälkeen on koko järjestelmällä?
Tuo kommenttisi loppukin on kyllä sellaista potaskaa, että taisit kirjoittaa huumorilla koko jutun?
Mikäli vakavissasi kirjoitit, niin et olet kyllä totisesti täysin umpivihreä!
Siellä ne vihreitten ottopojat puukottavat suomalaisia nuoria hengiltä.
Ohisalo osaa ottaa käyttöön ne keinot, jotka eivät sovi Suomen kansalle.
Näin on.
Ei meillä ole hätää, jos emme toista Ranskan virheitä. Ei islamilaisia tarvitse arvostella, vaan arvostaa aidon suvaitsevaisuuden hengessä. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Järkevästi toimien koko yhteiskunta oppii Vihreät arvot ja voimme kaikki kokea monikulttuurisuuden rikkautena.
Höpö, höpö.
Järkevästi toimien koko matulauma oppii Vihreät arvot ja Suomalaisten teloittamisen voimme kaikki kokea monikulttuurisuuden rikkautena.!!
Ohisalon kannattaisi selvittää hylättyjen varuskuntien uusiokäyttöä, laittamalla kaikki kielteisen turvapaikan saaneet ko laitokseen ja tiukkaan valvontaan. Tälläisessä laitoksessa voisi asiakkaita kouluttaa esim koraanikoulun tapaan, jolloin siitä hyötyisivät nämä asiakkaat, päästyään takaisin kotimaihinsa.
Ei ole oikein ajatella että Suomi on Suomalaisten alue ja Etiopia on Etiopialaisen alue.
Jokainen Suomen kansalainen on vapaa matkustamaan toiseen maahan elämään elämäänsä, miksi siis Suomeen ei saisi tulla? Jättäkää miettimisessä kokonaan pois rahan vaikutus. Jokaisella ihmisellä on oikeus parempaan elämään ja jos se ei ole mahdollista omassa syntymä maassa niin sitten se voi löytyä jostain muualta. Ei tämän päivän maailma tule olemaan tämänkaltainen enää 50 vuoden päästä, vaan siinä käy ihan niinkuin aikanaan Amerikan osalla kävi. Alkuperäiskansoja on enää murto-osa ja muut ovat muualta tulleita siirtolaisia ja pakolaisia. Suomessa on jo nyt suuri määrä muista maista tulleita ihmisiä ja heidän kulttuureissaan lapsia on paljon enemmän perheittäin kuin Suomalaisessa perheessä keskimäärin. Tämä tulee kolmen sukupolven aikana joka tapauksessa johtamaan siihen että Suomessa ns. kantasuomalaisia on enää vähemmistö verrattuna sen hetkiseen asukasmäärään, joka todennäköisesti tulee olemaan reilusti yli 25 miljoonaa. Sen aikaiset lasten lapsemme eivät katso muualta tulleita kummajaisina ja kyseenalaista heidän oikeuttaan olla Suomessa. Kenenkään tämän päivän Suomalaisen talous ei ole kaatunut maahan muuttoon, sillä raha on asia mitä maapallolla tehdään lisää sitä mukaa miten ihmismäärä lisääntyy. Vai kuinka selitätte sen että vuonna 1970 maapallon väkimäärä on ollut 3,7 miljardia ihmistä ja nyt se on 7,8 miljardia ihmistä.
Ennen vallattiin alueita sotimalla nyt se on myös muuttunut. Eri uskontoihin ja myös eri maihin kuuluvia ihmisiä on levittäytynyt joka puolelle maapalloa ja ajan kanssa valtasuhteet muuttuvat, ilman konflikteja niin että kaikki sopeutuvat tapahtuvaan.
Tuulimyllyjä vastaan voi taistella tai sitten voi hakea nostalgiaa ja kaipaamaansa maailman kuvaa vanhoista mustavalkoisista Suomi-filmeistä, ne ajat eivät koskaan enää palaa.
En itse ole koskaan kannattanut maahan muuttoa, muutoin kuin todellisen hädän tarvitsijoille yhteiskunnan kustantamana ja siis kansainvälisten avustusjärjestöjen kautta ja tietenkin työperäisenä tapahtuvana mistä vaan. Osana Eurooppaa Euroopan alueella on vapaa liikkuvuus, kun pystyy järjestämään elämisensä itse ja sen hyväksyn. Olenhan itse myös muuttanut pois Suomesta.
Täällä muualla ketään ei kiinnosta se mistä ihminen on tullut ja onko hänellä työtä vai saako hän avustuksia. Kukaan ei kiinnitä huomiota ihonväriin tai tapaan pukeutua. Kaikki tervehtivät toisiaan kohdattaessa ja ovat ystävällisiä. Se oli Suomesta lähtemisen jälkeen suurin ihmetyksen aihe.
Tiedän ja ymmärrän että monelle aihe on todella merkittävä ja siksi halusin tuoda tähän hieman erilaisia ajatusmalleja. Tärkein viesti on se, että Suomalaiselta ihmiseltä ei katoa rahat tai hänen saamansa avustukset vaarannu maahan muuton vuoksi. Suomi velkaantuu muiden maiden mukana sitä mukaa kuin sitä tarvitaan lisää ja ihmeellisintä siinä on se, että kaikki tasaantuu ajan kanssa sillä että kaikki hinnat nousevat, samoin ihmisten tulot ja avustusten määrät.
Täällä muualla ketään ei kiinnosta se mistä ihminen on tullut ja onko hänellä työtä vai saako hän avustuksia. Kukaan ei kiinnitä huomiota ihonväriin tai tapaan pukeutua. Kaikki tervehtivät toisiaan kohdattaessa ja ovat ystävällisiä. Se oli Suomesta lähtemisen jälkeen suurin ihmetyksen aihe.
Pysy sinä siellä PARATIISISSASI äläkä huutele vieraisiin pöytiin !!
Suomesta voi kyllä muuttaa melkein mihin vain ja on muutettukin! Siinä on vain yksi iso ero tänne meille muuttamiseen verrattuna. Kustannetaanko suomesta muuttavalle ihmiselle jossain muussa maassa täydellinen ylläpito sosiaaliavustuksien muodossa?
Suomesta on muutettu mm, Ameriikkaan, mutta siellä on taatusti pitänyt itse kyetä luomaan varallisuus ilman sosiaalitukeja, yms. Jotkut ovat onnistuneet siinä, jotkut eivät.
Kyllä ihminen joka vertaa tätä suomeen kohdistuvaa haittamaahanmuuttoa ja suomesta pois päin kohdistuvaa työn perässä muuttoa keskenänsä, täytyy olla jo tyhmä, kuin mustilaisen saapas! ( Anteeksi Romanit, ei ole tarkoitus loukata, vanha sanonta meillä päin ).
Juttusi pohjautuu asiavirheelle. Suomalainen ei ole vapaa asettumaan mihin tahansa elämään elämäänsä. Liikkuvuus on toistaiseksi EU:n laajuista. Ja kyllä, EU:n jäsenvaltion kansalaiset voivat käyttää samaa oikeutta Suomeen. Globaaleja vapauksia ei ole.
Minäkin ajattelen Vihreästi.
Eli ajattelet siten, että toisin ajattelevat, ajattelevat väärin ja sinä olet oikeassa?
Niin. Mutta se johtuu siitä, että perustan ajatteluni tosiasioihin toisin kuin esimerkiksi persut, jotka elävät Trumppilaisessa vaihtoehtoisessa todellisuudessa.
Ohisalo toimii oikein.
Pilakuva ei oikeuta teloittamaan täysin syyttömiä ihmisiä, vai onko kysymys eurooppalaisista arvoista? Eikö muslimeille riittänyt kostoksi esittää pilakuva Jeesuksesta, polttavat Ranskan lippuja ja tallovat presidentin kuvia, melkoisia kiihkoilijoita.
Teloituksia ei tule kun kuunnella uskontoaan varjelevien toiveita.